Tasan ei käy unentarve

Kahden lapsen arki muuttui kertaheitolla astetta rasittavammaksi, kun toinen ei nuku yöllä ja toinen ei nuku päivällä - toinen tarvitsisi unta yöllä ja toinen päivällä. Tai vähintään minä tarvitsisin joskus unta. Tai edes hetken rauhaa. Huokaisen silti helpotuksesta, kun vauvavuosi vol. 2 on saavuttanut jo 9 kuukauden rajapyykin.

Pikkusisko liikkuu, tekee hampaita, puree ja heräilee öisin. Kuka noista alle vuosikkaista ottaa selvää, mikä niitä milloinkin valvottaa. Isoveli puolestaan päätti, ettei nuku päiväunia. Palaan tunnemuistoissa jälleen esikoisen vauvavuoteen, kun näen tuon taaperoksi ehtineen lapseni kiukkuavan päivisin liian vähien unien vuoksi. Pakkonukuttaa ei voi, mutta kun on tarpeeksi monta päivää nukkumatta, niin mitkään yöunet eivät paikkaa lapsen väsymystä. Aamulla, kun lapsi herää ja häntä alkaa väsyttää jo tunnin päästä, ja kun mikään ei suju, niin iltaan on tooodella pitkä matka. Asiaa ei helpota sekään, jos lapsi sattuu nukahtamaan vaikka puoli viiden aikaan autoon tai sohvalle tai kiikkuun tai ihan mihin tahansa. Sitten kukutaan vielä hereillä puoli yhdentoista aikaan, yö jää vajaaksi ja taas aamulla sama ralli. Erikoista on myös se, että kun päiväunet jäävät pois, ei Juniori mene illalla merkittävästi aikaisemmin nukkumaan, vaan nukkuu toivon mukaan aamusta pidempään. Laulan halleluja, jos saan aamulla nukkua kahdeksaan.

Kun jokainen nukkuu joskus on ihan hyvä mantra, mutta olisi myös todella optimaalista saada lapset nukkumaan samaan aikaan (etenkin öisin), että saisi itsekin nukuttua. Ihmeellisesti sitä on tottunut pätkinäisiin yöuniin, mutta kun pätkää on pätkän perään, alkaa jossain vaiheessa itselläkin pinna kiristyä. Ja vaikka vauva nukkuisi kuinka hyvin tahansa, alkaa yhdeksän kuukauden kohdalla olla ihan kivasti jo pätkää takana. Jos univelkaisen taaperon pinna on millimetrin mittainen niin on kyllä äidinkin. Oman väsymyksen huomaa myös siitä, että kahvista on tullut ongelma. Kun sitä juo vähänkin liian myöhään (mikä näyttää valitettavasti olevan jo klo 14) tai jos samana päivänä juo kahvia ja teetä, näyttää kahvi vahvistavan teen kofeiinia ja ei itse pysty nukkumaan yöllä. Kun kahvia ei saa, särkee päätä ja väsyttää entistä enemmän.

Juniorin päiväunien loppumisen myötä päivistä on tullut pitkäpiimäistä kaaosta, jolloin kaikki kotityöt jää tekemättä, mitään asioita ei ehdi eikä jaksa hoitaa ja mikäli äidin viihdytyssirkus ei ole auki aamusta iltaan, tyhjentää juniori kaapit, pursottaa hammastahnat, "kastelee"kukat, säätää ompelukoneen, "maksaa" tietokoneella laskut ja syö tyrnit pakkasesta. Ai risooko? No kyllä risoo. Joku ehdotti, että jos lapsi vaikka tekisi päivällä hetken rauhassa palapeliä. Voin kertoa, ettei tee.
Nämä ovat päiviä, jolloin päivähoidon hinta tuntuu edulliselta.

"Minä äiti käynnistän auton ja haen paketin postista.  Minä olin täällä kookeella laittamassa avaimia."

Minun oma aikana meni tappiin juuri nyt. Kiitos ja palataan taas. Voi olla, että meillä ei kukaan aja kohta autolla, eikä auo kyllä mitään muutakaan ovia, mikäli kaikki avaimet ovat kadoksissa. Väsyneenä näytän olevan täysin kykenemätön pysymään vilkkaan poikani perässä.

Sumuiset yöt

Minun pitäisi olla nukkumassa, koska kaikki muut tässä talossa nukkuvat ja minä olen se, joka saa unta kaikista vähiten. On nälkä. En ole ainoa, jota huikoo öisin, sillä perheen pikkutirppa ottaa myös huikat maitoa öisin. Sanokaa, mitä sanotte, mutta sillä on nälkä. Ja tyttö on todella pieni. Jos Juniori oli pieni, niin pikkusisko näyttää olevan vielä pienempi. Nyt kun on hän salakavalasti lähtenyt liikkeelle, epäilen lapsen laihtuneen: vaivalla kasvatetut jalkamakkarat ovat hävinneet ja posketkin jotenkin kaventuneet. 

Kahdeksan ja puolen kuukauden kohdalla pikkusisko on saapunut vaiheeseen "nukun huonosti". Öisin sitä itkettää ja se havahtuu hereille ja tahtoo viereen ja mönkii ja kiemurtelee. Toisinaan yö on pitkä ja silti aamu tulee aina liian pian. Siksipä kipitän nopeasti peiton alle. Kalliita minuutteja nämä tähän aikaan ruokapöydässä vietetyt. Riprap, menoksi!

Päiväunipelkoja

Näin viime yönä unta.

Laskin vauvan käsistäni keittiön pesualtaaseen makoilemaan. Unohdin sen sinne, vieraat kävivät pesemässä käsiä ja allas täyttyi. Seuraavaksi huomasin, että vauva oli makoillut uppeluksissa veden alla lie kuinka kauan ja saanut aivovaurion tai jotain muuta kamalaa. Se ei enää hymyillyt. Itkin silmät päästäni. Kamala uni. Henkeä ahdisti vielä heräämisen jälkeenkin.

Toisenkaan lapsen kohdalla ei ilmeisesti pääse eroon pikkuvauva-ajan irrationaalisista peloista, kuten "Jos työnnän vaunuja alamäkeen, niin vauvan pää varmaankin osuu vaununkoppaan ja siltä taittuu niskat".

