keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Joulu 2014

Vietettiin joulu ja uusi vuosi mummulassa Pohjanmaalla

Koitapa vaan kuvata. Minä karkaan!
Lempihommissa.
Tummu päästi lähemmäs astianpesukonehommia kuin äiti.
Enomiehen kanssa koottiin vanha Brion junarata.
Isimieskin auttoi ratahommissa.
Vanhat Duplotkin palautuivat lainasta mummulaan.  
Koittakaa vaan koota...
...minä ainakin kiipeän...
...ja kiipeän huipulle asti...
...ja sitten istahdan tähän päälle.
Tällainen siitä kuitenkin tuli. Kiitos isimiehen ja enomiehen.
Äiti ja tummu tähtisädetikkujen lumoissa uuden vuoden aattona.


torstai 25. joulukuuta 2014

Joulupäivä

Joulupäivän rauha,
sininen hetki, 
nukkuva lapsi.




Joulun sanomakin kirkastuu eri lailla, 
kun ihmettelee omaa pientä poikaa.

Hyvää Jeesuksen syntymäpäivää.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Jännä juttu (Oikeasti ei kyllä yhtään jännä.)

Eritevaroitus. Älä pilaa joulumieltäsi.

Ystäväni saa ensimmäisen lapsensa vuoden alussa. Minua huvitti suunnattomasti hänen kertomuksensa miehestään, joka tarkkana ja hygieenisenä miehenä vielä harjoittelee tätä eritehommiin suhtautumista. Mies oli nimittäin astunut koirankakkaan ja kauhuissaan steriloinut kenkänsä sen jälkeen. Voi kaupunkilaiset, sanon minä. (Myös ehkä toinen pikkuveljistäni voisi tehdä näin...) Mutta niin. Onhan se kakka ällöttävää. Kerroin ystävälleni, että kyllä siinä elämys koittaa, kun lapsi vääntää ensimmäiset niskap*skat ja kakka lentää vessan kaakeleihin ja mies alkaa pohtia, kuinka sen saa hinkattua pois niistä kaakeleiden
s a u m o i s t a  JA lapsi tuottaa samalla lisää tavaraa takapuoli töristen. Mutta ihme kyllä - oman lapsen eritteet ovat jotenkin vähemmän ällöttävämpiä kuin kaverin lapsen eritteet, vaikkei se oman lapsenkaan kakka kyllä mitään kultaa ole.

Yksi asia, minkä lapsen tulo nimittäin muuttaa, on puheenaiheet eritteistä tai ainakin niiden frekvenssi keskusteluissa. Ennen lapsen tuloa harvemmin juttelimme mieheni kanssa kakasta tai ylipäätään toisen vatsantoiminnasta tai rään koostumuksesta. Vauvan myötä olemme siirtyneet sujuvasti (halusimme tai emme) erite- ja kakkaklaaniin ja etenkin alussa päivittäisin kuulumisten vaihtamiseen kuului kertaus vauvan päivän kakkarytmistä. Oli nimittäin yllättävää, kuinka myös vanhemman jaksaminen näyttää pyörivän sen ympärillä, kuinka lapsen vatsa toimii. Jos se ei toimi, on elo yhtä itkua ja hammastenkiristystä - myös vanhemmilla.

Vastasyntyneen kakka on sellaista tervamaista mustaa mönjää ja se muuttuu imetyksen myötä oikeastaan ihan mihin vain väriin vihreästä oranssiin, ruskeaan ja vihreään. Mutta se ei juurikaan haise. Se on kyllä vetelää ja ennen kuin lapsi saa makkaroita reisiin tai mahaan, kakka valuu joka paikasta vaipasta ja minnekään ei voi lähteä ilman vähintään viittä vaippaa ja ainakin kahta vaatekertaa. On myös täysin normaalia, että lapsi kakkaa kymmenen kertaa päivässä tai pari kertaa viikossa. Kovin limainen ja vihreä tai erittäin haiseva kakka kertoo, että lapsen maha on jostain ehkä sekaisin. Ystäväni voi kuitenkin lohduttaa miestään, että se lapsen ensimmäinen tervakakka on steriiliä ja hajutonta. Oikeastaan senhän voisi vaikkaa laittaa purkkiin ja kirjahyllyyn, mikäs siinä...

Kakka on onneksi aihe, joka myös väistyy lapsen kasvamisen myötä. Nyt kiinteisiin siirryttyä lapsen kakka etsii koostumustaan ja kakan haju on kyllä kertakaikkisen karmea. Nyt 10 kuukauden ikäisen lapsen kohdalla kakasta puhutaan taas vähemmän mitä vastasyntyneen kohdalla. Aiheeseen palattaneen jälleen pottailun yhteydessä. Silti aika sujut sitä näyttää olevan kaikenlaisten eritteiden kanssa tässä vaiheessa. Tutuksi on tulleet pissa ja kakka ja puklu ja oksennus ja räkä.

Eräänä aamuna sattui seuraavaa. Lapsella on kova yskä ja etenkin aamuisin herättyään hän köhii ja köhii. Olin mennyt vessaan, hmm...omille asioilleni, ja mies syöttää lapselle aamupuuroa ja huutaa keittiöstä:

- Voi ei, se oksentaa! Tätä tulee tosi paljo! 
- Jaa, vastaan minä.
- Onpa erikoista! Haluakko nähä?
- No en oikiastaan! Onhan näitä nyt nähty, mietin.
- Tätä vaan tulee! Millä tämä pyyhitään?
- No ota vaikka sen päältä se kankainen ruokalappu, pyyhi sillä ja laitetaan se sitten pesuun!

Kun tulen vessasta keittiöön, löydän lapsen paikalta todella ällöttävän ruokalapun liimautuneena pöytään kiinni.

- Öö...miksi ihmeessä tää lappu on vielä täällä? kysyn ihmeissäni.
- No kato nyt sitä! Se on tosi jännää. 

Nostan limaisen oksennusrätin pöydältä ja alta paljastuu valkoisen vihertävää limaa.

- No eikö susta oon tosi jännää, että siinä oksennuksessa on vaan maitoa ja limaa, mutta ei ollenkaan puuroa, vaikka se söi sitä, kun oksensi! Minne se puuro meni? Jännä juttu, halusin näyttää sen sulle.

Jännä aamu meillä. Mitäs teille muille?

perjantai 19. joulukuuta 2014

Toisinaan...

...voit tulla yllätetyksi.

Käännä selkäsi ja keskity hetki omiin juttuihisi.
Hetken hiljaisuus ja takaasi alkaa kuulua kattilan kolinaa.
Käänny ympäri, hillitse hermosi ja varo, ettet kiljaise liian lujaa.

Hämmentävää, kun tunnet olevasi tyhmempi kuin lapsesi (jo tässä vaiheessa).
Kuinka se voikin olla noin ovela?

Sankarin tiedot
ikä: 9 kuukautta, 2 viikkoa, 3 päivää
pituus: 69,8cm, venytettynä 71cm
paino: 7525g

Hei mama, miten olis puurohommat?





Terveisiä joulupukille - Täällä on oltu kiltteinä!

torstai 18. joulukuuta 2014

Kirjoja, kirjoja, kirjoja!

Kotiäidin aikaisten aamujen riemuja on aamu-tv. Jos ja kun herää kukonlaulun aikaan, on pakko laittaa välillä telkkari päälle, että pysyy hereillä ja ajatus käynnistyy. Näytän olevan niin perinteinen, että tykkään jopa enemmän Ylen aamu-tv:stä kuin maikkarin Huomenta Suomesta. Tänään haastateltiin yhtä mun idoleista Kirsi Kunnasta, joka täytti muutama päivä sitten 90 vuotta. Oi, mikä herkullinen henkilökuvan siipale aamutuimaan!

Totta turisi Kunnas. Kirjoitettu kieli, sanat, kirjat ja lukeminen tekee hyvää aivoille. Se haastaa eri lailla kuin älypuhelimet ja media. Nykyään on todella rasittavaa, kun ihmiset ovat usein vain puoliksi läsnä. Puhelimet, läppärit, ipadit ja netti on ruokapöydässä ja nukkumaan mennessä ja herätessä ja telkkaria katsoessa ja se niin kiehuttaa. Rajat lipsuu helposti, jos ei niistä pidä kiinni ja kyllä, myönnän itsekin juovani päiväkahvin usein läppärin kanssa, jos lapsi nukkuu. Mutta silti se on rasittavaa. Se vaan niin kiehuttaa, jos toinen ottaa koneen vaikka ruokapöytään. Ehkä se kärjistyy nyt entisestään, koska päivällä itse syö usein yksin (tai lapsen kanssa itse kiireessä tai lapsen roikkuessa jaloissa tai...), niin päivällisaikaan sitä kaipaisi toisen läsnäoloa ruokapöydän toisella puolella. Mutta totta sekin, että kun välillä aikaa on niin vähän itselle, että jos haluaa lukea uutisotsikot JA syödä, niin se on usein tehtävä yhtä aikaa. Ja koska lehtiä ei tule, on otsikot luettava koneelta.

No anyway. Pidän kirjoista. Pidän sanoista. Siksi on ollut todella riemastuttavaa, että lapsi tykkää kirjoista. Niitä ei ole tarvinnut tyrkyttää, vaan se oikeasti tykkää niistä. Aamu alkaa usein nojatuolissa kirjaa lukemalla, päivällä tutkitaan kirjoja ja niitä luetaan usein illalla uudestaan. Sama kirja voidaan lukea monta kertaa peräkkäin. Aikuisen näkökulmasta kirjojen lukeminen lapselle on juu mukavaa, mutta välillä se on ainakin vielä tässä vaiheessa niin puuduttavaa, koska no vauvakirjat eivät tarjoa aikusielle mitään suuria haasteta. Kun on 10 kertaa lukenut, että Ankka ui, niin kyllä ainakin rehellisyyden nimissä minua puuduttaa ja paljon. Kun olimme lukeneet varmaan kuukauden yhtä ja samaa kirjaa joka päivä monta kertaa, hilpasin kirjastoon ja toin kasan kirjoja, jos joku toinen niistä olisi mieleinen. Kun lapsia on vain yksi ja päivät ovat rauhallisia, on kyllä ihanaa, että kirjoille on oikeasti aikaa, kun ne nyt kerran kiinnostavat.

