Pöydällä punaviiniä ja matossa kakkaa

Hei hoi maanantai ja tervetuloa arki.

Viikonloppuna saimme nauttia luksuksesta, kun mummi ja ukki ja isimiehen sisarukset kävivät kyläilemässä. Lapsella oli seuraa ja me pääsimme myös isimiehen kanssa katsomaan lauantai-iltana Sami Saarta. Tervetullutta laatuaikaa, kun ei kuitenkaan liiaksi asti ole kahdestaan päästy olemaan. Lapsi oli niin ukin perään, ettei varmaan edes huomannut, kun vanhemmat poistuivat juuri ennen nukkuunmenoaikaa iltajuoksuille. Pieninä välähdyksinä tulee hetket, kun huomaa, että lapsi kasvaa eikä se ole enää sellainen parkuva ja avuton rääpäle.

Maanantaina väsynyt olin lauantai-illan valvomisesta minä ja lapsi ehkä kaikesta muusta äksönistä. Aamulla ajattelin nopeasti käyväni vessassa ja kyllä se tuossa hetken leikkii itsekseen. Pitäisi jo uskoa, ettei se leiki, vaan kannattaa ottaa edelleen mukaan aina myös tuonne vessaosastolle. Takaisin tullessani löysin lapsen istumasta keittiön pöydällä ja viuh kaataa hän lirut punaviinipullon pohjalta pöydälle. Onneksi kaatoi kuitenkin siistinä miehenä talouspaperin päälle eikä tietokoneen. Aina ei voi tajuta kaikkea, kuten älä koskaan jätä mitään aukinaisia pulloja minnekään. Tai laseja, joissa on juotavaa. Toisinaan toivon, että isimieskin sen huomaisi, eikä se olisi aina äidin hommaa tajuta. Kun äitikään ei aina voi tajuta. Vaikka myönnän kyllä auliisti jälleen syyllistyväni etenkin vesilasien viljelyyn sinne tänne. Puolitahmeasti käynnistyi kuitenkin päivä ja selvisimme ulos ja lopulta takaisin ruokapöytäänkin, päiväunille hieman huonosti ja niiltä herättiin hieman liian aikaisin tietysti.

Pyykit pihalle ja lapsi heilumaan siihen viereen. Tiputtaessani pyykkikorin takaisin sisälle parahti pieni ihminen ja näin, kuinka ampiainen lennähti saman kukkapurkin luota, missä lapsi oli tehnyt tuttavuutta kukkien kanssa. Epäilen lapsen sorkkineen ampiaista, toki. Että mitähän tuollaisille ampiaisen pistoille pistäisikään tehdä? mietti mama. Pää löi täysin tyhjää ja totesin, että on helpompi soittaa huutava lapsi kainalossa päivystykseen kuin yrittää googlata ohjeita netistä. Kylmä helpottaa ja jos tulee vahva allerginen reaktio, niin tulkaa iltapäivystykseen. Koska jäisiä puolukoita oli selvästi haastavaa nauttia oikealla keskisormella, nautimme kylmän sisäisesti jäätelön muodossa. Auttoi. Ja niin helpotti se murhe. Heinäkuussa kun pikkuveljen koira näykkäisi lapsen toiseen käsivarteen hampaankolot, oppi lapsi uuden sanan, pipi. Jota hän toisteli nyt ampiaisen piston jälkeen. Koiran hampaanjäljistä näyttää jäävän arvet vasempaan käsivarteen ja nyt kun oikean käden sormessa oli myös pipi, esitteli hän molempia minnulle vuoron perään.

Äitiii! Tuli murhe! Missä pastilli? Ei löydy!

