Tik, tak, tik, tak...

Yhdessä koossa. Uskomatonta.

Päivät joulusta uuteen vuoteeen ovat olleet p i t k i ä. Pötsi on pinkeä kuin pingispallo ja mieli kireä kuin viulunkieli. Paras joululahja on ollut kylässä olleet appivanhemmat ja sukulaiset, joiden ansiosta olen saanut nukkua ja ajoittain vetäytyä omaan pieneen maailmaani.

Tiedän, mitä on takana. En tiedä, mitä on edessä.

Siitä huolimatta - tervetuloa uusi vuosi, myös sinua on odotettu!

Ompeluksia

Joululomalla olen lähinnä nukkunut. Marras-joulukuun vaihteessa sain jotain ommeltua.

3-vuotislahjaksi toiselle tyttöselle tunika ja
 kummitytölle jouluksi hame ja paita.
Paidat OB 4/2014, Autumn Forest 104cm muokkauksin,
kellohame samasta lehdestä.

3-vee kummipojalle jouluksi fleecetakki.
OB 1/2015, Crocodile-huppari 104cm muokkauksin.

Toinen samanmoinen 3-vuotissynttärilahjaksi kummitytölle.

Juniorille perustrikoota, poikkeuksellisesti paljon sinistä.
Luottokaavalla OB 4/2014, Autumn Forest 92cm. 

On tuon netti kyllä kätevä. Kaikenmoista sieltä voi oppia, kun ohjeetkin löytyy usein kuvallisina. Kietaisubodeja (OB 6/2013, koot 50-62cm) olen ommellut useampia ja osa on mennyt jo lahjaksi eteenpäin. Meillekin pari bodya onneksi jäi. Yhteen kokeilin kääntöhihoja. Siitä löytyi nimittäin mainio kuvallinen ohje.  Ottobren kaava oli vain niin iso, että olisin saanut tehdä kaavamuokkaukset vieläkin pienempään kokoon.

Joitakin lahjaksi.

Muutama kotiin.
Noshin kameroista puuttuu vielä nepparit.

Sopivasti saa jämätilkut käyttöön.

Ne kääntöhihat

Merinovillasetti 50-56cm. 

 Vaippavillahousut takaa.
Löysin hyvän trikoohousun kaavan,
 jossa etukappale on yhdestä kappaleesta ja takakappaleessa on kiila tilaa antamassa.
OB 1/2012, Little Houses, muistaakseni lahkeita pidensin.
Oli aikamoista aivojumppaa saada housuista kaksinkertaiset ja käännettävät! 

Tilasin aikoja sitten Karnaluksilta metrivetoketjua, johon lukot pitikin ujuttaa itse. Ai miten? No onneksi joku muu oli pähkäillyt samaa. Isimiehen suosiollisella avustuksella saatiin lukot paikoilleen. Toisin sanoen isimies sai, minulla ei riittänyt kärsivällisyys. Vetoketjua kaipaili nimittäin villahaalari, joka jäänee viimeiseksi ompelutyöksi ennen vauvan syntymää...

OB 6/2015, Bunny 56cm

Tuijottelin pukua polleana kokonaisen illan, koska se onnistui niin hyvin. Lukuunottamatta sitä, että vetoketjun suojapala piti ommella kolme kertaa. Toisen kerran jälkeen tajusin jälleen googlata ohjeen, kun alkoi hermo mennä. Voi pojat, kun tulikin siisti tällä ohjeella!

Myös vetoketjun toisen päähän pykäsin suojalapun.

Sanoin isimiehelle, että sydämeni itkee verta, mikäli vauva ei mahdu villapukuun, mutta isimies lohdutti, että todennäköisesti tyyppi häviää siihen aluksi.

Isimiehen entisöintihommia

Isimies aloitti puolitoista vuotta sitten entisöintiharrastuksen kansalaisopiston kautta. Näitä on puuhasteltu pikku hiljaa jaksamisen ja muiden hommien ohessa.

