Perusasioiden äärellä

Tällä kerralla 3 viikkoa ja 2 päivää näyttää olevan kipukynnys, missä vaiheessa tähän perheeseen rantautuivat vatsanväänteet. Olin niin unohtanut, että elämä vastasyntyneen kanssa on elämistä  perusasioiden äärellä: unta, ruokaa, lämpöä ja turvaa - ja mahantoimintaa. Kun kakka ei kulje, se ei kulje ja sitten sitä väännetään.

Pikkusiskon huutoääni on täsmälleen samanlainen kuin isoveljellä aikanaan. Toistaiseksi hän aloittaa myöhemmin ja lopettaa aikaisemmin sekä rauhoittuu helpommin. Vannomatta paras. Kieltämättä huutoääni herättelee tehokkaasti tunnemuistista muistoja esikoisen ekoilta kuukausilta. Iltaisin hengitän rauhassa ja tiedän, että tämäkin vaihe menee ohi. Niin kauan kuin selviämme parin tunnin iltalevottomuudella, on se pientä kuuden tunnin suoraan huutokonserttiin. On myös käsittämätöntä, että isoveli ei herää pikkusiskon karjuntaan. Siunattu lapsi, siunatuilla unenlahjoilla. Joten kakka, voisitko kulkea liukkaammin pikkusiskon masussa? Kiitos.

Ensimmäinen ja toinen lapsi.

Mikä on muuttunut?

Aika kuluu niin paljon nopeampaa. Vaikka isimies on kotona, ei meillä kukaan kerkeä siivota tai pestä pyykkiä. On kuitenkin syöty hyvin, ulkoiltu, leikitty ja nukuttu. Ensimmäisen kohdalla sitä stressasi enemmän kotitöistä ja siitä, että kotona olisi siistiä ja plaaplaa. Toisen kohdalla ei ehdi, eikä jaksa. Kun perheessä on ollut vauva, joka ei nuku, niin toisen kohdalla sitä ottaa ilon irti siitä, kun se nukkuu. Ihan missä vain.

Tämä ehtii odottaa.

Nämäkin ehtii odottaa.
Meidän kodinhoitohuoneessa kuivuu sohva.
Miltä teillä näyttää?

Tämä ei ehdi odottaa.
Se kasvaa koko ajan ja kohta ei enää halua nukkua sylissä!
Isoveljen päikkäriaikaan saan nukkua ihan rauhassa tässä.

On hetkiä, jolloin mikään ei ole tärkeämpää kuin tarjota syli.

Jännä juttu (Oikeasti ei kyllä yhtään jännä.)

Eritevaroitus. Älä pilaa joulumieltäsi.

Ystäväni saa ensimmäisen lapsensa vuoden alussa. Minua huvitti suunnattomasti hänen kertomuksensa miehestään, joka tarkkana ja hygieenisenä miehenä vielä harjoittelee tätä eritehommiin suhtautumista. Mies oli nimittäin astunut koirankakkaan ja kauhuissaan steriloinut kenkänsä sen jälkeen. Voi kaupunkilaiset, sanon minä. (Myös ehkä toinen pikkuveljistäni voisi tehdä näin...) Mutta niin. Onhan se kakka ällöttävää. Kerroin ystävälleni, että kyllä siinä elämys koittaa, kun lapsi vääntää ensimmäiset niskap*skat ja kakka lentää vessan kaakeleihin ja mies alkaa pohtia, kuinka sen saa hinkattua pois niistä kaakeleiden
s a u m o i s t a  JA lapsi tuottaa samalla lisää tavaraa takapuoli töristen. Mutta ihme kyllä - oman lapsen eritteet ovat jotenkin vähemmän ällöttävämpiä kuin kaverin lapsen eritteet, vaikkei se oman lapsenkaan kakka kyllä mitään kultaa ole.