Kaikkihan juontaa juurensa siis siitä, että vaunuissa nukkuessaan Pikkusisko kaivautuu syvälle pussiinsa, eikä halua kasvojaan näkyviin. Jos kasvot näkyvät, laittaa hän molemmat kädet kasvojensa eteen. Turvallisempi nukkua, oletan. Lämpimämpi nukkua, oletan. Toissa aamuna nukkui hän vielä aamu-unensa vaunuissa villavaatteet päällä u n t u v a p u s s i s s a. Eikä ollut edes hikinen. Tätä on erittäin vaikea käsittää, koska Juniori ei suostunut talvellakaan laittamaan käsiä toppapussiin päiväunilla, hanskoista puhumattakaan. Koska hänellä on kuuma. Koko ajan aina. Kävin pukemassa hanskat hänelle salaa nukahtamisen jälkeen. Hän ei myöskään läheskään aina haluaisi pitää sukkia jalassa, vaikka rintamamiestalomme laminaattilattia on jäätävän kylmä. En ymmärrä.

Jos jotain en opi ikinä, niin pukemaan lapselle sopivasti vaatetta. Juniorilla on lähes aina liikaa vaatetta (edelleen) ja Pikkusiskolla liian vähän.

Tällaisina päivinä, kun Pikkusisko sattuu nukkumaan epätavalliseen aikaan epätavallisen kauan, mieleni täyttyy ajatuksesta, kuinka hengitysilma korvaa hapen hiilidioksidilla ja hiilidioksidipitoisuus nousee, ja käyn monta kertaa katsomassa, hengittääkö se lapsi. Joka kerta se kääntää kasvonsa tyyliin "Antaisit nyt minun vain nukkua" ja huokaisen helpotuksesta. Lopulta nostan nauravan ja hyväntuulisen, lämpimän ja kertakaikkisen valloittavan tytön päiväunilta. Myös tänään.

Nukun täällä: Kevyttoppapussissa JA viltin alla.

Perusasioiden äärellä

Tällä kerralla 3 viikkoa ja 2 päivää näyttää olevan kipukynnys, missä vaiheessa tähän perheeseen rantautuivat vatsanväänteet. Olin niin unohtanut, että elämä vastasyntyneen kanssa on elämistä  perusasioiden äärellä: unta, ruokaa, lämpöä ja turvaa - ja mahantoimintaa. Kun kakka ei kulje, se ei kulje ja sitten sitä väännetään.

Pikkusiskon huutoääni on täsmälleen samanlainen kuin isoveljellä aikanaan. Toistaiseksi hän aloittaa myöhemmin ja lopettaa aikaisemmin sekä rauhoittuu helpommin. Vannomatta paras. Kieltämättä huutoääni herättelee tehokkaasti tunnemuistista muistoja esikoisen ekoilta kuukausilta. Iltaisin hengitän rauhassa ja tiedän, että tämäkin vaihe menee ohi. Niin kauan kuin selviämme parin tunnin iltalevottomuudella, on se pientä kuuden tunnin suoraan huutokonserttiin. On myös käsittämätöntä, että isoveli ei herää pikkusiskon karjuntaan. Siunattu lapsi, siunatuilla unenlahjoilla. Joten kakka, voisitko kulkea liukkaammin pikkusiskon masussa? Kiitos.

Ensimmäinen ja toinen lapsi.

Mikä on muuttunut?

Aika kuluu niin paljon nopeampaa. Vaikka isimies on kotona, ei meillä kukaan kerkeä siivota tai pestä pyykkiä. On kuitenkin syöty hyvin, ulkoiltu, leikitty ja nukuttu. Ensimmäisen kohdalla sitä stressasi enemmän kotitöistä ja siitä, että kotona olisi siistiä ja plaaplaa. Toisen kohdalla ei ehdi, eikä jaksa. Kun perheessä on ollut vauva, joka ei nuku, niin toisen kohdalla sitä ottaa ilon irti siitä, kun se nukkuu. Ihan missä vain.

Tämä ehtii odottaa.

Nämäkin ehtii odottaa.
Meidän kodinhoitohuoneessa kuivuu sohva.
Miltä teillä näyttää?

Tämä ei ehdi odottaa.
Se kasvaa koko ajan ja kohta ei enää halua nukkua sylissä!
Isoveljen päikkäriaikaan saan nukkua ihan rauhassa tässä.

On hetkiä, jolloin mikään ei ole tärkeämpää kuin tarjota syli.

Lunta, unta ja kangasvaltakunta

Anoppi iski varsinaiseen kultasuoneen. Hän tietää, etten tahdo mitään synttärilahjoja, kun talo hukkuu tavaraan muutenkin. Joten varovasti hän ehdotti, voisiko hän ostaa minulle kangasta. Kaiken lisäksi hän lähetti ukin melkein viikoksi lapsenvahdiksi, että voin ommella. Olin pakahtua liikutuksesta, kun tällainen tarjous lyötiin pöytään. Sain viikon aikana ommeltua kolme vauvalahjaa, kaksi synttärilahjaa, yhden joululahjana ja Juniorille kaksi paitaa. Osa kankaista oli valmiiksi leikattuina ja uudet kankaat odottelevat suurimmaksi osaksi vielä tuossa pesukoneen päällä. Vielä ehtii ennen vauvan syntymää, vielä ehtii...parasta kuitenkin oli Juniorin pohjaton riemu, kun ukki oli kylässä.

Muuten lapsi on oikeasti ihanassa iässä. Hän on hyvintuulinen, touhukas, vitsikäs ja juttelee paljon omilla sanoillaan. Hän kiipeilee, keikkuu, hyppii, temppuilee, mutta on onneksi liikkeissään huomattavasti vähemmän hazardi kuin reiluna vuosikkaana. Myös ei-kausi on ilmeisesti kokenu hetkellisen inflaation. Nautin tästä.

Kangasjemmarilla on taas lähetnyt vähän homma lapasesta. 

Vatsa alkaa olla pallo. Se kiristää iltaisin ja se kiristää aamuisin, kun pitää kiskoa karkuun juoksevalle lapselle ulkovaatteet päällä. Juniori tahtoo kyllä ulos, muttei tahdo vaatteita. Äiti puolestaan tahtoo. Toinen potkii mahan ulkopuolella ja toinen mahan sisäpuolella. Vanhempi lopettaa välittömästi, kun ulko-ovi aukeaa, nuorempi jatkaa hikkaamalla vähintään puolituntia. En tajua, miten olen viime raskaudessa voinut vetää viiden kilsan lenkkejä päivittäin pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Käsittämätöntä. Nyt olen kokonaisuudessaan voinut paremmin, mutta päivittäin supistelee kyllä niin paljon, ettei tee mieli liikkua yhtään ylimääräistä. Tämä Tirriäinen on jumittunut tuonne mahan vasemmalla puolelle, eikä liikahda sieltä oikeastaan pois ollenkaan. Yöunet ovat alkaneet muuttua kevyemmiksi ja mietin ajoittain, milloinhan minä saan taas tässä talossa unta. Isimies nukkuu kuin tukki ja Juniorikin pääsääntöisesti hyvin.