Puutuolit

Ostettiin kolme vuotta sitten Tori.fi:n kautta kaksi lenuavaa puutuolia. 50 euroa kahdesta heikkokuntoisesta tuolista oli sopiva hinta. Viime vuonna tuolipari pääsi käsittelyyn, kun Isimies aloitti kansalaisopistolla entisöintiharrastuksen. Kurssilla selvisi, että kyseessä on kaksi jugend-tyylistä koivusta tehtyä talonpoikaistuolia, todennäköisesti 1920-1930 luvulta. Molempia tuoleja oli aikanaan korjattu nauloilla ja ruuveilla, jotka olivat rikkoneet tuoleja entisestään. Puutuolin pitää päästä elämään ja siksi naulat sopivat rakenteeseen huonosti. Molemmat tuolit piti purkaa osiin. Palasina oli helpompaa liimata tuolin osien halkeamat sekä poistaa vanhat maalikerrokset. Maalikerros lähti parhaiten puukolla rapsuttamalla ja lopuksi tuolit hiottiin. Tuoleja oli käytetty myös remonttihommissa, mistä kertoi muutamat sahan jäljet ja maaliläikät. Sahan jäljet ja naulojen kuopat saatiin pois puukitillä. Vanhojen maalikerrosten alta löytyi tuolin alkuperäinen tumma pähkinänsävyinen petsaus, joka päätettiin palauttaa. Petsauksen suojaksi laitettiin viisi kerrosta sellakkaa.

Tuolin selkäosa osina.

Vasemmalla tuoli korjattuna, mutta käsittelyä odottamassa.
Oikealla näkyy hieman toista tuolia hankintakunnossaan.

Oikealla oleva tuoli on petsattuna, mutta odottaa lakkausta.
Vasemman puoleinen tuoli valmiina.

Molemmat tuolit päätyivät yläkerran makkariin.

Paripulpetti

Isimiehen iltaharrastuksiin kuuluu vanhojen huonekalujen selailu eri foorumeilla netissä. Paripulpettia oli jo kateltu hetken aikaa ja hinnatkin oli aika hyvin selvillä. Ainoastaan alkuperäiskuntoisten hintoja on vaikea arvioida, koska niitä on tosi vähän tarjolla. Valkoiseksi entisöidyt, hyväkuntoiset paripulpetit liikkuvat noin 150+ euron hinnoissa; vanhoilla kirkkailla lattiamaaleilla maalatut pulpetit liikkuvat noin satasen kieppeillä kunnosta riippuen. Jonkun verran tarjolla on myös kunnostettuja, heleillä väreillä maalattuja pulpetteja.

Meillä kävi hyvä tuuri, sillä tämä yksilö löytyi paikalliselta nettikirppikseltä. Alun perin pulpetti oli ostettu paikallisen kyläkoulun jäämistön huutokaupasta. Meitä edeltävä omistaja oli ajatellut kunnostaa sen omille lapsilleen ja pulpettia oli alettu entisöidä 20 vuotta sitten. Maalit oli skrapattu pois kansi- ja istuinlevyistä ja sen jälkeen pulpetti oli seissyt lämpimässä varastossa odottamassa uutta maalipintaa. Parikymmentä vuotta se oli siellä odottanut, lapsetkin olivat kasvaneet isoiksi ja niin pulpetti alkoi etsiä uutta kotia. Meille se saapui erittäin hyväkuntoisena alle satasella. 

Entisöintiprojektina tämä oli helppo, koska raskas pohjatyö oli tehty ja isimiehelle jäi tehtäväksi enää hiominen ja pintakäsittely. Koska jalkaosat olivat kauniisti patinoituneet, ei niille nähty tarpeelliseksi tehdä mitään. Koska pulpetti on hankittu Juniorille piirrustuspöydäksi, päätettiin sen kuluvat osat pintakäsitellä Osmo Color -puuvahalla. Pulpetin kansilevy on koivua ja hiottuna se oli hyvin paljon vaaleampi kuin pulpetin muut osat, joten vahan väri valittiin patinoituja osia vastaavaksi. Vahan väri on pähkinä. 

Pulpetti hankintakunnossaan

Pulpetti heti vahauksen jälkeen kuivumassa

Pulpetti löysi paikkansa keittiöstä.
Lukuisista varoituksista ja demonstraatioista huolimatta
sormet jäivät kannen väliin jo ensimmäisenä iltana.
Toki sen jälkeen kannen kopsuttelun kanssa ei ole ollut mitään ongelmia.
Tätä nykyä pulpetti on yksi Juniorin lempipaikoista
ja pulpetin päälle Juniori on kasannut erinäisiä tärkeitä tavaroitaan.

Puusohva

Seuraavaksi etsintälistalle valikoitui puusohva, joka sopisi aittaan. Vaatimuksena oli se, että sohvassa on kansilevy ja että sohvassa pystyisi ehkä nukkumaan. Jälleen varsin kelpoyksilö löytyi Tori.fi:n kautta ja ihan omalta paikkakunnalta. Hankintahinta oli sohvan kuntoon nähden hieman korkea, mutta tyyliltään sohva oli sopiva ja sitä ei tarvinnut hakea kaukaa.

