torstai 30. huhtikuuta 2015

Torstai

Torstai toivoa täynnä!

Tosimieheni työkaverin Taunus tussahti tielle. Tohinalla taapero takapenkille, tavarat takaloosteriin, tosimiestä töihin tuomaan. Tyttöjä trikoissa tunnillaan tsiigattiin. Tutuille turisemaan, taapero tyttöystäväänsä tapaamaan. Tuppipottuja tilattiin. Tuttisuu tutimaan, toinen tutitta. Teetä, terapiaa, torttuakin tarjolla.

Takaisin tupaamme tultiin. Tuttu täti toi torjunta-aineettomia tomaatteja! Taianomaista! Taapero takapihalle touhumaan, tosimieheni tiluksia tallaamaan. Tosimies taaperon tuolin tuunasi. Taapero tohkeissaan tuolillaan tömisteli, takaperin takamustaan tuoliin tuuppi. Tuttisuutaapero tassu tassussani tutimaan. Tiskikonekin takkusi - taas! Toivotonta! Tässäpä tämä torstai!


maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ukkivapaa

Sain puhelun. Ukki soitti.

- Moi, onko teillä jotain erikoista?
- Eipä meillä mitään.
- Voisin tulla lapselle seuranpitäjäksi, niin saisit vähän omaa aikaa.

Hyvänen aika mitä luksusta.

Lapsi nautti silminnähden, kun näki jonkun muunkin kuin minun naamaa. Ja mitäs minä tein? No siivosin, pyykkäsin, laitoin talvivaatteita varastoon, tein pihatöitä, ompelin, lepäsin. Ukki nautti silminnähden, kun sai lukea kirjaa, syöttää, vaihtaa vaippaa ja ulkoilla naperon kanssa. Viikkoon mahtui paljon hymyä, iloa ja seuraa kaikille. Saatiin myös kevään pihatyöt alkuun: pensasaita kaadettua (apua kuinka avaraa!) ja oksat silputtua.

Kirsikkana kakussa isimies toi mukanaan töistä vatsataudin vol 2. ja niin sitten jälleen laatta lensi. Uskomatonta, kun edellisestä oli vain kolme viikkoa! Mutta ihana kun joku kävi kaupassa, syötti lapsen ja oli sen kans. Meillä vanhemmilla meni jälleen yksi päivä nukkuessa sohvan pohjalla...lapsi säästyi. Onneksi.

Kyllä isovanhemmat ovat aarteita.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Pottailun abc

Meille muutti uusi perheenjäsen. Potta. Tai oikeastaan se on asustellut meillä jo useammin kuukauden ja hengaillut hyljättynä milloin missäkin nurkassa. Lähinnnä lapsi on täyttänyt sen sukilla tai siihen on saattanut kompastua öisillä vessareissulla.

Olen kuullut, että monet lapset laitetaan vaipanvaihdon yhteydessä tai ruokailun jälkeen potalle, ne lukevat siinä vähän kirjaa, lorauttavat pisut, hyvällä mäihällä kakkelsonit. Sitten taputetaan käsiä, katsotaan pottaan ja ja hoetaan iloisella äänellä hyvähyvähyvä! Olen jopa kuullut, että niin tekee jo moni yksvuotias.

On tässä pari kuukautta yritetty kalastaa pottaan yhtä sun toista sinne kuuluvaa, mutta heikoin tuloksin. Jostain syystä lapsesta on paljon mielekkäämpää tunkea pottaan jalat tai pää, seisoa siellä tai nuoleskella potan laitoja. Tasan tarkkaan tiedän, milloin lapsi alkaa vääntää asiaa kaksi, mutta jos laitan sen potalle, se alkaa hokea vain autoauto, autaauta ja karkaa.