Olen virittänyt parit jouluvalot ikkunaan ja nautin lumesta niin kauan kuin sitä riittää. Säätiedotusten mukaan se sulaa pois viimeistään torstaina. Siihen asti kuvittelen talven kestävän pienen ikuisuuden.

Tapahtui kummia

Oli suuri harhaluulo, että pääsisimme eroon tutista ennen kuin uusi vauva tulee. Ensin tutti ei kelvannut, mutta niin se alkoi maistua yösyöttöjen lopettamisen jälkeen. Tuttia syödään vain unilla ja sen ansiosta olemme saaneet nauttia erittäin hyvistä yöunista.  Juuri nyt en todellakaan kykene tinkimään omista yöunistani, tarvitsen ihan jokaisen minuutin unta ja ihan jokaisen ehjän yön. Tutistaluopumissuunnitelma oli siis hylättävä omista mukavuussyistä. Toisaalta olen lopettanut imettämisen kohta seitsemän kuukautta sitten ja vielä viime viikolla olisi Juniori napannut maitolaitoksestani kiinni saunassa. Uskomatonta, miten se voi vieläkin muistaa! En siis usko, että tutti unohtuisi nopeasti, etenkin jos vauvallakin on tutti....

On tässä hetki jos toinen myös pohdittu, että pitäisi siirtää Juniori pois pinniksestä "isojen lasten sänkyyn". Hui, kun se kuulostaakin lopulliselta! Talossa on vain yksi pinnasänky ja olisi ihan suotavaa saada se vauvalle. Lähennymme myös koko ajan hetkeä, jolloin on todettava, että muksu kiipeää pinniksestä pois ja tipahtaa pää edellä lattialle. Kamala ajatus sekin.

Isimiehen vanhempien mökillä on ollut jemmassa isimiehen vanha päästävedettävä lastensänky. Taitaa olla ihan Muuramen. Kesällä se tuotiin mökiltä meille ja tuolla se on seisoskellut yläkerran nurkassa. Osoittautui ongelmalliseksi, kun siihen tarvittiinkin 75 senttiä leveä patja ja kaikki lastensänkyjen patjat ovat joko 70 tai 80 senttiä leveitä. Hieman kun vaivaa näki (okei, kerran googlasin), niin löysin sopivan levyisen lastenpatjan Vepsäläisen verkkokaupasta. Oli ihan sopuhintainen ja mikä parasta, ilmaisella kotiinkuljetuksella! Pari viikkoa sitten saapui patja ja ehkä melkein joka ilta olen murehtinut, että milloin sitä jaksaisi ruveta tuohon sängynvaihto-operaatioon. Sen lisäksi, että tarvitsen jokaikisen minuutin yöunta, eivät voimat todellakaan riitä taaperon kantamiseen takaisin sänkyyn iltaisin noin parikymmentä kertaa.

Ukki tuli meillä käymään ja tapahtui kummia.

Eilen illalla kun tulin kympin jälkeen kotiin, virkkoi isimies:

Arvaapa missä Juniori nukkuu?

Olisin veikannut meidän sänkyä tai jotain ihan mitä muuta tahansa.

Kannettiin pinnasänky pois ja laitettiin Juniori nukkumaan sinne isoon sänkyyn. Ukki köllötti sohvalla samassa huoneessa ja sinne se Juniori nukahti. Ei tullut kertaakaan pois sängystä.

Olin aivan hämmentynyt. En tiedä, olinko enemmän hämmentynyt isimiehen aloitteellisuudesta ja päättäväisyydestä vai siitä, että Juniori oli nukahtanut kiltisti uuteen sänkyyn. Olin nimittäin varautunut siihen, että sängynvaihdosta seuraa vähintään viikon kahden armoton iltaralli. Etenkin kun nukuttaminen on viime aikoina ollut taas siinä vaiheessa, että se kestää ja kestää ja kestää. Mutta niin se lapsi vain nukahti nopeasti ja nukkui omassa sängyssään 11 tunnin yöunet. Eikä edes tipahtanut. Varovaiset vanhemmat vuorasivat tietysti patjoilla kaiken lattiatilan sängyn reunoilta tai (no lähinnä minä vaadin niin). En silti tiedä kenestä olisin ylpein: isimiehestä, ukista vai Juniorista. Mutta niin se lapsi sinne simahti toisena iltana peräkkäin. Kehuahan tässä tilanteessa ei parane, sillä tilanne voi muuttua hetkellä millä hyvänsä.

Epäilemättä iltarallien aikakin vielä on.

Epäilemättä pääsemme myös tutistakin eroon - kun aika on sopiva.

Nopeutetut unet ja hidastunut astianpesu

Jostain syystä öihimme on saapunut kello kolmen yökiljunnat.

Tai toisin sanoen kiljunta tapahtuu klo 3-5 välillä alkaen ja kestää tunnista kahteen. Pääsääntöisesti hyviin yöuniin tottuneena on kuin kylmää vettä kaataisi niskaan, kun lapsi herää ja alkaa kiljua. Etenkin kun sellaista ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Ensimmäisellä kerralla hämmennyin, toisella kerralla säikähdin, kolmannella kerralla kiljuin itsekin ja neljännellä otin jo tilanteen haltuun ihan lunkisti. Korvat? Hampaat? Nälkä? Eroahdistusta? On todella vaikea pitää sylissä lasta, joka kiemurtelee ja huutaa ja huutaa, eikä rauhoitu millään. Jos se olisi eroahdistusta niin kai se loppuisi, kun ottaa syliin? Tai no kyllä jokin auttaa: ainoa siis mikä rauhoittaa on jäiset marjat. Niin me on sitten naperon kanssa istuttu klo 3 keittiön lattialla sylitysten syömässä jäisiä marjoja, laitettu takkaan tulet klo 5, nukahdettu sohvalle klo 6 ja muuta mukavaa yötekemistä. Vaikea uskoa, että korvasärky menisi ohi syömällä marjoja, tai että lapsi huvikseen vaan kiljuisi yöllä, joten epäilen jälleen vahvasti hampaita. On kyllä väsyttänyt.

Viime yönä sitten valmistauduin henkisesti jälleen valvomishommiin ja kas, saimmekin nukkua ilman ainoatakaan herätystä klo 6.30 asti! Tämän seurauksena näin aamuyön unia pikakelauksella. Todella outoa. Kai se mieli jotenkin alitajuisesti valmistautui siihen, että kohta pitää kuitenkin herätä.