Tämän sohvan hauska yksityiskohta oli se, että toisessa käsinojassa oli säilytetty veneen perämoottoria, minkä seurauksena käsinoja oli pitänyt jossain vaiheessa uusia ja siksi se on erivärinen kuin muu sohva. Sohvasta näkee, että se on ollut aikoinaan kovassa käytössä ja jossain vaiheessa se on siirretty huilimaan tarpeettomana navetan ylisille.

Alkuperäisessä asussa sohva on ootrattu poltetun umbran sävyiseksi, myöhemmin sohva on maalattu lattiamaaleilla ensin turkoosiksi ja sitten harmaaksi. Tällä hetkellä maalit on skrapattu ja isimies on päässyt hiontahommiin. Sohvan kuusipuisen kansilevyn tukipuut ovat menneet jossain vaiheessa halki ja ne on korvattu mäntylaudoilla, jotka on kaiken lisäksi kiinnitetty liian pitkillä kipsilevyruuveilla. Vanhat tukipuut korvataan uusilla, jotka valmistetaan vanhasta kuusilaudasta.

Sohva hankintakuntoisena 

Sohva levitettynä

Selkänojan koristeita

Käsinojan koristeita

Skrapaus melkein valmis

Astetta retrompaa unta

Isimies tuli surulliseksi, kun yksi hänen lempparitäkkipusseistaan (toim.huom. täkkipussi = pussilakana) alkoi ratketa saumoista ja vähän muualtakin. Ilmoitin, että tätä ei kyllä rakas mieheni pysty enää mitenkään korjaamaan. Ehdotin, josko täkkipussin voisi saksia palasiksi ja ommella siitä junioriversion Juniorille. Isältä pojalle, ajatus hyväksytty. Vihreä on vanhaa Marimekkoa ja napakassa kunnossa edelleen. Lankasuoraan kun revin uudet kappaleet, niin sain kaksi täysin samankokoista. Ei ollut venynyt eikä vanunut mihinkään. Uskomatonta. 

Niinpä kaivoin muutkin aarteet kaapista. Sininen on pikkuveljeni vanha lemppari, pumpulinpehmeä ja epäilen, että siitä voi jalat mennä läpi, jos kovasti pyörii. Kuskasin sen kerran kotoaa, koska epäilen, ettei se täytä enää pikkuveljen ja hänen vaimokkeen lakanastandardeja. Keltainen löytyi erään kerran mummulan autotallista ja se on muuttanut jo pari muuttoa odottaen sopivaa käyttöhetkeä. Tämä pariskunta kun nukkuu yhden ison peiton alla, ovat nuo yksöistäkkipussit jääneet lähinnä vierasvaraksi.

Vihreä ja sininen valmistuivat jo. Nähtäväksi jää tuleeko tuo keltainenkin Juniorille vai tuleeko siitä täkkipussi pienemmässä koossa seuraavalle tirriäiselle.

Nainen, raskaus ja autolla ajamisen jalo taito

Tiistai-iltana suuntasin Tampereelle niihin ainoisiin pikkujouluihin, jotka tärkeysjärjestyksessään pääsivät kalenteriini. Ajattelin kyllä, että mitähän tästäkin tulee, kun tuntuu, et maha roikkuu polvissa ja vauva tunkee läpi mahasta oikealta ja vasemmalta. No viimeinen meno ennen joulua. Ihana päästä syömään rauhassa hyvään ravintolaan ystäväporukalla. Oli lapsenvahti ja kaikki.

Noin 200 metriä ennen määränpäätä, viimeisissä liikennevaloissa, vauva otti mahassa vauhtia, ponkaisi kaikella voimallaan ja survoi päänsä jonnekin, minne sitä ei olisi kannattanut survoa. En tiedä, mitä tapahtui, huomasin vain, että en ehdi jarruttaa ajoissa. Tumps. Kuinka ollakaan. Ajoin edellä olevan auton perään.

Kirosin. Kirosin kuin pieni piru ja ajattelin, että alan ulvoa juuri tässä ja nyt. Nousin pallomahani kanssa autosta ja yritin näyttää mahdollisimman vähän säälittävältä ja mahdollisimman paljon täysjärkiseltä.