Niinpä siis Kirsi Kunnaksen innostamana vinkkaan meidän kohta kymmekuisen kirjasuosikit. Kuvat näytti tarkentuneen mattoon, kun otin kiireessä. No jaa, viesti välittynee... Itse huomasin tykkääväni runo- ja riimikirjoista, koska niitä jaksaa lukea monta kertaa ja ennen nimeämisvaihetta lapsi näyttää tykkäävän kuunnella voimakkaita äänteitä, vaikkei kaikkea ymmärtäisikään. Sivujen kääntäminen on lapsesta mitä suurinta viihdettä.

Lahjaksi saatu Leena Junnilan Lits läts lätäkkö!
Ehkä yksi nerokkaimmista vauvakirjoista!
Ensimmäinen kirja, joka kiinnosti
ja tätä meillä on luettu todella paljon 6-7 kuukauden iästä alkaen.
Isot ja selkeät kuvat ja rytmikkäät riimit kiinnostavat.
Mummin ja ukin ostama mustavalkoinen Hei, matkaan! oli seuraava suosikkikirja.
Yllättävää, että mustavalkoinen kirja kiinnosti, mutta näin olivat kirjakaupassakin väittäneet.
Tässä kiinnostaa eri kulkuneuvojen äänien jäljittely. Alkoi kiinnostaa ehkä 7 kk iästä eteenpäin.
Kirjastosta löytyi Kirsi Kunnaksen Hei Hikkori tikkori toikki on myös riimimuotoinen.
Tämä on tän hetken suosikki. Ollut jo pitkään.
Etenkin kirjan sivujen reiät ja niistä kurkkaaminen ja sivujen kääntäminen kiinnostavat.
Ukilta saatu Maatilan eläimiä - Missä on äitini? on muodostunut toiseksi tämän hetken suosikiksi.
Löytyy lehmät, hepat ja possut. Oikea emä etsitään jokaiseen kuvaan kiekosta pyörittämällä.
Se ei vielä kiinnosta, mutta eläimet ja eläinten äänet kylläkin.





keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Kuviteltu massakausi

Kaksi kuukautta ja 75 grammaa painoa lisää. Minä kun luulin, että lapsella on massakausi! "Hyvin kasvaa", totesi neuvolan täti ilman sarkasmia äänessään. Kai se kasvaa kainaloista, mietin. Mutta onhan se aika kirppu.

Kaikki, mitä syödään, kuluu. Ja mehän syödään paljon: kaksi isoa lämmintä ateriaa, aamu- ja iltapuurot sekä vaihtelevasti välipalaa. Maitoa tyyppi tissuttelee 4-5 kertaa päivän aikana. Öisin maitotarjoilua ei ole. Ruokahaluttomuus ei ainakaan toistaiseksi ole ollut ongelma, koska ihan kaikki maistuu. Se on hyvä.

Liikettä on vain niin paljon. Se on hyvä. Siinäpä oppii, kun touhuaa. Portaat menee sujuvasti ylöspäin. Arkiportaat eli kaksi porrasta eteiseen ja makkariin päin menee sujuvasti myös alaspäin. Tukea vasten kävelemällä pääsee minne haluaa, mutta konttaamalla pääsee vielä niiiin paljon nopeampaa, tuumii hän.

Voisin ottaa vielä vähän lisää!
Äiti anna nopeammin! Olet liian hidas!
Oho! Jotain taisi tipahtaa!
 No syön sen sitten lattialta!



tiistai 9. joulukuuta 2014

Lumoava hetki

Muistan vielä erittäin hyvin, kuinka meillä taisteltiin päiväunien kanssa ensimmäiset puoli vuotta. Nyt olemme saaneet elää useamman kuukauden seesteistä päiväuniaikaa. Lapsi vaunuihin, vaunut ulos ja hän nukahtaa itse. Unet ovat olleet 1,5-3 tuntia kerrallaan. Se on paljon, jos minulta kysytään!

Vannomatta paras. Nyt nimittäin näyttää siltä, että rytmit ovat taas muuttumassa. Pitäisi aina sanoa, että joo meillä syödään ja nukutaan tosi huonosti ja ollaan koko ajan sairaana, niin kaikki sujuu paljon paremmin ja mikään ei muutu. Tämä kuvasarja on viime viikolta.

Monsteri ennen unia.
Tein vähän monsterihommia.
Harvinaista herkkua, ei meillä silti koskaan näin nukahdeta.
Uni voitti monsterin maidon jälkeen.
Äiti puki univetelän monsterin ja nosti vaunuihin.

torstai 4. joulukuuta 2014

Lapsiperhe ja koira

Meillä ei ole koiraa.
Meille ei tule koiraa.
Meillä pitäisi olla koira.

Lapsen kanssa syöminen on taitolaji. Ajoita lapsen ruoka niin, että se on valmiina (lämmitä eilistä) ennen kuin lapsella on kiljuva nälkä. Syötä lapsi ja valmistele oma ruokasi niin, että hyvällä tuurilla voit syödä lapsen kanssa yhtä aikaa tai edes niin, että lapsen lopetellessa sinä aloitat. Kun lapsi sylkee viimeisiä ruokapaloja ulos suustaan tai kalastelee pöydältä viimeisiä liukkaita puolukoita, sinulla on hetki aikaa popsia oma ruokasi. Juujuu, olkoon kuinka muodikasta tahansa, meillä syöttäminen toimii edelleen paremmin kuin kokonaisvaltainen sormiruokailu eli ei oikein suju tuo ihan yhtä aikaa syöminen.

Mutta se sotku. Ei tarvita edes sormiruokailua osoittamaan, kuinka järkyttävän siivon pieni tirppa saa aikaan ruokapöydässä. Yhden ruokailun aikana.

Jos olisi koira, se istuisi silmät suurina, kuola suusta valuen ja häntä heiluen odottaen pöydältä tippuvia armopaloja. Ja niitähän riittäisi.

Nyt ruokailun jälkeen lattialla istuu äiti, mikä on syöttötuolissa istuvan lapsen mielestä hauskinta maailmassa. Lapsi sen sijaan istuu tuolissaan silmät ilosta vilkkuen, kuola (tai ruoka) suusta valuen ja pieniä jalkojaan heiluttaen ja heittelee armopaloja. Ja niitähän riittää. Kerää äiti vielä vähän lisää! Vaihtoehtoisesti lapsen voi nostaa istumaan alas syöttötuolin viereen ja hän syö tyytyväisenä kaiken, mitä on sinne heittänyt. Myös tämän olen todennyt hyvin toimivaksi. Että mihin sitä koiraa oikeastaan tarvitaan... juuri hetki sitten hylätyt ruokapalat kun näyttävät olevan suurinta herkkua lattialta noukittuna.

Että ehkä meille ei tule sitä koiraa. Aamulla nimittäin löysin vaunujen renkaista kuivunutta koiranp*skaa ja koska vaunuja oli rullailtu eteisen maton päällä, niin tämä asia harmitti jopa enemmän kuin lapsen ylilyhyet päiväunet. On aika inhaa rapsuttaa kuivaa scheissea niistä renkaista yhtä aikaa, kun lapsi karjuu tuttia, vaikka sitä likaista rapsutustyötä ei olisikaan tehnyt sormin.

Mutta palatakseni asiaan. Tuota koiran sitäjust melkein vielä rasittavampaa puhdistettavaa on puuro - tuo liimojen ikiaikainen esi-isä, jota myös kauraliisteriksi kutsuttaneen. Se tarttuu hiuksiin, pöytään, tuoliin, lattiaan ja jos sen sinne unohtuu jättämään, se säilynee siellä sukupolvilta toisille. Kouluissa kun aina valitetaan, kuinka huonoja nämä puikkoliimat on ja kun nyt ostettiin niitä kalliita, niin älkää nyt ainkaan niitä oppilaiden pulpettiin antako ja katsokaa, että kaikki korkit on kiinni ja uusia puikkoliimoja ette ainakaan tänä vuonna saa.. Niin arvon blogiani seuraavat opettajakollegat, keittäkääpä kattilallinen kaurapuuroa! Kyllä sillä yhdet jos toiset paperiaskartelut saa liimattua ja säästääpä kaupunki niissä liimoissa pennin jos toisenkin. Itse ainakin harkitsin liimaavani rakkaan rikkoutuneen puurolautaseni sillä itsellään - puurolla. Kyllä minä niin mieleni pahoitan, jos se ei pysy.

Eli ongelmaksi jää edelleen se tahmaava puuro. Sitä lapsi ei syö lattialta. Jospa sittenkin: söisköhän koirat puuroa? Sitähän saisi luumusoseella ja mustikoilla ja puolukoilla ja mangolla jajaja...



lauantai 22. marraskuuta 2014

Arkihaaste

1. Haaveilet joulutorista. Ilma on synkkä ja harmaa.
2. Huomaat olevasi liian väsynyt liikkuaksesi kotoa minnekään.
3. Yrität huijata lapsen päiväunille poikkeuksellisesti pinnasänkyyn, jotta voisit myös itse nukkua.
4. Lapsi ei nukahda, vaan kiljuu sängyssä riemuissaan ja kolisuttelee pinnoja.
5. Päätät laittaa lapsen sittenkin vaunuihin nukkumaan ja vaikka lähteä joulutorille.
6. Lapsi nukahtaa ennen kuin ehdit työntää vaunuja pihalle.
7. Saavut torille ja mietit, että onpa tästä torista joulumieli kaukana, kun punaista on ainoastaan liha-auton logossa.
8. Tajuat olevasi liikenteessä vääränä päivänä, viikon etuajassa.
9. Mukaasi tarttuu kaksi kiloa perunoita ja savustettu siika. Masua lämmittää muurikkalettu. Ei silti hullumpi reissu.
10. Saavut kotiin, keität teetä ja popsit pari palaa suklaata. (ps. Ei ole Clipperin Wild Berryn voittanutta.)
11. Lapsi nukkuu edelleen ja heittäydyt reporankana sohvalle.
12. Alkaa sataa lunta.