Astianpesukoneen korjaajakin kävi tänään. On muuten niin lapsiperheiden juttu tuo pesukone. Jo muutaman päivän jälkeen alkaa tuo tiskaaminen tulla korvista ulos. Kyllä sitä opiskelijana tiskaili, kun viikon söi samalta lautaselta aamu- ja iltapalat, ja mukin huuhtaisi aina silloin tällöin... Nyt tulee puolessa päivässä jo niin paljon tiskiä, että keittiö on ihan räjähdyspisteessä.

Kenen vaunuja työnnät?

Kun Pätkä tipahti vaunuista, sain päähäni, että nyt on saatava uudet vaunut. Sen jälkeen olen sukeltanut syvälle vaunumaailman ja viettänyt lie kuinka monta tuntia netissä tutkien erilaisia vaunuja. Olen myös nähnyt niistä unia. Paljon. Joka yö.

Jotenkin lapsen ilmoittaessa tulostaan koko lapsitavarahysteriä kulminoituu vaunuihin. Niitä minäkin vuosi sitten pohdin ankarasti, vertailin ja kyselin ja tutkin ja pähkäilin. Alusta asti oli aika lailla selvää, että ostamme vaunut käytettyinä. Emmaljungat olivat saaneet kestävyytensä vuoksi paljon kehuja ja olin myös vakuuttunut, että tahdon vaunut, joissa on erillinen koppa ja ratasosa. Kuinka väärässä olinkaan! Lopulta kuitenkin kävi niin, että massiivisen raskauspahoinnin yllättämänä ajatus koko vaunuostoksista oli liikaa ja kun pikkuserkkuni kysyi, tahtoisimmeko määrittelemättömäksi ajaksi lainaan heidän vaununsa, olin onneni kukkuloilla. (Isimiehen vauvahankinta oli Chariotin juoksurattaat, jotka myös pyöräperäkärryksi muuntuvat, mutta niistä avaruuskärryistä myöhemmin..)

Vaunut ovat Emmaljungan Ceroxit: yhdistelmävaunut ehkä pehmeällä(?) kantokopalla. Olisivatko jotain kahdeksan vuotta vanhat, koska vaunujen ensimmäinen käyttäjä aloitti tänä syksynä ekaluokan.  :) Emmaljungat eivät turhaan ole saaneet paljon kehuja, sillä myönnettävä on, että nämä vanhat vaunut toimivat erittäin hyvin pienestä nitinästä ja nivelten löystymisestä huolimatta. Tuo pehmeä kantokoppa on osoittautunut nerokkaaksi keksinnöksi: kun siitä ottaa pohjan pois, toimii se kevyenä lämpöpussina näin syksyllä ja talvella. Vaunut ovat matalaa mallia ja työntöaisan saa lyhyellekin mamalle tarpeeksi alas. Neljä isoa pyörää kulkee kuin juna ja tykkään vakaasta työntötuntumasta erittäin paljon, ei vippaa eikä puolla. Silti vaunujen ehkä paras ominaisuus on vanhat renkaat, joiden sisällä on hiekkaa ja renkaat rapisevat kodikkaasti aina kun niitä työntää... :D Vaunut ovat tilavat ja niissä on hyvä nukkua. Huonoina puolina on toisaalta taas vaunujen raskaus, ne ovat painavat nostaa ja vievät kasattuinakin paljon tilaa. Valjaat ovat huonot ja istuin ei tunnu sopivan pienikokoiselle lapselle.

Etukäteen on tosin vaikea tietää, millainen vauva on tulossa. Onko hän mukavuuteen taipuva itse rauhallisuus vai pieni, luikku ja vikkelä vai jotain näiden väliltä. Mutta näin jälkeen päin ajateltuna ensimmäisten vaunujen hankinta pyörii usein sen ympärillä, millainen koppa vaunuissa on. Niitähän on pehmeitä ja kovia ja erillisiä ja vaikka mitä. Tyypillisin virhe, mitä ensimmäisten vaunujen ostajat tekevät, on juuri tuijottaminen vaununkoppaan. Myyjät myös myyvät vaunut sillä, millainen koppa kannattaa olla. Kukapa sinne kopan alle istuimeen ja valjaisiin tajuaa katsoa, en ainakaan minä tajunnut. Koska me asumme "maalla" ja meillä ei ole tila- tai hissi- tai porrasongelmaa, meille olisi myyty liikkeessä juurikin vaunut, joissa on erillinen koppa ja ratasosa. Tämän lisäksi uudet vanhemmat saadaan pyörryksiin heittoaisoilla, ilmakenno- tai kumirenkailla, vaunujen helpolla kasattavuudella, aisan korkeuden säädöillä, erilaisilla adaptereilla (kiinnitä vaunuihin kätevästi turvakaukalo jne.), tavarakoreilla, jarruilla ja vaikka millä. Renkaita voi olla neljä yhtä suurta, tai edessä voi olla pienemmät ja takana isommat renkaat ja eturenkaat kääntyy ja ne saa lukittua tai onkin vain kolme rengasta ja vaikka mitä.

Ensimmäinen vaunulenkki 5.3. Ikää viikko.
Äiti oli vielä autuaan tietämätön, mikä kiljukaula vaunuissa matkustaa.

Niissä on todistettavasti nukuttu 6.3. hyvin tyytyväisenä.
Huomaa kriittinen ruskovillan kypärämyssy, jota ilman ei voinut nukkua.

Helteellä nukuttiin sisällä ilmalämpöpumpun alla, ikää 5kk 27.7.
Myös tällöin uniasento oli tarkkaan harkittu.
Lisäys: tutti on sairaalasta, sitä ei syöty.
Vaippa on lainassa. Ei me ihan tarkoituksella pueta poikaa pinkkiin.

Olen todennut, että
1) On aika samantekevää millainen koppa on.
Vauva joko viihtyy vaunuissa tai ei viihdy ja kopalla ei juurikaan ole tekemistä sen asian kanssa. Meidän vauva ei viihtynyt vaakatasossa ensimmäiseen 3 kuukauteen ja senkin jälkeen erittäin nihkeästi, joten vaunut olivat aikamoinen huudatusmasiina. Vauva viihtyi myös pienessä tilassa, joten meidän pieni kantokoppa oli aina täynnä peittorullaa ja pyyhettä ja vaatetta ja ihan mitä tahansa, jotta vauva tunsi olevansa pesässä. Kuinka paljon peittoja olisikaan pitänyt tunkea siihen isoon koppaan!