Meillä on käytössä kestovaipat, useammastakin syystä, mutta suurimpana syynä se, että pikkuherra Rimppakintun koivet ovat niin luikut. Ne ovat niin luikut, että noin kahdeksan kertaa kymmenestä löydän ne kakkakikkarat, tai missä olomuodossa ne sitten ovatkaan, vaipan ULKOPUOLELTA lahkeesta tai valumassa kohti maata kiihtyvällä nopeudella maanvetovoiman ansiosta. Uskomatonta kyllä, kestot pitävät niin sanotusta paketin kasassa paremmin.  Joten päätin, että pyykkään ennemmin niitä vaippoja kuin jatkuvasti kakkaisia vaatteita. No, olisi siis todella kätevää ja yleishyödyllistä, että saisin ne asian kaksi tuotokset sinne pottaan, eikä tarttisi tuuskata noiden vaippojen kanssa niin paljon. Etenkin kun NÄEN joka kerta, kun lapsi aloittaa toimituksen. Mutta joka kerta se lopettaa sen tasan tarkkaan, kun nostan potalle.

Voi siis käydä myös näin.
1. Näet, että lapsi aloittaa toimituksen.
2. Nostat sen potalle ja samalla näet, että ensimmäinen osuus on saapunut vaippaan.
3. Lapsi ei halua istua potalla ja toimitus loppuu.
4. Laitat lapselle vaipan.
5. Lapsi tekee tuotoksensa vaippaan.
6. Odotat hetken.
7. Otat vaipan pois.
8. Lapsi ei edelleenkään halua istua potalla.
9. Viet vaipan pois ja sanot ääneen oven toiselta puolelta, että Tämä en nyt kyllä tainnu olla vielä tässä.
10. Palatessasi näet lapsen nojailemassa pesuhuoneen oveen ja tekevän toimituksensa jatko-osaa matolle.
11. Kiljaiset ja nostat lapsen takaisin potalle.
12. Se kakkosasia katkeaa keskeltä katki ja osa putoaa lattialle (mattohan on jo sotkettu).
13. Lapsi hokee innoissaan kakkakakka!
14. Kakkosasiaa on joka puolella paitsi ei potassa.
15. Lisäyksenä todettakoon, että kakkaa on potassa, nimittäin sen ulkopuolella.
16. Aikaa koko tähän toimitukseen on kulunut noin 45 minuuttia ja kahvikin on jo jäähtynyt kuppiin, koska lapsi aloitti toimituksen tietystikin juuri silloin, kun sait kaadettua itsellesi kahvia.

On varmaan tosi rasittavaa, kun joku häiritsee tässä määrin prööttäysoperaatiota. Tässä ei nyt ole kyllä lapsen eikä äidin herkkyyskaudet kohdillaan, joten olemme hylänneet pottailun jälleen hetkeksi.

Joku voisi sanoa, että no pistä istumaan aina vaipanvaihdon yhteydessä, jos vaikka pissat tulis. Ei muuten tule. On nimittäin harvinaisen kuivakiskoinen tuo meidän lapsi ja kun ei se oikein vieläkään suostu juomaan oikein mitään, oikein mitenkään. Hän nauttii maitonsa lämpimänä kerran vuorokaudessa ja piste. Tästä syystä imetän edelleen. Imetyksen vähentämisellä ei ole toistaiseksi ollut merkittävää eroa juomisen lisääntymisen suhteen. On totta, että pienet pojat on kyllä varsinaisia ruikkivia pissakoneita - ne pissaavat matolle ja lattialle ja seisaaltaan ja istuessaan ja juostessaan, mutta on todennäköisempää voittaa lotossa kuin saada tuolta kuivakkaalta lapselta pissat pottaan. Sitä paitsi vaatteiden vaihto ja vaipanvaihto ei ole meillä edelleenkään kovin kovassa kurssissa, vaan näyttää lapsen mielestä olevan vanhempien tapa hankaloittaa hänen elämäänsä. Joten kaikkien osapuolten hermojen säästämiseksi meillä vaipanvaihdot suoritetaan nopeasti ja hämäten.