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Uusia makuja ja äiti oppii

Olemme onnellisten tähtien alla, koska lapsi näyttää syövän hyvin. Makumaailma on kyllä avartunut puolen vuoden jälkeen ja hassua ajatella, että pieni hetki sitten Pätkä söi vain maitoa. Olen lähestynyt tätä ruokapuolta tekemällä löytöretkiä kaupan vihanneshyllyllä ja kokeillut kaikkea, mitä vain eteen on sattunut.

paprika:jeesjees
tomaatti: vähän tuntuu liian limaiselta suussa, en ihan tykkää
kana:jeesjees
lohi:jeesjees
muna:jeesjees; keitettynä suurta herkkua, paistettuna hieman epäilyttää
makarooni:kyllä ei maistu
vadelma:tosi jeesjees
puolukka:tosi jeesjees
karpalo:jeesjees
myskikurpitsa:jeesjees
neljänviljan puuro:jeesjees
ruispuuro:aika jees
täysjyvämannapuuro:kyllä ei maistu (harmi, koska keittoaika on 2 minuuttia ja olis vielä jotain terveellistä luomua :))
parsakaali:jeesjees
kesäkurpitsa:jeesjees
sipuli:jeesjees
inkivääri:jeesjees
palsternakka:jeesjees
maa-artisokka:jeesjees
maissinaksut:jeesjees
talk murut: jeesjees
riisikakku: jeesjees
broilerin jauheliha: kyllä ei maistu (ehkä koostumus oli väärä)
banaani: juu en tykkää enää
bataatti: nykyään jeesjees
multa: jeesjees
hiekka:jeesjees
paperi:jeesjees

Luin jostakin, että tarjoile lämpimät ruuat lämpiminä ja kylmät kylminä. Vaikka lapsi on supernopea syömäri, annoksesta loppu ehtii kyllä jäähtyä. Viimeisen viikon aika olen saanut osakseni muutamat hillittömät kilarit ruokapöydässä ja koko loppuruokailu on ollut vaarassa naama punaisena kyynelehtivän lapsen kanssa. Ruoka on ollut liian kuumaa. Hän siis syö ruokansa ennemmin kylmänä  tai haaleana kuin edes lämpöisenä. Yllättäen mieleeni tulee ensimmäiset kylvetykset, kun lapsi alkoi huutaa aina kun hänet otti pois vedestä ja kääri pyyhkeeseen, kunnes tajusimme, että hänellä on kuuma, eikä hän halua pyyhettä kylvyn jälkeen. Miten emme tätä heti tajunneet, talvi kun oli..

Sormiruokailumme koki myös yllättävän vastoinkäymisen - tai nyt kun ajattellen asiaa, ei se ollut yhtään yllättävää. Laitettiin tuossa kerran uunijuureksia ja lapselle kans. Ei luistanut homma ei, tuli itku ja parku ja paljon kyyneliä. Lopputulema: kärsivällisyys ei riittänyt, nälkä oli liian kova ja  ruokaa olisi pitänyt pureskella liian kauan. Sormiruokailua meillä siis harrastetaan jälkkärinä vähän vatsan täytteeksi. Soseet ovat tosin melkein alusta asti olleet karkeita ja pureskeltavaa löytyy. Lapsi aukaiseen suunsa ammolleen ja kun tykkää ruuasta, mumiseen ja maiskuttelee kuuluvasti. Sormiruokailua on muutenkin vähän sovellettu. Oikeaoppisesti kai tarjolle pitäisi laittaa muutamaa sorttia, joista lapsi valitsee, mikä maistuu. No kun laitoimme muutamaa sorttia, tunki lapsi kaiken mahdollisen suuhunsa yhtä aikaa ja alkoi kakoa. Tälle tapaukselle näyttää sopivan paremmin, että esillä on aina yksi asia, jonka hän joko laittaa suuhunsa tai ei laita.





torstai 13. marraskuuta 2014

Pojat ja valokuvaus

Avoimen päiväkodin kerhossa kehuttiin kovasti kuntaan saapuvaa valokuvaajaa. Kuvat ovat kuulemma olleet paljon onnistuneempia kuin kuvaamossa. No pitihän tämä tämmöinen kuvaus sitten testata.

On muuten aika hazardia tuo pienen pojan kanssa kuvaukseen valmistautuminen. Mistä se tietääkin, että nyt olisi oiva tilaisuus ottaa mojovia osumia vaikka ohimoon tai nenään tai huuleen.

Aamulla päätti hän tulla ne kaksi kodinhoitohuoneen porrasta pää edellä alas. Onneksi tuli mahalasku. Tähän on varmasti turha sanoa, että aina ennen se on pysähtynyt sinne portaiden yläpäähän. Sitten vaipanvaihto ja kaveri seisomaan pesukoneen luukun luokse. Vaippa pois ja kun käänsin selkäni ja otin uuden vaipan, lorotteli hän tyytyväisenä desitolkulla keltaista kultaa kaakelilattialla, pari steppausta ja viuh kun lattia olikin kivan liukas. Ehdin juuri ottaa kädestä kiinni, ennen komeaa kumahdusta sille samaiselle kaakelilattialla.

Onneksi kuvaus oli aamupäivästä, selvisimme ilman kolhuja kuvauspaikalle asti ja ehkä kuvissa on vähän hymyäkin. Nähtäväksi jää, tuleeko kuvista paljon onnistuneempia kuin kuvaamossa. Tosin aivan kuin meillä sellaisestakaan olisi kokemusta.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kenen vaunuja työnnät?

Kun Pätkä tipahti vaunuista, sain päähäni, että nyt on saatava uudet vaunut. Sen jälkeen olen sukeltanut syvälle vaunumaailman ja viettänyt lie kuinka monta tuntia netissä tutkien erilaisia vaunuja. Olen myös nähnyt niistä unia. Paljon. Joka yö.

Jotenkin lapsen ilmoittaessa tulostaan koko lapsitavarahysteriä kulminoituu vaunuihin. Niitä minäkin vuosi sitten pohdin ankarasti, vertailin ja kyselin ja tutkin ja pähkäilin. Alusta asti oli aika lailla selvää, että ostamme vaunut käytettyinä. Emmaljungat olivat saaneet kestävyytensä vuoksi paljon kehuja ja olin myös vakuuttunut, että tahdon vaunut, joissa on erillinen koppa ja ratasosa. Kuinka väärässä olinkaan! Lopulta kuitenkin kävi niin, että massiivisen raskauspahoinnin yllättämänä ajatus koko vaunuostoksista oli liikaa ja kun pikkuserkkuni kysyi, tahtoisimmeko määrittelemättömäksi ajaksi lainaan heidän vaununsa, olin onneni kukkuloilla. (Isimiehen vauvahankinta oli Chariotin juoksurattaat, jotka myös pyöräperäkärryksi muuntuvat, mutta niistä avaruuskärryistä myöhemmin..)

Vaunut ovat Emmaljungan Ceroxit: yhdistelmävaunut ehkä pehmeällä(?) kantokopalla. Olisivatko jotain kahdeksan vuotta vanhat, koska vaunujen ensimmäinen käyttäjä aloitti tänä syksynä ekaluokan.  :) Emmaljungat eivät turhaan ole saaneet paljon kehuja, sillä myönnettävä on, että nämä vanhat vaunut toimivat erittäin hyvin pienestä nitinästä ja nivelten löystymisestä huolimatta. Tuo pehmeä kantokoppa on osoittautunut nerokkaaksi keksinnöksi: kun siitä ottaa pohjan pois, toimii se kevyenä lämpöpussina näin syksyllä ja talvella. Vaunut ovat matalaa mallia ja työntöaisan saa lyhyellekin mamalle tarpeeksi alas. Neljä isoa pyörää kulkee kuin juna ja tykkään vakaasta työntötuntumasta erittäin paljon, ei vippaa eikä puolla. Silti vaunujen ehkä paras ominaisuus on vanhat renkaat, joiden sisällä on hiekkaa ja renkaat rapisevat kodikkaasti aina kun niitä työntää... :D Vaunut ovat tilavat ja niissä on hyvä nukkua. Huonoina puolina on toisaalta taas vaunujen raskaus, ne ovat painavat nostaa ja vievät kasattuinakin paljon tilaa. Valjaat ovat huonot ja istuin ei tunnu sopivan pienikokoiselle lapselle.

Etukäteen on tosin vaikea tietää, millainen vauva on tulossa. Onko hän mukavuuteen taipuva itse rauhallisuus vai pieni, luikku ja vikkelä vai jotain näiden väliltä. Mutta näin jälkeen päin ajateltuna ensimmäisten vaunujen hankinta pyörii usein sen ympärillä, millainen koppa vaunuissa on. Niitähän on pehmeitä ja kovia ja erillisiä ja vaikka mitä. Tyypillisin virhe, mitä ensimmäisten vaunujen ostajat tekevät, on juuri tuijottaminen vaununkoppaan. Myyjät myös myyvät vaunut sillä, millainen koppa kannattaa olla. Kukapa sinne kopan alle istuimeen ja valjaisiin tajuaa katsoa, en ainakaan minä tajunnut. Koska me asumme "maalla" ja meillä ei ole tila- tai hissi- tai porrasongelmaa, meille olisi myyty liikkeessä juurikin vaunut, joissa on erillinen koppa ja ratasosa. Tämän lisäksi uudet vanhemmat saadaan pyörryksiin heittoaisoilla, ilmakenno- tai kumirenkailla, vaunujen helpolla kasattavuudella, aisan korkeuden säädöillä, erilaisilla adaptereilla (kiinnitä vaunuihin kätevästi turvakaukalo jne.), tavarakoreilla, jarruilla ja vaikka millä. Renkaita voi olla neljä yhtä suurta, tai edessä voi olla pienemmät ja takana isommat renkaat ja eturenkaat kääntyy ja ne saa lukittua tai onkin vain kolme rengasta ja vaikka mitä.

Ensimmäinen vaunulenkki 5.3. Ikää viikko.
Äiti oli vielä autuaan tietämätön, mikä kiljukaula vaunuissa matkustaa.