2) Koppa-aika on lopulta todella lyhyt.
Jos olisin tajunnut, olisin ottanut kopasta pohjan pois jo 4-5 kuukauden kohdalla ja kuinka paljon paremmin vauva olisikaan viihtynyt, jos olisi voinut olla hetkiä vähän pystymmässä. En tarkoita, että olisin istuttanut vauvaa, mutta hän olisi pöllöniskana toisinaan nähnyt ympärilleen ja nauttinut matkasta. Vaikka nytkin olin nostanut pääpäätyä kopan alla, niin ei se auttanut.
3) Loppujen lopuksi vauva nukkuu tai ei nuku ihan minkälaisissa vaunuissa vaan.

Tämän vauvan kokemuksella kiinnittäisin puolestaan huomiota
ominaisuuksien suhteen
1) vaunujen valjaisiin
2) istuimen ergonomisuuteen
3) renkaiden kokoon
Emmaljungat ovat nukkumisvaunuina edelleen erinomaiset, mutta niissä on ehkä yhdet maailman surkeimmista valjaista ja niissä on tosiaan pienen lapsen huono istua. Valjaat tulevat pään yläpuolelta ja pienikokoinen lapsi hölskyy ja valuu. Talven ajan päiväunet vaunuissa menee ok toppavaatteet päällä, mutta viimeistään keväällä vaatteiden ohentuessa meidän kaveri luikertelee näistä valjaista irti kuin liukas liero. Ja koska on tullut todettu, että hän tulee vaunuista pää edellä alas, tarvitsemme kunnon valjaat. Alkusyksystä koko valjaat olivat suurin vitsi, koska ne eivät kertakaikkiaan istuneet mitenkään päin. Pikainen pistäytyminen lastentarvikeliikkeessä paljasti, että suosituissa Brion Happy -vaunuissa oli myös erittäin huono istuin ja valjaat kilpailivat epäkäytännöllisyydessä Emmaljungien kanssa. Pienikokoiselle 7 kuukauden ikäiselle istuvalle lapselle ne olivat aivan liian löysät tiukimmallakin säädöllä. Renkaiden osalta itse tykkään edelleen kaikista eniten neljästä isosta samankokoisesta renkaasta. Jos asuu kaupungissa ja pitää säätää bussien ja kauppakeskusten kanssa ovat sellaiset vempularenkaat puolestaan ihan kätevät.
toiminnallisuuden suhteen
1) siirrytäänkö vaunuilla vain paikasta toiseen vain nukutaanko niissä päiväunet joka päivä monta kertaa?
Meillä nukutaan päiväunia vain ulkona ja vain vaunuissa, joten ne ovat todella kovassa käytössä. Auto on päivittäin miehellä, joten jos jonnekin tahdon lähteä, tapahtuu se jalkapatikalla vaunujen kanssa tai pyörällä kärryn kanssa.

No tässä vaiheessa kun lapsi ei enää sitä koppaa tarvitse ja vaunuissa pitäisi pystyä sekä nukkumaan unet että istumaan mukavasti, herääkin kysymys, että millaiset rattaat tässä nyt pitäisi hommata. Yhdet tuolta huuto.netistä hommasinkin, mutta saa nähdä tulivatko jäädäkseen. Testiryhmä antanee palautetta pienen testailun jälkeen.

Tiedän, että täällä käy useampi äiti-ihminen lukemassa. Ilmianna omat vaunusi! Tämä asia nyt kovasti minua kiehtoo.

Jännä juttu

Jännä juttu.

Kun lapsi täytti 7 kuukautta, se oppi oikean imuotteen.
Johan oli aikakin, voisi tuumata. Minä kuulun niihin, jotka olisivat voineet vuorotella miehen kanssa imetyksessä, jos se vain olisi ollut mahdollista. Niin raskasta se alussa oli. Samalla kuitenkin huomasin, että imetys, joka oli pitkään kamalaa, olikin muuttunut matkan varrella ihanaksi. Niin ihanaksi ja rakkaaksi, että minua jo surettaa, että lapsi ei enää tarvitse minua niin paljon. Taidan olla hidas sopeutuja. Toisaalta on helpottavaa saada omaa vapautta takaisin.

Kun lapsi täytti 7 kuukautta, se alkoi yhtäkkiä syömään tuttia. Se vain laittoi sen suuhunsa ja etenkin öisin se lutkuttaa sitä jopa onnellisena.

Kun lapsi täytti 7 kuukautta, se alkoi nukkua päiväunia. Puen kaikki ulkovaatteet päälleni ja orientoidun kärsivällisyyttä vaativaan nukutukseen. Ja sitten. Työnnän vaunut ovesta ulos ja lapsi nukkuu. En uskonut tämänkään päivän koittavan.

Kun lapsi täytti 7 kuukautta, se näyttää tykkäävän mennä iltaisin nukkumaan. Omaan sänkyyn.

Jos olen pitkään (ööö pari tuntia..) poissa kotoa, minulla tulee melkein kiire kotiin, ettei lapsi vain ehdi kasvaa liikaa poissaollessani.

Jännä juttu.

  

Pikainen unioppi

Käytiin kerran perhevalmennuksessa. Kaksi aikaisempaa kertaa oli jo ehtinyt mennä ja jostain syystä tieto ei ollut tullut meille asti. No sitten sieltä tuli sellainen palautelappu: arvioi sisältö yms. ja mistä olisit halunnut tietää lisää. Eihän ennen vauvan syntymää voi tietää, mistä olisi halunnut tietää lisää, kun eihän tällaisilla nyykkarivanhemmilla ole etukäteen mitään käsitystä, mihin he ovat ryhtyneet. Nyt lisäisin listaan vauvan vatsavaivat, koliikki, vauvahieronta ja UNI.

On nimittäin kaksi asiaa, joihin pienen vauvan vanhempien hyvinvointi ja jaksaminen on yhteydessä: vauvan vatsan toiminta/toimimattomuus ja vauvan nukkuminen/nukkumattomuus.

Olisi ollut helpottavaa tietää vauvan unesta etukäteen. Vauvan unen kehittyminen tuntuu nimittäin olevan varsinaista rakettitiedettä. Vaihtelevista lähteistä on selvinnyt seuraavaa:

Vastasyntynyt nukkuu keskimäärin 16 tuntia vuorokaudessa. Toiset nukkuvat jopa 20 tuntia ja toiset pärjäävät parin viikon jälkeen jo 12 tunnin unilla. Alle kolmikuisella vauvalla ei ole samanlaista vuorokausirytmiä kuin aikuisilla, koska keskushermoston kehitys on kesken. Aivojen kehityksen keskeneräisyyden vuoksi vauva ei myöskään kykene ylläpitämään valvetilaa pitkään. Vauva nukkuu ja valvoo, oli päivä tai yö. Yleensä sen ajan, jonka vauva on hereillä, hän syö ja paskoo, ja sitten taas jatkaa uniaan. Noin teoreettisesti. Vastasyntyneen uni kuitenkin poikkeaa aikuisen unesta, sillä jopa puolet tai enemmän vauvan unesta on REM- eli vilkeunta (REM =rapid eye movement), mikä liittyy ilmeisesti juuri aivojen kehittymiseen. REM-unen aikana vauva liikehtii, ääntelehtii, silmäluomet liikkuvat ja tuntuu, kuin se olisi hereillä, vaikka kyllä se nukkuu. Muistaakseni 2-vuotiaalla REM-unen osuus on 25%, aikuisella 20% ja vanhuksilla 15% noin keskivertona.

Aikuisen ja vauvan unisyklit ovat myös eri mittaiset ja niiden vaiheet ovat käänteisessä järjestyksessä. Kun aikuisen unisykli on noin 90 minuuttia, on vauvan unisykli vain noin 40-50 minuuttia. Aikuinen nukahtaa torkku-unen ja kevyen unen kautta nopeasti syvään uneen ja siirtyy vasta sen jälkeen REM-unen vaiheeseen. REM-uni on siis se vaihe, jossa usein nähdään unia. Vauva nukahtaa ensin REM-uneen, josta siirtyy sikeämmän unen vaiheeseen. Ensimmäiset 20 minuuttia vauvan uni on usein kevyempää ja silloin hän erityisesti herää kolinoihin ja muihin ääniin. Jos vauva herää ensimmäisen 20 minuutin aikana, ei hän ole jostain syystä päässyt sikeään uneen. Tämä myös selittää sen miksi lapsi nukkuu usein 40 minuutin unet, se on yksi unisykli (ainakin meillä edelleen ihan liian lyhyet päiväunet) tai noin 1,5 tuntia, mikä on kaksi unisykliä peräkkäin. Syvän unen tunnistaa siitä, että vauva hengittää säännöllisesti ja on levollinen. Koska pikkuvauvan unisykli on niin lyhyt, on siinä merkittävästi enemmän vaiheita, jolloin lapsi voi havahtua hereille.

On siis aika selvää, että jos aikuisen unisykli on yksilöllisen vaihtelun jälkeen puolestatoista tunnista kahteen tuntiin ja vauvan 40 minuutista 70 minuuttiin, ja jos univaiheet ovat käänteisessä järjestyksessä, niin ajoittain ollaan hieman törmäyskurssilla. Yhden vauvan kokemuksella öisin kaikista jäätävin herätys on, kun lapsi herää ennen kuin itse olet nukkunut kaksi tuntia. Ja jos koko yö menee alle kahden tunnin unipätkillä, aamulla on kuin katujyrän alle jäänyt. Olo on kovin krapulainen. Toisaalta yksikin kahden, kolmen tai neljän tunnin unipätkä saa aikaan voittajaolon ja jokainen hyvä yö tuo hyvän mielen. Viiden tai kuuden tunnin unipätkällä olo on jo euforinen.

Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana pääasia on, että lapsi nukkuu. Ja aina kun lapsi nukkuu, kannattaa nukkua itsekin. Toiset vauvat paukuttelevat pienestä asti monen tunnin unia sekä öisin että päivisin ja toiset torkkuvat pikkupätkiä. Toiset vauvat ovat vahvasti rytmisiä ja toiset taas eivät alkuunkaan. Myös temperamentti vaikuttaa uneen ja nukahtamiseen. Pienen vauvan nukkumattomuuden taustalla voi olla myös vaikeus säädellä uni-valverytmiä. Lapsi kyllä haluaisi nukkua ja nukahtaa, mutta on vaan niin ylivirittynyt, ettei kykene nukahtamaan. Lapsi voi nukkua huonosti myös siksi, että sillä on kylmä, kuuma, mahaa vääntää, ei huvita, on ikävä äitiä, tahtoo seuraa, valvominen on kivaa, on nälkä jne... Mutta noin pitkässä juoksussa, ei ne tahallaan valvo.

3-4 kuukauden iässä vauvan pisin unijakso alkaa rytmittyä yöhön ja pisin valveillaolojakso usein iltaan. Aktiivisen unen määrä vähentyy ja ilmeisesti lapsi alkaa nukahtaa syvään uneen. Jotkut väittävät, että tuossa iässä lasta voi pikku hiljaa alkaa opettaa nukahtaa itsekseen esim. sänkyyn, mikä kuulostaa uskomattomalta, koska meillä ei ollut toivoakaan. Viiden kuun iästä eteenpäin lapsen pitäisi olla selvästi hereillä, kun hänet laitetaan sänkyyn. En tajua, miten sekään toimii, koska meidän lapsi jokeltelee ehkä hetken itsekseen, mutta ei kyllä ikinä nukahda vaan hätääntyy ja alkaa itkeä. On testattu vaikka millaisin menetelmin. Joka tapauksessa ympäristön pitäisi olla yöllä sama kuin mihin lapsi nukahtaa illalla. Puhutaan uniassosiaatioista eli siitä, mitkä asiat lapsi liittää nukahtamiseen. Jos lapsi nukahtaa rinnalle, vaatii hän sitä yöllä herättyään, jotta nukahtaa uudelleen jne. Harvemmin öisin ongelmana on se, että lapsi herää vaan se, että se miten sen saa taas nukahtamaan. On outoa, että ensin lapsi opetetaan nukahtamaan syöttämällä ja sitten siitä pitäisi päästä eroon. Että milläs tuollaisen uniassosiaation menet muuttamaan? Ja kun rinnalle nukahtaminen lienee yleisin uniassosiaatio. Aika aikaansa kutakin, se menee ohi, sanoisi joku. On muistettava, että on täysin normaalia, että lapsi heräilee yöllä. Pahimmillaan lapsi vain herää jokaisen unisyklin jälkeen ja vaatii esim. rintaa, mikä tarkoittaa heräämistä tunnin välein ja aamulla olo on kuin olisi juhlinut koko yön.

Vasta puolen vuoden iässä lapsen univaiheet ja unen rakenne muistuttavat aikuisen unta. Alle puolen vuoden ikäinen tarvitsee lähes aina aikuisen apua nukahtaakseen uudelleen, mikäli havahtuu hereille. Puolen vuoden iässä päiviin tulee luontaisesti enemmän rytmiä jo kiinteidenkin aloituksen vuoksi, vaikka annokset olisivatkin pieniä. Päiväuniin on mahdollista saada tuossa vaiheessa tolkkua. Öitä tekee helposti levottomaksi silti uudet ruoka-aineet ja voimakas motorisen kehityksen vaihe: yksi ryömii, toinen konttaa ja kolmas nousee seisomaan. Me olemme nyt tässä vaiheessa.

