torstai 23. heinäkuuta 2015

Pari sanaa raskauspahoinvoinnista ja Raskauspahoinvoinnista

Aihe, jota olen kurkkuani myöten täynnä, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Nimittäin raskauspahoinvointi, tuo minussa roikkuva rasittava takiainen.

On eri asia voida pahoin aamusta iltaan ja oksentaa silloin tällöin, kuin voida pahoin aamusta iltaan ja oksentaa suvereenisti ihan kaikki.

Ensimmäisessä raskaudessa kärsin hyperemeesistä (juu lähde ei asiallisin, mut selväsanaisin). Lyhyesti suomennettuna hyperemeesi tarkoittaa poikkeuksellisen rajua pahoinvointia, oksentelua ja elimistön kuivumista. Harmi vain, ettei kukaan oikein tajunnut sitä: neuvolassa oli kesäsijainen, neuvolalääkäri oli hieman kivikasvo ja kaikista vähiten sen tajusin minä, to-be-mama. Nyykkariäitien kun pitää muutenkin opetella vähän kaikki kantapään kautta. En ollut koskaan ennen törmännyt oloon, jossa ei tarvitse kuin aukaista suu, niin ihan kaikki tulee pihalle monta kertaa päivässä, monta päivää putkeen muuttuen lopulta moneksi viikoksi ja kuukaudeksi ja vaihtuen lopulta seuraavaan kuukauteen. Lopulta neuvolalääkäri määräsi minulle pahoinvointiin tabletteina Primperania, mutta se oli kyllä suuri vitsi sekin, kun viikkojakin oli jo siinä vaiheessa 11 ja olin oksentanut yli kuukauden. Ensin en uskaltanut syödä koko tabletteja, koska a) vaikka paketissa luki, että ei tutkitusti aiheuta epämuodostumia, tuntui se jotenkin aika rajulta ja b)kun sitten aloin niitä popsia, oksensin myös kaikki tabletit. Joten siitä ei ollut sitten apua senkään vertaa. Olisi mielenkiintoista tietää, onko lääkkeestä ollut jollekin apua! Soitin neuvolaan useamman kerran ja kerroin, että voin huonosti, mutta ilmeisesti en siltikään ollut tarpeeksi selväsanainen. Jotenkin ajatus tiputuksesta tuntui kamalalta, joten sinnittelin kotona vessan lattialla makoillen (VIRHE) ja ajattelin, että tästä ei voi selvitä hengissä ja miten kukaan voi ikinä haluta lapsia. Jotenkin vielä kamalammalta tuntui mennä jonottamaan päivästykseen lie kuinka moneksi tunniksi, kun minuutit kotonakin olivat niiiiin pitkiä.

Kun sitten lopulta tulin niin kipeäksi, etten enää päässyt sängystä ylös ja suuni alkoi muurautua öisin kuivuudesta kiinni, soitin jälleen neuvolaan ja sain suoraan lääkärin kautta ajan tippaan (toki tällöinkin jonotin vielä päivystyksessä puoltoista tuntia). Kun kuivuneista suonistani saatiin jokin kaivettua esille ja tippa valumaan, niin ah sitä helpotusta. Miksi, oi miksi en tullut noin KUUSI viikkoa aikaisemmin!? Siellä sitten makoilin päivän jos toisen paikallisten mummojen kanssa. Manta ei muistanut missä oli ja halusi karata kotiin, ja Lyyli heittäytyi aina sairastakin sairaammaksi, kun lääkäri ilmestyi paikalle. Ajattelin, että ehkä tämä tästä ja eipä minulla ole mitään hätää. Neuvolakortin mukaan pahoinvointi kesti pahana jonnekin 16 viikolle asti ja ehkä joskus viikon 20 jälkeen se alkoi helpottaa. Viikon 30 jälkeen aloin voida ja ihan hyvin ja äitiyslomalle jäädessä olin jo suht hyväkuntoinen. Pahoinvointi teki raskaudesta hämmentävää, todella ahdistavaa ja se tuntui vievän ilon koko odotuksesta. Kun joku toinen kertoi pyöräilleensä kymppi kilsan viikko ennen laskettua aikaa, käyneensä rantalomalla ulkomailla tai "en edes huomannut olevani raskaaana", olin kateudesta vihreä. Itse tunsin olevani vankina omassa ruumiissani. Vielä turhamaisemmaksi tunsin oloni siitä, että edes valitin asiasta, koska lapsella ei ollut missään vaiheessa hätää ja sisälläni kasvoi uusi ihminen, josta moni voi vain omalla kohdallaan haaveilla. Vähiten kaipasin ihmisten sääliä, voivottelua tai vähättelyä.