Jotenkin musta tuntuu, että tytöt on tässä(kin) asiassa erilaisia. Ovatko?


maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kahdet, yhdet, kahdet, yhdet

Nimittäin päikkärit.

Juniorin päikkärikuukaudet 7-11 olivat helppoa hommaa. Se nukkui päikkärit, kun väsytti. Rytmi oli jopa aika ennustettava. Ei tarvinnut kärräillä ympäri pitäjää, vaunut vaan ulos ja useimmiten sinne se simahti. Sanotaan, että vauvavuodesta paljon unohtaa, mutta en kyllä ole unohtanut ensimmäisen puolen vuoden päiväunitaisteluita. Kun se ei vaan nukkunut. Unia oli päivässä viidetkin ja joka kerta nukuttamiseen meni puolesta tunnista tuntiin.

Yksi kerrallaan päikkäreitä on nyt tipahtanut pois. Pitkään mentiin kaksillä unilla, muistaakseni tuosta 7-8kk:n iästä asti. Mutta nyt kaksista päikkäreistä yksiin siirtyminen on ollut kyllä varsinainen operaatio. Kolme kuukautta on hinkutettu joka toinen päivä yksillä ja joka toinen päivä kaksilla unilla. Yhtäkkiä lapsi kun ei vaan suostunut enää nukahtamaan aamulla klo 10. Tai edes klo 11. tai klo 12. Se oli väsynyt, kitisi, mutta ei nukahtanut. Ja kun sen vihdoin sai nukahtamaan, nukuttiin lounasajan ohi ja mihin lie ja syötiin vähän miten sattuu ja milloin sattuu ja mitä sattuu, kun ruoka oli tarjolla eri aikaan kuin lapsi oli hereillä, vaikka miten yritit kikkailla. Aamupäivän unet eivät kuitenkaan riittäneet iltaan ja alkuillasta taas sama hommaa: väsymystä, kitinää, mutta uni ei tule. Lapsi ei jaksanut valvoa, eikä se myöskään nukahtanut. Hohhoijaa.

Kun on pitkään taistellut unien kanssa, tahtoo kunnioittaa lasta ja hänen rytmiään, koska silloin kaikki pääsevät helpommalla ja pysyvät paremmalla mielellä. Mutta eipä tuo lapsikaan oikein omaa parastaan aina tiedä, toisinaan täytyy vähän äitin jeesata. Tiedän, että osa kellottaa unet tosi tarkasti ja laittaa lapsen päiväunille minuutilleen samaan aikaan, mutta juu meillä ei laiteta. Minusta ei todellakaan olisi kellottamaan päikkäreitä. Mutta aloimme pikku hiljaa hinaamaan unia myöhemmäksi. Toisinaan se onnistui toisinaan taas ei.

Nyt olemme vihdoin (matkustamisen, oksennustaudin ja kaikkien köhien ja nuhien yms.yms.) jälkeen päässeet yksiin päiväuniin. Jee! Se tarkoittaa sitä, että unille mennään lounaan jälkeen ja väsymystilanteesta riippuen se tapahtuu noin klo 11.30-13 välillä, päikkäriunta riittää päivässä noin 1,5-3 tuntia. Se on paljon se. Se tarkoittaa myös sitä, että on helpompi suunnitella käyvänsä jossain kylässä tai tavata muita lapsia tai ihmisiä ylipäätään tai sen sellaista, ja mukana on levännyt lapsi, eikä sellainen, joka saa huutokirkunakohtauksen, kun onneton äiti on raahannut sen kotoa väärään aikaan pois. Kaksiin päikkäreihin siirtymisen jälkeen myös yöunet ovat pidentyneet. Minä-herään-aamulla-klo6 -lapsi on siirtynyt moodiin, jossa se voi kiskoa öisin jopa kaksitoistakin tuntia. Herranjestas sentään, tämä äiti on nukkunut univelkoja pois!