Vauvan uni ja nukkuminen näyttää olevan vaiheesta vaiheeseen siirtymistä ja usein kaikki on väliaikaista. On huonoja jaksoja ja hyviä jaksoja. Näkö kehittyy, maailma avartuu, tulee hampaita, opitaan ryömimään, konttaamaan, tulee eroahdistusta jne. Jos ensimmäinen vuosi on vanhemmille välillä rankka, niin on se kyllä lapsellekin. Kun sellaisesta pienestä nyytistä kasvaa vaikka mitä osaava taapero ja KAIKKI pitää opetella. Huh. Ja kyllä, moni asia pyörii unen ympärillä. Oli sitä sitten tai ei.

Antakaa sille tutti

Ehkä jokainen tupa ja tölli näillä main tietää, että meidän lapsi ei syö tuttia. Välillä toivon asuvamme jossain keskellä erämaata, kun nukutan lasta päiväunille. Vaikka nytkään ketään ei näy missään, tunnen selässäni katseen antakaa sille tutti. Voi kuulkaa, on annettu. Lapsi sylkee sen pihalle, hieroo sillä ikeniään, pyörittelee käsissään, mutta ei se sitä syö. Hyvin pienenä Pätkä oppi ottamaan tutin pois suustaan, mutta ei juurikaan tahdo laittaa sitä takaisin suuhun. Puoli vuotta olemme opetelleet tutin syömistä ja kuljetan sitä vaunuissa varmuuden vuoksi. Mutta kerrankin löysin tutin postilaatikon luota, kun lapsi oli viskannut sen ulos vaunuista. Se ei vaan syö tuttia.

On siis perin kummallista, että joskus lapsi imaisee tutin. Kääntää päänsä, tuhahtaa ja nukahtaa tutin rytmiseen imemiseen kuin vaipuisi transsiin. Toissa iltana Pätkä nappasi tutin suuhunsa, huokaisi ja nukahti. Se nukkui aamuun asti koko yön heräämättä kertaakaan yhteensä yhdeksän ja puoli tuntia ja heräsi pitelemättömän hyvällä tuulella, tutti suussa. Maidon tuotannollisista syistä äiti heräsi kyllä yöllä ja epäuskoisena tuijotti kelloa, joka näytti 5.20. Pidempi unipätkä kuin miesmuistiin. Tällaista ei ole tapahtunut ikinä, ja se oli edistystä viimeaikaisiin 1,5-2 tunnin öisiin syöttöväleihin, joiden seurauksena lapsi kelluu vaipassaan jo puolessa välissä yötä ja äiti haaveilee nukkumisesta myös päivisin. Olen mietinyt, voiko lapsella olla yöllä nälkä, kun se syö niin usein. Ei sillä ole. Sillä on imemisen tarve. Ja sille niin sopisi tutti. Mutta etenkään öisin se ei halua imeä tuttia. Eilen illalla, kun nukutin lasta, lensi tutti jälleen sängystä ja tiesin arjen palanneen. Ensimmäinen herätys sitten olikin jo puoli yksi.

Tosin päiväunista Pätkä on tällä hetkellä hieman innostunut. Se asettuu tyytyväisenä vaunuihin unirättiotus kainalossaan ja muutamana päivänä se on nukahtanut itsekseen omaa univirttä veisaten paikallaan olevissa rattaissa. En todellakaan kehuskele, sillä mitä todennäköisimmin tämä ei ole pysyvä muutos, mutta varsin riemastuttava joka tapauksessa. Vieläkö iltaisinkin nukahtaminen sujuisi noin rauhallisin menoin!

Räkärantuja

Olisi pitänyt jo sunnuntaina tajuta, että nyt tapahtuu jotain, kun Pätkä veti epätavanomaiset kolmen tunnin päiväunet. Tai sitten joko maanantaina tai tiistaina, kun vaunut eivät enää kelvanneet (eikä mikäään muukaan) ja päiväunet typistyivät jälleen siihen kahteenkymmeneen tai hyvällä lykyllä kahteenkymmeneenviiteen minuuttiin. Tai sitten tiistain ja keskiviikon välisen yön jälkeen, kun yöunet olivat tavanomaista pidemmät.

Syksyn tulon tunnistaa siitä, että ensimmäiset keltaiset lehdet tippuvat puista, ruokana on kaalilaatikkoa ja kaupan parkkipaikalla tuuli pyöräyttää mummon hametta niin, että alushousut vilahtavat (olivat muuten valkoiset). Ja räkätäudista. Räkätauti uhkaa nimittäin iskeä perheemme junioriin juuri sopivalla hetkellä, kun sunnuntaina olisi luvassa juhlahumua.

Tiistai-iltana kävimme nukkumaan lähes tavanomaiseen aikaan lähes tavanomaisin rutiinein. Alle tunti nukahtamisensa jälkeen Pätkä heräsi itkien. Epäilin ensin syyksi iltakiukkua, joka vaeltelee  siellä sun täällä majoittuen milloin mihinkin taloon vanhempien riesaksi. Mutta ei poika huutanut. Se itki lohduttomasti valittaen, ei halunnut syödä, ei halunnut tuttia ja nukahti pian uudestaan sylissä nyyhkien ja nenä rohisten. Ensin iski äidin huono omatunto: onkohan sillä ollut tänään kurja päivä, ja seuraavaksi todellisuus: se on tulossa sairaaksi. Kun Pätkä heräsi seuraavan kerran jälleen alle tunti nukahtamisestaan, päätin, ettei tänä yönä ehkä kannata katsoa kelloa. Tämä on vasta alkua. Osasin siis varautua, että yö oli rikkonainen, kitinän täytteinen ja erittäin pätkissä nukuttu. Onneksi on kiikkutuoli, ajattelin yöllä siinä keinuessani ja poikaa nukuttaessa.

Kolmen aikaan sitten tulin katsoneeksi kelloa ja totesin, että nyt ollaan vasta puolessa välissä. Jotain on keksittävä. Raahasin vaunut eteisestä, koska niistä sai kätevästi nostettua päätyä kopan alta eikä tarvinnut alkaa ryömiä pimeässä pinnasängyn alla lisäilemässä kirjoja pinnansängyn jalkojen alle. Nukkuminen vaakatasossa oli lapsesta nimittäin ilmeisen epämiellyttävää. Samalla kaivoin esille ilmankostuttajan, huuhtelin sen viime talven jäljiltä ja lorautin veden sekaan muutaman tipan carmolista. Niin sitä sitten päästiin aamuun asti. Aamulla väsytti. Ei niinkään lasta, joka vaikutti aika tyytyväiseltä, mutta äitiä sitäkin enemmän.