Vastassani oli ystävällinen mies, jolle kerroin, että näin kävi. Ei mitään mahkuja, että olisin ehtinyt tehdä mitään. En kertakaikkiaan ehtinyt tehdä mitään. Kuulin tarinan heidän pienestä pojastaan ja sain osakseni ehkä liikaakin myötätuntoa. Ainakin äärimmäisen kohteliasta ja asiallista kohtelua.

Jatkoin matkaa ja auto parkkiin. En voinut ajatella mitään muuta kuin sitä, että autoon tuli lommo ja vakuutusmaksut nousee. Autoon tuli lommo. Autoon tuli lommo. Autoon tuli lommo. Vakuutusmaksut nousee. Vakuutusmaksut nousee. Vakuutusmaksut nousee. TAAS. Isimiehellä oli tietysti jotain työjuttuja ja soitin panikkipuhelun ystävälle. Hädässä ystävä tunnetaan. Pienen painostuksen seurauksena sai hän minut vakuuttuneeksi, että mutka äitiyspolilla ei olisi hullumpi ratkaisu. Ja autonkin voi kuulemma korjata, se ei ole vakavaa. Sinnikkäistä vastamutinoistani huolimatta starttasi hän autonsa ja ajoi yli 50 kilometria tullakseeni seurakseni, etten vain jätä menemättä. Aina välillä ihmettelen, mistä ympärilleni on siunaantunut tällaisia ystäviä. Sillä aikaa suuntasin ravintolaan, ehdin syödä oman pääruokani (oli muuten taivaallista) muiden nauttiessa alkuruokaa, sitten jätin muut juhlistamaan joulua ja suuntasin ystäväni kanssa äitiyspolille.

En muista, vetäisikö turvavyö. Minusta se ei edes vetäissyt, koska edessä oleva auto oli jo pysähtynyt liikennevaloihin ja olin valumassa sen perään jonoon maksimissaan 10km/h vauhdilla. Vauvasta otettiin sykkeet ja sen jälkeen lääkäri ultrasi. Reilun kolmen tunnin reissu odotuksineen ja aikaa vaihtaa ystävän kanssa rauhassa kuulumisia kerrankin ilman lapsia. Paikka ei tietysti ollut otollisin, mutta meni se niinkin. Vauvan sykkeet hyvät ja ultrassa ei mitään poikkeavaa. Kellon lähestyessä yhtätoista järkytyskin alkoi muuttua väsymyksen myötä helpotukseksi ja asteen verran nauruhysterian puolelle. Jotenkin koko tilanne oli vain niin absurdi.

Niin TAAS. Edellisen kerran kolaroin meidän auton ollesssani raskaana ihan viimeisillä viikoilla. Onnistuin peruuttamaan koulun pihalla rehtorin autoon, joka tietysti oli kallein auto koko parkkipaikalla. Kyllä, minulla oli vaikeuksia selittää isimiehelle, miten en erottanut mustaa autoa valkoisesta taustasta. Silloin syy oli kyllä ihan kokonaan minun. 20 päivää kolaroinnista syntyi Juniori. Tällä samalla kaavalla laskettuna kakkonen syntyy 4.1. Jäämme seuraamaan tilannetta. Mielenkiintoista oli myös se, että saman päivän aikana toinen lääkäri toteaa, että lapsi on tosi pieni ja toinen, että vähän viikkojaan isompi. Minä en usko kumpaakaan. Ainoa, mistä he olivat samaa mieltä oli se, että lapsivettä on tavallista vähemmän. Tämä selittää sen, että lapsen liikkeet tuntuvat todella selvästi. Sen uskon minäkin. Tai ainakin lapsella on luiset kantapäät ja kova pää.

Raskaana olevan naisen epäloogisesta ajatuksenjuoksusta kertonee se, että olin koko illan huolestuneempi autosta kuin vauvasta. Selvästi se on mielen keino suojata itseään joltain, mikä tuntuisi vielä kamalammalta. Totuus on kuitenkin sen, että raskaana ollessani olen onnistunut ryssimään ihan totaalisesti meidän liikennevakuutuksen bonukset. Kahdesti. Pääasia on tietysti, ettei mitään vakavaa ole sattunut. Mutta silti.

Kyllä se vaan niin on, että raskaana oleva nainen on maailman epäluotettavin olento. Ja tämä ei ole mikään läppä. Sen huomaa jokainen mies viimeistään siinä vaiheessa kun kyseesä on oma vaimo. Ja minä en niin aja enää autolla ennen synnytystä.

Suklaacappucinoa ja tonttuhommia

Juniorihan on siis ihan vakuuttunut, että joulumerkissä oleva tonttu on äiti. Näin nopeastiko se totuus tulee ilmi? mietin minä. Kääks.

