Lunta, unta ja kangasvaltakunta

Anoppi iski varsinaiseen kultasuoneen. Hän tietää, etten tahdo mitään synttärilahjoja, kun talo hukkuu tavaraan muutenkin. Joten varovasti hän ehdotti, voisiko hän ostaa minulle kangasta. Kaiken lisäksi hän lähetti ukin melkein viikoksi lapsenvahdiksi, että voin ommella. Olin pakahtua liikutuksesta, kun tällainen tarjous lyötiin pöytään. Sain viikon aikana ommeltua kolme vauvalahjaa, kaksi synttärilahjaa, yhden joululahjana ja Juniorille kaksi paitaa. Osa kankaista oli valmiiksi leikattuina ja uudet kankaat odottelevat suurimmaksi osaksi vielä tuossa pesukoneen päällä. Vielä ehtii ennen vauvan syntymää, vielä ehtii...parasta kuitenkin oli Juniorin pohjaton riemu, kun ukki oli kylässä.

Muuten lapsi on oikeasti ihanassa iässä. Hän on hyvintuulinen, touhukas, vitsikäs ja juttelee paljon omilla sanoillaan. Hän kiipeilee, keikkuu, hyppii, temppuilee, mutta on onneksi liikkeissään huomattavasti vähemmän hazardi kuin reiluna vuosikkaana. Myös ei-kausi on ilmeisesti kokenu hetkellisen inflaation. Nautin tästä.

Kangasjemmarilla on taas lähetnyt vähän homma lapasesta. 

Vatsa alkaa olla pallo. Se kiristää iltaisin ja se kiristää aamuisin, kun pitää kiskoa karkuun juoksevalle lapselle ulkovaatteet päällä. Juniori tahtoo kyllä ulos, muttei tahdo vaatteita. Äiti puolestaan tahtoo. Toinen potkii mahan ulkopuolella ja toinen mahan sisäpuolella. Vanhempi lopettaa välittömästi, kun ulko-ovi aukeaa, nuorempi jatkaa hikkaamalla vähintään puolituntia. En tajua, miten olen viime raskaudessa voinut vetää viiden kilsan lenkkejä päivittäin pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Käsittämätöntä. Nyt olen kokonaisuudessaan voinut paremmin, mutta päivittäin supistelee kyllä niin paljon, ettei tee mieli liikkua yhtään ylimääräistä. Tämä Tirriäinen on jumittunut tuonne mahan vasemmalla puolelle, eikä liikahda sieltä oikeastaan pois ollenkaan. Yöunet ovat alkaneet muuttua kevyemmiksi ja mietin ajoittain, milloinhan minä saan taas tässä talossa unta. Isimies nukkuu kuin tukki ja Juniorikin pääsääntöisesti hyvin.

Olen virittänyt parit jouluvalot ikkunaan ja nautin lumesta niin kauan kuin sitä riittää. Säätiedotusten mukaan se sulaa pois viimeistään torstaina. Siihen asti kuvittelen talven kestävän pienen ikuisuuden.

Ompeluksia

Mitä vähemmän on aikaa, sitä enemmän näytän saavan aikaiseksi. Aitan kattohommat jatkuu edelleen ja kun isimiehen syyslomakin alkoi koko viikonlopun kestävällä koulutuksella, niin aikaa ei tosiaan ole ollut. Kun sitä vähän on, olen nipistänyt sitä ompeluun, koska se on minun omaa aikaani. Asioita täytyy prioridoida, siksi meillä ei tällä hetkellä ehditä tehdä kotitöitä.