Joten ajatus toisesta raskaudesta oli vähintäänkin ahdistava. Kuitenkin toive toisesta lapsesta oli vähemmän ahdistava. Niin siinä sitten kävi, että vähän ennen kuin mies jäi sopivasti luksuspitkälle opettajan kesälomalleen, minä aloitin toisen 9 kuukautta kestävän maratonini. Jälleen voin todeta, että raskaus ei ole minun kehoani varten. Ennen plussausta loppui imetys yhtenä kauniina tiistaiaamuna, koska siitä tuli huono olo ja seuraavana päivänä kaupan kassajonossa haistoin, että edellisellä asiakkaalla on lehmiä, seuraava polttaa tupakkaa ja jossain lähellä joku ei ole käynyt pitkään aikaan suihkussa. Ei siis epäselvyyttä asiasta, että vatsassani kasvaa pieni papu.

Se, että sisälläni kasvaa pieni ihmisen alku, näyttää minun kohdallani tarkoittavan luopumista yhdestä jos toisesta asiasta: pääsääntöisesti ruokahalusta ja yleisestä jaksamisesta,mutta myös iltamenoista (jostain syystä pahoinvointi on taas pahinta iltaisin), kyläilyistä, juhlista, liikunnasta, saunomisesta, iltavalvomisesta, monista kotitöistä ja ja ja. Tämän raskauden kohdalla luovuttava on ilmeisesti myös nukkumisesta, sillä nyt olen lisäksi kärsinyt unettomuudesta, mikä on harmillista, sillä taapero nukkuu tällä hetkellä kuin tukki. Näissä olosuhteissa etenkin voi todeta, lasten saaminen on perheen yhteinen projekti. Jos emme olisi tässä asiassa yksimielisiä miehen kanssa, ei tästä kukaan selviäisi. Mieheltä vaaditaan kärsivällisyyttä, kun vaimo ei syö, ei nuku, eikä pääse lenkille, niin sillä kiristää hermo. Olen jälleen vankina omassa ruumiissani ja tolkutan itselleni, että tämä on väliaikaista, tämä on väliaiakaista. Sisälläni kasvaa vauva ja kaikki on hyvin. Viimeisen kahden kuukauden aikana mies on käytännössä laittanut kaikki ruuat, vaihtanut kaikki kakkavaipat, tehnyt ison osan kotitöistä, syöttänyt lapsen ja hoitanut lapsen yöheräilyt ja ison osan lapsen iltanukutuksista. Ja onneksi meillä on ollut apukäsiä. Minä olen harjoitellut nöyryyttä ja vielä vähän lisää nöyryyttä ja toistanut itselleni, että hyvän äidin ja vaimon mitta ei ole jaksamisessa. Tämä on väliaikaista, tämä on väliaikaista.

No summa summarum. Olen kuitenkin voinut paremmin. Pahoinvointi oli pahimmillaan viikoilla 5-11, sen jälkeen se on ollut aisoissa kohtuullisesti. Olen oikeasti selvinnyt kotona. Pystyn poistumaan aamupäivisin kotoa ja olen jopa käynyt kesälomareissuilla. Voin edelleen pahoin, mutta kuitenkin suurin osa ruuista pysyy sisällä. Parin viimeisen viikon aikana olen jopa voinut tehdä aamupäivisin kotitöitä ja olen ehkä laittanut kaksi kertaa ruokaa. Että kyllä tämä tästä. Tyyppi liikkuu mahassa, maha kasvaa ja ehkä painokin alkaa kohta nousta. Jo tällaisella pahoinvoinnin määrällä odottaminen on edes vähän innostavaa. Olen varovaisen toiveikas!

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kaikenmoista

Kaikenmoista on mahtunut viime viikkoihin.