Hörppy kuumaa ja täytynee ottaa Muumimamma avuksi, että se vuosisadan influenssa hyppäisi jostain käsittämättömästä syystä minun ylitseni. Nyt ei kyllä niin ehtis sairastaa. Terveisiä vaan Kokkolaan tummulle, joka puolestaan potee Juniorin jälkeensä jättämää varsinaista kaatoflunssaa.. Oli varmaan tosi kiva kun käytiin!

Vika lääkärineuvola tsekattu ja syy väsymykseenkin selvisi, kun hemoglobiini on ottanut laskusuunnan. Vauva on myös erittäin hyvin lähtökuopissaan. Jopa liiankin hyvin, jos minulta kysytään. Minulta ei kysytä, mutta lääkäritäti ehdotti kyllä, jos rouva hieman alkais himmailla, kun aika pieneltä vaikuttaa tyyppi vatsassa. No minähän himmailen ja alan kääriä näitä meidän perheen joulumuistamisia postiin!

Väsymystä ja vielä vähän väsymystä

Se on melkein täällä. Nimittäin joulustressi.

Päätin aloittaa ajoissa ne vähäiset jouluvalmistelut, mitä olin suunnitellut eli toisien sanoen ompelut ja kummilasten joululahjat. Sitten kävikin toisin. Erään kerran kun suuntasimme avoimeen päiväkotiin, joka on kuulunut arkeemme enemmän tai vähemmän kuluneen puolentoista vuoden aikana, kuulinkin, että kunta lopettaa toiminnan joulun jälkeen säästösyistä. En taas tajua ollenkaan tätä kunnallista päätöksentekoa, kun valmisteilla olevia asioita ei infota etukäteen ollenkaan ja työntekijöillekin sanotaan, ettei saa kertoa, kun ei ole varmaa ja sitten vaan odotellaan, että asia kaikessa hiljaisuudessa valmistellaan. No tietysti, jos olisi lukenut kunnan tulevan vuoden taloussuunnitelman marraskuun alussa, olisi sen löytänyt sieltä sivulta 38. Mutta jos ei ehdi lukea edes päivän lehteä, niin tutustuminen taloussuunnitelmaan on utopiaa. Haluaisin niin nähdä kotiäidin, joka käyttää päiväkahviaikansa lukemalla budjettisuunnitelmia. Selvästi minä en ainakaan kuulu heihin. Kiukustuin. Avoin päiväkoti oli nimittäin edellisen kerran tauolla silloin kun Juniori syntyi. Olisin niin tarvinnut sitä silloin.

Sitten menikin viikkoa toista, kun piti hieman palautella mieliin tuota kunnallista päätöksentekoa ja alkaa tutustua noihin valtuuston ja hallituksen ja lautakuntien ja mitä-näitä-nyt-on -pöytäkirjoihin.   Tällaisilla äitiydyn pehmentämillä aivoilla se vei oman aikansa. Olisi tietysti ollut myös hyödyllistä ottaa yhteyttä johonkin kunnallispoliitikkoon, mutta jos ei tunne ketään ei tunne ketään. Mutta niin vain saimme äitijoukolla älähdettyä ja toivon mukaan keskustelua syntyi sen verran, että painostus auttoi. Ehkä, ehkä toiminta jatkunee kevään aikana jossain vaiheessa. Toivottavasti. Jäämme odottamaan. Mutta todettava silti, että kyllä tuollaine perinteinen paperinen paikallislehti sitten voi edelleeen olla tehokas informaatiokanava ja keskustelun herättelijä.

Olin tosi väsynyt, kun suuntasimme vajaaksi viikoksi Juniorin kanssa Kokkolaan mummulaan ja ajattelin, että onneksi saan muuta ajateltavaa ja hieman lepoa. No sainhan sitä muuta ajateltavaa, kun heti ensimmäisenä päivänä Juniori tuli kuumeeseen, eikä mihinkään sellaiseen no sillä on vähän lämpöä varmaan, vaan sellaiseen lapsi on vetelä kuin makarooni-kuumeeseen. Koko reissun ajan olimme sisällä, ei päästy minnekään eikä käyty missään. Hyvästi myös hyvät yöunet. Onneksi oli kuitenkin apukäsiä. Mutta kun kotiin päästiin, niin korkeassa kuumeessa oli myös isimies, joten kotona sitten olikin kaksi kuumeista miestä. Toinen niistä tosin alkoi osoittaa hyvin paljon virkeyden merkkejä ja keksi kaikki töllöntyöt, kun kuume vähänkin laski. Kun ei viikkoon pääse ulos, niin kyllä tuntuu siltä, että seinät kaatuu.

