lauantai 22. marraskuuta 2014

Arkihaaste

1. Haaveilet joulutorista. Ilma on synkkä ja harmaa.
2. Huomaat olevasi liian väsynyt liikkuaksesi kotoa minnekään.
3. Yrität huijata lapsen päiväunille poikkeuksellisesti pinnasänkyyn, jotta voisit myös itse nukkua.
4. Lapsi ei nukahda, vaan kiljuu sängyssä riemuissaan ja kolisuttelee pinnoja.
5. Päätät laittaa lapsen sittenkin vaunuihin nukkumaan ja vaikka lähteä joulutorille.
6. Lapsi nukahtaa ennen kuin ehdit työntää vaunuja pihalle.
7. Saavut torille ja mietit, että onpa tästä torista joulumieli kaukana, kun punaista on ainoastaan liha-auton logossa.
8. Tajuat olevasi liikenteessä vääränä päivänä, viikon etuajassa.
9. Mukaasi tarttuu kaksi kiloa perunoita ja savustettu siika. Masua lämmittää muurikkalettu. Ei silti hullumpi reissu.
10. Saavut kotiin, keität teetä ja popsit pari palaa suklaata. (ps. Ei ole Clipperin Wild Berryn voittanutta.)
11. Lapsi nukkuu edelleen ja heittäydyt reporankana sohvalle.
12. Alkaa sataa lunta.


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Uusia makuja ja äiti oppii

Olemme onnellisten tähtien alla, koska lapsi näyttää syövän hyvin. Makumaailma on kyllä avartunut puolen vuoden jälkeen ja hassua ajatella, että pieni hetki sitten Pätkä söi vain maitoa. Olen lähestynyt tätä ruokapuolta tekemällä löytöretkiä kaupan vihanneshyllyllä ja kokeillut kaikkea, mitä vain eteen on sattunut.

paprika:jeesjees
tomaatti: vähän tuntuu liian limaiselta suussa, en ihan tykkää
kana:jeesjees
lohi:jeesjees
muna:jeesjees; keitettynä suurta herkkua, paistettuna hieman epäilyttää
makarooni:kyllä ei maistu
vadelma:tosi jeesjees
puolukka:tosi jeesjees
karpalo:jeesjees
myskikurpitsa:jeesjees
neljänviljan puuro:jeesjees
ruispuuro:aika jees
täysjyvämannapuuro:kyllä ei maistu (harmi, koska keittoaika on 2 minuuttia ja olis vielä jotain terveellistä luomua :))
parsakaali:jeesjees
kesäkurpitsa:jeesjees
sipuli:jeesjees
inkivääri:jeesjees
palsternakka:jeesjees
maa-artisokka:jeesjees
maissinaksut:jeesjees
talk murut: jeesjees
riisikakku: jeesjees
broilerin jauheliha: kyllä ei maistu (ehkä koostumus oli väärä)
banaani: juu en tykkää enää
bataatti: nykyään jeesjees
multa: jeesjees
hiekka:jeesjees
paperi:jeesjees

Luin jostakin, että tarjoile lämpimät ruuat lämpiminä ja kylmät kylminä. Vaikka lapsi on supernopea syömäri, annoksesta loppu ehtii kyllä jäähtyä. Viimeisen viikon aika olen saanut osakseni muutamat hillittömät kilarit ruokapöydässä ja koko loppuruokailu on ollut vaarassa naama punaisena kyynelehtivän lapsen kanssa. Ruoka on ollut liian kuumaa. Hän siis syö ruokansa ennemmin kylmänä  tai haaleana kuin edes lämpöisenä. Yllättäen mieleeni tulee ensimmäiset kylvetykset, kun lapsi alkoi huutaa aina kun hänet otti pois vedestä ja kääri pyyhkeeseen, kunnes tajusimme, että hänellä on kuuma, eikä hän halua pyyhettä kylvyn jälkeen. Miten emme tätä heti tajunneet, talvi kun oli..

Sormiruokailumme koki myös yllättävän vastoinkäymisen - tai nyt kun ajattellen asiaa, ei se ollut yhtään yllättävää. Laitettiin tuossa kerran uunijuureksia ja lapselle kans. Ei luistanut homma ei, tuli itku ja parku ja paljon kyyneliä. Lopputulema: kärsivällisyys ei riittänyt, nälkä oli liian kova ja  ruokaa olisi pitänyt pureskella liian kauan. Sormiruokailua meillä siis harrastetaan jälkkärinä vähän vatsan täytteeksi. Soseet ovat tosin melkein alusta asti olleet karkeita ja pureskeltavaa löytyy. Lapsi aukaiseen suunsa ammolleen ja kun tykkää ruuasta, mumiseen ja maiskuttelee kuuluvasti. Sormiruokailua on muutenkin vähän sovellettu. Oikeaoppisesti kai tarjolle pitäisi laittaa muutamaa sorttia, joista lapsi valitsee, mikä maistuu. No kun laitoimme muutamaa sorttia, tunki lapsi kaiken mahdollisen suuhunsa yhtä aikaa ja alkoi kakoa. Tälle tapaukselle näyttää sopivan paremmin, että esillä on aina yksi asia, jonka hän joko laittaa suuhunsa tai ei laita.





torstai 13. marraskuuta 2014

Pojat ja valokuvaus

Avoimen päiväkodin kerhossa kehuttiin kovasti kuntaan saapuvaa valokuvaajaa. Kuvat ovat kuulemma olleet paljon onnistuneempia kuin kuvaamossa. No pitihän tämä tämmöinen kuvaus sitten testata.

On muuten aika hazardia tuo pienen pojan kanssa kuvaukseen valmistautuminen. Mistä se tietääkin, että nyt olisi oiva tilaisuus ottaa mojovia osumia vaikka ohimoon tai nenään tai huuleen.

Aamulla päätti hän tulla ne kaksi kodinhoitohuoneen porrasta pää edellä alas. Onneksi tuli mahalasku. Tähän on varmasti turha sanoa, että aina ennen se on pysähtynyt sinne portaiden yläpäähän. Sitten vaipanvaihto ja kaveri seisomaan pesukoneen luukun luokse. Vaippa pois ja kun käänsin selkäni ja otin uuden vaipan, lorotteli hän tyytyväisenä desitolkulla keltaista kultaa kaakelilattialla, pari steppausta ja viuh kun lattia olikin kivan liukas. Ehdin juuri ottaa kädestä kiinni, ennen komeaa kumahdusta sille samaiselle kaakelilattialla.

Onneksi kuvaus oli aamupäivästä, selvisimme ilman kolhuja kuvauspaikalle asti ja ehkä kuvissa on vähän hymyäkin. Nähtäväksi jää, tuleeko kuvista paljon onnistuneempia kuin kuvaamossa. Tosin aivan kuin meillä sellaisestakaan olisi kokemusta.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kenen vaunuja työnnät?

Kun Pätkä tipahti vaunuista, sain päähäni, että nyt on saatava uudet vaunut. Sen jälkeen olen sukeltanut syvälle vaunumaailman ja viettänyt lie kuinka monta tuntia netissä tutkien erilaisia vaunuja. Olen myös nähnyt niistä unia. Paljon. Joka yö.

Jotenkin lapsen ilmoittaessa tulostaan koko lapsitavarahysteriä kulminoituu vaunuihin. Niitä minäkin vuosi sitten pohdin ankarasti, vertailin ja kyselin ja tutkin ja pähkäilin. Alusta asti oli aika lailla selvää, että ostamme vaunut käytettyinä. Emmaljungat olivat saaneet kestävyytensä vuoksi paljon kehuja ja olin myös vakuuttunut, että tahdon vaunut, joissa on erillinen koppa ja ratasosa. Kuinka väärässä olinkaan! Lopulta kuitenkin kävi niin, että massiivisen raskauspahoinnin yllättämänä ajatus koko vaunuostoksista oli liikaa ja kun pikkuserkkuni kysyi, tahtoisimmeko määrittelemättömäksi ajaksi lainaan heidän vaununsa, olin onneni kukkuloilla. (Isimiehen vauvahankinta oli Chariotin juoksurattaat, jotka myös pyöräperäkärryksi muuntuvat, mutta niistä avaruuskärryistä myöhemmin..)

Vaunut ovat Emmaljungan Ceroxit: yhdistelmävaunut ehkä pehmeällä(?) kantokopalla. Olisivatko jotain kahdeksan vuotta vanhat, koska vaunujen ensimmäinen käyttäjä aloitti tänä syksynä ekaluokan.  :) Emmaljungat eivät turhaan ole saaneet paljon kehuja, sillä myönnettävä on, että nämä vanhat vaunut toimivat erittäin hyvin pienestä nitinästä ja nivelten löystymisestä huolimatta. Tuo pehmeä kantokoppa on osoittautunut nerokkaaksi keksinnöksi: kun siitä ottaa pohjan pois, toimii se kevyenä lämpöpussina näin syksyllä ja talvella. Vaunut ovat matalaa mallia ja työntöaisan saa lyhyellekin mamalle tarpeeksi alas. Neljä isoa pyörää kulkee kuin juna ja tykkään vakaasta työntötuntumasta erittäin paljon, ei vippaa eikä puolla. Silti vaunujen ehkä paras ominaisuus on vanhat renkaat, joiden sisällä on hiekkaa ja renkaat rapisevat kodikkaasti aina kun niitä työntää... :D Vaunut ovat tilavat ja niissä on hyvä nukkua. Huonoina puolina on toisaalta taas vaunujen raskaus, ne ovat painavat nostaa ja vievät kasattuinakin paljon tilaa. Valjaat ovat huonot ja istuin ei tunnu sopivan pienikokoiselle lapselle.

Etukäteen on tosin vaikea tietää, millainen vauva on tulossa. Onko hän mukavuuteen taipuva itse rauhallisuus vai pieni, luikku ja vikkelä vai jotain näiden väliltä. Mutta näin jälkeen päin ajateltuna ensimmäisten vaunujen hankinta pyörii usein sen ympärillä, millainen koppa vaunuissa on. Niitähän on pehmeitä ja kovia ja erillisiä ja vaikka mitä. Tyypillisin virhe, mitä ensimmäisten vaunujen ostajat tekevät, on juuri tuijottaminen vaununkoppaan. Myyjät myös myyvät vaunut sillä, millainen koppa kannattaa olla. Kukapa sinne kopan alle istuimeen ja valjaisiin tajuaa katsoa, en ainakaan minä tajunnut. Koska me asumme "maalla" ja meillä ei ole tila- tai hissi- tai porrasongelmaa, meille olisi myyty liikkeessä juurikin vaunut, joissa on erillinen koppa ja ratasosa. Tämän lisäksi uudet vanhemmat saadaan pyörryksiin heittoaisoilla, ilmakenno- tai kumirenkailla, vaunujen helpolla kasattavuudella, aisan korkeuden säädöillä, erilaisilla adaptereilla (kiinnitä vaunuihin kätevästi turvakaukalo jne.), tavarakoreilla, jarruilla ja vaikka millä. Renkaita voi olla neljä yhtä suurta, tai edessä voi olla pienemmät ja takana isommat renkaat ja eturenkaat kääntyy ja ne saa lukittua tai onkin vain kolme rengasta ja vaikka mitä.

Ensimmäinen vaunulenkki 5.3. Ikää viikko.
Äiti oli vielä autuaan tietämätön, mikä kiljukaula vaunuissa matkustaa.

Niissä on todistettavasti nukuttu 6.3. hyvin tyytyväisenä.
Huomaa kriittinen ruskovillan kypärämyssy, jota ilman ei voinut nukkua.
Helteellä nukuttiin sisällä ilmalämpöpumpun alla, ikää 5kk 27.7.
Myös tällöin uniasento oli tarkkaan harkittu.
Lisäys: tutti on sairaalasta, sitä ei syöty.
Vaippa on lainassa. Ei me ihan tarkoituksella pueta poikaa pinkkiin.
Olen todennut, että
1) On aika samantekevää millainen koppa on.
Vauva joko viihtyy vaunuissa tai ei viihdy ja kopalla ei juurikaan ole tekemistä sen asian kanssa. Meidän vauva ei viihtynyt vaakatasossa ensimmäiseen 3 kuukauteen ja senkin jälkeen erittäin nihkeästi, joten vaunut olivat aikamoinen huudatusmasiina. Vauva viihtyi myös pienessä tilassa, joten meidän pieni kantokoppa oli aina täynnä peittorullaa ja pyyhettä ja vaatetta ja ihan mitä tahansa, jotta vauva tunsi olevansa pesässä. Kuinka paljon peittoja olisikaan pitänyt tunkea siihen isoon koppaan!

2) Koppa-aika on lopulta todella lyhyt.
Jos olisin tajunnut, olisin ottanut kopasta pohjan pois jo 4-5 kuukauden kohdalla ja kuinka paljon paremmin vauva olisikaan viihtynyt, jos olisi voinut olla hetkiä vähän pystymmässä. En tarkoita, että olisin istuttanut vauvaa, mutta hän olisi pöllöniskana toisinaan nähnyt ympärilleen ja nauttinut matkasta. Vaikka nytkin olin nostanut pääpäätyä kopan alla, niin ei se auttanut.
3) Loppujen lopuksi vauva nukkuu tai ei nuku ihan minkälaisissa vaunuissa vaan.

Tämän vauvan kokemuksella kiinnittäisin puolestaan huomiota
ominaisuuksien suhteen
1) vaunujen valjaisiin
2) istuimen ergonomisuuteen
3) renkaiden kokoon
Emmaljungat ovat nukkumisvaunuina edelleen erinomaiset, mutta niissä on ehkä yhdet maailman surkeimmista valjaista ja niissä on tosiaan pienen lapsen huono istua. Valjaat tulevat pään yläpuolelta ja pienikokoinen lapsi hölskyy ja valuu. Talven ajan päiväunet vaunuissa menee ok toppavaatteet päällä, mutta viimeistään keväällä vaatteiden ohentuessa meidän kaveri luikertelee näistä valjaista irti kuin liukas liero. Ja koska on tullut todettu, että hän tulee vaunuista pää edellä alas, tarvitsemme kunnon valjaat. Alkusyksystä koko valjaat olivat suurin vitsi, koska ne eivät kertakaikkiaan istuneet mitenkään päin. Pikainen pistäytyminen lastentarvikeliikkeessä paljasti, että suosituissa Brion Happy -vaunuissa oli myös erittäin huono istuin ja valjaat kilpailivat epäkäytännöllisyydessä Emmaljungien kanssa. Pienikokoiselle 7 kuukauden ikäiselle istuvalle lapselle ne olivat aivan liian löysät tiukimmallakin säädöllä. Renkaiden osalta itse tykkään edelleen kaikista eniten neljästä isosta samankokoisesta renkaasta. Jos asuu kaupungissa ja pitää säätää bussien ja kauppakeskusten kanssa ovat sellaiset vempularenkaat puolestaan ihan kätevät.
toiminnallisuuden suhteen
1) siirrytäänkö vaunuilla vain paikasta toiseen vain nukutaanko niissä päiväunet joka päivä monta kertaa?
Meillä nukutaan päiväunia vain ulkona ja vain vaunuissa, joten ne ovat todella kovassa käytössä. Auto on päivittäin miehellä, joten jos jonnekin tahdon lähteä, tapahtuu se jalkapatikalla vaunujen kanssa tai pyörällä kärryn kanssa.

No tässä vaiheessa kun lapsi ei enää sitä koppaa tarvitse ja vaunuissa pitäisi pystyä sekä nukkumaan unet että istumaan mukavasti, herääkin kysymys, että millaiset rattaat tässä nyt pitäisi hommata. Yhdet tuolta huuto.netistä hommasinkin, mutta saa nähdä tulivatko jäädäkseen. Testiryhmä antanee palautetta pienen testailun jälkeen.

Tiedän, että täällä käy useampi äiti-ihminen lukemassa. Ilmianna omat vaunusi! Tämä asia nyt kovasti minua kiehtoo.


maanantai 10. marraskuuta 2014

Kuukausi yösyöttöjen lopettamisesta

Tarkalleen ottaen kuukausi ja yksi viikko yösyöttöjen lopettamisesta.

Saldo:
Meillä nukutaan öisin.
Maitoa riittää päivisin.
Usko mukavaan arkeen on palannut.

Univelan huomaa oikeastaan vasta sitten, kun on taas mahdollista nukkua. Yösyöttöjen lopettamisen jälkeen nukuin jopa kolme viikkoa yläkerrassa ja hipsin aina alas syöttämään lapsen kuuden jälkeen. En voi tarpeeksi ylistää, kuinka ihana olikaan isimies, joka hoiti kaikki yöt työnsä ohella, ja sitten oli onneksi syysloma ja viikko isyyslomaa. Mutta noin ylipäätään vieroitus onnistui miehen ollessa töissä. Nykyaikaisesti mies laittoi aina aamuisin What's Appilla viestin, että nysse heräs. Kaksi kertaa nukuin, kun viesti tuli, muuten olin aina hereillä tai kevyessä unessa. Näin valtavasti unia, valvoin ja heräilin. Nukuin enemmän kuin pitkään aikaan, mutta nukuin todella huonosti. Tai ainakin tuntui, että sellainen syvä, sikeä ja levollinen uni puuttui kokonaan. Oli unisukat ja hiljaisuus ja oma rauha ja ei auttanut. Sitten oli kyllä myös kurkkukipu ja flunssakin. Kun palasin alakertaan (kyllä oma sänky on nannaa), nukuin ensimmäisen yön kuunnellen lapsen ääntelyä ja heräsin jokaiseen inahdukseen. Mutta lapsi käänsi kylkeään ja nukahti aina uudestaan! Toisen yön jälkeen aloin jo vähän relata ja niin se homma alkoi pikku hiljaa lutviutua.

Imetän lapsen iltaisin, lasken sänkyyn, toivotan hyvää yötä, sammutan valot ja poistun huoneesta. Jos itku alkaa ja yltyy, käy jompi kumpi vanhemmista korjaamassa lapsen asentoa tai etsimässä tutin ja poistuu huoneesta. Toisinaan lapsi nukahtaa heti, toisinaan laulaa hetken unilaulua ja toisinaan alkaa itkeä ja tarvitsee vielä vanhemman pikaisen käynnin. Lapsi kuitenkin hakee unta itse ja nukahtaa itsekseen. Nukahtamiseen menee yleensä 5-10 minuuttia, pisimmillään 20-30 minuuttia. Uskomatonta. Oven suussa palaa yövalo ja yleensä huoneeseen ei jäädä. Nyt kun lapsi on oppinut laskeutumaan seisomasta alas, on unille laitto helpottunut ja lapsi heiluu ja huojuu harvemmin sängyn laitaa vasten puolitokkurassa. Lapsi nukahtaa omaan sänkyyn ja nukkuu hyvillä mielin omassa sängyssä. Vielä pari kuukautta sitten en olisi ikinä uskonut. Öisin korjaillaan toisinaan asentoa ja etsitään tuttia. Heräämisiä on öisin keskimäärin 0-3.

Lopulta vieroittaminen yösyötöistä tapahtui helpommin ja nopeammin kuin osasin odottaa. Siihen tottuminen vei kuitenkin aikaa sekä äidillä että lapsella, oikeastaan sen 3-4 viikkoa. Kolmen viikon jälkeen minä aloin taas hoitaa öitä ja alussa senkin jälkeen, jos lapsi heräsi lähellä aamukuutta, oli miehen oltava se, joka tutin ojensi. Nyt sillä ei ole enää väliä. Lapsi nukkuu pääsääntöisesti 9 tuntia, jos hyvin käy niin 10. Unille mennään klo 21 ja herätään joskus klo 6-6.30. Hyvinä aamuina joskus 7. 30 asti. Mutta yleensä unta ei kerta kaikkiaan meinaa riittää yli sen 9 tunnin. Maitoa ei ole tarjolla ennen kuutta ja olemme pitäneet kiinni siitä, että lasta ei öisin nostettaisi sängystä pois. Olen myös huomannut, että jos lapsi nukahtaa ilman tuttia, nukkuu hän paremmin ja todennäköisesti ilman heräilyjä kuin tutin kanssa. Usein lapsi kaipaa illalla tutin, mutta siinä ei ole mitään logiikkaa, milloin hän ottaa tutin ja milloin ei, ja pullauttaako sen nukahdettuaan pois vai ei. Kaiholla muistelen aikaa, jolloin lapsi nukkui vieressä, mutta toisaalta en kyllä vaihtaisi tätäkään pois. Ihania ovat hetket aamulla, kun lapsi herää ja köllöttelee ja peuhaa meidän välissä. Öisin lapsi vaeltaa ja ryömii sängyssään laidasta laitaan ja päästä päähän, joten on helpotus, että hän nukkuu omassa sängyssä. On myös helpotus, kun lapsi osaa ja pystyy liikkumaan ja etsimään itse omia uniasentojaan.

Jännitin kovasti, kuinka maidon kanssa käy. Ensimmäisenä yönä kainalot lainehtivat maidosta, mutta sen jälkeen yöt helpottuivat. Maito väheni selvästi ja sen heruminen vei enemmän aikaa. Tarjosin rintaa sinnikkäästi siitä huolimatta ja vaikka joskus tuntui, että tissit on tyhjää täynnä, niin kyllä sieltä aina jotain tuli. Kolme viikkoa tuntui, että nyt se loppuu ja mietin, että oliko tämä virhe koko juttu. Mutta niin se maidontulo vain tasaantui lapsen tarpeisiin ja kun vain muistaa itse juoda, niin maitoa riittää. Sitä ei ole paljon yli, mutta se riittää erittäin hyvin ja vähän jääkin. Toisaalta, kun lapsella oli nälkä kelpasi hänelle sekä maito että kiinteät, joten maidon ja kiinteiden määrää oli helppo säädellä. Nyt päivisin imetyskertoja tulee yleensä 4-5 (aamulla, ennen aamupäiväunia, ennen iltapäiväunia/välipala, joskus klo18-19 välillä ja illalla), mikä on mielestäni paljon. Jostain syystä lapsi tahtoo syödä maidon usein illalla noin tunti ennen iltapuuroa ja koska se ei ole vaikuttanut puuron syöntiin olen antanut juoda, ja toisaalta jos ei juo, niin vaippa tuntuu tosi kuivalta iltaa kohti. Ehkä hän tankkaa yötä vasten. Lapsi ei osaa edelleenkään juoda nokkamukista, mutta juo pieniä määriä vettä snapsilasista hörppyyttämällä. En halua antaa korvikeita enää tässä vaiheessa, joten olen enemmän kuin tyytyväinen tilanteeseen. Kiinteitä menee pääsääntöiseti neljä ateriaa, välipala on useimmiten maitoa, joskus jotain muuta lisäksi, riippuu ihan päiväunien pituudesta. Aamuisin, aamupäivisin ja iltaisin lapsi selvästi tankkaa ja painoakin oli tullut kahdessa kuukaudessa suhteessa tuplasti se, mitä edellisellä kerralla, että ei se kyllä nälkää ole nähnyt. Onneksi.

Ai niin. Ja mun eläimellinen jano ja nälkä ovat hävinneet.

Pikku hiljaa alan myös ymmärtää, että pikkulapsiarki voi olla öitäkin myöten mukavaa ja ihmiset tästä tosiaan nauttivat. Mutta on lisättävä, että unia ei koskaan saa kehua liikaa, ettei ne vaan yhtäkkiä katoa.. Niin ja vaikka flunssasta olemme melkein jo selvinneet, niin se ensimmäinen hammas puuttuu edelleen ja sen vaikutus näihin öihin on näkemättä...

perjantai 7. marraskuuta 2014

Verta, hikeä ja kyyneleitä...

...tai verta, mustelmia ja kuhmuloita...

Reilu kuukausi sitten oppi hän seisomaan tukea vasten. Hän oppi seisomaan ennen kuin alkoi kontata. Mutta hän ei osannut seisoa tukevasti eikä etenkään laskeutua alas. Kysäisin sitte avoimessa (olen käynyt säännöllisesti avoimessa päiväkodissa vauvatreffeillä ja kyllä, se on tosi mukavaa) hieman kokeneemmalta äitityypiltä, että milloinkahan nämä oppii tulemaan alas.

Olihan se sellainen vahdittava vaihe, mutta ei siinä onneksi kauaa kestänyt. Taisi mennä viisi päivää, kun lapsi oppi laskeutumaan alas, vastasi äitityyppi.

Odotin viisi päivää. Odotin toiset viisi päivää. Odotin vielä viisi päivää. Sen jälkeen en laskenut enää päiviä. Lapsi oli täysin vakuuttunut, että hän osaa seisoa ja voi seisoa ihan missä vain ja voi heittää kädet irti ja vaikka mitä. Mutta ei se kyllä alas osannut tulla. Eikä aina edes ilmoittanut haluavansa tulla alas, kupsahti vain. Olen yrittänyt olla järkevä äiti ja antanut lapsen terveen järjen rajoissa hieman kupsahdellakin ja sanonut aina, että ei haittaa, ei hätää. Olen varjellut lapsen päätä kaakelilattialta ja kulmilta.

