Perusasioiden äärellä

Tällä kerralla 3 viikkoa ja 2 päivää näyttää olevan kipukynnys, missä vaiheessa tähän perheeseen rantautuivat vatsanväänteet. Olin niin unohtanut, että elämä vastasyntyneen kanssa on elämistä  perusasioiden äärellä: unta, ruokaa, lämpöä ja turvaa - ja mahantoimintaa. Kun kakka ei kulje, se ei kulje ja sitten sitä väännetään.

Pikkusiskon huutoääni on täsmälleen samanlainen kuin isoveljellä aikanaan. Toistaiseksi hän aloittaa myöhemmin ja lopettaa aikaisemmin sekä rauhoittuu helpommin. Vannomatta paras. Kieltämättä huutoääni herättelee tehokkaasti tunnemuistista muistoja esikoisen ekoilta kuukausilta. Iltaisin hengitän rauhassa ja tiedän, että tämäkin vaihe menee ohi. Niin kauan kuin selviämme parin tunnin iltalevottomuudella, on se pientä kuuden tunnin suoraan huutokonserttiin. On myös käsittämätöntä, että isoveli ei herää pikkusiskon karjuntaan. Siunattu lapsi, siunatuilla unenlahjoilla. Joten kakka, voisitko kulkea liukkaammin pikkusiskon masussa? Kiitos.

Ensimmäinen ja toinen lapsi.

Mikä on muuttunut?

Aika kuluu niin paljon nopeampaa. Vaikka isimies on kotona, ei meillä kukaan kerkeä siivota tai pestä pyykkiä. On kuitenkin syöty hyvin, ulkoiltu, leikitty ja nukuttu. Ensimmäisen kohdalla sitä stressasi enemmän kotitöistä ja siitä, että kotona olisi siistiä ja plaaplaa. Toisen kohdalla ei ehdi, eikä jaksa. Kun perheessä on ollut vauva, joka ei nuku, niin toisen kohdalla sitä ottaa ilon irti siitä, kun se nukkuu. Ihan missä vain.

Tämä ehtii odottaa.

Nämäkin ehtii odottaa.
Meidän kodinhoitohuoneessa kuivuu sohva.
Miltä teillä näyttää?

Tämä ei ehdi odottaa.
Se kasvaa koko ajan ja kohta ei enää halua nukkua sylissä!
Isoveljen päikkäriaikaan saan nukkua ihan rauhassa tässä.

On hetkiä, jolloin mikään ei ole tärkeämpää kuin tarjota syli.