Yhtäkkiä huomaan, että ehkä noin kolme viikkoa on kulunut, joulupakettien viimeinen lähetyspäivämäärä lähestyy ja ehkä noin ei-mitään on valmiina. Joten kips, kaps kauppaan. Sen lisäksi, että olen väsyneempää väsyneempi, alan olla aika raskaana. Maha on yötä päivää ihan kivikova ja elämä on yhtä pitkää supistusta aamusta iltaan ja illasta aamuun. Kuluneen viikon aikana olen saanut riesakseni hemmetinmoiset kivut nivusissa, mikä ilmeisesti johtuu lantion löystymisestä. Kävellessä tuntuu kuin jalat irtoaisivat nivusista. Öisin kylkeä ei voi kääntää vahingossa vaan se vaatii jotain valtamerilaivan käännöstä muistuttavan operaation, jossa koko sänky heiluu. En tajua, miten näin söpö ja pieni maha voi olla näin kipeä. Painoa kun on tullut ehkä kuusi kiloa. Viime neuvolassa paino oli jopa laskenut (en tajua) ja mahakin sai moitteita pienuudestaan kun se ei kuulemma kasva tarpeeksi.

Vai pitäisikö sittenkin sanoa, että se on melkein täällä. Nimittäin raskausstressi.

Neljä viikkoa. Jaksaa, jaksaa. Olin niin toivonut, että päästäisiin seuraavan vuoden puolella ja nyt tuntuu, ettei sinne asti ikinä jaksa. Silti. Älä synny vielä.

Poikani ja Otto

-  Otto, hymnäiletkö sinä?
- Kyllä minä hymnäilen, Elli. Mä hymnään hymnin Ellistä, Tomista - ystävistä mun, parhaista omista.

Jostain syystä lapsi on täysin rakastunut lauantaiaamuna Pikku Kakkosesta tulevaan Dinotassuihin ja Ottoon. Otto on harkitseva ja hieman filosofinen dinosaurus, joka puhuu ajoittain runomitassa. Hänen parhaat ystävänsä ovat Elli, joka on hieman määräilevä ja tarmokas dino sekä Tomi, joka puhuu vain omaa epämääräistä mutinakieltään. Jostain syystä Juniori on suunnattoman viehtynyt nimenomaan siihen jaksoon, jossa Otto, Elli ja Tomi hyppivät pomppusienellä ja Otto joutuu puuhun. Sitten tulee iso dinosaurus, joka syö pomppusienen ja ytsävyksillä on vaikeuksia saada sieni takaisin ja Otto alas puusta. Sitä jaksoa on katsottu lu-ke-mat-to-mi-a kertoja.

Lauantaiaamuna Juniorin pieni maailmanjärjestys kokee hetkellisen romahtamisen, sillä jakso poistuu Areenasta. Ja ei, Dinotassuja ei ole olemassa DVD:nä eikä minään muunakaan tallenteena. Ainakaan en ole löytänyt. Sarja löytyi sattumalta, eikä sitä  harmillisesti ole tullut tallennettua. Mikään muu lastenohjelma tai piirretty ei Juniroia oikeastaan kiinnosta. Koska Juniori on ollut myös viikon kipeänä, on Dinotassuja - toisin sanoen niitä kahta jaksoa, jotka Areenassa ovat olleet - on katsottu uudestaan ja uudestaan. Kunnes äiti ei enää kestänyt. Niin siirryimme Youtuben tarjontaan ja aloimme katsoa jaksoja englanniksi ja venäjäksi, minkä seurauksena eräänä aamuna lapsi alkoi höpöttää aamupalalla jotain ihan siansaksaa.

Eikös kaikki hyvät vanhemmat anna lapsilleen kielikylpyjä?

Onneksi huomenna kuitenkin tulee uusi jakso ja toivon mukaan hyvä sellainen. Onneksi lapselle jää serkkupojan tuliaisina tuomat muovidinot. Oli vissin ihan Biltemasta löytynyt...

Saanko esitellä:
Vasemmalla on "ito" eli iso, joka syö pomppusienen.
Keskellä on "Otto", joka ei ole Otto, mutta on samanvärinen kuin Otto. Oikea Otto on hukassa.
Oikealla on samanvärinen dino kuin Elli, mutta se ei ole niin kiinnostava.