Yksi asia, minkä lapsen tulo nimittäin muuttaa, on puheenaiheet eritteistä tai ainakin niiden frekvenssi keskusteluissa. Ennen lapsen tuloa harvemmin juttelimme mieheni kanssa kakasta tai ylipäätään toisen vatsantoiminnasta tai rään koostumuksesta. Vauvan myötä olemme siirtyneet sujuvasti (halusimme tai emme) erite- ja kakkaklaaniin ja etenkin alussa päivittäisin kuulumisten vaihtamiseen kuului kertaus vauvan päivän kakkarytmistä. Oli nimittäin yllättävää, kuinka myös vanhemman jaksaminen näyttää pyörivän sen ympärillä, kuinka lapsen vatsa toimii. Jos se ei toimi, on elo yhtä itkua ja hammastenkiristystä - myös vanhemmilla.

Vastasyntyneen kakka on sellaista tervamaista mustaa mönjää ja se muuttuu imetyksen myötä oikeastaan ihan mihin vain väriin vihreästä oranssiin, ruskeaan ja vihreään. Mutta se ei juurikaan haise. Se on kyllä vetelää ja ennen kuin lapsi saa makkaroita reisiin tai mahaan, kakka valuu joka paikasta vaipasta ja minnekään ei voi lähteä ilman vähintään viittä vaippaa ja ainakin kahta vaatekertaa. On myös täysin normaalia, että lapsi kakkaa kymmenen kertaa päivässä tai pari kertaa viikossa. Kovin limainen ja vihreä tai erittäin haiseva kakka kertoo, että lapsen maha on jostain ehkä sekaisin. Ystäväni voi kuitenkin lohduttaa miestään, että se lapsen ensimmäinen tervakakka on steriiliä ja hajutonta. Oikeastaan senhän voisi vaikkaa laittaa purkkiin ja kirjahyllyyn, mikäs siinä...

Kakka on onneksi aihe, joka myös väistyy lapsen kasvamisen myötä. Nyt kiinteisiin siirryttyä lapsen kakka etsii koostumustaan ja kakan haju on kyllä kertakaikkisen karmea. Nyt 10 kuukauden ikäisen lapsen kohdalla kakasta puhutaan taas vähemmän mitä vastasyntyneen kohdalla. Aiheeseen palattaneen jälleen pottailun yhteydessä. Silti aika sujut sitä näyttää olevan kaikenlaisten eritteiden kanssa tässä vaiheessa. Tutuksi on tulleet pissa ja kakka ja puklu ja oksennus ja räkä.

Eräänä aamuna sattui seuraavaa. Lapsella on kova yskä ja etenkin aamuisin herättyään hän köhii ja köhii. Olin mennyt vessaan, hmm...omille asioilleni, ja mies syöttää lapselle aamupuuroa ja huutaa keittiöstä:

- Voi ei, se oksentaa! Tätä tulee tosi paljo! 
- Jaa, vastaan minä.
- Onpa erikoista! Haluakko nähä?
- No en oikiastaan! Onhan näitä nyt nähty, mietin.
- Tätä vaan tulee! Millä tämä pyyhitään?
- No ota vaikka sen päältä se kankainen ruokalappu, pyyhi sillä ja laitetaan se sitten pesuun!

Kun tulen vessasta keittiöön, löydän lapsen paikalta todella ällöttävän ruokalapun liimautuneena pöytään kiinni.

- Öö...miksi ihmeessä tää lappu on vielä täällä? kysyn ihmeissäni.
- No kato nyt sitä! Se on tosi jännää. 

Nostan limaisen oksennusrätin pöydältä ja alta paljastuu valkoisen vihertävää limaa.

- No eikö susta oon tosi jännää, että siinä oksennuksessa on vaan maitoa ja limaa, mutta ei ollenkaan puuroa, vaikka se söi sitä, kun oksensi! Minne se puuro meni? Jännä juttu, halusin näyttää sen sulle.

Jännä aamu meillä. Mitäs teille muille?