Olen mielenkiinnolla odottanut, milloin veikeästä vuosikkaasta sukeutuu vallaton venkula. Se tapahtui öbouttiarallaa heti sen jälkeen, kun olin kirjoittanut veikeästä vuosikkaasta. Vallattoman venkulan erottaa veikeästä vuosikkaasta nimittäin siitä, että se tekee kaiken kiusan tahallaan tai lähes tahallaan. Vanhemmuuden suuriin harhaluuloihin lukeutunee myös ennen lapsen saamista oleva vakaumus "Minä ainakin opetan lapseni tottelemaan sanaa EI." Juujuu, niin opetankin. Kuuntelin lumoutuneena, kun serkkuni kertoi heidän pikku kakkosestaan, joka on ihan saman ikäinen kuin meidän napero. "Kerran uhkasin kantaa sisälle, jos poistuu pihalta ja kun kerran kannoin, ei ole toista kertaa tarvinnut." Meidän napero on kannettu tieltä, hellannappuloilta, kielletyiltä kaapeilta, tuhkaluukun luota yms. kymmeniä kertoja kieltojen jälkeen, eikä sana uppoa edelleenkään. Sitä kyllä on yritetty vihaisesti, karjumalla, kiljumalla, rauhallisesti, määrätietoisesti ja kaikin mahdollisin tavoin johdonmukaisesti, mutta niin hän vain illistää ja jatkaa touhujaan. Kyllähän kaikki opettajat tietävät, että toisten lapsia on helppo kasvattaa, mutta kasvatapa omasi. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä vaimitensenytoli. Lapsi näyttää olevan laatua, jota koulussa kuvaillaan vanhemmille sanalla eläväinen. Arkikielellä se tarkoittaa sitä, että suu käy ja pylly vispaa. Jotenkin mieleeni tulee kertomus isimiehestä, joka oli pienenä pyydystänyt kaverinsa kanssa kyitä ja laittanut niitä muistaakseni pyykkinarulle kuivumaan, kun naapurin setä oli mennyt mainitsemaan, että kyynnahasta tehdään arvokkaista laukkuja... joka tapauksessa, voin vain ihmetellä kuinka rauhallista laatua isimies nykään on. Kyillä ei ole osuutta asiaan, tarinan loppu oli onnellinen, vaikkakin laukkubisnes jäi kesken. Olemme siis siirtyneet kieltämisestä harhautukseen ja huomion siirtoon. Mitä enemmän kieltää, sitä enemmän näyttää lapsi innostuvan nimittäin. Voi tulla testaamaan.

Voisin siis kertoa valmistautumisestamme yksvee-kuvaukseen, kun lapsi päätti kuvausta edellisenä päivänä testata kauppakeskuksen lasten leikkipaikan tusseja ja piirsi päheet punaiset torahampaat itselleen. Ne onneksi irtosivat hankaamalla ja loput saippualla saunassa. Käykääs tutkimasssa Facebookissa Kuvaamo Soman lapset ja perheet -kuvia. Siellä näkyy tutunnäköinen Old School Boy pullistelemassa auton luona. (Ethän mielellään kuitenkaan kommentoi kuvia lapsen oikealla nimellä.) Sieltä puuttuu suvun keskuudessa menestyksen saanut illistyskuva, josta kuvaaja varmaan ihmetteli, että miten ne tuon oikein valitsivat... Voisin myös kertoa siitä, kun vierailimme Särkänniemen Koiramäessä eläimiä katsomassa ja lapsi sai huutokiljumiskohtauksen jokaisen eläimen aitauksen luona, koska hän olisi halunnut mennä itse aitaukseen. Sattuneesta syystä retkemme painottui pikkukivien syömiseen ja käsien uittamiseen aasien juomavadissa. Tai kun luovuimme alakerran viimeisestäkin kukasta epätoivoisten ei-kieltojen jälkeen, koska kukka alkoi näyttää siltä kuin se olisi ollut osallisena kolmannessa maailmansodassa.