Niissä on todistettavasti nukuttu 6.3. hyvin tyytyväisenä.
Huomaa kriittinen ruskovillan kypärämyssy, jota ilman ei voinut nukkua.
Helteellä nukuttiin sisällä ilmalämpöpumpun alla, ikää 5kk 27.7.
Myös tällöin uniasento oli tarkkaan harkittu.
Lisäys: tutti on sairaalasta, sitä ei syöty.
Vaippa on lainassa. Ei me ihan tarkoituksella pueta poikaa pinkkiin.
Olen todennut, että
1) On aika samantekevää millainen koppa on.
Vauva joko viihtyy vaunuissa tai ei viihdy ja kopalla ei juurikaan ole tekemistä sen asian kanssa. Meidän vauva ei viihtynyt vaakatasossa ensimmäiseen 3 kuukauteen ja senkin jälkeen erittäin nihkeästi, joten vaunut olivat aikamoinen huudatusmasiina. Vauva viihtyi myös pienessä tilassa, joten meidän pieni kantokoppa oli aina täynnä peittorullaa ja pyyhettä ja vaatetta ja ihan mitä tahansa, jotta vauva tunsi olevansa pesässä. Kuinka paljon peittoja olisikaan pitänyt tunkea siihen isoon koppaan!

2) Koppa-aika on lopulta todella lyhyt.
Jos olisin tajunnut, olisin ottanut kopasta pohjan pois jo 4-5 kuukauden kohdalla ja kuinka paljon paremmin vauva olisikaan viihtynyt, jos olisi voinut olla hetkiä vähän pystymmässä. En tarkoita, että olisin istuttanut vauvaa, mutta hän olisi pöllöniskana toisinaan nähnyt ympärilleen ja nauttinut matkasta. Vaikka nytkin olin nostanut pääpäätyä kopan alla, niin ei se auttanut.
3) Loppujen lopuksi vauva nukkuu tai ei nuku ihan minkälaisissa vaunuissa vaan.

Tämän vauvan kokemuksella kiinnittäisin puolestaan huomiota
ominaisuuksien suhteen
1) vaunujen valjaisiin
2) istuimen ergonomisuuteen
3) renkaiden kokoon
Emmaljungat ovat nukkumisvaunuina edelleen erinomaiset, mutta niissä on ehkä yhdet maailman surkeimmista valjaista ja niissä on tosiaan pienen lapsen huono istua. Valjaat tulevat pään yläpuolelta ja pienikokoinen lapsi hölskyy ja valuu. Talven ajan päiväunet vaunuissa menee ok toppavaatteet päällä, mutta viimeistään keväällä vaatteiden ohentuessa meidän kaveri luikertelee näistä valjaista irti kuin liukas liero. Ja koska on tullut todettu, että hän tulee vaunuista pää edellä alas, tarvitsemme kunnon valjaat. Alkusyksystä koko valjaat olivat suurin vitsi, koska ne eivät kertakaikkiaan istuneet mitenkään päin. Pikainen pistäytyminen lastentarvikeliikkeessä paljasti, että suosituissa Brion Happy -vaunuissa oli myös erittäin huono istuin ja valjaat kilpailivat epäkäytännöllisyydessä Emmaljungien kanssa. Pienikokoiselle 7 kuukauden ikäiselle istuvalle lapselle ne olivat aivan liian löysät tiukimmallakin säädöllä. Renkaiden osalta itse tykkään edelleen kaikista eniten neljästä isosta samankokoisesta renkaasta. Jos asuu kaupungissa ja pitää säätää bussien ja kauppakeskusten kanssa ovat sellaiset vempularenkaat puolestaan ihan kätevät.
toiminnallisuuden suhteen
1) siirrytäänkö vaunuilla vain paikasta toiseen vain nukutaanko niissä päiväunet joka päivä monta kertaa?
Meillä nukutaan päiväunia vain ulkona ja vain vaunuissa, joten ne ovat todella kovassa käytössä. Auto on päivittäin miehellä, joten jos jonnekin tahdon lähteä, tapahtuu se jalkapatikalla vaunujen kanssa tai pyörällä kärryn kanssa.

No tässä vaiheessa kun lapsi ei enää sitä koppaa tarvitse ja vaunuissa pitäisi pystyä sekä nukkumaan unet että istumaan mukavasti, herääkin kysymys, että millaiset rattaat tässä nyt pitäisi hommata. Yhdet tuolta huuto.netistä hommasinkin, mutta saa nähdä tulivatko jäädäkseen. Testiryhmä antanee palautetta pienen testailun jälkeen.

Tiedän, että täällä käy useampi äiti-ihminen lukemassa. Ilmianna omat vaunusi! Tämä asia nyt kovasti minua kiehtoo.


maanantai 10. marraskuuta 2014

Kuukausi yösyöttöjen lopettamisesta

Tarkalleen ottaen kuukausi ja yksi viikko yösyöttöjen lopettamisesta.

Saldo:
Meillä nukutaan öisin.
Maitoa riittää päivisin.
Usko mukavaan arkeen on palannut.

Univelan huomaa oikeastaan vasta sitten, kun on taas mahdollista nukkua. Yösyöttöjen lopettamisen jälkeen nukuin jopa kolme viikkoa yläkerrassa ja hipsin aina alas syöttämään lapsen kuuden jälkeen. En voi tarpeeksi ylistää, kuinka ihana olikaan isimies, joka hoiti kaikki yöt työnsä ohella, ja sitten oli onneksi syysloma ja viikko isyyslomaa. Mutta noin ylipäätään vieroitus onnistui miehen ollessa töissä. Nykyaikaisesti mies laittoi aina aamuisin What's Appilla viestin, että nysse heräs. Kaksi kertaa nukuin, kun viesti tuli, muuten olin aina hereillä tai kevyessä unessa. Näin valtavasti unia, valvoin ja heräilin. Nukuin enemmän kuin pitkään aikaan, mutta nukuin todella huonosti. Tai ainakin tuntui, että sellainen syvä, sikeä ja levollinen uni puuttui kokonaan. Oli unisukat ja hiljaisuus ja oma rauha ja ei auttanut. Sitten oli kyllä myös kurkkukipu ja flunssakin. Kun palasin alakertaan (kyllä oma sänky on nannaa), nukuin ensimmäisen yön kuunnellen lapsen ääntelyä ja heräsin jokaiseen inahdukseen. Mutta lapsi käänsi kylkeään ja nukahti aina uudestaan! Toisen yön jälkeen aloin jo vähän relata ja niin se homma alkoi pikku hiljaa lutviutua.

Imetän lapsen iltaisin, lasken sänkyyn, toivotan hyvää yötä, sammutan valot ja poistun huoneesta. Jos itku alkaa ja yltyy, käy jompi kumpi vanhemmista korjaamassa lapsen asentoa tai etsimässä tutin ja poistuu huoneesta. Toisinaan lapsi nukahtaa heti, toisinaan laulaa hetken unilaulua ja toisinaan alkaa itkeä ja tarvitsee vielä vanhemman pikaisen käynnin. Lapsi kuitenkin hakee unta itse ja nukahtaa itsekseen. Nukahtamiseen menee yleensä 5-10 minuuttia, pisimmillään 20-30 minuuttia. Uskomatonta. Oven suussa palaa yövalo ja yleensä huoneeseen ei jäädä. Nyt kun lapsi on oppinut laskeutumaan seisomasta alas, on unille laitto helpottunut ja lapsi heiluu ja huojuu harvemmin sängyn laitaa vasten puolitokkurassa. Lapsi nukahtaa omaan sänkyyn ja nukkuu hyvillä mielin omassa sängyssä. Vielä pari kuukautta sitten en olisi ikinä uskonut. Öisin korjaillaan toisinaan asentoa ja etsitään tuttia. Heräämisiä on öisin keskimäärin 0-3.

Lopulta vieroittaminen yösyötöistä tapahtui helpommin ja nopeammin kuin osasin odottaa. Siihen tottuminen vei kuitenkin aikaa sekä äidillä että lapsella, oikeastaan sen 3-4 viikkoa. Kolmen viikon jälkeen minä aloin taas hoitaa öitä ja alussa senkin jälkeen, jos lapsi heräsi lähellä aamukuutta, oli miehen oltava se, joka tutin ojensi. Nyt sillä ei ole enää väliä. Lapsi nukkuu pääsääntöisesti 9 tuntia, jos hyvin käy niin 10. Unille mennään klo 21 ja herätään joskus klo 6-6.30. Hyvinä aamuina joskus 7. 30 asti. Mutta yleensä unta ei kerta kaikkiaan meinaa riittää yli sen 9 tunnin. Maitoa ei ole tarjolla ennen kuutta ja olemme pitäneet kiinni siitä, että lasta ei öisin nostettaisi sängystä pois. Olen myös huomannut, että jos lapsi nukahtaa ilman tuttia, nukkuu hän paremmin ja todennäköisesti ilman heräilyjä kuin tutin kanssa. Usein lapsi kaipaa illalla tutin, mutta siinä ei ole mitään logiikkaa, milloin hän ottaa tutin ja milloin ei, ja pullauttaako sen nukahdettuaan pois vai ei. Kaiholla muistelen aikaa, jolloin lapsi nukkui vieressä, mutta toisaalta en kyllä vaihtaisi tätäkään pois. Ihania ovat hetket aamulla, kun lapsi herää ja köllöttelee ja peuhaa meidän välissä. Öisin lapsi vaeltaa ja ryömii sängyssään laidasta laitaan ja päästä päähän, joten on helpotus, että hän nukkuu omassa sängyssä. On myös helpotus, kun lapsi osaa ja pystyy liikkumaan ja etsimään itse omia uniasentojaan.

