Toinen mahdollisuus

Jonain hämäränä yönä kun näette pienen naisen kiipeävän lähimpään kellotorniin ja lyövän haarukan kellonrattaisiin, olen se minä, joka yrittää pysäyttää ajan edes hetkeksi. Arki on hektistä ja täynnä vain pariminuuttisia, jolloin ehdin juuri ja juuri juoda pari kertaa mikrotetun kahvin.

Isoveli on oppinut kesän aikana tekemään kuperkeikan, seisomaan päällään ja aukaisemaan viimeisenkin ulko-oven lukosta. Hän laulaa taukoamatta "Hiio, hiio, hoi", mikä selvisi Piippolan vaarin englanninkieliseksi versioksi. Isoveli opettelee olemaan iso ja on samalla niin pieni. Hän tahtoisi jättää päiväunet pois ja toisinaan niin tekeekin. Kaikkeen hän vastaa uhmakkaasti "EI ONPAS!" ihan vain varmistaakseen molemmat vastausvaihtoehdot. On silti mahdotonta olla kauaa vihainen taaperolle, joka karkaa takapihalle kähveltääkseen puolukkasangosta pari puolukkaa vastaten "Otin vaan yhen" tai raahaa ämpärin keittiötason viereen, jotta voi ottaa pari kuivurista tullutta omenaviipaletta tuumaten "Minä kyttään näistä". 

Pikkusisko on häthätää 8 kuukautta ja oppinut istumaan, ryömimään, nousemaan tukea vasten, konttaamaan ja nyt hän ottaa jo ensimmäisiä askeliaan käsistä tuettuna. Eräänä iltana väläytti hän myös isoveljen pravuurin: syöttötuolista poiskiipeämisen. Vauvani on hyvin vähän enää vauva ja kurkkuani kuristaa, kuinka nopeasti hän kasvaa. Siinä missä esikoista ehti tuijotella koko päivän ja odotella, milloin se oppii mitäkin, oppii pikkusisko kaiken salassa. On myös outoa, miten hän ylipäätään ehtii oppia mitään, sillä pääsääntöisesti isoveli on niin liki pikkusiskoa, ettei edes henkäys mahdu välistä.

Tämä on minun elämäni. Toisinaan tämä väsyttää, mutta joka päivä olen kiitollinen siitä, mitä olen saanut. Toinen lapsi on ollut minulle toinen mahdollisuus kokea vauvavuosi uudelleen ja kasvaa äidiksi taas piirun verran. Toinen vauvavuosi on ollut valovuosia verran helpompi kuin ensimmäinen.  Ja toistan itseäni, koska olen edelleen ihan häkeltynyt tästä asiasta. Huokaisen, kiitän, opin vielä. 

Tapahtui kummia

Oli suuri harhaluulo, että pääsisimme eroon tutista ennen kuin uusi vauva tulee. Ensin tutti ei kelvannut, mutta niin se alkoi maistua yösyöttöjen lopettamisen jälkeen. Tuttia syödään vain unilla ja sen ansiosta olemme saaneet nauttia erittäin hyvistä yöunista.  Juuri nyt en todellakaan kykene tinkimään omista yöunistani, tarvitsen ihan jokaisen minuutin unta ja ihan jokaisen ehjän yön. Tutistaluopumissuunnitelma oli siis hylättävä omista mukavuussyistä. Toisaalta olen lopettanut imettämisen kohta seitsemän kuukautta sitten ja vielä viime viikolla olisi Juniori napannut maitolaitoksestani kiinni saunassa. Uskomatonta, miten se voi vieläkin muistaa! En siis usko, että tutti unohtuisi nopeasti, etenkin jos vauvallakin on tutti....

On tässä hetki jos toinen myös pohdittu, että pitäisi siirtää Juniori pois pinniksestä "isojen lasten sänkyyn". Hui, kun se kuulostaakin lopulliselta! Talossa on vain yksi pinnasänky ja olisi ihan suotavaa saada se vauvalle. Lähennymme myös koko ajan hetkeä, jolloin on todettava, että muksu kiipeää pinniksestä pois ja tipahtaa pää edellä lattialle. Kamala ajatus sekin.

Isimiehen vanhempien mökillä on ollut jemmassa isimiehen vanha päästävedettävä lastensänky. Taitaa olla ihan Muuramen. Kesällä se tuotiin mökiltä meille ja tuolla se on seisoskellut yläkerran nurkassa. Osoittautui ongelmalliseksi, kun siihen tarvittiinkin 75 senttiä leveä patja ja kaikki lastensänkyjen patjat ovat joko 70 tai 80 senttiä leveitä. Hieman kun vaivaa näki (okei, kerran googlasin), niin löysin sopivan levyisen lastenpatjan Vepsäläisen verkkokaupasta. Oli ihan sopuhintainen ja mikä parasta, ilmaisella kotiinkuljetuksella! Pari viikkoa sitten saapui patja ja ehkä melkein joka ilta olen murehtinut, että milloin sitä jaksaisi ruveta tuohon sängynvaihto-operaatioon. Sen lisäksi, että tarvitsen jokaikisen minuutin yöunta, eivät voimat todellakaan riitä taaperon kantamiseen takaisin sänkyyn iltaisin noin parikymmentä kertaa.

Ukki tuli meillä käymään ja tapahtui kummia.

Eilen illalla kun tulin kympin jälkeen kotiin, virkkoi isimies:

Arvaapa missä Juniori nukkuu?

Olisin veikannut meidän sänkyä tai jotain ihan mitä muuta tahansa.

Kannettiin pinnasänky pois ja laitettiin Juniori nukkumaan sinne isoon sänkyyn. Ukki köllötti sohvalla samassa huoneessa ja sinne se Juniori nukahti. Ei tullut kertaakaan pois sängystä.

Olin aivan hämmentynyt. En tiedä, olinko enemmän hämmentynyt isimiehen aloitteellisuudesta ja päättäväisyydestä vai siitä, että Juniori oli nukahtanut kiltisti uuteen sänkyyn. Olin nimittäin varautunut siihen, että sängynvaihdosta seuraa vähintään viikon kahden armoton iltaralli. Etenkin kun nukuttaminen on viime aikoina ollut taas siinä vaiheessa, että se kestää ja kestää ja kestää. Mutta niin se lapsi vain nukahti nopeasti ja nukkui omassa sängyssään 11 tunnin yöunet. Eikä edes tipahtanut. Varovaiset vanhemmat vuorasivat tietysti patjoilla kaiken lattiatilan sängyn reunoilta tai (no lähinnä minä vaadin niin). En silti tiedä kenestä olisin ylpein: isimiehestä, ukista vai Juniorista. Mutta niin se lapsi sinne simahti toisena iltana peräkkäin. Kehuahan tässä tilanteessa ei parane, sillä tilanne voi muuttua hetkellä millä hyvänsä.

Epäilemättä iltarallien aikakin vielä on.

Epäilemättä pääsemme myös tutistakin eroon - kun aika on sopiva.

Kolmen sanan joojoomies

Lapsen pulinageneraattori on käynnissä koko valveilla oloajan, mutta pulipuli, glagla, jopopopo -setistä on hieman vaikea saada tällaisen ihan tavisäidin mitään selkoa. Muutamia tunnistettavia sanoja löytyy.

Äitti eli äiti
Tämä sana esiintyy erityisesti silloin, jos äiti-ihminen on ollut poissa ja palaa takaisin lapsen näköpiiriin. Sana esiintyy myös silloin, kun lapsi kaipaa ei-näkyvissä olevaa äitiä. Äitti kajahtaa ilmoille myös silloin, kun lapsi on innoissaan ja selittää jotain äiti-ihmiselle tai oikeastaan ihan kenelle tahansa. 2/3 ajasta sana tarkoittaa kaikkea mahdollista.

Autto eli auto
Tämä sana esiintyy aina silloin, kun pihalta kuuluu auton, mopon, aura-auton, roska-auton tai mopoauton ääni. Silloin kaikki lapsen toiminnot pysähtyvät, hän jähmettyy paikoilleen ja hokee autto autto autto. Sana on käytössä myös pihalla, kun lapsi näkee auton tai silloin, kun lapsi katselee autokirjasta isoa traktoria. Autto-sanan käyttöön liittyy innostuksesta pyöreät silmät ja hämmästyksestä o-asentoon auki jäänyt suu. Toisinaan myös kädet nousevat ilmaan hurraa-asentoon.