Niin vaan selvisimme iltaan asti, vaikka isimiehelläkin oli pitkä työpäivä ja hän saapui kotiin meidän mittakaavan mukaaan myöhään, vasta puoli seitsemältä. Ehdotin, että tänään voisi käydä ostamassa kesän ekat (ja ehkä vikat) irtojäätelöt, kun on niin hieno ilma. Kiinnostaa varmaan kuin kasa turvetta, mutta kerron kuitenkin: Koska viikonlopun äksöni selvästi sekoitti hyvin alkaneen pottailun, turautti taapero juuri lähdön kynnyksellä tortut vaippaansa isimiehen mahan päällä istuessaan, minkä seurauksena yhtäkkiä sitä itseään oli sekä isimiehen paidassa että käsissä että olohuoneen juuttimatolla. Ja niin. Ikuisuuskysymys onkin Miksi p*ska ei pysy vaipassa? Niin Käydään ostamassa irtojäätelöt -ohjelma vaihtuikin Pestään juuttimatto painepesurilla -ohjelmaksi. Totesimme, että helpommin ja nopeammin saisimme jätskit lähikaupasta, kun ruokaostoksillakin pitäisi käydä. Kaupassa maman mieli ei tehnytkään enää jäätelöä, vaan irtokarkkeja. Note to myself. Älä luule itsestäsi liikoja (vielä) ja syö väsyneenä ja hieman ehkä nälkäisenä puolta pussillista irtokarkkeja. Tulee oksu.

Onneksi maanantain jälkeen tulee aina tiistai ja tälle tiistaille oli luvassa nannaa, kun lunastin vihdoin löytyneen ja jo tokikin maaliskuussa vanhentuneen kasvohoitolahjakortin. Onneksi vielä kelpasi.

Tämän päivän kasvohoitokokemuksen perusteella naamaani lykättiin enemmän kuorintoja, voiteita, seerumeita ja mitä-lie-naamioita kuin viimeisen kahden vuoden aikana yhteensä. Ja kyllä, olo on hehkeä ja jokaisen äiti-ihmisen pitäisi kokea kerran vuodessa täydellisen rentouttava lähes ruumiistairtoamiskokemus. En muista, milloin olisin viimeksi ollut rauhassa paikoillaan näin kauan ilman, että joku on koko ajan vaatimassa jotain tai tekisin muuten vain jotain yleishyödyllistä. Kyllä kannatti. Sain rahoilleni vastinetta. Tai isimies sai.

Hyvä viikko tästä tulee.

Mitä nää sannoit?

Sinä vuona ku olin erityisluokaopettajana, nii mun puhheesta hävis murre oikiastaan kokonaa. Se on täysin normaali reaktio: Jos oppillaat kärsii laaja-alasista kielenkehitykse ja kommunikoinni haasteista, nii kyllä siinä alakaa ittelläki tehä mieli olla varsin seleväsanane, että saa arijen ees jotenkuten toimimmaa.

Ny ku oon ollu puoltoista vuotta kotona, nii on kyllä alakanu taas murre pilikistää puhheessa. Se luikahtaa iha salakavalasti tuolta suupielistä ilimoile ja välillä pittää oikein miettiä, ettei mitä tahansa suustasa päästele. Vaikka kaupasa. Tullee juntti olo. Ja sitä paitsi kaupungisa isommisa kaupoisa saa ehkä jopa parempaa palavelua, ku ei palijasta maalaistaustaasa. Se ei oo oman puhheen häpiämistä vaan tehokasta ajankäyttöä.

Päivisin lähinnä ku itteksee kotona tätä nykyä juttellee, nii meilä kuulostaa tältä.

Eläpä kiipiä sinne. Tipahat ja tullee pipi.

Ny pittää lähtä! Misä sun kengät o?

Ookko nää nähäny sun lakkia? Ei näy etteisesä.

Tännää syyään keittua. Mää otan maitua ja sulle o piimää. Kiipiäppä tuohon tuolii nii laitan ruuan valamiiksi.

Tuuppa sissää. Mennää nukkuu.

Haluakko kiikkua? (Täällähän on keinu ja keinutaan. Kukaan muu ei kiiku, paitsi me.)

Haeppa kirija ja tuu köllöttää tähä kainalloo nii luetaa vähä.

Tyhyjennettää astianpesukone ja ruvetaa sitte kassaa junarattaa.

Katoppa, ku o hyvä ilima! Laitetaanko altaasee vettä ja pääset vähä lorkkimmaa!