Jännitin kovasti, kuinka maidon kanssa käy. Ensimmäisenä yönä kainalot lainehtivat maidosta, mutta sen jälkeen yöt helpottuivat. Maito väheni selvästi ja sen heruminen vei enemmän aikaa. Tarjosin rintaa sinnikkäästi siitä huolimatta ja vaikka joskus tuntui, että tissit on tyhjää täynnä, niin kyllä sieltä aina jotain tuli. Kolme viikkoa tuntui, että nyt se loppuu ja mietin, että oliko tämä virhe koko juttu. Mutta niin se maidontulo vain tasaantui lapsen tarpeisiin ja kun vain muistaa itse juoda, niin maitoa riittää. Sitä ei ole paljon yli, mutta se riittää erittäin hyvin ja vähän jääkin. Toisaalta, kun lapsella oli nälkä kelpasi hänelle sekä maito että kiinteät, joten maidon ja kiinteiden määrää oli helppo säädellä. Nyt päivisin imetyskertoja tulee yleensä 4-5 (aamulla, ennen aamupäiväunia, ennen iltapäiväunia/välipala, joskus klo18-19 välillä ja illalla), mikä on mielestäni paljon. Jostain syystä lapsi tahtoo syödä maidon usein illalla noin tunti ennen iltapuuroa ja koska se ei ole vaikuttanut puuron syöntiin olen antanut juoda, ja toisaalta jos ei juo, niin vaippa tuntuu tosi kuivalta iltaa kohti. Ehkä hän tankkaa yötä vasten. Lapsi ei osaa edelleenkään juoda nokkamukista, mutta juo pieniä määriä vettä snapsilasista hörppyyttämällä. En halua antaa korvikeita enää tässä vaiheessa, joten olen enemmän kuin tyytyväinen tilanteeseen. Kiinteitä menee pääsääntöiseti neljä ateriaa, välipala on useimmiten maitoa, joskus jotain muuta lisäksi, riippuu ihan päiväunien pituudesta. Aamuisin, aamupäivisin ja iltaisin lapsi selvästi tankkaa ja painoakin oli tullut kahdessa kuukaudessa suhteessa tuplasti se, mitä edellisellä kerralla, että ei se kyllä nälkää ole nähnyt. Onneksi.

Ai niin. Ja mun eläimellinen jano ja nälkä ovat hävinneet.

Pikku hiljaa alan myös ymmärtää, että pikkulapsiarki voi olla öitäkin myöten mukavaa ja ihmiset tästä tosiaan nauttivat. Mutta on lisättävä, että unia ei koskaan saa kehua liikaa, ettei ne vaan yhtäkkiä katoa.. Niin ja vaikka flunssasta olemme melkein jo selvinneet, niin se ensimmäinen hammas puuttuu edelleen ja sen vaikutus näihin öihin on näkemättä...

perjantai 7. marraskuuta 2014

Verta, hikeä ja kyyneleitä...

...tai verta, mustelmia ja kuhmuloita...

Reilu kuukausi sitten oppi hän seisomaan tukea vasten. Hän oppi seisomaan ennen kuin alkoi kontata. Mutta hän ei osannut seisoa tukevasti eikä etenkään laskeutua alas. Kysäisin sitte avoimessa (olen käynyt säännöllisesti avoimessa päiväkodissa vauvatreffeillä ja kyllä, se on tosi mukavaa) hieman kokeneemmalta äitityypiltä, että milloinkahan nämä oppii tulemaan alas.

Olihan se sellainen vahdittava vaihe, mutta ei siinä onneksi kauaa kestänyt. Taisi mennä viisi päivää, kun lapsi oppi laskeutumaan alas, vastasi äitityyppi.

Odotin viisi päivää. Odotin toiset viisi päivää. Odotin vielä viisi päivää. Sen jälkeen en laskenut enää päiviä. Lapsi oli täysin vakuuttunut, että hän osaa seisoa ja voi seisoa ihan missä vain ja voi heittää kädet irti ja vaikka mitä. Mutta ei se kyllä alas osannut tulla. Eikä aina edes ilmoittanut haluavansa tulla alas, kupsahti vain. Olen yrittänyt olla järkevä äiti ja antanut lapsen terveen järjen rajoissa hieman kupsahdellakin ja sanonut aina, että ei haittaa, ei hätää. Olen varjellut lapsen päätä kaakelilattialta ja kulmilta.

Mutta. Vaikka olisin alle metrin päässä, en ole aina ehtinyt ottaa koppia. Kädet ovat varmaan venyneet kymmenen senttiä ja silmätkin ovat kuin kärpäsellä, mutta koska lapsi näyttää kokeilevan ihan kaikkea, en kerta kaikkiaan aina ole ehtinyt ottaa koppia. Tuossa viikon sisällä lapsi sitten sai viirumaisen mustelman ohimoon, kun kaatui pöydän reunaan. Meni kaksi päivää, hän jäi kylässä jumiin vieraan syöttötuolin alla oleviin pinnoihin (kannattaa yrittää kontata esteen yli niin, ettei nosta käsiä) ja kupsahti nenälleen. Onneksi ei ole vielä hampaita, mietin, kun lohduttelin hysteeristä lasta, jonka suusta valui aina vaan verta ja huuli huusi hoosiannaa. Lopputuloksena turvonnut ja verinen huuli ja hieman ehkä osumaa ottanut ylähuulijänne. Meni kolme päivää ja lapsi tipahti vaunuista pää edellä alas. Niin, kertokaapas kuinka se tapahtui, kun olin itse vaunujen vieressä. Lopputuloksena mustelmainen kuhmu pojan otsaan ja erittäin järkyttynyt äiti. Valehtelematta huomioni herpaantui ehkä 15-20 sekunniksi. En ehkä voi sanoa, etten koskaan toivu, mutta sanonpa kuitenkin, että menee kyllä hetki, että toivun siitä, että näen lapsen putoavan kaaressa pää edellä suoraan eteeni.

Toistaiseksi olemme selvinneet ilman tk-keikkaa ja lapsi näyttää toistuvasti toipuvan nopeammin kuin äiti. Kaiken tämän jälkeen en voi muuta kuin ihmetellä, kuinka joustavia nuo pienet ovat. Ja että meille tulee vaunut, joissa on kunnolliset valjaat. (Voisin myös kirjoittaa romaanin verran ominaisuuksia, millaiset ovat hyvät vaunut, nyt kun tähänkin minulla on näkemys.)

Tarinahan etenee kuin TV-Shopissa konsanaan: Eikä tässä vielä kaikki, kaupanpäälliseksi saat - kaupanpäälliseksi tarvitsemme valjaat myös syöttötuoliin. Koska myös siellä voi seisoa ja sieltä voi ryömiä pois pöydälle. Tämänkin huomasin, kun olin jättänyt kasan puolukoita pöydälle sormiruokailtavaksi (se on kuulkaa nykyään muotia) ja käännyin ottamaan jotain tiskipöydältä. Ensihätään olemme vyöttäneet lapsen kotikutoisesti vyön ja astiapyyhkeen avulla tuoliin kiinni. Että näin meillä. Tervetuloa katsomaan, millaisin pedagogisin ratkaisuin opettajien lapsia kasvatetaan.

Kun oli kulunut 3 viikkoa ja 2 päivää seisomaan oppimisesta, lapsi laskeutui ensimmäisen kerran seisonnasta alas. Se tapahtui kylässä, hetkeä ennen kuin huuli halkesi. Kun oli kulunut 1 kuukausi seisomaan oppimisesta, alkoi lapsi osoittaa kiinnostusta tulla itse seisonnasta alas. Nyt kun on kulunut 1 kuukausi ja 4 päivää lapsi osaa tulla sujuvasti alas. Luulin, että se tapahtuu niin, että mennään takaisin polviseisontaan jne. Mutta kyllä ei muuten tapahdu. Toinen käsi heitetään irti, kyykätään ja keikutaan ja sitten otetaan kädellä maasta vastaan.

Tämä opittu taito on hieman palauttanut äiti-itseluottamustani ja tällä hetkellä minun ei tarvitse kontata lapseni perässä, mitä olen viimeisen kuukauden ajan tehnyt. Voin jopa ajoittain olla muutaman metrin päässä ja katsoa, kuinka lapsi laskeutuu itse alas. Joten kohti uusia haasteita!

tiistai 28. lokakuuta 2014

Pieni mielensäpahoittaja

Kyllä minä niin mieleni pahoitin...

...kun en saanut nousta seisomaan vessanpönttöä vasten.

...kun äiti ei antanut nuolla lattiakaivon kantta.

...kun olisin niin halunnut imeskellä vessaharjaa.

...kun minua ei uskottu, että osaan tulla portaat alas pää edellä.

...kun minut aina nostetaan pois astianpesukoneen luota.

...kun en voi loputtomasti saunoa ja olla suihkussa.

...kun ovia suljetaan nenäni edessä.

...kun kukkien pureskelu on kiellettyä.

...kun vaippa pitää vaihtaa niin monta kertaa päivässä.

...kun ulos on pakkoa pukea vaatteet. Tai kun ylipäätään on pakko pukea vaatteet joka päivä. Monta kertaa.

Kun minä pahoitan mieleni, heittäydyn lattialle pää käsien välissä ja ulvon kovaan ääneen. Olen kuullut, että suuressa maailmassa tehdään niin pettymysten edessä.

Muuten minä olen aina pitelemättömän hyvällä tuulella. Kun äiti käynnistää imurin, kaikki maalliset huolet unohtuvat. Siksi imuri on muuttanut pois kaapista keskelle lattiaa.

Pätkä

maanantai 27. lokakuuta 2014

Tää on parasta just nyt

Tää on parasta just nyt...
Astianpesukone, suurin rakkauteni. 
Imuri ja rikkaimuri, toiseksi suurin rakkauteni.
Pesukone, kolmanneksi suurin rakkauteni. 
Lattiakaivon kansi.
Osaan nostaa sen tosi näppärästi, koska sormet saa ujutettua reikiin.
Musarullaa. Jähmetyn paikoilleni.
Viivi Helisalo on söpöin tyttö, jonka tiedän.
Milloin nämä tulevat uusintana!? Meillä ei ole kaikkia tallennettuna!
Nousen seisomaan.
Koko ajan, joka paikkaan, mutta en osaa laskeutua alas.
Äiti pakottaa pitämään jarrusukkia. silti pää kolisee...
Seisominen syöttötuolissa on lempipuuhiani.
Etenkin jos saan tonkia kauhoja ja vispilöitä keittiön laatikosta. 
Pääsen konttaamalla minne haluan.
En osaa peruuttaa. Vielä.
Äitillä kesti hieman aikaa tajuta, miksi nuoleskelen takan eduspeltiä.
Siitä näkyy oma kuva tietysti! 
Tähän laatikkoon yllän lattialta asti!
Rauhoitun ukin kanssa kirjaa lukemalla.
Tykkään kiskoa kaihtimen narua.
Olen vesipeto!

