1. kuukausi
Vauva nukkuu paljon, koko ajan ja joka paikassa: Parhaiten siellä missä isoveli puuhastelee ja sitä paremmin mitä enemmän vaatetta on päällä. Jopa sellainen harvinaisuus pääsi käymään, että pikkusisko nukahti itsekseen illalla omaan sänkyynsä. Saimme myös nauttia vielä harvainaisemmasta ihmeestä - keskiyön pimeinä tunteina vanhempien sängyssä tyytyväisenä pötköttävästä lapsesta. Tyttö oli kuin pieni nukke!
Isoveli piti kiireisenä: Toimintaa paljon, koko ajan ja taukoamattomana. Auton korjausta ja pullaakin leivottiin. Hiiva oli vanhaa ja jauhot loppui kesken, mutta hyviä niistä pullista tuli. Huom. Isimies leipoi. Se on meidän perheessä se, joka ehdottaa, et "Pitäiskö leipoa pullaa?"
Löysin noin kolme kuukautta sitten kirjoitetun blogin alun:
"Juniori on alkanut kutsua itseään etunimellä ja puhua 3-5 sanan lauseita. Yritän parhaani mukaan ymmärtää esikoistani, joka tekee kaiken 150 lasissa, eikä pysähdy hetkeksikään. Hänet on pidettävä toimeliaana, muuten luvassa on jatkuvia töllöntöitä. Olen jälleen miettinyt, miten kodista saisi paikan, jossa on mahdollisiman vähän kiellettäviä asioita, koska hyvin selväksi on käynyt, että ensisijaisesti kieltämällä tätä lasta ei kasvateta. Mitä enemmän joutuu kieltää, sitä enemmän kielletyt asiat häntä kiehtovat. Siitä huolimatta kaikkea ei vain saa tehdä. Energia olisi pakko ohjata positiivisen kautta johonkin muuhun tekemiseen. Hän kyllä tietää hienosti, mitä ei saa tehdä ja luettelee niitä sujuvasti.
Vauva ukkuu, ei saa kiipee. Vauva nukkuu, ei saa kiivetä koppaan. Kiipeän kuitenkin.
Ei saa paiaa appulaa. Pesukoneen nappulaa ei saa painaa. Painan kuitenkin.
Ei piippaa. Ei saa paiaa mikkoa. Ei saa painaa mikron nappulaa, jos mikro ei piippaa. Painan kuitenkin.
Ei saa pestä. Pissaa. Hyi. Vessaharjaa ei saa ottaa. Äiti tai isi pesee pöntön.
Ei saa aukee. Uuko tosi kyyä. Ulko-ovea ei saa aukaista, ulkona on tosi kylmä. Aukaisen kuitenkin.
Ei saa pöyä eikkiä. Pippuu. Pää. Pipi. Otta. Ei saa pöydällä leikkiä, tippuu ja päähän tulee otsaan pipi. Kiipeän kuitenkin.
Kun olen kahden lapsen kanssa yksin kotona ja niinä pieninä hetkinä, kun molemmat tarvitsevat minua yhtä aikaa, tipahdan äitikuoppaan. Yritän parhaani mukaan kiivetä sieltä ylös ilman totaalista hermojen menettämistä, vaikka ajattelen, että on sulaa hulluuttaa saada lapsia näin pienellä ikäerolla. Tarvitseva vastasyntynyt ja rajojaan kokeileva esikoinen asettavat haasteita. Sinä aikana kun saan vauvalle vaihdettua vaipan, ehdin nähdä vilauksen esikoisesta, joka huikkaa vessasta, että "Oi ei, että attialle, tui sokkua, A pessee!" (Voi ei, vettä lattialla, tuli sotkua, A pesee!). Toisessa kainalossa roikkuu huuliaan lipova pikkusisko ja toisessa kainalossa esikoinen, jonka kädet on pestävä, koska hän on jälleen leikkinyt vessaharjalla. Ja kun sisko aloittaa korviavihlovan nälkäkiukun, hakee isoveli jakkaran, kantaa sen pesuhuoneeseen, rämppää ulko-oven auki ja alkaa huudella ovesta pihalle . Ei enää epäselvyyttä, miksi äidit ovat multitaskauksen mestareita. Minä en selvästikään ole. Mutta ehkä minullakin on mahdollisuus oppia. "
Samaan aikaan vauvan kohdalla tilanne oli kolmen viikon iässä tämä: Itkua, parkua, karjuntaa.
Jätin ruokavaliostani pois maitotuotteet, kananmunan ja ruisleivän. Neljän viikon kohdalla tilanne oli tämä.
2. kuukausi
Toisen kuukauden aikana tilanne alkoi jo vähän rauhoittua. Isoveli säätää ja vauvaa on pidettävä silmällä. Se ei köllöttele lattialle. Se on lähes aina sylissä tai sitterissä. Isoveli on niin innokas imettäjä, että pelkään sen liiskaavaan pikkusiskon, kun käännän selkäni. Isoveli kantaa ystävällisesti kaikki pehmot pikkusiskon luokse, ettei sillä tule paha mieli. Äitiyden multihuipentuma on saada kaksi lasta nukkumaan päiväunia yhtä aikaa. Ihmeellistä kyllä, kumpikaan ei herää toisen itkuun. Matkarattaista on luovuttava, koska isoveli kippasi niillä ympäri, eikä niihin uskaltanut enää pikkusiskoa jättää. Vauva nukkuu vieläkin ekstrimaalisia aamupäikkäreitä. Himoitsen kuin hullu jugurttia ja rahkaa.
3. kuukausi
Tehtiin eka reissu mummulaan Kokkolaan. Korkattiin sukset ja jopa äiti ehti hiihtää pari kertaa jalkapallokentän ympäri.
Kotona alkoi kevät ja lumi alkoi sulaa. Puronsuulla havaittiin maaliskuun alussa yrjövä lumiukko.
Pari viikkoa myöhemmin maaliskuun puolessa välissä päästiin kurahommiin. Lumiukkokin alkoi olla aika rivo.
Pikkusiskon päiväunipätkät ovat lyhentyneet, mutta ovat silti pidempiä kuin isoveljen aikoinaan. Ja tällaisistä päivätorkkujistahan minulla kyllä on kokemusta. Yöt sujuu kohtuullisen hyvin. Liiaksi ei parane kehua, ettei tilanne muutu. Pikkusisko jokeltaa, kiljahtelee, hymyilee, tarttuu leluun ja on hereillä kovin seurallinen. Minä olen opetellut ompelemaan jalka sitteriä keikutellen tai lapsi kantoliinassa. Kaikki itselle tuleva on kesken, liekö valmistuu edes imetysajaksi..parit lahjat olen ehtinyt ommella..ehkä joskus taas.
Mutta ei tullut koliikkia. Tekisi mieleni sanoa, että tämä vauvanhoito on kuin lasten leikkiä edelliseen verrattuna. Se voi siis olla erilaista eri kerroilla. Nyt kun vauva on jo kolme kuukautta, alan olla jo aika taitava multitaskaaja. Ainakin toisinaan. Kyllä sekin siis tästä.
Yritän päivitellä blogia paremmin ja lyhemmin. Nyt mennään taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti