Päiväunipelkoja

Näin viime yönä unta.

Laskin vauvan käsistäni keittiön pesualtaaseen makoilemaan. Unohdin sen sinne, vieraat kävivät pesemässä käsiä ja allas täyttyi. Seuraavaksi huomasin, että vauva oli makoillut uppeluksissa veden alla lie kuinka kauan ja saanut aivovaurion tai jotain muuta kamalaa. Se ei enää hymyillyt. Itkin silmät päästäni. Kamala uni. Henkeä ahdisti vielä heräämisen jälkeenkin.

Toisenkaan lapsen kohdalla ei ilmeisesti pääse eroon pikkuvauva-ajan irrationaalisista peloista, kuten "Jos työnnän vaunuja alamäkeen, niin vauvan pää varmaankin osuu vaununkoppaan ja siltä taittuu niskat".

Kaikkihan juontaa juurensa siis siitä, että vaunuissa nukkuessaan Pikkusisko kaivautuu syvälle pussiinsa, eikä halua kasvojaan näkyviin. Jos kasvot näkyvät, laittaa hän molemmat kädet kasvojensa eteen. Turvallisempi nukkua, oletan. Lämpimämpi nukkua, oletan. Toissa aamuna nukkui hän vielä aamu-unensa vaunuissa villavaatteet päällä u n t u v a p u s s i s s a. Eikä ollut edes hikinen. Tätä on erittäin vaikea käsittää, koska Juniori ei suostunut talvellakaan laittamaan käsiä toppapussiin päiväunilla, hanskoista puhumattakaan. Koska hänellä on kuuma. Koko ajan aina. Kävin pukemassa hanskat hänelle salaa nukahtamisen jälkeen. Hän ei myöskään läheskään aina haluaisi pitää sukkia jalassa, vaikka rintamamiestalomme laminaattilattia on jäätävän kylmä. En ymmärrä.

Jos jotain en opi ikinä, niin pukemaan lapselle sopivasti vaatetta. Juniorilla on lähes aina liikaa vaatetta (edelleen) ja Pikkusiskolla liian vähän.

Tällaisina päivinä, kun Pikkusisko sattuu nukkumaan epätavalliseen aikaan epätavallisen kauan, mieleni täyttyy ajatuksesta, kuinka hengitysilma korvaa hapen hiilidioksidilla ja hiilidioksidipitoisuus nousee, ja käyn monta kertaa katsomassa, hengittääkö se lapsi. Joka kerta se kääntää kasvonsa tyyliin "Antaisit nyt minun vain nukkua" ja huokaisen helpotuksesta. Lopulta nostan nauravan ja hyväntuulisen, lämpimän ja kertakaikkisen valloittavan tytön päiväunilta. Myös tänään.

Nukun täällä: Kevyttoppapussissa JA viltin alla.

Kahdet, yhdet, kahdet, yhdet

Nimittäin päikkärit.

Juniorin päikkärikuukaudet 7-11 olivat helppoa hommaa. Se nukkui päikkärit, kun väsytti. Rytmi oli jopa aika ennustettava. Ei tarvinnut kärräillä ympäri pitäjää, vaunut vaan ulos ja useimmiten sinne se simahti. Sanotaan, että vauvavuodesta paljon unohtaa, mutta en kyllä ole unohtanut ensimmäisen puolen vuoden päiväunitaisteluita. Kun se ei vaan nukkunut. Unia oli päivässä viidetkin ja joka kerta nukuttamiseen meni puolesta tunnista tuntiin.

Yksi kerrallaan päikkäreitä on nyt tipahtanut pois. Pitkään mentiin kaksillä unilla, muistaakseni tuosta 7-8kk:n iästä asti. Mutta nyt kaksista päikkäreistä yksiin siirtyminen on ollut kyllä varsinainen operaatio. Kolme kuukautta on hinkutettu joka toinen päivä yksillä ja joka toinen päivä kaksilla unilla. Yhtäkkiä lapsi kun ei vaan suostunut enää nukahtamaan aamulla klo 10. Tai edes klo 11. tai klo 12. Se oli väsynyt, kitisi, mutta ei nukahtanut. Ja kun sen vihdoin sai nukahtamaan, nukuttiin lounasajan ohi ja mihin lie ja syötiin vähän miten sattuu ja milloin sattuu ja mitä sattuu, kun ruoka oli tarjolla eri aikaan kuin lapsi oli hereillä, vaikka miten yritit kikkailla. Aamupäivän unet eivät kuitenkaan riittäneet iltaan ja alkuillasta taas sama hommaa: väsymystä, kitinää, mutta uni ei tule. Lapsi ei jaksanut valvoa, eikä se myöskään nukahtanut. Hohhoijaa.

Kun on pitkään taistellut unien kanssa, tahtoo kunnioittaa lasta ja hänen rytmiään, koska silloin kaikki pääsevät helpommalla ja pysyvät paremmalla mielellä. Mutta eipä tuo lapsikaan oikein omaa parastaan aina tiedä, toisinaan täytyy vähän äitin jeesata. Tiedän, että osa kellottaa unet tosi tarkasti ja laittaa lapsen päiväunille minuutilleen samaan aikaan, mutta juu meillä ei laiteta. Minusta ei todellakaan olisi kellottamaan päikkäreitä. Mutta aloimme pikku hiljaa hinaamaan unia myöhemmäksi. Toisinaan se onnistui toisinaan taas ei.

Nyt olemme vihdoin (matkustamisen, oksennustaudin ja kaikkien köhien ja nuhien yms.yms.) jälkeen päässeet yksiin päiväuniin. Jee! Se tarkoittaa sitä, että unille mennään lounaan jälkeen ja väsymystilanteesta riippuen se tapahtuu noin klo 11.30-13 välillä, päikkäriunta riittää päivässä noin 1,5-3 tuntia. Se on paljon se. Se tarkoittaa myös sitä, että on helpompi suunnitella käyvänsä jossain kylässä tai tavata muita lapsia tai ihmisiä ylipäätään tai sen sellaista, ja mukana on levännyt lapsi, eikä sellainen, joka saa huutokirkunakohtauksen, kun onneton äiti on raahannut sen kotoa väärään aikaan pois. Kaksiin päikkäreihin siirtymisen jälkeen myös yöunet ovat pidentyneet. Minä-herään-aamulla-klo6 -lapsi on siirtynyt moodiin, jossa se voi kiskoa öisin jopa kaksitoistakin tuntia. Herranjestas sentään, tämä äiti on nukkunut univelkoja pois!

Jos lapsen kävelemään oppimisen jälkeen tuli olo, että onpa se kasvanut, niin yksistä päikkäreistä tulee olo, että onpa se tosiaan kasvanut. Tyyppi on melkein koko päivän hereillä ja puuhastelee meidän mukana!

Alle vuosikkaan rytmi

10 kuukauden ikäisen nassikan päivärytmi ideaalina päivinä on tällainen, alkoi tämä tarina alunperin. Totuushan on se, että tässä välissä lapsi on ehtinyt jo 11 kuukauden ikään. No asiaan.

klo 6.30-7.30 kuuluu kops, kun lapsi heittää pinniksestä tutin lattialla ja ilmoittaa, että saisinkos mama maitoa. Äidin toiminnan nopeudesta riippuen lapsi on hyvähköllä tuulella tai hieman kiukkuinen. Takana kuitenkin hyvä yö 9-10 tunnin yöunilla ja ehkä muutama herätys. Maidot mahaan ja saan muutaman minuutin lisäaikaa herätä, vaihtaa lapsen vaipat, vaatteet, pukea itse ja suunnata aamupalalle.

Tunteroisen päästä heräämisestä puurohommelit. Lapsi vetää tyytyväisenä lähes desin puuroa marjoilla, kulaus vettä tai piimää ja suuntaa leikkimään. Minä syön ja tutkin ehkä päivän uutiset.

Klo 9.30 Pihalle unille. Työnnä vaunut ulos ja lapsi nukkuu. Ekat päikkärit vähän reilu 2h.

Vähän ennen kahtatoista alkaa kuulua vaunuista ooaaaoaaa, pulipuli, putiputi. Lapsi sisään ja lounas klo 12, ruokaa uppoaa noin 1,5-2dl, pari hömpsyä vettä tai piimää. Vatsa toimii pröötprööt ja vaipparuljannssin jälkeen puuhasteluhommiin.

Klo 14. Välipala-asioita. Taas on nälkä. Jo nyt.

Klo 15.00 Toiset unet. Lapsi vaunuihin ja pihalle. Pari heilautusta ja hän nukkuu. Toiset päikkärit 1,5h.

Klo 16.30 lapsi herää ja nauttii päivällistä klo 17. Ruokaa uppoaa jälleen hyvin. Puuhasteluhommia ja usein mennään vasta iltasella pihalle. Maitohammasta saattaa kolottaa tai sitten ei kolota.

Klo 19.30 Puurohommat. Sama satsi puuroa ja marjoja kuin aamulla. Joskus kylpyyn, joskus ei.

Klo 21.00 Maitoa masuun ja lapsi sänkyyn. Lasket lapsen muutaman kerran seisonnasta makuulleen. Pidät hetken kättä lapsen selän päällä. Lapsi etsii hyvän uniasennon ja sängystä alkaa kuulua univirsi. Hmmm, hmmm, ymmymmym. Poistut huoneesta.

21.15 Univirsi loppuu ja lapsi nukkuu. Hyvällä lykyllä lapsi herää seuraavan kerran vasta klo 6.30-7.00.

Helppoa kuin heinänteko! Pling, pling! Hyvät äitipisteet päivästä!

Kun rytmistä poiketaan, niin poiketaan sitten kunnolla. Joskus päivä voi mennä näin.

Inasen ennen aamua nukkuessasi pimeän pehmeässä syleilyssä kuuluu kops, ja tajuntaasi tunkeutuu armoton parku. Kello on 5.13 ja ei ole kyllä millään mittakaavalla vielä aamu. Epätoivoisten nukutusyritysten jälkeen lapselle maitoa ja siihen hän pötkähtää äidin ja isimiehen väliin. Lapsi pyörii ennen nukahtamistaan kuin säkkärä varpaat vuoretellen kummankin suussa ja nukahtaa pienenä myttynä unirättiotus kainalossaan poikittain isimiehen ja äidin väliin. Nukut itse torkkuen ja heräillen pienten varpaiden potkuihin, jotka ovat huomattavasti napakampia kuin puoli vuotta sitten. Pling! saat yhden äitipisteen yhteisistä unista, vaikka itse et pystykään nukkumaan.

Klo 9.00 lapsi herää ja herättää sinut horroksesta tunkemalla sormia nenääsi ja korviisi. Sinulla on kiljuva nälkä. Päätät vaihtaa nopeasti lapsen vaatteet, vaippa pois, lapsi syliin JA huomaatkin että vaipassa oli mitäpä muuta kuin mustikkakakkaa. Hyi ällötys! Äkkiä kakkaiset yöpaidan helmat kainaloon ja kakkapylly toiseen kainaloon ja pesulle. Rosvosektori!Menetät yhden äitipisteen.

Klo 10 aamupala. Sinulla on edelleen nälkä ja luulisi lapsellakin olevan. Mutta ei ole, se sylkee kaiken puuron ja leivän ja viilin ja rahkan ja jugurtin ja mitä kaikkea keksit kokeilla. Muutaman mustikan jälkeen toteat, ettei ainakaan niitä kannata tarjota. Rosvosektori! Menetät jälleen yhden äitipisteen. Muistat nähneesi sormiruokailijoiden keskustelupalstalla suositun apinaevään, muussat banaanin, sekoitat kaurahiutaleet ja paistat uunissa natiaiselle niitä niin terveellisiä myslipatukoita.

Noin klo 10.30 lapsi mutustaa myslipatukkaa ja ryhdyt itse aamupalalle. Pling! Saat jälleen yhden äitipisteen. Lopettelette aamupalan ja olet tyytyväinen, kun lapsi on syönyt jotain. Huomaatkin, että lähes kaikki myslipatukan palat on viskelty pitkin lattiaa...

Nostat lapsen lattialle ja ajattelet käydä pikaisesti vessassa. Virhe. Rosvosektori! Menetät yhden äitipisteen, koska jätät lapsen yksin. No ei tässä kauaa mene ajattelet mennessäsi, ja vessassa alat kuunnella, mitä lapsi touhuaa. Mitään ääntä ei kuulu ja mietit, mitähän lapsi touhuaa. Kun ääntä ei kuulu, kuuluisi sinun syöksyä lapsen luo raketin lailla, sillä se tekee ihan varmasti tuhojaan. Odotat vielä hetken. Rosvosektori! Menetät toisen äitipisteen. Illalla kyllä siivottiin kaikki pois olkkarin lattialta, mutta mitä se on voinut löytää... Suuntaat olohuoneeseen ja huomaat, että lapsi on syventyneenä touhuihinsa takan edessä, levittelee ja syö hiiliä! Eiku hetkinen, mitä tuo musta töhnä on? Sillä sekunnilla muistat, mitä olohuoneeseen on unohtunut: kakkavaippa! Lapsi on levitellyt pitkin lattiaa MUSTIKKAKKAA! Hyi ällötyksen ällötys! Rosvosektori! Menetät kaikki päivän äitipisteet ja kaikki edellisen päivän äitipisteet ja ehkä kaikki pisteet edellisen puolen vuoden ajalta. Lapsi itse hymyilee kuin Naantalin aurinko, puristaa käsissään muovailuvahaa muistuttavaa tuotosta ja sitä itseään on tahmana pitkin lattiaa, lapsen vaatteissa, suupielissä ja kynsien alla. Sille on ehkä tullut juuri nyt nälkä ja jos osaisi hän puhua sanoisi ehkä, että tässä apinaeväässä on koostumus kohdillaan, mutta maussa on parantamista.

Peset huutokirkuvan lapsen ja vaihdat vaatteet ja pistät saman tien pesukoneen pyörimään. Suurinta vastustusta koet, kun putsaat viimeisiä kakkakikkareita lapsen kynsien alta. Laitat lapsen sitteriin (Kyllä vain, meillä on vielä sitteri akuutteja "kahlitse lapsesi hetkeksi" -tilanteita varten. Onneksi lapsi on niin pieni, ettei pääse sieltä pois. Tämä jos jokin on juuri sellainen tilanne.) Siivoat olohuoneen lattian, sen jälkeen lapsi puuhastelee hetken ja alkaa osoittaa väsymyksen merkkejä.

Kello on 11.30 toteat, että eka päikkäriaika on mennyt aika päiviä sitten ja natiainen ei millään pysy hereillä kello kahdentoista lounaaseen asti, ja on itse asiassa jo nyt liian väsynyt syömään sitä. Tarjoat maitoa, et jaksa pukea lasta ulos, vaan laitat vaunuihin eteiseen nukkumaan ja lapsi nukahtaa heti.  Luojan kiitos, meillä on kylmä eteinen! Toivut aamusta ja olet ihan pöllämystynyt, kun kaikki tapahtuu eri aikaan. Syöt ja toivut vielä vähän lisää.

Klo 14 lapsi herää tyytyväisenä unilta. Pling! Saat äitipisteen onnistuneista päikkäreistä! Lapsi nauttii klo kahdentoista lounaan klo 14.30. Ruoka maistuu. Määrää on vaikea kuvailla, mutta sanoisin annoksen olevan miehekkään kokoinen.

Klo 15.30 lapsi vaikuttaa taas nälkäiseltä ja annat välipalaa. Uppoaa. Pling! Saat yhden äitipisteen.

Puuhasteluhommia ja pientä kitinää havaittavissa. Toteat, ettei tämä tyyppi jaksa millään iltaan asti ja mietit, miten saat kikkailtua toiset unet ilman, että yöunet menee. klo 16.30 laitat lapsen vaunuihin eteiseen ja univirsi alkaa. Se kestää ja kestää ja kestää...Katsot kelloa, se on 16.40, 16.50, 17.00. Lopulta lapsi nukahtaa klo 17.10.

Klo 17.40 herätät lapsen varovasti, sillä tiedät sen tulleen äitiinsä, joka ei myöskään tykkää yhtään herätä kesken unien. Lapsi kitiseen ja karjuu ja ulisee, koska uni jäi kesken. Rosvosektori! Menetät jälleen yhden äitipisteen.

Klo 18.00 tarjoat kello viiden päivällisen ja mikään ei maistu. Ei mikään. Ilta menee kitisten väsymyksestä ja epäilen, että myös nälästä. Olet varma, että iltapuuro maistuu ja uni tulee.

Klo 19.30 tarjoat iltapuuron ja viiliä ja rahkaa ja mustikoita ja pilttiä ja piimää ja lättyjä ja mikään ei uppoa. Lopulta lapsi syö puoli purkkia mangopilttiä, kaksi lusikallista rahkaa ja kourallisen vadelmia. Toivot niin, ettei yöllä tule nälkä. Tarjoat iltamaidon.

Klo 21.15 lapsi sänkyyn. Virtaa on kuin pienessä kylässä, sängystä lentää kaaressa sekä tutti että unirättiotus. Vuorossa on huutokiljuntaa ja hikipäässä sängyssä ähinää ja käytte rauhoittamassa lasta noin 10 kertaa, molemmat vuorotellen. Pidät kättä päällä, istut vieressä, poistut huoneesta, palaat huoneeseen, annat olla ilman tuttia, nostat tutin takaisin, lasket lapsen sänkyyn. Lopulta lapsi nukahtaa sängyn jalkopäätyyn pää alaspäin (juuri sopivasti sängyn päätyä on korotettu juuri pari päivää sitten).

Klo 22.00 lapsi nukkuu. Rauha maassa. Pling! Päivän viimeinen äitipiste saatu!

Lumoava hetki

Muistan vielä erittäin hyvin, kuinka meillä taisteltiin päiväunien kanssa ensimmäiset puoli vuotta. Nyt olemme saaneet elää useamman kuukauden seesteistä päiväuniaikaa. Lapsi vaunuihin, vaunut ulos ja hän nukahtaa itse. Unet ovat olleet 1,5-3 tuntia kerrallaan. Se on paljon, jos minulta kysytään!

Vannomatta paras. Nyt nimittäin näyttää siltä, että rytmit ovat taas muuttumassa. Pitäisi aina sanoa, että joo meillä syödään ja nukutaan tosi huonosti ja ollaan koko ajan sairaana, niin kaikki sujuu paljon paremmin ja mikään ei muutu. Tämä kuvasarja on viime viikolta.

Monsteri ennen unia.

Tein vähän monsterihommia.

Harvinaista herkkua, ei meillä silti koskaan näin nukahdeta.
Uni voitti monsterin maidon jälkeen.

Äiti puki univetelän monsterin ja nosti vaunuihin.

Arkihaaste

1. Haaveilet joulutorista. Ilma on synkkä ja harmaa.
2. Huomaat olevasi liian väsynyt liikkuaksesi kotoa minnekään.
3. Yrität huijata lapsen päiväunille poikkeuksellisesti pinnasänkyyn, jotta voisit myös itse nukkua.
4. Lapsi ei nukahda, vaan kiljuu sängyssä riemuissaan ja kolisuttelee pinnoja.
5. Päätät laittaa lapsen sittenkin vaunuihin nukkumaan ja vaikka lähteä joulutorille.
6. Lapsi nukahtaa ennen kuin ehdit työntää vaunuja pihalle.
7. Saavut torille ja mietit, että onpa tästä torista joulumieli kaukana, kun punaista on ainoastaan liha-auton logossa.
8. Tajuat olevasi liikenteessä vääränä päivänä, viikon etuajassa.
9. Mukaasi tarttuu kaksi kiloa perunoita ja savustettu siika. Masua lämmittää muurikkalettu. Ei silti hullumpi reissu.
10. Saavut kotiin, keität teetä ja popsit pari palaa suklaata. (ps. Ei ole Clipperin Wild Berryn voittanutta.)
11. Lapsi nukkuu edelleen ja heittäydyt reporankana sohvalle.
12. Alkaa sataa lunta.

Kenen vaunuja työnnät?

Kun Pätkä tipahti vaunuista, sain päähäni, että nyt on saatava uudet vaunut. Sen jälkeen olen sukeltanut syvälle vaunumaailman ja viettänyt lie kuinka monta tuntia netissä tutkien erilaisia vaunuja. Olen myös nähnyt niistä unia. Paljon. Joka yö.

Jotenkin lapsen ilmoittaessa tulostaan koko lapsitavarahysteriä kulminoituu vaunuihin. Niitä minäkin vuosi sitten pohdin ankarasti, vertailin ja kyselin ja tutkin ja pähkäilin. Alusta asti oli aika lailla selvää, että ostamme vaunut käytettyinä. Emmaljungat olivat saaneet kestävyytensä vuoksi paljon kehuja ja olin myös vakuuttunut, että tahdon vaunut, joissa on erillinen koppa ja ratasosa. Kuinka väärässä olinkaan! Lopulta kuitenkin kävi niin, että massiivisen raskauspahoinnin yllättämänä ajatus koko vaunuostoksista oli liikaa ja kun pikkuserkkuni kysyi, tahtoisimmeko määrittelemättömäksi ajaksi lainaan heidän vaununsa, olin onneni kukkuloilla. (Isimiehen vauvahankinta oli Chariotin juoksurattaat, jotka myös pyöräperäkärryksi muuntuvat, mutta niistä avaruuskärryistä myöhemmin..)

Vaunut ovat Emmaljungan Ceroxit: yhdistelmävaunut ehkä pehmeällä(?) kantokopalla. Olisivatko jotain kahdeksan vuotta vanhat, koska vaunujen ensimmäinen käyttäjä aloitti tänä syksynä ekaluokan.  :) Emmaljungat eivät turhaan ole saaneet paljon kehuja, sillä myönnettävä on, että nämä vanhat vaunut toimivat erittäin hyvin pienestä nitinästä ja nivelten löystymisestä huolimatta. Tuo pehmeä kantokoppa on osoittautunut nerokkaaksi keksinnöksi: kun siitä ottaa pohjan pois, toimii se kevyenä lämpöpussina näin syksyllä ja talvella. Vaunut ovat matalaa mallia ja työntöaisan saa lyhyellekin mamalle tarpeeksi alas. Neljä isoa pyörää kulkee kuin juna ja tykkään vakaasta työntötuntumasta erittäin paljon, ei vippaa eikä puolla. Silti vaunujen ehkä paras ominaisuus on vanhat renkaat, joiden sisällä on hiekkaa ja renkaat rapisevat kodikkaasti aina kun niitä työntää... :D Vaunut ovat tilavat ja niissä on hyvä nukkua. Huonoina puolina on toisaalta taas vaunujen raskaus, ne ovat painavat nostaa ja vievät kasattuinakin paljon tilaa. Valjaat ovat huonot ja istuin ei tunnu sopivan pienikokoiselle lapselle.

Etukäteen on tosin vaikea tietää, millainen vauva on tulossa. Onko hän mukavuuteen taipuva itse rauhallisuus vai pieni, luikku ja vikkelä vai jotain näiden väliltä. Mutta näin jälkeen päin ajateltuna ensimmäisten vaunujen hankinta pyörii usein sen ympärillä, millainen koppa vaunuissa on. Niitähän on pehmeitä ja kovia ja erillisiä ja vaikka mitä. Tyypillisin virhe, mitä ensimmäisten vaunujen ostajat tekevät, on juuri tuijottaminen vaununkoppaan. Myyjät myös myyvät vaunut sillä, millainen koppa kannattaa olla. Kukapa sinne kopan alle istuimeen ja valjaisiin tajuaa katsoa, en ainakaan minä tajunnut. Koska me asumme "maalla" ja meillä ei ole tila- tai hissi- tai porrasongelmaa, meille olisi myyty liikkeessä juurikin vaunut, joissa on erillinen koppa ja ratasosa. Tämän lisäksi uudet vanhemmat saadaan pyörryksiin heittoaisoilla, ilmakenno- tai kumirenkailla, vaunujen helpolla kasattavuudella, aisan korkeuden säädöillä, erilaisilla adaptereilla (kiinnitä vaunuihin kätevästi turvakaukalo jne.), tavarakoreilla, jarruilla ja vaikka millä. Renkaita voi olla neljä yhtä suurta, tai edessä voi olla pienemmät ja takana isommat renkaat ja eturenkaat kääntyy ja ne saa lukittua tai onkin vain kolme rengasta ja vaikka mitä.

Ensimmäinen vaunulenkki 5.3. Ikää viikko.
Äiti oli vielä autuaan tietämätön, mikä kiljukaula vaunuissa matkustaa.

Niissä on todistettavasti nukuttu 6.3. hyvin tyytyväisenä.
Huomaa kriittinen ruskovillan kypärämyssy, jota ilman ei voinut nukkua.

Helteellä nukuttiin sisällä ilmalämpöpumpun alla, ikää 5kk 27.7.
Myös tällöin uniasento oli tarkkaan harkittu.
Lisäys: tutti on sairaalasta, sitä ei syöty.
Vaippa on lainassa. Ei me ihan tarkoituksella pueta poikaa pinkkiin.

Olen todennut, että
1) On aika samantekevää millainen koppa on.
Vauva joko viihtyy vaunuissa tai ei viihdy ja kopalla ei juurikaan ole tekemistä sen asian kanssa. Meidän vauva ei viihtynyt vaakatasossa ensimmäiseen 3 kuukauteen ja senkin jälkeen erittäin nihkeästi, joten vaunut olivat aikamoinen huudatusmasiina. Vauva viihtyi myös pienessä tilassa, joten meidän pieni kantokoppa oli aina täynnä peittorullaa ja pyyhettä ja vaatetta ja ihan mitä tahansa, jotta vauva tunsi olevansa pesässä. Kuinka paljon peittoja olisikaan pitänyt tunkea siihen isoon koppaan!

2) Koppa-aika on lopulta todella lyhyt.
Jos olisin tajunnut, olisin ottanut kopasta pohjan pois jo 4-5 kuukauden kohdalla ja kuinka paljon paremmin vauva olisikaan viihtynyt, jos olisi voinut olla hetkiä vähän pystymmässä. En tarkoita, että olisin istuttanut vauvaa, mutta hän olisi pöllöniskana toisinaan nähnyt ympärilleen ja nauttinut matkasta. Vaikka nytkin olin nostanut pääpäätyä kopan alla, niin ei se auttanut.
3) Loppujen lopuksi vauva nukkuu tai ei nuku ihan minkälaisissa vaunuissa vaan.

Tämän vauvan kokemuksella kiinnittäisin puolestaan huomiota
ominaisuuksien suhteen
1) vaunujen valjaisiin
2) istuimen ergonomisuuteen
3) renkaiden kokoon
Emmaljungat ovat nukkumisvaunuina edelleen erinomaiset, mutta niissä on ehkä yhdet maailman surkeimmista valjaista ja niissä on tosiaan pienen lapsen huono istua. Valjaat tulevat pään yläpuolelta ja pienikokoinen lapsi hölskyy ja valuu. Talven ajan päiväunet vaunuissa menee ok toppavaatteet päällä, mutta viimeistään keväällä vaatteiden ohentuessa meidän kaveri luikertelee näistä valjaista irti kuin liukas liero. Ja koska on tullut todettu, että hän tulee vaunuista pää edellä alas, tarvitsemme kunnon valjaat. Alkusyksystä koko valjaat olivat suurin vitsi, koska ne eivät kertakaikkiaan istuneet mitenkään päin. Pikainen pistäytyminen lastentarvikeliikkeessä paljasti, että suosituissa Brion Happy -vaunuissa oli myös erittäin huono istuin ja valjaat kilpailivat epäkäytännöllisyydessä Emmaljungien kanssa. Pienikokoiselle 7 kuukauden ikäiselle istuvalle lapselle ne olivat aivan liian löysät tiukimmallakin säädöllä. Renkaiden osalta itse tykkään edelleen kaikista eniten neljästä isosta samankokoisesta renkaasta. Jos asuu kaupungissa ja pitää säätää bussien ja kauppakeskusten kanssa ovat sellaiset vempularenkaat puolestaan ihan kätevät.
toiminnallisuuden suhteen
1) siirrytäänkö vaunuilla vain paikasta toiseen vain nukutaanko niissä päiväunet joka päivä monta kertaa?
Meillä nukutaan päiväunia vain ulkona ja vain vaunuissa, joten ne ovat todella kovassa käytössä. Auto on päivittäin miehellä, joten jos jonnekin tahdon lähteä, tapahtuu se jalkapatikalla vaunujen kanssa tai pyörällä kärryn kanssa.

No tässä vaiheessa kun lapsi ei enää sitä koppaa tarvitse ja vaunuissa pitäisi pystyä sekä nukkumaan unet että istumaan mukavasti, herääkin kysymys, että millaiset rattaat tässä nyt pitäisi hommata. Yhdet tuolta huuto.netistä hommasinkin, mutta saa nähdä tulivatko jäädäkseen. Testiryhmä antanee palautetta pienen testailun jälkeen.

Tiedän, että täällä käy useampi äiti-ihminen lukemassa. Ilmianna omat vaunusi! Tämä asia nyt kovasti minua kiehtoo.

Antakaa sille tutti

Ehkä jokainen tupa ja tölli näillä main tietää, että meidän lapsi ei syö tuttia. Välillä toivon asuvamme jossain keskellä erämaata, kun nukutan lasta päiväunille. Vaikka nytkään ketään ei näy missään, tunnen selässäni katseen antakaa sille tutti. Voi kuulkaa, on annettu. Lapsi sylkee sen pihalle, hieroo sillä ikeniään, pyörittelee käsissään, mutta ei se sitä syö. Hyvin pienenä Pätkä oppi ottamaan tutin pois suustaan, mutta ei juurikaan tahdo laittaa sitä takaisin suuhun. Puoli vuotta olemme opetelleet tutin syömistä ja kuljetan sitä vaunuissa varmuuden vuoksi. Mutta kerrankin löysin tutin postilaatikon luota, kun lapsi oli viskannut sen ulos vaunuista. Se ei vaan syö tuttia.

On siis perin kummallista, että joskus lapsi imaisee tutin. Kääntää päänsä, tuhahtaa ja nukahtaa tutin rytmiseen imemiseen kuin vaipuisi transsiin. Toissa iltana Pätkä nappasi tutin suuhunsa, huokaisi ja nukahti. Se nukkui aamuun asti koko yön heräämättä kertaakaan yhteensä yhdeksän ja puoli tuntia ja heräsi pitelemättömän hyvällä tuulella, tutti suussa. Maidon tuotannollisista syistä äiti heräsi kyllä yöllä ja epäuskoisena tuijotti kelloa, joka näytti 5.20. Pidempi unipätkä kuin miesmuistiin. Tällaista ei ole tapahtunut ikinä, ja se oli edistystä viimeaikaisiin 1,5-2 tunnin öisiin syöttöväleihin, joiden seurauksena lapsi kelluu vaipassaan jo puolessa välissä yötä ja äiti haaveilee nukkumisesta myös päivisin. Olen mietinyt, voiko lapsella olla yöllä nälkä, kun se syö niin usein. Ei sillä ole. Sillä on imemisen tarve. Ja sille niin sopisi tutti. Mutta etenkään öisin se ei halua imeä tuttia. Eilen illalla, kun nukutin lasta, lensi tutti jälleen sängystä ja tiesin arjen palanneen. Ensimmäinen herätys sitten olikin jo puoli yksi.

Tosin päiväunista Pätkä on tällä hetkellä hieman innostunut. Se asettuu tyytyväisenä vaunuihin unirättiotus kainalossaan ja muutamana päivänä se on nukahtanut itsekseen omaa univirttä veisaten paikallaan olevissa rattaissa. En todellakaan kehuskele, sillä mitä todennäköisimmin tämä ei ole pysyvä muutos, mutta varsin riemastuttava joka tapauksessa. Vieläkö iltaisinkin nukahtaminen sujuisi noin rauhallisin menoin!

Uusia naamoja, uusia leluja

Hyvä päivä. Takana on niin hyvä päivä, että oikein hymistelen itsekseni.

Aamulla kiukutti kyllä niin kaikilla mausteilla. Välillä tuntuu, etten niin pysty kasaamaan itseäni hieman huonosti nukkujen öiden jälkeen. Yö ei ollut edes huonoimmasta päästä, mutta pätkänen se oli silti. Etenkin kun mies vielä illalla vasta muisti mainita, että tänään työpäivällä onkin mittaa klo 8-20 ja ruokaakaan ei ollut kaapissa mitään rääppeitä.

Aamukiukun yli kun pääsin, niin siitä se päivä lähti rullaamaan. Pätkä nukkui kahden tunnin aamupäiväunet ja ehdin tehdä rauhassa ruokaa. Meidän perheessä mies vastaa usein ruuanlaitosta ja jostain syystä löytää kaikki parhaimmat reseptit. Tälle päivälle ainekset oli mulle valmiina ja ohjekin läppärille valmiiksi avattu. Walaa! Luvassa olisi marokkolaista sitruunakanaa ILMAN rusinoita. Hetki jos toinen, niin keittiössä leijaili aivan taivaallinen tuoksu. Suosittelen vaihtelunhaluisille kokkaajille. Pataruuat ovat niin kotiäitejä varten. 

Neuvolan täti oli vinkannut, että Avoin päiväkoti (sinne voi siis mennä kaikki kotona olevat aikuiset lastensa kanssa) aloittaa taas toimintansa ja uutena toimintamuotona on Vauvatreffit. Joo, kuulostaa pahalta, mutta kokemus oli positiivisempi kuin perhekerho, jossa oli paljon taaperoita ja melua. Nyt paikalla oli vain alle vuosikkaita ja meno oli rauhallisempaa. Pätkä oli ihan liekeissä ja hyvien päiväunien ja onnistuneen lounaan jälkeen näytti kyllä kaikki temppunsa. Lapsen riemu oli aivan suunnaton, kun se näki uusia kasvoja, uusia pieniä ihmisiä. Se kikatti ja hekotti ääneen ja sätkytteli kaikkia pieniä jäseniään, huuteli äitti äitti ja oppi ryömimään maton päällä. Olin ehkä niin haljeta ylpeydestä, puhumattakaan kuinka sydän suli siitä kikattelusta. Lopputulos: muiden naamat on kivaa vaihtelua äidin naamaan ja muiden lelut on kivempia ja saa ryömimään. Nämä lelut kotona on siis niin nähty. Myös aikuiskeskusteluseura oli mukavaa vaihtelua näin äidin näkökulmasta. Taidan mennä uudestaan.

Kotia kun päästiin, Pätkä veti jälleen kahden tunnin unet ja sen jälkeen lähdettiin taas kyläilemään. Isimies oli jättänyt meille auton, niin pääsimme kerrankin rilluttelemaan ja hyvien unien jälkeen uskalsin lähteä liikenteeseen uudelleen.

Ja jälleen sama juttu. Uudet naamat, uudet lelut. Lapsi oli ihan riemuissaan. Suht ajoissa kotiin, iltapuurot naamaan ja nukkumaan. Kyllä tekee niin hyvää poistua välillä kotoa.

Junamatka puolivuotiaan korvin

Olemme saaneet nauttia sellaisesta harvinaisuudesta kuin opettajamiehen kesäloma. Kesä oltiin koko perhe ihan lomalla tai pellossa tai jossain lomarytmissä kuitenkin. Tai kyllähän rytmiä ja rutiineja yritettiin luoda, mutta vauva tuntuu vaihtavan niitä nopeammin kuin sukkia. Heti kun pääsee johonkin rytmiin ja luulee saavuttavansa jonkinlaisen arjenhallinnan, muuttuu rytmi joksikin muuksi. Aina.

Pari viikkoa sitten mies meni töihin ja olemme siirtyneet taas uuteen rytmiin. Siirtyminen yhden aikuisen arkeen on luonnistunut ihmeen kivuttomasti. Täksi viikoksi mies lähti oppilaidensa kanssa leirikouluun ja me suuntasimme Pätkän kanssa mummulaan Pohjanmaalle. Kävi niin hyvin, että ohikulkeissaan tummu ja pappa ottivat sunnuntai-iltana vaunut ja tavarat mukaan, ja me matkasimme Pätkän kanssa kantorepun ja pienen matkakassin kanssa eilen.

Matka sujui suunnilleen näin. Ensin kävellen bussipysäkille, odottelua, bussilla juna-asemalle, junan odottelua, vaipanvaihto ja syöttömeiningit, junamatka, asemalta kaupan kautta mummulaan. Matkan kokonaiskesto reilut 5 tuntia.

Uusi ystävämme Wompat pääsi siis heti testiin. Mietin ensin, kuinka selviän ilman vaunuja lapsen kanssa mummulaan asti. Lopulta se sujui mainiosti lapsen kanssa, joka on tottunut kantamiseen ja joka ei ole vielä kovin painava. Vaunujen raahaaminen bussin ja junan kautta olisi ollut oma operaationsa, etenkin kun vieläkin on ajoittain epävarmaa, nukahtaako lapsi vaunuihin vai ei. Hereillä hän ei ainakaan viihdy siellä silmänräpäystä pidempään. Lapsi nukahti kantoreppuun, kun lähdin kotoa, nukkui bussin tuloon asti ja veivasi riemuissaan bussimatkan. Olin ihan varma, että se nukahtaa odotteluaikana kaupungilla, mutta pää pyöri kuin pöllöllä, eikä unesta ollut tietoakaan. Kun vihdoin tajusin laittaa kantorepun hupun silmille, Pätkä nukahti kiivetessäni rautatieaseman portaat tunnelista ylös laiturille. Junassa sitten mietin, mitä teen viimein nukahtaneen kaverin kanssa. Päätin istua tönöttää lapsi kantorepussa, koska se takaisi todennäköisesti  pisimmät päiväunet, enkä oikein olisi saanut laskettua lasta oikein mihinkään ilman vaunuja. No siinä sitten tönötin ja yritin itsekin torkkua.

Vauvan päiväunet ovat edelleen minulle täysi mysteeri. En tajua, miksi välillä vauva herää joka rasahdukseen ja välillä ei edes säpsähdä, vaikka katujyrällä ohi ajaisi. Junan tasainen kolina ja humina olivat ilmeisen nukuttavaa, mutta samalla kun yritin itse nukkua, löivät yhtäkkiä kaikki junan äänet unisen tajuntani läpi valtavalla voimalla. Olin ihan varma, että vauva säpsähtää hereille ihan juuri.

Pling. Hyvät matkustajat. Tämä on Pendolino...ja sama ruotsiksi ja englanniksi. Edessäni istuvan naisen lehti rapisi ja omenasta kuului joka kerran poksahdus, kun hän haukkasi siitä. Viistottain käytävän toisella puolella istuva mies puhui puhelimeen, kuinka hän oli vuokrannut niin ja niin ison varaston, parin penkin päässä mummo selitti teinipojalle aina vain uudestaan, että oli käynyt Helsingissä lapsenlapsiaan katsomassa. Mutta eipä tämä mitään. Käytävän toisella puolella oleva nainen veispuukkaili. Läppäristä kuului ankaraa näpytystä, kunnes hän päätti asioida ravintolavaunussa. Hän painoi liukuoven nappulaa naps ja viuuuh ovi hiissautui auki ja viuuuh kiinni. Naps ovi aukesi jälleen ja viuuuh se hiissautui jälleen auki ja viuuuh kiinni. Voileipä oli kääritty metritolkulla muoviin, joka rapisi ja rapisi, suklaapatukan muoveista puhumattakaan ja limpparipullo sihahti joka kerta kun sen aukaisi. Kun siitä joi limpparia, kuului glug glug ja aah. Sitten soi puhelin ja nainen alkoi puhua puhelimessa voileipä suusta pursuten. Milloin minusta on tullut näin rajoittunut matkustaja, ajattelin mielessäni. Todellisuudessa ääniin säpsähti vain puolivuotiaan äiti.