Tää on pahinta just nyt...
Vaipan vaihto ja vaatteiden pukeminen. Jos luulit, että rennon ja vetelän vastasyntyneen pukeminen on vaikeaa, erehdyit. Vikkeläjalkaisen pukemista inhoavan esitaaperon pukeminen on kuin yrittäisi tunkea mustekalalle sormikkaita - pukemishetkellä lapselle tuntuu ilmestyvän kahdeksan kättä ja kahdeksn jalkaa. Lapsi ei pysy kunnolla seisaallaan, vaan venkuloi joka suuntaan minkä ehtii. Suosin vetoketjullisia vaatteita, nepparit ovat juuri nyt ihan kauhistus. Pukemisessa täytyy joko yrittää harhautusta (katsotaan sitä Musarullaa tai tutkitaan seisaaltaan pesukoneen luukkua) tai kuunnella huutokiljuntaa. Lapsi on ennemmin märissä vaatteissa tai kakka housussa kuin suostuisi vaipanvaihto-operaatioon.

Imetys. Juuri kun pääsin kehumaan, kuinka imuote on jees, se ei enää ole sitä. Hampaita ei ole, eikä niitä näy, mutta lapsi hankaa ja jyystää ikenillään niin, että näen tähtiä.


torstai 23. lokakuuta 2014

8kk lääkärineuvola

Se oli nopeasti taputeltu.

Pätkä hymyili ja jokelsi. Kerroin, että hyvää kuuluu ja hyvin menee. Neuvolan täti sanoi, että hyvähyvä ja lääkäri sanoi, että hienoahienoa. Lapsi syö ja nukkuu hyvin ja kasvaa tasaisesti omalla miinuskäyrällään. Painoa himpun vaille seitsemän ja puoli kiloa ja pituutta himpun vaille 70 senttiä.

Ensimmäistä kertaa minulla ei ollut kerrassaan mitään kysyttävää.

Olen siis ehkä saavuttanut äititasapainon. Jos on kasvanut lapsi tämän 8 kuukauden aikana, niin on kasvanut äitikin. Me like.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Poikien juttuja osa 2


Lapiohommia elokuussa.
Ruohonleikkuuhommia lokakuussa.
Rakennushommia lokakuussa.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Se on loppu nyt...

...nimittäin yösyönti - sekä lapsen että äidin.

Olin kuvitellut jatkavani yösyöttöjä jonnekin 8-10 kuukauden ikään. Olin myös kuvitellut, että lapsi söisi 3-4 tunnin välein. Mutta ei se syönyt. Se aloitti pahimmillaan heräilyn tunti kaksi nukahtamisen jälkeen ja söi tiheimmillään tunnin välein. Tyypillisin yö oli, että lapsi heräsi kello 1 ja söi, heräsi kello 3 ja söi ja siitä sitten kerran tunnissa aamuun asti. Itkuisinakin aikoina Pätkä nukkui öisin hyvin eli vähintään yhden 4 tunnin jakson, joten en sitten millään voinut uskoa, että sillä olisi nälkä. 5,5 kuukauden iässä yösyönnit alkoivat pikku hiljaa räjähtää käsiin ja nyt sitä oli kestänyt jo kaksi kuukautta. Se on pitkä aika se, vaikka tiedän, että monet vauvat voivat tehdä sitä kauemminkin...Kun sitten sattui se yhden yön ihme, että lapsi nukkui tutti suussa yhdeksän tuntia, en senkään enempää voinut uskoa, että sillä olisi öisin nälkä niin usein. Se halusi nukkua tissi suussa. Tai oikeastaan se oli kehittänyt itselleen tissistä uniassosiaation eikä osannut nukahtaa ilman tissiä. Näin tulkitsin.

Kun lapsi söi päivisin 3-5 tunnin välein ja join päivän aikana 3-4 litraa vettä, ei tarvitse paljon arvuutella, kuinka kova jano oli öisin, kun syöntivälit olivat 1-2 tuntia. Käytännössä join vettä, ravasin vessassa, imetin ja nukkuakin olisi pitänyt ehtiä. Päivisin väsynyt en ollut pelkästään minä vaan myöskin lapsi. Silti lapsi tuntui tosi pieneltä ja minulla kävi sitä sääliksi, jos raukka parka ei saisi öisin mitään ruokaa. Mitä jos sillä oikeasti onkin nälkä?? Kun se kasvaakin vielä jollain -10 käyrällä, niin vienkö siltä sen vähäisenkin kasvun. En tiedä, oliko sillä öisin nälkä, mutta minulla oli. Makasin sängyssä ja ajattelin, että nyt pitäisi kyllä nousta syömään, mutta en jaksanut eväänikään räpäyttää ja nukahdin. En uskaltanut enää imettää kuin siltä puolelta, jossa lapsi on minun ja miehen välissä, koska en pysynyt hereillä niin kauan, jotta olisin voinut nostaa supernopean syöjän takaisin sänkyyn. Lapsi alkoi myös liikkua ja en pystynyt nukkumaan senkään vertaa kuin aikaisemmin, koska lapsi olisi saattanut löytyä aamulla vaikka sängyn jalkopäästä. Tai lattialta.

Yksi yö sitten klo 5 mies koputti minua olkapäähän ja sanoi, ihan ystävällisesti, että anna sille tissiä, se on hereillä. Olin syöttänyt tissuttelijan noin 20 minuuttia aikaisemmin ja päästäni kuului naks. Ilmoitin, että sillä ei ole nälkä ja maitoa ei tipu ennen aamua. Pyysin miestä ottamaan lapsen ja tekemään sille ihan mitä tahtoi. Lapsi kun ei syö tuttipullosta mitään, ovat yöt olleet käytännössä minun vastuullani. Minun ihana rakas mieheni vaihtoi paikkaa kanssani, antoi tuttia, vaihtoi lapsen asentoa kerta toisensa jälkeen ja niin me sitten esitimme nukkuvaa (varmaan kaikki vanhemmat ovat sortuneet tähän peliin..). Meni tunti ja lapsi nukahti ilman huutoa klo 6 aamulla ja nukkui klo 8.30 asti, mikä oli puolitoista tuntia pidempään kuin tavallisesti.

Siinä sitten päivän punnitsin, että nytkö tämä homma tuli tiensä päähän. Pohjat oli tehty ja lapsi oli kerran nukahtanut ilman rintaa. Tähän mennessä olin saanut lapsen nukahtamaan yöllä tutilla ehkä neljä kertaa koko 7 kuukauden aikana. Jostain syystä tunsin piston omassatunnossani ja kehittelin itselleni kamalan ahdistuksen siitä, kuinka kidutan lapseni irti yösyötöistä ja se varmaan saa elinikäikäisen trauman. Asiaa ei yhtään helpottanut, että eksyin facebookissa Imetyksen tuen keskustelupalstalle, jossa kukaan ei juuri harkitsekaan lopettavansa yöimetyksiä ennen vuoden ikää ja välillä tuntuu, että äitipisteitä kerätään sillä, kuka on valvonut eniten. Osa kysyy neuvoa siihen, kuinka neuvolassa voi perustella yöimetysten jatkamista. Osa kysyy neuvoa levottomiin öihin ja viestiketjut pursuavat lukemattomia kommentteja siitä, kuinka kaikilla on samanlaista ja se on joku vaihe. Toisaalta sanotaan, että jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee ja äidin on ajateltava itseään ja sitten taas rivien välissä leijuu hiljainen viesti siitä, kuinka yöimetyksiä kannattaa jatkaa silmäpussit polvissa roikkuen. Olen lukenut ja saanut palstalta monta hyvää ja kallista neuvoa, mutta en kertakaikkiaan allekirjoita heidän yösyöttöpolitiikkaa, mikä se sitten ikinä onkaan. Terve järkeni minussa teki mieli huutaa, että lopettakaa yöimetys, ei tuollaista tarvitse jaksaa ja ei se ole enää lapsenkaan etu, jos äiti on ihan zombie! (Toisaalta on kyllä lisättävä, että aina yösyöttöjen lopetus ei ole ratkaisu, eikä se aina lopeta lapsen yöheräämisiä.) Jonnekin jotain kommentoinkin oikeasti omaan rauhalliseen ja asialliseen tapaan, mutta kyllä ihmiset lukevat ja tulkitsevat juuri niin kuin itse haluavat. Kihinä päässäni vain yltyi ja ahdistus kasvoi. Miksi ihmeessä annan jonkun toisen määrittää, mikä on hyväksi minun lapselleni ja minulle? Enkö muka osaa itse tehdä omia päätöksiä? Nähtävästi en. No totta myös se, että me kaikki kestämme väsymystä erilailla ja jokainen määrittää itse omat rajansa. Minä en selvästikään kestä väsymystä kovin hyvin.

Sieltä keskusteluketjusta sitten poimin täysin tuntemattoman Äitiässän, jolla tuntui olevan järki päässä ja sydän paikallaan ja kokemusta samanlaisesta vauvan unipulmasta. Tulin kirjoittaneeksi, kertoneeksi ja kysyneeksi ja niin vyyhti meidän kohdalla alkoi aueta. Olen ikuisesti kiitollinen. Minulla on ystäviä, jotka ovat ehdottomasti halunneet lopettaa yöimetykset puolen vuoden kieppeillä ja ystäviä, jotka eivät missään tapauksessa ole niin halunneet tehdä. Jostain syystä oli helpottavaa jutella asiasta täysin vieraan ihmisen kanssa ja saada etäisyyttä, mutta päästä lähelle.