Jestas sentään, mitä ihimettä nää hommaat!??
Nopia vilikasu vieresä leikkivvään lapseen ja syy outoon ääneen seleviää alta aikayksikön.. Hän sahhaa leipäveittellä kattilanpohojaa. Että mitä. Meilä ei oo aikoihi voinu pittää mittää veittiä leikkuulaualla, mutta nyt ne on nähtävästi nostettava pois laatikostaki, koska hän selevästi yltää tätä nykyä sinnekki. Veitti pois käestä, selevitys siitä, miksi veittellä ei saa leikkiä (aivan kuin hän ymmärtäisi, mutta yritämpä kuitenki) ja kasa puisia kapustoja tilalle.

No nuilla voit tehä soppaa. 
Ei ku hän leikkii rumpalia. Kolina yltyy, korvisa soi, seuraava vilikasu lattialle ja huomaan meiän sallaattiottimie oleva tuhanne pärreenä.

Oho, kikki (rikki), tuumaa hän silimät viattoma ympyräisinä. Hän kumartaa syvvään ja lausuu vakkaalla äänenpainolla tiiit-ti (kiitti) ja poistuu paikalta kuin maestro konsannaa.

Tähän kuuluu kai sanua, että ne oliki jo tosi huonot sallaattiottimet. Isimiehelle töihi terveisiä: juniori järijesti vähä lissää pesänsytykettä.

Jaahas, me taietaan lähtä ulos. Tuuppa tänne nii käyää potala ja vaihettaa vaippa!

Se on täällä taas - arki

Niin ihanaa kuin kesän vapaus ja vieraat ovatkin, niin ihanaa on myös, kun arki alkaa, talo rauhoittuu ja päiviin tulee rytmiä. Kun raskauspahoinvointikin loppui - ei niin kuin seinään, mutta melkein -joskus pari viikkoa sitten, niin tässähän voi jo alkaa nauttia elämästä ja tavallisista asioista. Harmi, että ällötykseen ja laattaamiseen meni melkein koko kesä, ja peruttuja menoja oli ajoittain enemmän kuin päästyjä. Mutta positiivista, että mies oli lomalla ja että olo parani yli kuukauden aikaisemmin kuin edellisellä kerralla. Ajatus vauvastakin on paljon miellyttävämpi kun ei tunnu siltä, että se pitää nielaista takaisin mahaan koko yhdeksän kuukauden ajan.

Virhe, mama! Yksi tuoli unohtui!
Jälleen aika kaataa kaikki tuolit, kun vahtivia silmiä on selvästi liian vähän.

Pikkumies on erittäin leimautunut isimieheen ja mielenkiinnolla odotin, mikä parku syntyy, kun toinen lähtee ja toinen jää. Äiti on edelleen NIIIN tylsä isiin verrattuna, mutta jo toisena päivänä äitikin alkoi olla jo ihan jees. Eilen lapsi parkui lohduttomasti auton perään, tänään huikkasi vain syöttötuolistaan heihei ja jatkoi jugurttinsa lusikoimista. Pikkuisen kaipasin töihin, kun taas syksy koitti, mutta koska mahdollisuus oli, jäin vielä kotiin. Olisi pitänyt ottaa uusi luokka, enkä olisi ehtinyt olla sen kanssa kuin ehkä 3,5 kuukautta. Siinä ei oikein olisi ollut kenenkään etu mennä heilumaan väistötiloihin tuoksi ajaksi. Etenkin kun etukäteen ei ollut mitään varmuutta, olenko edes työkuntoinen. Kotiäitihän on kotona aina työkuntoinen, eikumitensenytmeni.

Kävinpäs salaa tonkimassa puhelimen vaunuista
ja räppäsin kuvan, kun äiti kävi sisällä.

Oikotietä pitkin puistoon.

Mää meen nyt jo!

Olen tai muutamien puistotuttujen kanssa olemme ihmetelleet, missä kaikki paikkakunnan kotona olevat lapset luuraavat aamuisin. Toisaalta me tarvitsemme aidatun pihan, mitä meillä ei ole, enkä todellakaan jaksa kanniskella lasta naapureiden tontilta alvariinsa. Joten ymmärrän tätä nykyä, miksi ainakin osassa leikkipuistoista on aidat. Nerokasta, arvostan. Lapsi näyttää olevan varsinainen kyläluuta ja suuntaa usein askeleensa pois pihasta ja mielellään niin kauas, kuin saa vain kävellä. Ja taaksepäin ei katella. Joten me olemme tällä hetkellä puistoilijoita. Tänään puistossa oli paljon väkeä, kun eilen ei ollut ketään. Lapsikontaktit ja etenkin aikuiskontaktit tuovat tervetullutta vaihtelua. Tulkaa tänne huomennakin, kun me tullaan kans. Oli tervetullut tokaisu toiselta äiti-ihmiseltä. Ihana, kun ei tarvi pukea miljoonaa kerrosta vaatteita, vaan voi vain aukaista oven ja mennä ulos.