Ihme ja kumma. Lapsi nukkui reilun tunnin ja heräsi vasta kohdassa Pling. Seuraava pysähdyspaikka on Seinäjoki. Reilun toisen tunnin sitten pyörittelin lasta käsissäni ja huolehdimme puolestaan melusaasteesta meidän osaltamme. Perille päästyämme taputtelin itseäni olalle. Hyvä äiti! Hienosti meni!

Autoilun ihmemaa

Olen aina ollut sitä mieltä, että lapsen voi opettaa matkustamaan autossa. Teimme siis Pätkän kanssa kesälomareissun. Päätimme aloittaa ihan vaatimattomasti. Kaksi viikkoa ja 2500 kilometria.

Matka alkoi lupaavasti, kun kaksi päivää ennen reissua Pätkä totesi, että autossa matkustaminen on syvältä ja en tykkää. Matkalla Tampereelta mutkan kautta kotiin vauva karjui koko matkan. Ei kelvannut tutti, ei tissi, ei lelut. Tyyppi veti aina välissä henkeä ja jatkoi huutamista, ihan koko matkan. Mies kysyi aina välillä, että pysähdytäänkö, ja totesin aina vain, että kaasu pohjaan, ollaan kohta kotona. 50 minuuttia huutavan lapsen kanssa autossa tuntuu vähintään viideltä tunnilta. Kotiin päästyä hikimärkänä oli myös äiti ja vannoin, etten enää ikinä matkusta lapsen kanssa.

Niin sitä kaksi päivää myöhemmin startattiin jälleen auto ja suunnattiin mökille Itä-Suomeen, juhannusruuhkassa tietysti. Mukana oli myös miehen veli ja kummityttö. Kanssamatkustajille olin vinkannut, että autolla ajo ei ole tällä hetkellä Pätkän suosiossa ja kannattanee varata korvatulpat. Olihan se eka ajopäivä vähän pitkä.

Mutta kahden viikon aikana päästiin Itä-Suomen ja Pohjanmaan kautta Sodankylään ja jälleen Pohjanmaan kautta takaisin kotiin. Niin se lapsi vain oppi ja alkoi aika pian siirtyä automoodiin - kun matka alkoi, alkoi Pätkä nukkua. Toimivimmaksi tavaksi matkustaa pidempiä ajoja oli lähteä liikenteeseen aamulla heti ensimmäisten päiväunien aikaan. Aamulla kun noustiin, Pätkä heilui ja sätki lelukaaren alla ja vanhemmat mutustivat kiireen vilkkaa aamupalan ja pakkasivat auton (sitähän ei tietysti koskaan voinut tehdä edellisenä iltana valmiiksi..) Kun alkoi kuulua ensimmäiset väsymyskitinän merkit ja lelukaari menetti viehätyksensä, hyppäsimme leivänmuruja rinnuksilla autoon ja lähdimme matkaan. Hyvällä tuurilla saimme matkustettua pari tuntia. Kun Pätkä heräsi, olikin sopivasti vanhempien lounasaika ja pysähdyimme pitääksemme kunnon lounastauon. Pätkä söi, vanhemmat söivät, Pätkä jumppasi, heilui, hurmasi huoltoaseman henkilökunnan ja sitten alkoikin taas kuulua seuraavat väsymyskitinän merkit, vaihdoimme vaipan ja pakkasimme itsemme jälleen autoon ja matka jatkui. Hyvä äiti huomasi lähes poikkeuksetta tässä vaiheessa unohtaneensa syöttää lapsen uudestaan ja yleensä jouduimme pysähtymään ensimmäiselle bussipysäkille ruokkimaan lapsen. Loppujen lopuksi reissumme oli kuitenkin erittäin onnistunut.

Autossa oli hyvä nukkua. Siellä oli viileää. Ja lopulta kun äitikin tajusi istua etupenkillä, ei kukaan häirinnyt unta takapenkillä, tuumi Pätkä.

No saavuimme kotiin ja alkoi helle. Se on jatkunut ja jatkunut. Jatkunut ja jatkunut. Lapsi ei nuku päivisin kuin pätkiä ja kahdet ehjät päiväunet ovat vaihtuneet neljiin rääpälemäisiin pikatirsoihin. Olin menossa asioille ja ajattelin, kuinka kätevää olisi, kun vauva olisi ottanut päiväunet ennen sitä. Laitoin Pätkän sen lempiasentoon vaunuihin, mutta se vain kiemurteli ja vääntelehti ja huusi kuin päiväunet olisivat suurin vääryys maailmassa, sylki tuttia valonnopeudella ja ilmoitti kaikin mahdollisin tavoin, että homma ei nyt toimi ja nyt on hiki. Äidin rauhallinen vaunujen keinutus alkoi muistuttaa pakonomaista ja hermostunuttu nytkytystä. Jupisin itsekseni, että kyllä ei kunnian kukko laula, jos nämä helteet vielä jatkuvat kauan. Ei laulanut kukko, vaan sirkkelihän se vaunussa lauloi ja ääni leikkasi ilmaa korkeana ja kimeänä.  Totesin, että nyt on lähdettävä, kun on sovittu meno, ei sitten päiväunia.

Vauva autoon ja tsadaa. Hampaaton hymy valaisi koko auton, ja Pätkä näytti siltä kuin se ei olisi koskaan raivonnutkaan. Vauva jäi tyytyväisenä istumaan autoon autokatokseen. Söin aamupalan loppuun, keräsin tavarat ja kun tulin autolle, oli vauvalla jo silmät kiinni ja univirsi alkanut. 400 metriä ja lapsi unessa. Tervetuloa superhelteet. Me ilmeisesti muutamme autoon.