Samana iltana päätimme aloittaa unikoulun ja lopettaa yösyötöt. Imetin, nostin lapsen sänkyyn, annoin sille kerran tutin ja se nukkui koko yö heräten kolme kertaa yön aikana ja ottaen aina tutin suuhunsa. Käsittämätöntä. Siinä kävi juuri niin kuin ajattelinkin. Rakas poikani on niin suoraviivainen, että hän joko syö tai ei syö, joten hänen kohdallaan ei voinut edes ajatella, että syöttöjä olisi tiputettu yksi kerrallaan pois tms. Näinkö helppoa tämä on? Toisena iltana lapsen nukahtamiseen meni tyypillinen puoli tuntia ja noudatimme iltanukutuksessa pistäytymistekniikkaa. Lasta ei nostettu sängystä, mutta kun itku yltyi, huoneessa pistäydyttiin nopeasti ja vähäeleisesti tasaisin väliajoin, rauhoiteltiin lasta sanoin, annettiin tutti, korjattiin ehkä asentoa ja lähdettiin pois. Pistäytymisiä tehdään niin monta kuin tarve vaatii, mutta pyritään siihen, ettei lasta ei nosteta sängystä. Lapsi nukahti vähän välillä itkasten (ihme). Meni kaksi tuntia, lapsi heräsi ja sitten alkoi huutokonsertti. Yöllä kaikki on jotenkin erilaista, minusta lapsi huusi sydäntä raastavasti ja miehen mielestä ei edes henkensä kaupalla. Sylitellen, taputellen ja sanoin rauhoitellen lapsi nukahti 40 minuutin kuluttua uudestaan, otti vielä hörpyt vettä nokkamukista ja se oli siinä. Otti yöllä pari kertaa tutin ja nukkui aamuun asti. Minä tärisin ja tuntui, kuin sydämeni olisi revitty rinnasta ulos. Onneksi mies ei helposti säikähdä, vaan pysyi rauhallisena ja turvallisena. Viidestä kuuteen valvoin ja tuijotin lasta sängyssä, että hengittääkö se varmasti. Seuraavaksi yöksi kiipesin yläkertaan ja siellä olen nyt reilun viikon nukkunut. Huutoyön jälkeen lasta ei itse asiassa ole tarvinnut nostaa öisin sängystä, vaan hän on rauhoittunut omaan sänkyynsä ilman itkua ja huutoa ja nukahtanut uudestaan. Tutti on nyt ollut kova sana ja sen lapsi tarvitsee yleensä aina nukahtaakseen. Lapsi heräilee öisin 1-5 kertaa, mutta meillä ei ole ollut tarvetta vierottaa tutista, vaan sen ojennamme, kun lapsi herää. (IHME se syö tuttia!) Välillä lapsi nukahtaa itse tai löytää itse tutin. Kerran lapsi on herännyt klo 5, itkenyt, venkoillut ja nukahtanut lopulta tunnin päästä uudestaan. Alku on lupaava. Reilun viikon sisällä lapsi on ottanut melkoisen harppauksen liikkumaan oppimisessa ja siihen suhteutettuna öisin menee kyllä hyvin. Minä olen viikon verran nukkunut enemmän kuin aikoihin, kun mies on hoitanut KAIKKI yöt. Olen kyllä onnellisessa asemassa. Lapsi laitetaan sänkyyn klo 21, koska yleensä se nukkuu 9 tuntia, ja maitoa saa vasta klo 6.00 aamulla. Toivon, että pystyn nukkumaan, eikä heräily ala vaivata, niin kuin usein voi käydä. Aamua kohti nukun selvästi levottomammin ja heräilen. Yläkerrassa olen kuitenkin nukkunut siinä mielessä hyvin, ettei sinne kuulu lapsen ääni.

Meidän kohdalla yösyöttöjen lopettaminen näytti osuvan oikeaan aikaan. Lapsi ei näytä olevan moksiskaan yösyöttöjen lopettamisesta. Iltaisin se jopa odottaa, että isi tulee, antaa tutin ja toivottaa hyvää yötä. Kiinteiden määrät päivisin ovat lisääntyneet ja lapsi selvästi tankkaa aamulla ja illalla. Päivisin imetän niin paljon kuin kelpaa ja toivon, että voin jatkaa imetystä vielä hyvän aikaa. Yöimetykset pitävät tehokkaimmin yllä maitomäärää, mutta ainakin toistaiseksi minulla maito on riittänyt hyvin. Joka ilta käyn taskulampulla katsomassa, kuinka söpösti minun pieni vauvani nukkuu kuin toukka ja kiipeän sydän syrjälläni yläkertaan nukkumaan. Kyllä tämä on ollut niin paljon rankempaa äidille kuin lapselle. Ehkä kohta voin palata sängyn toiselle laidalle, mutten usko lapsen olevan valmis ottamaan tuttia yöllä minulta. Ainakaan vielä.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Ota koppi!

Reilun viikon aikana Pätkä on oppinut nousemaan polviseisontaan, seisomaan tukea vasten, ryömimään kaksi porrasta ylöspäin, konttaamaan ja ilmeisesti ottamaan myös todella vaappuvia ja epämääräisiä askelia tukea vasten. Muutenkin seisominen tukea vasten on ajoittain täysin holtitonta. Lapsi nousee seisomaan, jonka jälkeen hän tyytyväisenä taputtaa omalle suoritukselleen. Kuka sille menikään opettamaan tuon taputtamisen... Nukkumaanmenoonkin on tullut hieman jännitystä, koska lapsi osaa nousta seisomaan, mutta ei laskeutua alas. Pinnasängyn pohja oli laskettava alas, kun lapsi roikkui kainaloistaan sängyn laidalla. Uskomatonta, että kolme kuukautta sitten Pätkä nukkui vielä äitiyspakkauksen laatikossa!

Reilun viikon aikana äiti on kehittänyt itselleen salamannopeat refleksit ja kodinhoitohuoneen kaakelilattia on niin saanut maton takaisin paikoilleen.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Mamma joogaa

Teki mieli liikkua.

Raskauden, synnytyksen ja imetyksen jälkeen oma fyysinen olemus etsii paikkaansa: selällään nukkuessa kädet puutuu, ristiselässä on lukko ja lapaluiden välistä kiristää. Mieleni ei varsinaisesti tee mieli juosta, joten juoksuharrastus on määrittelemättömän pituisella tauolla. Kaipasin jotain liikuntaa, jossa saisin rankani ja selkäni jotenkin taas ojennukseen.

Aloitin uuden liikuntaharrastuksen. Tempaisin ja ilmoittauduin kansalaisopiston joogaan.

Joka torstai klo 17.30-19 on minun omaa aikaani ja suuntaan uuden joogamattoni kanssa joogan alkeisiin. Olen joogannut pieniä määriä joskus ennenkin, mutta ajattelin nyt testata mitä tällainen opistojooga pitää sisällään. Joogassa näyttää olevan kaikki tämän paikkakunnan keski-ikäiset naiset, mummot ja minä. No on siellä muutama nelikymppinen, yksi opiskelija, kaksi jotain 30-40-vuotiasta, yksi mies ja minä. Tutkivana ja uteliaana ihmisenä tietysti tarkkailin salaa, millaisia ihmisiä paikalle oli saapunut. Joogaohjaaja kutsui kurssia joogapiiriksi ja harjaa hiuksensa ennen jokaista joogakertaa. Minä pystyin vain ajattelemaan, etten ole katsonut peiliin moneen päivään. Ei muuta kuin aurinkotervehdystä kehiin ja asanat tutuiksi.

Se on jotain sellaista rauhoittavaa joogaa ja ajattelin ensin, että mitähän tästäkin nyt tulee, koska A) olen todella huono rentoutuja b) olen ilmiömäinen nukahtaja. (Toisaalta. Nukkumiseen ei koskaan saa suhtautua kevytmielisesti. Jos nukun huonosti, on oikeasti stressi.) Pitäisi tämäkin aika käyttää tehokkaasti hyödyksi ja en nyt etsi mitään sisäistä rauhaa. Saman tien kun matolle kellahdin, alkoi kuitenkin päässäni virrata vuolas tajunnanvirta: toivottavasti se lämpöpussi on hyvä raskinkohan aukaista siitä ne valjaiden reiät kuinka kauan lapsi mahtuu sinne onkohan mies muistanut vaihtaa vaipan jääkaapissa oli lapselle valmista ruokaa onpa nämä sukat huonot tarvin lisää sukkia niin mitä näillä käsille piti tehdä miksei kukaan muu hengitä näin lujaa kuin minä taidan jättää marja-aroniat pensaisiin harmi ensi keväänä pitää kyllä muistaa leikata pensaat. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Ajatuksia oli todella vaikea pitää kasassa. Ja sitten. Torkahdin. Ainakin pari kertaa.

Hieman kyllä hävetti, miten onnistuinkin torkahtelemaan sillä lailla. Ehkä olo oli rentoutunut.

Seuraavalla kerralla pääsimme loppuun asti ja selänkin olin saanut edellisellä kerralla jumiin. Jotain siis ainakin oli tullut tehtyä. Pääsimme loppurentoutukseen ja olin niin tyytyväinen, kun olin pysynyt hereillä koko ajan. Ja sitten. Havahduin siihen, että valot sytytettiin, kaikki istuivat ylhäällä ja minä MAKASIN edelleen lattialle. Taivaalliset nokkaunet. Myönnettävä on. Mutta kyllä hieman hävetti. Taas. Olo oli samanlainen kuin silloin kun nukahdin CMX:n keikalle Tampereen Pakkahuoneelle. Järjestäjät varmaan luulivat, että olin sammunut - no olinkin, mutta ihan puhtaasti luonnolliseen uneen. Kuin joku olisi salaa päässyt yllättämään.

Viimeisen viikon olen nukkunut hyvin. Ja viime kerralla olin täydessä terässä. Tosin olin niin innostunut uusista ompeluajatuksista, jotka olivat putkahtaneet päähäni päivän aikana, ettei ollut torkahtamisen vaaraa. Ojasta allikkoon: minkä verran kangasta tarvinkaan bodyyn voisin kyllä ommella uuden unipussin liimakangasta taitaa vielä olla mutta nepparipihdit pitää hommata ja vetoketju ja resoria puuttuu onneksi se saumuri tuli huollettua pitää kyllä siirtää ompelupöydän paikkaa. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Meneeköhän tämän kurssin osallistumismaksu hukkaan?

Toisaalta. Ehkä ei olekaan hullumpi ajatus harjoitella ajatusten kasaamista ja no, sitä rentoutumistakin. Oppia ikä kaikki. Ehkä minulla on vielä mahdollisuus oppia.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Jännä juttu

Jännä juttu.

Kun lapsi täytti 7 kuukautta, se oppi oikean imuotteen.
Johan oli aikakin, voisi tuumata. Minä kuulun niihin, jotka olisivat voineet vuorotella miehen kanssa imetyksessä, jos se vain olisi ollut mahdollista. Niin raskasta se alussa oli. Samalla kuitenkin huomasin, että imetys, joka oli pitkään kamalaa, olikin muuttunut matkan varrella ihanaksi. Niin ihanaksi ja rakkaaksi, että minua jo surettaa, että lapsi ei enää tarvitse minua niin paljon. Taidan olla hidas sopeutuja. Toisaalta on helpottavaa saada omaa vapautta takaisin.