Ulkoilun jälkeen maistuu melkein mikä tahansa, mutta silti. Lapsi on ilmeisen kaikkiruokainen ja söimme tänään lounaaksi isimiehen tekemää miedosti chilistä jauhelihakeittoa turkkilaisen jugurtin kera. Sinne upposi pavut, herneet, porkkanat, jauheliha, kaali, jugurtti, chili ja liemi. Ainostaan yhden perunanpalan sain takaisin! Palan painikkeeksi pari kulausta piimää ja leipää isimiehen tekemän avokadolevitteen kera. Juu, ei meillä tosiaankaan aina ole näin fiinit sapuskat. Oottakaa vaan, kun minä pääsen kauhan varteen...

Melkein kahden kuukauden "Minä kakkaan salassa" -vaihe sai uuden käänteen, kun lapsi ruuan jälkeen ilmoitti päättäväisesti kakka, haki hyllystä kasan kirjoja ja pöräytti tuotoksensa pottaan. Tästä se taas lähtee, äiti ja kestovaipat kiittävät.

Päivän kruunasi aamulehden ilmainen näytelehti (tai sitten se oli jaettu väärään laatikkoon), tummapaahtoinen kahvi ja kaapista löytyi vielä pala suklaatakin. Hyvä arki.

Pakko myöntää, että todellinen pehmeä laskeutuminen arkeen. Melkein liian hyvää ollakseen totta.

Eräänä sateisena aamuna

Eräänä sateisena aamuna ajatteli äiti Oksennus, että mikä ihana päivä. Ei tarvitse tehdä pihalla mitään pihatöitä, ei tarvitse pestä pyykkiäkään. Voi vain olla kotona ja vaikka, no vaikka ommella, jos isimies Iloinen viihdyttäisi jälkikasvua. Jälkikasvu oli noussut ehkä ihan oikealla jalalla, mutta osoitti aamusta asti olevansa tänään lapsi Kiukkupussi ja aloitti tuona sateisena aamuna heti aamupalan jälkeen korvia vihlovan tylsistymisulinan.

Äiti Oksennus pakenee yläkertaan ja virittää saumurinsa kuntoon huomatakseen, että vikahan siinä on. Kumma juttu, että kone toimii hyvin kymmenisen vuotta, mutta kun sen päättää huoltaa, alkaa yläsieppari oikutella. Pikainen viestittely facebookissa, sieltä kun löytyy tukiryhmää ompeluintoisille ja viestiä lapsi Kiukkupussin kummitäti Ompeluihmeelle. Viestit sinkoilevat, tuskanhiki valuu, saumuri suttaa ja lapsen ulina yltyy. Todella rentouttava tämä tämmöinen sadepäivä.

Niinpä äiti Oksennus saa idean, että viedään koko perheellä saumuri huoltoon Tampereelle. Vettä kun kerran sataa ja ohjelma sisällä ei näytä olevan lapsi Kiukkupussin mieleen. Isimies iloinen on kuitenkin käynyt lapsi Kiukkupussin kanssa ulkona pyörällä rullailemassa, kun kaatosade on hetkeksi tauonnut. Päiväunien aikaan kamat kasaan ja kengät ovelle ojennukseen. Mutta kas, Isimies Iloisen puhelin piippaa muistutuksen "Sinulla on kokous tunnin päästä." Ja kas, lähtö hieman siirtyy. Lopulta lähellä päivällisaikaa köröttelemme tyytyväisen lapsi Kiukkupussin kanssa kohti Tamperetta. Isimies Iloinen hyvällä tuulella ja äiti Oksennus vetää kaksin käsin autoon unohtuneita pari päivää vanhoja herneitä, kun vähän nyt oksettaa.