Ostin viime talvena ihania merinovilloja, joita olen hillonnut tuolla kaapissa ja miettinyt, mitä raskisin tehdä. Juniori sai kahdet kerrastot ja iloitsen suunnattomasti, että rimppakinttuinen poikani sai tarpeeksi tiukat kalsarit, eivätkä sellaiset, jotka viuhuvat tuulessa. Merinovilla on pehmeää, ei kutita, ei hiosta, mutta lämmittää. Nerokas keksintö myös yöpuvuksi lapselle, joka vihaa peittoa ja jonka makkarissa on viileä. Se on nerokas yöpuku myös silloin, kun vanhemmat keksivät syöttää lapselle iltapalaksi vetelää rahkapirtelöä, jota lapsi kiskoo tietysti kaksin käsin ja vaippa valskaa yöllä. Lakanat kastui, mutta lapsi oli aamulla ihan kuiva. Yöpuvun yläosana body toimii ainakin meillä vielä paremmin, koska silloin selkä ei jää paljaaksi. (Anteeksi, pakollinen mainos.)

Monissa asioissa minä en äitinä hifistele, mutta villavaatteita rakastan.

Tästä tuli mun lemppari. Kiiressä meni vain housjen tähdet nurin kurin!

Lisää samaa settiä.
Tuleva talvivauva sai myös kaksinkertaisesta merinosta käännettävät vaippavillikset.

Eurokankaan palafleecea vaan riittää ja riittää.
Alkaa käydä viileiksi nämä rintamamiestalon aamut...

Lapsivapaa

Ensimmäisen kerran Juniorin syntymän jälkeen päätimme poistua isimiehen kanssa kotoa yhtä aikaa, yöksi. Koska kohta olen taas vauvanpuklun ja kakkavaippojen välissä, päätimme oikein repäistä ja suunnata Helsinkiin asti. Varasimme hotellin ja liput Forkin konserttiin. Vähän niin kuin juhlistaa samalla kolmatta hääpäivää.

Lomaa tarvitsimme molemmat, mutta eri syistä. Aitan kattoa ei ihan yhdessä viikonlopussa saatu valmiiksi, vaan operattio kesti kaksi viikkoa, kaksi viikonloppua ja kestää edelleen. Isimies on ensin töissä ja sitten kaikki illat pimeään asti katolla. Me matkustimme Juniorin kanssa Pohjanmaalle ns. muihin hommiin. Jossain vaiheessa alkoi nimittäin itseäkin hermostuttaa kiskoa tahtovaa puolitoistavuotiasta tikapuilta, koska hän oli vakuuttunut, että myös hän rakentaa aitan kattoa niin kuin ihi ja kukki (po. isi ja ukki). Minä olen tiiviisti pyöritellyt Junioria ja isimies lautoja ja kattohuopaa. Mietin vaan, että on se hurjaa homma rakentaa taloa yhtä aikaa, kun on pieni(ä) lapsi(a). Juu ei olis kyllä meidän juttu.

Oli siis perustavanlaatuista luksusta saada nauttia isimiehen seurasta melkein kokonainen vuorokausi. Syötiin hyvin, heiluttiin hetki kaupungilla ja join tainnuttavan hyvää valkosuklaakaakaota espressolla. (Suosittelen erittäin lämpimästi Helsingissä liikkuvia kahvin ja kaakaon ystäviä vierailemaan Kampin Kaakaopuun kahvilassa.) Sitten hetki pötköttelyä hotellilla ja illalla Forkin 10-vuotisjuhlakonserttiin Aleksanterin teatteriin. Nähtiin sama Forkin X-juhlashow jo keväällä, mutta se oli niin kertakaikkisen vaikuttava, etä haluttiin mennä katsomaan uudestaan. Kaksi tunti leijumista jossain toisessa todellisuudessa, en käsitä, miten ihmisäänestä voi saada aikaan tuollaista tykitystä. Joten te helsinkiläiset, joilla rahaa riittää vielä kaakaon jälkeenkin, niin käykää nyt ihmeessä katsomassa. Viimeiset esitykset ovat vielä joulukuussa! Konsertin jäleen pientä hiukopalaa, hotellille ja aamulla vielä rauhallinen aamupala.

Oli rentouttava reissu: oli kiva olla pois kotoa ja oli kiva tulla kotiin. Etenkin kun kotona Juniorilla oli kaikki ollut mummin ja ukin kanssa paremmin kuin hyvin. Lisäksi koti oli siivottu, alakerran ikkunat pesty ulkoa ja aitan luona siivottu puupalikat ym. ja ruoka valmiina. Yltäkylläistä. Että kyllä tällä taas jaksaa.