Muutamia huomioita vallattomasta venkulastamme 1v 4kk

  • Syö kaikkea ja paljon paitsi greippiä ja kotona keitettyä riisiä. Eläisi viinirypäleillä ja fetajuustolla, jos saisi itse valita.
  • On oppinut vihdoin juomaan itse lasista, ja huokaisee jokaisen suullisen jälkeen hartaasti aah.
  • Ilmoittaa kakka kun vanhemmilla olisi otollinen aika istuttaa hänet potalle. Ilmoittaa kakka myös monta kertaa päivässä ihan muuten vain.
  • On kiinnostunut autoista ja navoista. Jos puhuisi, esitteli itsensä todennäköisesti "Hei olen Pätkä ja tässä mun napa. Millainen napa sulla on?" Vierastaa, mutta tutkisi myös puistossa mielellään kaikkien tuntemattomienkin navat.
  • Painaa kaukosäätimen nappuloita selkä vinossa, koska niin tekee myös äiti ja isä nähdäkseen, meneekö tv:n alla puolella olevalla hyllyllä oleva digiboxi päälle.
  • Kiipeää itse syöttötuoliin ja pöydälle, mikäli joku unohtuu jättämään tuolin otollisen kauaksi pöydästä. Ronkkii lipastoa kiipeämällä kaadetun tuolin tuolinjalkojen päälle.
  • Rakastaa saunomista ja kylpemistä, pyörän kyydissä olemista, karkaamista, kirjojen lukemista ja autossa istumista.
  • llmoittaa tiitti, kun on lopettanut ruokailun tai jonkin muun toimen ja tahtoo tehdä jotain muuta.  
  • Steppaa ja heiluttaa käsiään kun saa xylitol-pastillin.
  • Laittaa mielellään stereot täysille ja vatkaa lanteitaan puolelta toisella vispaten samalla käsiään.
  • On oppinut valtavasti sanoja, kuten kaikki linnut Valion pingviini mukaan lukien ovat kaakkaak, koira on hauvauvauva, kissa sanoo nau, lammas mää, Iikka-setä on Kikka, vene on ene, mopo poo, piimä piitää, lakki kakki. Erinäisiä sanoja löytyy myös puurolla, pastillille, pyörälle, kypärälle ja monille muille. Äiti on äiti, auto on auto ja kakku on kakku. Heiluttaa kättä ja sanoo heijei, kun päättää vaihtaa maisemaa.
  • En tiedä, milloin uhmaikä alkaa, mutta aika vakuuttavasti lapsi osaa huutaa eijeijeijei ja potkia yhtä aikaa, kun pitää tehdä jotain hänen mielestään epämieluisaa. Esim. vaihtaa vaippa.
  • Jos lapsen energialla saisi lämmitettyä talon, voisimme alkaa myymään sähköä myös naapureille. 
  • Lapsi on paikallaan vain lukiessa kirjaa, katsoessa Musarullaa tai nukkuessaan.
  • Lapsella on viisi hammasta ja kaksi tulossa.
  • Luettakoon lapsen eduksia vikkelät jalat sekä utelias ja lähes aina hyväntuulinen mieli.
  • Vaatteissa menee 80-senttiset ja kiloissa menee ehkä juuri ja juuri 9 kiloa rikki.

Minulla on uusi pyöräilykypärä, tykkään pitää sitä päässäni.
Paita on äitin tekemä,
shortsit sain kummitäditiltä ja
kesäkengät toi ukki tuliaisena Lontoosta.
Ajattelin kiskoa nämä kaikki kosteuspyyhkeet tästä paketista ennen kuin äiti huomaa.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Masussa kasvaa ilmapallo

Masussa kasvaa ilmapallo.
Se sanoo poks tammikuussa 2016, 
mikäli sikäli kaikki sujunee hyvin.


Siksi meitä ei ole näkynyt missään. 
Siksi meistä ei kuulunut mitään.
Kun taas tästä oksennuksen alhosta selviän, 
palaamme ihmisten ilmoille. 

Todettakoon vain, 
että kuvien perusteella maha on pullahtanut esiin varsin pulleasti. 
Raskausviikolla 13 se näyttää olevan samaa kokoa kuin edellisellä kerralla ehkä raskausviikolla 17. 
Tätä kun ei ole saanut piiloonkaan enää aikoihin edes hyvällä tahdolla. 
Paino on edelleen miinuksella, mutta täältä tullaan, jos nyt niikseen voi sanoa.