Saumuri huoltoon, lapsi ulisee huoltopaikan ovella, koska haluaisi tehdä tuttavuutta omistajien koiran kanssa, ja kun pääsemme lähtemään kiljuvan lapsen kanssa, huomaamme, että kas, lapsi Kiukkupussi haisee p*skalle. Kuinka ollakaan, joten suuntaamme lähimpään markettiin, kai täällä jossain lastenhoitohuone on. Äiti Oksennus ilmoittaa, ettei kykene vaihtamaan kakkavaippaa, mutta voi kyllä tulla jeesaamaan lastenhoitohuoneeseen. Nälkäkin vähän on, että kohta pitää saada jotain ruokaa.
Jälleen ulinaa, koska lapsi Kiukkupussi huomaa Prisman aulassa autohärvelin, jota ei, ihme kyllä, saa raahattua mukanaan lastenhoitohuoneeseen. Lastenhoidollisten toimenpiteiden jälkeen siirrymme takaisin autohärvelin luokse, jossa lapsi Kiukkupussi äheltää turvavyön kiinni ja vemppaa rattia, minkä pienillä nakkisormillaan ehtii. Isimies iloinen huomaa, että autohärvelillä saa yhden ilmaisen kyydin vilauttamalla s-etukorttia! Me niin tulemme uudestaan tähän Prismaan!! Viuh, kortin vilautus ja auto alkaa hytkyä todella epämiellyttävän näköisesti. Lapsi Kiukkupussi ulisee (jälleen) kyydissä, isimies Iloinen lohduttaa ettei mitään hätää ja äiti Oksennus nauraa katketakseen auton vieressä. Lopulta myös lapsi Kiukkupussi nauraa käkättää ja toteaa, ettei tämä nyt ehkä niin paha ollutkaan.

Silmiäsärkevä autohärveli.

Niin päättävät isimies Iloinen ja äiti Oksennus iskeä lapsi Kiukkupussin autokärryyn ja käydä ostamassa seuraavan päivän ruuat. Täällä kun nyt kerran ollaan. Pikainen pyörähdys siellä sun täällä ja lapsi Kiukkupussi kitisee siellä sun täällä. Ruokaosastolla äiti Oksennus toteaa, ettei oikeastaan pysty olemaan täällä ja pyytää isimies Iloista keräämään ruokatavarat, jos hän kuskaa lapsi Kiukkupussia. Ja niin starttaa äiti Oksennus autokärryn ja kiihdyttelee ympäri Prisman ei-ruokaosaston käytäviä. Mitä ripeämmmin hän liikkuu, sitä vähemmän ääntä lapsi Kiukkupussista lähtee ja sitä todennäköisemmin lapsi ei roiku raatona puoleksi rattaiden ulkopuolella.

Kassojen kohdalla äiti Oksennuksella on jo tosi huono olo ja ruokaa on saatava todella nopeasti. Onneksi aulasta löytyy joka lapsiperheen unelma, Hese! Yksi lastenateria kiitos! Äiti Oksennus saa juustohampparin, isimies Iloinen ranskalaiset ja lapsi Kiukkupussi Trip-mehun. Olispa kiva olla raskaana, kun sais syödä koko ajan, toteaa ismies Iloinen epähuomiossa ja Äiti Oksennus toteaa, että oksentaisi ihan juuri isimiehen ranskalaisiin, mikäli ei haluaisi haaskata kallisarvoista ruokaa ja energiaa, kun kotiakin asti pitäisi päästä. Pikaisen murkinoinnin jälkeen lapsi Kiukkupussi heiluu toisen vanhemman s-etukortin kustantaman autohärvelissä.

Saisinko vielä toisen kyydin?

Lopulta pieni perheemme saapuu onnellisesti takaisin kotiin. Kukaan ei oksenna, kukaan ei ulise ja kaikilla on hyvä mieli. Ihan normi sateinen kesäpäivä. Mites teillä? Mitähän sitä seuraavaksi päiväksi keksisi, kun on taas luvattu sadetta?

Ai niin ja tämähän tapahtui jo heinäkuussa. Kalenteri kertoo, että nyt olis jo elokuu. Nyt kuulemma alkaa kesä.