Kun lapsi täytti 7 kuukautta, se alkoi yhtäkkiä syömään tuttia. Se vain laittoi sen suuhunsa ja etenkin öisin se lutkuttaa sitä jopa onnellisena.

Kun lapsi täytti 7 kuukautta, se alkoi nukkua päiväunia. Puen kaikki ulkovaatteet päälleni ja orientoidun kärsivällisyyttä vaativaan nukutukseen. Ja sitten. Työnnän vaunut ovesta ulos ja lapsi nukkuu. En uskonut tämänkään päivän koittavan.

Kun lapsi täytti 7 kuukautta, se näyttää tykkäävän mennä iltaisin nukkumaan. Omaan sänkyyn.

Jos olen pitkään (ööö pari tuntia..) poissa kotoa, minulla tulee melkein kiire kotiin, ettei lapsi vain ehdi kasvaa liikaa poissaollessani.

Jännä juttu.

  

torstai 2. lokakuuta 2014

Pikainen unioppi

Käytiin kerran perhevalmennuksessa. Kaksi aikaisempaa kertaa oli jo ehtinyt mennä ja jostain syystä tieto ei ollut tullut meille asti. No sitten sieltä tuli sellainen palautelappu: arvioi sisältö yms. ja mistä olisit halunnut tietää lisää. Eihän ennen vauvan syntymää voi tietää, mistä olisi halunnut tietää lisää, kun eihän tällaisilla nyykkarivanhemmilla ole etukäteen mitään käsitystä, mihin he ovat ryhtyneet. Nyt lisäisin listaan vauvan vatsavaivat, koliikki, vauvahieronta ja UNI.

On nimittäin kaksi asiaa, joihin pienen vauvan vanhempien hyvinvointi ja jaksaminen on yhteydessä: vauvan vatsan toiminta/toimimattomuus ja vauvan nukkuminen/nukkumattomuus.

Olisi ollut helpottavaa tietää vauvan unesta etukäteen. Vauvan unen kehittyminen tuntuu nimittäin olevan varsinaista rakettitiedettä. Vaihtelevista lähteistä on selvinnyt seuraavaa:

Vastasyntynyt nukkuu keskimäärin 16 tuntia vuorokaudessa. Toiset nukkuvat jopa 20 tuntia ja toiset pärjäävät parin viikon jälkeen jo 12 tunnin unilla. Alle kolmikuisella vauvalla ei ole samanlaista vuorokausirytmiä kuin aikuisilla, koska keskushermoston kehitys on kesken. Aivojen kehityksen keskeneräisyyden vuoksi vauva ei myöskään kykene ylläpitämään valvetilaa pitkään. Vauva nukkuu ja valvoo, oli päivä tai yö. Yleensä sen ajan, jonka vauva on hereillä, hän syö ja paskoo, ja sitten taas jatkaa uniaan. Noin teoreettisesti. Vastasyntyneen uni kuitenkin poikkeaa aikuisen unesta, sillä jopa puolet tai enemmän vauvan unesta on REM- eli vilkeunta (REM =rapid eye movement), mikä liittyy ilmeisesti juuri aivojen kehittymiseen. REM-unen aikana vauva liikehtii, ääntelehtii, silmäluomet liikkuvat ja tuntuu, kuin se olisi hereillä, vaikka kyllä se nukkuu. Muistaakseni 2-vuotiaalla REM-unen osuus on 25%, aikuisella 20% ja vanhuksilla 15% noin keskivertona.

Aikuisen ja vauvan unisyklit ovat myös eri mittaiset ja niiden vaiheet ovat käänteisessä järjestyksessä. Kun aikuisen unisykli on noin 90 minuuttia, on vauvan unisykli vain noin 40-50 minuuttia. Aikuinen nukahtaa torkku-unen ja kevyen unen kautta nopeasti syvään uneen ja siirtyy vasta sen jälkeen REM-unen vaiheeseen. REM-uni on siis se vaihe, jossa usein nähdään unia. Vauva nukahtaa ensin REM-uneen, josta siirtyy sikeämmän unen vaiheeseen. Ensimmäiset 20 minuuttia vauvan uni on usein kevyempää ja silloin hän erityisesti herää kolinoihin ja muihin ääniin. Jos vauva herää ensimmäisen 20 minuutin aikana, ei hän ole jostain syystä päässyt sikeään uneen. Tämä myös selittää sen miksi lapsi nukkuu usein 40 minuutin unet, se on yksi unisykli (ainakin meillä edelleen ihan liian lyhyet päiväunet) tai noin 1,5 tuntia, mikä on kaksi unisykliä peräkkäin. Syvän unen tunnistaa siitä, että vauva hengittää säännöllisesti ja on levollinen. Koska pikkuvauvan unisykli on niin lyhyt, on siinä merkittävästi enemmän vaiheita, jolloin lapsi voi havahtua hereille.

On siis aika selvää, että jos aikuisen unisykli on yksilöllisen vaihtelun jälkeen puolestatoista tunnista kahteen tuntiin ja vauvan 40 minuutista 70 minuuttiin, ja jos univaiheet ovat käänteisessä järjestyksessä, niin ajoittain ollaan hieman törmäyskurssilla. Yhden vauvan kokemuksella öisin kaikista jäätävin herätys on, kun lapsi herää ennen kuin itse olet nukkunut kaksi tuntia. Ja jos koko yö menee alle kahden tunnin unipätkillä, aamulla on kuin katujyrän alle jäänyt. Olo on kovin krapulainen. Toisaalta yksikin kahden, kolmen tai neljän tunnin unipätkä saa aikaan voittajaolon ja jokainen hyvä yö tuo hyvän mielen. Viiden tai kuuden tunnin unipätkällä olo on jo euforinen.

Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana pääasia on, että lapsi nukkuu. Ja aina kun lapsi nukkuu, kannattaa nukkua itsekin. Toiset vauvat paukuttelevat pienestä asti monen tunnin unia sekä öisin että päivisin ja toiset torkkuvat pikkupätkiä. Toiset vauvat ovat vahvasti rytmisiä ja toiset taas eivät alkuunkaan. Myös temperamentti vaikuttaa uneen ja nukahtamiseen. Pienen vauvan nukkumattomuuden taustalla voi olla myös vaikeus säädellä uni-valverytmiä. Lapsi kyllä haluaisi nukkua ja nukahtaa, mutta on vaan niin ylivirittynyt, ettei kykene nukahtamaan. Lapsi voi nukkua huonosti myös siksi, että sillä on kylmä, kuuma, mahaa vääntää, ei huvita, on ikävä äitiä, tahtoo seuraa, valvominen on kivaa, on nälkä jne... Mutta noin pitkässä juoksussa, ei ne tahallaan valvo.

3-4 kuukauden iässä vauvan pisin unijakso alkaa rytmittyä yöhön ja pisin valveillaolojakso usein iltaan. Aktiivisen unen määrä vähentyy ja ilmeisesti lapsi alkaa nukahtaa syvään uneen. Jotkut väittävät, että tuossa iässä lasta voi pikku hiljaa alkaa opettaa nukahtaa itsekseen esim. sänkyyn, mikä kuulostaa uskomattomalta, koska meillä ei ollut toivoakaan. Viiden kuun iästä eteenpäin lapsen pitäisi olla selvästi hereillä, kun hänet laitetaan sänkyyn. En tajua, miten sekään toimii, koska meidän lapsi jokeltelee ehkä hetken itsekseen, mutta ei kyllä ikinä nukahda vaan hätääntyy ja alkaa itkeä. On testattu vaikka millaisin menetelmin. Joka tapauksessa ympäristön pitäisi olla yöllä sama kuin mihin lapsi nukahtaa illalla. Puhutaan uniassosiaatioista eli siitä, mitkä asiat lapsi liittää nukahtamiseen. Jos lapsi nukahtaa rinnalle, vaatii hän sitä yöllä herättyään, jotta nukahtaa uudelleen jne. Harvemmin öisin ongelmana on se, että lapsi herää vaan se, että se miten sen saa taas nukahtamaan. On outoa, että ensin lapsi opetetaan nukahtamaan syöttämällä ja sitten siitä pitäisi päästä eroon. Että milläs tuollaisen uniassosiaation menet muuttamaan? Ja kun rinnalle nukahtaminen lienee yleisin uniassosiaatio. Aika aikaansa kutakin, se menee ohi, sanoisi joku. On muistettava, että on täysin normaalia, että lapsi heräilee yöllä. Pahimmillaan lapsi vain herää jokaisen unisyklin jälkeen ja vaatii esim. rintaa, mikä tarkoittaa heräämistä tunnin välein ja aamulla olo on kuin olisi juhlinut koko yön.

Vasta puolen vuoden iässä lapsen univaiheet ja unen rakenne muistuttavat aikuisen unta. Alle puolen vuoden ikäinen tarvitsee lähes aina aikuisen apua nukahtaakseen uudelleen, mikäli havahtuu hereille. Puolen vuoden iässä päiviin tulee luontaisesti enemmän rytmiä jo kiinteidenkin aloituksen vuoksi, vaikka annokset olisivatkin pieniä. Päiväuniin on mahdollista saada tuossa vaiheessa tolkkua. Öitä tekee helposti levottomaksi silti uudet ruoka-aineet ja voimakas motorisen kehityksen vaihe: yksi ryömii, toinen konttaa ja kolmas nousee seisomaan. Me olemme nyt tässä vaiheessa.

Vauvan uni ja nukkuminen näyttää olevan vaiheesta vaiheeseen siirtymistä ja usein kaikki on väliaikaista. On huonoja jaksoja ja hyviä jaksoja. Näkö kehittyy, maailma avartuu, tulee hampaita, opitaan ryömimään, konttaamaan, tulee eroahdistusta jne. Jos ensimmäinen vuosi on vanhemmille välillä rankka, niin on se kyllä lapsellekin. Kun sellaisesta pienestä nyytistä kasvaa vaikka mitä osaava taapero ja KAIKKI pitää opetella. Huh. Ja kyllä, moni asia pyörii unen ympärillä. Oli sitä sitten tai ei.