Eilinen meni sitten räkää odotellessa. Mitään suunnatonta limaryntäystä ei ollut havaittavissa, mutta tuli sieltä jotain kiiltävää limansekaista, jonka sai kätevästi levitettyä pienillä nyrkeillä pitkin naamaa. Huomasin niitä kiiltäviä limarantuja myös paidassani siellä täällä, kun istuin väsyneenä parturissa. Näin puolen vuoden jälkeen sitä alkaa olla jo aika sinut erinäisten eritteiden kanssa, joita löytää vaatteistaan liikkuessaan ihmisten ilmoilla. Oih, väsymyksen tilan huomasi myös siitä, että yrittäessäni keskustella asiallisesti jäivät monet lauseeni kesken, kun en muistanut, mitä olinkaan sanomassa.

No seuraava yö menikin rauhallisemmin ja samoin tämä päivä. Flunssa ei ole ainakaan vielä iskenyt rytinällä, joten olen alkanut epäillä h a m p a i t a. Tyyppihän jyystää tällä hetkellä kaiken, minkä käsiinsä saa, ja jopa tutti kelpaa ajoittain, koska silläkin saa hangattua ikeniä. Olen myös kuullut paljon iloisia tarinoita noiden hampaiden teon kylkiäisistä. Ihan jos vaan aloittaa valvomisesta ja flunssasta...

Autoilun ihmemaa

Olen aina ollut sitä mieltä, että lapsen voi opettaa matkustamaan autossa. Teimme siis Pätkän kanssa kesälomareissun. Päätimme aloittaa ihan vaatimattomasti. Kaksi viikkoa ja 2500 kilometria.

Matka alkoi lupaavasti, kun kaksi päivää ennen reissua Pätkä totesi, että autossa matkustaminen on syvältä ja en tykkää. Matkalla Tampereelta mutkan kautta kotiin vauva karjui koko matkan. Ei kelvannut tutti, ei tissi, ei lelut. Tyyppi veti aina välissä henkeä ja jatkoi huutamista, ihan koko matkan. Mies kysyi aina välillä, että pysähdytäänkö, ja totesin aina vain, että kaasu pohjaan, ollaan kohta kotona. 50 minuuttia huutavan lapsen kanssa autossa tuntuu vähintään viideltä tunnilta. Kotiin päästyä hikimärkänä oli myös äiti ja vannoin, etten enää ikinä matkusta lapsen kanssa.

Niin sitä kaksi päivää myöhemmin startattiin jälleen auto ja suunnattiin mökille Itä-Suomeen, juhannusruuhkassa tietysti. Mukana oli myös miehen veli ja kummityttö. Kanssamatkustajille olin vinkannut, että autolla ajo ei ole tällä hetkellä Pätkän suosiossa ja kannattanee varata korvatulpat. Olihan se eka ajopäivä vähän pitkä.

Mutta kahden viikon aikana päästiin Itä-Suomen ja Pohjanmaan kautta Sodankylään ja jälleen Pohjanmaan kautta takaisin kotiin. Niin se lapsi vain oppi ja alkoi aika pian siirtyä automoodiin - kun matka alkoi, alkoi Pätkä nukkua. Toimivimmaksi tavaksi matkustaa pidempiä ajoja oli lähteä liikenteeseen aamulla heti ensimmäisten päiväunien aikaan. Aamulla kun noustiin, Pätkä heilui ja sätki lelukaaren alla ja vanhemmat mutustivat kiireen vilkkaa aamupalan ja pakkasivat auton (sitähän ei tietysti koskaan voinut tehdä edellisenä iltana valmiiksi..) Kun alkoi kuulua ensimmäiset väsymyskitinän merkit ja lelukaari menetti viehätyksensä, hyppäsimme leivänmuruja rinnuksilla autoon ja lähdimme matkaan. Hyvällä tuurilla saimme matkustettua pari tuntia. Kun Pätkä heräsi, olikin sopivasti vanhempien lounasaika ja pysähdyimme pitääksemme kunnon lounastauon. Pätkä söi, vanhemmat söivät, Pätkä jumppasi, heilui, hurmasi huoltoaseman henkilökunnan ja sitten alkoikin taas kuulua seuraavat väsymyskitinän merkit, vaihdoimme vaipan ja pakkasimme itsemme jälleen autoon ja matka jatkui. Hyvä äiti huomasi lähes poikkeuksetta tässä vaiheessa unohtaneensa syöttää lapsen uudestaan ja yleensä jouduimme pysähtymään ensimmäiselle bussipysäkille ruokkimaan lapsen. Loppujen lopuksi reissumme oli kuitenkin erittäin onnistunut.

Autossa oli hyvä nukkua. Siellä oli viileää. Ja lopulta kun äitikin tajusi istua etupenkillä, ei kukaan häirinnyt unta takapenkillä, tuumi Pätkä.

No saavuimme kotiin ja alkoi helle. Se on jatkunut ja jatkunut. Jatkunut ja jatkunut. Lapsi ei nuku päivisin kuin pätkiä ja kahdet ehjät päiväunet ovat vaihtuneet neljiin rääpälemäisiin pikatirsoihin. Olin menossa asioille ja ajattelin, kuinka kätevää olisi, kun vauva olisi ottanut päiväunet ennen sitä. Laitoin Pätkän sen lempiasentoon vaunuihin, mutta se vain kiemurteli ja vääntelehti ja huusi kuin päiväunet olisivat suurin vääryys maailmassa, sylki tuttia valonnopeudella ja ilmoitti kaikin mahdollisin tavoin, että homma ei nyt toimi ja nyt on hiki. Äidin rauhallinen vaunujen keinutus alkoi muistuttaa pakonomaista ja hermostunuttu nytkytystä. Jupisin itsekseni, että kyllä ei kunnian kukko laula, jos nämä helteet vielä jatkuvat kauan. Ei laulanut kukko, vaan sirkkelihän se vaunussa lauloi ja ääni leikkasi ilmaa korkeana ja kimeänä.  Totesin, että nyt on lähdettävä, kun on sovittu meno, ei sitten päiväunia.

Vauva autoon ja tsadaa. Hampaaton hymy valaisi koko auton, ja Pätkä näytti siltä kuin se ei olisi koskaan raivonnutkaan. Vauva jäi tyytyväisenä istumaan autoon autokatokseen. Söin aamupalan loppuun, keräsin tavarat ja kun tulin autolle, oli vauvalla jo silmät kiinni ja univirsi alkanut. 400 metriä ja lapsi unessa. Tervetuloa superhelteet. Me ilmeisesti muutamme autoon.