Mutta. Vaikka olisin alle metrin päässä, en ole aina ehtinyt ottaa koppia. Kädet ovat varmaan venyneet kymmenen senttiä ja silmätkin ovat kuin kärpäsellä, mutta koska lapsi näyttää kokeilevan ihan kaikkea, en kerta kaikkiaan aina ole ehtinyt ottaa koppia. Tuossa viikon sisällä lapsi sitten sai viirumaisen mustelman ohimoon, kun kaatui pöydän reunaan. Meni kaksi päivää, hän jäi kylässä jumiin vieraan syöttötuolin alla oleviin pinnoihin (kannattaa yrittää kontata esteen yli niin, ettei nosta käsiä) ja kupsahti nenälleen. Onneksi ei ole vielä hampaita, mietin, kun lohduttelin hysteeristä lasta, jonka suusta valui aina vaan verta ja huuli huusi hoosiannaa. Lopputuloksena turvonnut ja verinen huuli ja hieman ehkä osumaa ottanut ylähuulijänne. Meni kolme päivää ja lapsi tipahti vaunuista pää edellä alas. Niin, kertokaapas kuinka se tapahtui, kun olin itse vaunujen vieressä. Lopputuloksena mustelmainen kuhmu pojan otsaan ja erittäin järkyttynyt äiti. Valehtelematta huomioni herpaantui ehkä 15-20 sekunniksi. En ehkä voi sanoa, etten koskaan toivu, mutta sanonpa kuitenkin, että menee kyllä hetki, että toivun siitä, että näen lapsen putoavan kaaressa pää edellä suoraan eteeni.

Toistaiseksi olemme selvinneet ilman tk-keikkaa ja lapsi näyttää toistuvasti toipuvan nopeammin kuin äiti. Kaiken tämän jälkeen en voi muuta kuin ihmetellä, kuinka joustavia nuo pienet ovat. Ja että meille tulee vaunut, joissa on kunnolliset valjaat. (Voisin myös kirjoittaa romaanin verran ominaisuuksia, millaiset ovat hyvät vaunut, nyt kun tähänkin minulla on näkemys.)

Tarinahan etenee kuin TV-Shopissa konsanaan: Eikä tässä vielä kaikki, kaupanpäälliseksi saat - kaupanpäälliseksi tarvitsemme valjaat myös syöttötuoliin. Koska myös siellä voi seisoa ja sieltä voi ryömiä pois pöydälle. Tämänkin huomasin, kun olin jättänyt kasan puolukoita pöydälle sormiruokailtavaksi (se on kuulkaa nykyään muotia) ja käännyin ottamaan jotain tiskipöydältä. Ensihätään olemme vyöttäneet lapsen kotikutoisesti vyön ja astiapyyhkeen avulla tuoliin kiinni. Että näin meillä. Tervetuloa katsomaan, millaisin pedagogisin ratkaisuin opettajien lapsia kasvatetaan.

Kun oli kulunut 3 viikkoa ja 2 päivää seisomaan oppimisesta, lapsi laskeutui ensimmäisen kerran seisonnasta alas. Se tapahtui kylässä, hetkeä ennen kuin huuli halkesi. Kun oli kulunut 1 kuukausi seisomaan oppimisesta, alkoi lapsi osoittaa kiinnostusta tulla itse seisonnasta alas. Nyt kun on kulunut 1 kuukausi ja 4 päivää lapsi osaa tulla sujuvasti alas. Luulin, että se tapahtuu niin, että mennään takaisin polviseisontaan jne. Mutta kyllä ei muuten tapahdu. Toinen käsi heitetään irti, kyykätään ja keikutaan ja sitten otetaan kädellä maasta vastaan.

Tämä opittu taito on hieman palauttanut äiti-itseluottamustani ja tällä hetkellä minun ei tarvitse kontata lapseni perässä, mitä olen viimeisen kuukauden ajan tehnyt. Voin jopa ajoittain olla muutaman metrin päässä ja katsoa, kuinka lapsi laskeutuu itse alas. Joten kohti uusia haasteita!