Ilta ulkona

Meidät kutsuttiin illanviettoon. Ensimmäisen kerran lapsen syntymän jälkeen pääsimme miehen kanssa kahdestaan jonnekin. Oi, teki hyvää.

Molemmat isovanhemmat asuvat kaukana ja meillä ei oikein ole ketään, jota voisimme pyytää lapsenvahdiksi. Tai varamummo asuu "ihan naapurissa" naapurikunnassa, jossa asuvat myös ystävämme, lapsen kummit. Kyllä molemmat ottavat. Mutta silti on tosi vaivaannuttavaa pyytää lapsenvahdiksi, kai se on jokin vanhakantainen ajatus siitä, ettei halua olla vaivaksi.

Oi ihana, kun ottivat. Me juhlimme silti lyhyen kaavan mukaan: lapsi hoitoon kuuden jälkeen, puoli seitsemäksi juhliin, sai syödä ja keskustella. Lapsi haettiin puoli ysin aikaan, kun vieraat siirtyivät etkoilta juhlajuhliin, lapsi oli syönyt iltapalan, sillä oli yökkärit päällä, autoon ja kaikki kotona ennen puoli kymmentä. Näillä näkymin olemme kaikki nukkumassa ennen puolta yhtätoista. Oi tällainen juhliminen sopii niin minulle.

Mistä tietää, että kotiäiti poistuu kotoa juhlimaan?

Se joutuu nousemaan jakkaran päälle löytääkseen kaapista sukkahousut tai edes jotkut puolisukat leggareiden alle, leggarit itsessään ovat avaamattomassa paketissa ja ne on tietysti tarjouksesta ostettu. Juhlamekon alla on urheilutoppi, jota ei tietystikään kerrota kenelläkään, ripsari on niin vanhaa, että kirvelee silmissä ja deodoranttiakin oli lainattava samalla, kun jätti lapsen hoitoon. Käsilaukussa oli mukana myös villasukat siltä varalta, jos juhlien koodi olisi sen sallinut.

Kaikesta huolimatta onnistuin silti olemaan tyylikkäämpi kuin uskoin.

Niin. Teki se niin hyvää. Onneksi on ystäviä.

Niin ja se lapsi. Sillähän oli mennyt tosi hyvin. Tuolla se nyt tuhisee omassa sängyssään. Se oli maailman suloisin näky, kun nostin sen nukkuvana pakettina turvakaukalosta sänkyyn.

Välillä tuntuu, että sydän särkyy, kun se on niin suloinen.

Sellainen perjantai

Tänä väsyneenä perjantaiaamuna olen vakuuttunut, että lapsella on ikiyskä, koska syötän sille liian paljon jäisiä mustikoita. Toisaalta se kyllä ihan itse tahtoo niitä syödä. 

Tämä viikko on ollut täynnä tohinaa. Meillä on käynyt pikkuihmisiä, on kerhoiltu ja kyläilty. Voi kuinka yltäkylläistä! Ihanaa tervettä väsymystä, kun ympärillä tapahtuu ja päiviin mahtuu paljon puuhaa ja iloa. 

Tällä viikolla olen ottanut omaa aikaa ja linnoittautunut iltaisin yläkertaan ompelemaan. Ihana tehdä jotain, jossa näkee kättensä jäljen, eikä joku tuhoa sitä samantien (toisin kuten vaikka ruoan tai puhtaat pyykit). Minun hetkeni, minun kuplani. Aikoihin en olekaan uppoutunut johonkin niin paljon ja vasta pintaraapaisun verran olen ehtinyt tehdä. Aamuisin on väsyttänyt. Ei siksi, että lapsi olisi valvottanut, vaan siksi, että itse on valvonut.

Takassa tuli, ulkona kuulas pakkaspäivä. Sellainen perjantai. Jos olisin vähemmän väsyneempi, muistaisin, että ne mustikat ovat tosi terveellisiä. Ja mustikkatahratkin lähtevät kiehuvalla vedellä.