Jos lapsen kävelemään oppimisen jälkeen tuli olo, että onpa se kasvanut, niin yksistä päikkäreistä tulee olo, että onpa se tosiaan kasvanut. Tyyppi on melkein koko päivän hereillä ja puuhastelee meidän mukana!

torstai 9. huhtikuuta 2015

Eräänlainen pääsiäisen kärsimystarina tämäkin

Oli siivottu ja lapsiperheen mittakaavassa oli siistiä.
Oli vieraat kylässä.
Oli ostettu lammasta ja nostettu liha sulamaan. Isolle porukalle.
Oli pääsiäissuunnitelmat valmiina.

Oli perjantain ja lauantain välinen yö ja heräsin outoon oloon.

Kävin vessassa ja olo muuttui entistä oudommaksi. Enpä ehtinyt kissaa sanoa, kun puhuin jo vinkuintiaa kaakeliastialle. Olin häkeltynyt. En muistanut kenenkään tutun sairastaneen tätä tautia viime aikoina. Istahdin kodinhoitohuoneen rappuselle. Mieskin heräsi, valitti huonoa oloa ja vinkuintia sai jatkokseen jonkin sortin örvellysenglannin. Voi, miksi tämä tulee aina öisin!? Siinä sitä sitte yrjösimme vuoron perään ja yritimme rauhoitella lasta, joka heräsi ja hätääntyi äkillisestä yötrafiikista.

Aamuun mennessä oli oksennettu vessan matto ja kodinhoitohuoneen matto ja muutamat yökkärit ja sen sellaista. Sanoimme vieraille, että juu kannattaa ehkä lähteä. Laitoimme viestin tutuille, että olis lammasta tarjolla. Kampesimme itsemme vessaan vuorotellen ja mietimme, että kuka tuon lapsen hoitaa. Sopivasti pääsiäinen ja kaksi pyhäpäivääkin ja voi tuska. Luulin univelan olevan kotiäidin pahin vihollinnen, mutta se onkin molempien vanhempien yhtäaikainen oksennustauti. Miten ihmeessä tästä selvitään? Kun ne isovanhemmatkin ovat kaukana.

Onneksi juniorin kummit ottivat lampaan paistettavaksi ja kävivät kaupassa. Sen jälkeen linnoittauduimme neljän seinän sisälle juhlimaan pääsiäistä. Ihan oli omat juhlat. Rullasin kaikki hankalasti pestävät matot (sellaisiakin meillä näyttää edelleen olevan) pois lattioilta, vuorasin lapsen sängyn pyyhkeillä ja yritimme vain selvitä. On raskasta hoitaa lasta, kun tuntuu, ettei jaksa eikä pysty eväänsäkään liikuttamaan. Lapsikin jotenkin aisti, että noilla on nyt joku hätänä ja linnottautui pariksi päiväksi kylkeen kiinni. Päiväunetkin minä-en-nuku-sylissä-enkä-sisällä -lapsemme nukkui kainalossa ja illalla nukahti meidän väliin. Kuin ihmeen kaupalla sain imetettyä lapsen silloin tällöin ja tauti pyyhkäisi lapsen yli hyvin kevyesti. Imetys ja oksennutauti yhtä aikaa on kyllä niin HC-kamaa, että toivottavasti ei enää koskaan. Mies pääsi nopeammin jaloilleen, mutta minusta tuntui, että minut imettiin ihan kuiviin ja ruoka alkoi maistua tosi hitaasti.

Hertsyykkeri sentään, että oli kamala pääsiäinen. Sitä on seurannut pitkä viikko, kun miehellä on paljon töitä ja iltamenoja ja itse olen ollut kotona kiukkuisen ja puolikuntoisen lapsen kanssa, puhettakaan, että itselläkin heitti päästä (mahasta) hyvän aikaa. Piiiitkiä päiviä, jotka vaan jaaaatkuuu ja jaaatkuuuuu.