Anna
Voi myös olla muodossa annanna. Sana esiintyy pääsääntöisesti ruokapöydässä silloin, kun lapsi kurkottelee kohti ruokaa, useinmiten jonkun muun kuin omaa ruokaa. Sana aktivoituu etenkin silloin, jos näkösällä on vadelmia tai Oltermanni-juustoa. Anna-sana on korvannut muinaissuomalaisen tisshi-sanan, jolla lapsi viittasi alkuvaiheen maitoateriointiin ennen kiinteämmän ruokavalion yleistymistä.

Joo
Rento joo on vastaus kaikkeen.

Otatko ruokaa?
Joo!
Mennäänkö ulos?
Joo!
Vaihdetaanko vaippa?
Joo!
Onko kylmä?
Joo!
Onko kuuma?
Joo!
Juotko vielä?
Joo!

Joo-vastaus ei kuitenkaan tarkoita, että lapsi olisi kysyjän kanssa samaa mieltä. Esimerkiksi vaipanvaihto aiheuttaa edelleen aggressiivisen ei-reaktion, johon liittyy taistele ja pakene -refleksi.

Luopumisen tuskaa

Hei hei sivupiiskat. Se oli menoa nyt.

Lapsella on ollut todella erikoiset hiukset. Ensin pään päällä ei kasvanut mitään ja tyyppi muistutti vanhaa miestä. Todella vanhaa miestä. No sitten hiukset alkoivat kasvaa. Paljon. Sivusta. Mietittiin jo, että onko lapsi sielultaan juutalainen. Niistä sivupiiskoista olis nimittäin saanut todella käheet ortodoksijuutalaisten otsakiehkurat.

Viikko sitten ne leikattiin. Se oli vähän välttämätöntä, kun lapsi alkoi hieroa hiuksiin toistuvasti ruokaa. Hiukset jäivät myös bodyn nappien väliin ja vaikeasta pukemisesta alkoi tulla vielä vaikeampaa. Mutta olihan ne söpöt, persoonalliset, erilaiset. Tekivät Ukkelista Ukkelin. Olkoonkin vain hiukset, niin kaipaan niitä.

Enpä olisi ikinä uskonut, että silmän on näin vaikea tottua. Lapsi on todella eri näköinen, tietysti edestäpäin vielä enemmän kuin takaa tai sivusta. Ja sillä on korvat.

Ai niin. Ja itse hiustenleikkaus sujui esimerkillisesti. Oli niin hieno parturintuoli, ettei mitään rajaa: traktorin penkki ja ohjauspyörä ja kaikki. Kyllä kelpas.

Arjen askeleet

Kahden ja puolen viikon lomailun jälkeen palasi isimies jälleen töihin ja niin alkoi taas arkiarki kotosalla. Tosi asiassa arki alkoi jo pari päivää aikaisemmin, kun isimies mursi peukalonsa, tarkemmin sanottuna oikean käden sellaisen. Oikean käden peukalo on osoittanut olevansa tärkeä osa kaikenlaista arkista puuhastelua ja ilman oikean käden peukoloa mies on ihan peukalo keskellä kämmentä. Kipeä se varmasti on, ainakin väri on vakuuttavan mustanpuhuva, ja tällä peukalolla ei todellakaan vaihdeta vaippoja, pueta lasta tai kiinnitetä vaunujen tai syöttötuolin valjaita kiinni. Lapsi on kuin elohopea ja luikertelee omia teitään. Lapsenhoidollisten puuhien lisäksi äiti-ihmisen toimenkuva laajentui ja hetkellisesti siihen kuului myös leipien teko miehelle ja takin vetoketjun laittaminen kiinni. Kaksi lasta yhdellä murtumalla, sanoisin! Nyt kuitenkin peukalo paketoituna arki alkaa jo luistaa.

Olin jo kovasti kaivannut arkirytmiä ja reilun viikon joululomareissun jälkeen oli mukava olla loppuloma kotona. Lapsen rytmi on alkanut palautua vähän enemmän normaaliksi. Ensimmäinen kotipäivä kotona itsekseen oli kuitenkin varmaan yhtä väsyttävä kuin miehen ensimmäinen päivä töissätöissä. Yöunilta heräsi hyväntuulinen pikkukaveri, mutta koko loppu päivän jalassani roikkui lähemmäs 8-kiloinen kahvakuula. Voi ulina ja ulvaus. Selvästikin lapsi huomasi menon muuttuneen ja niin sitten viihdytin vinkuvaa vaaperoa katselemalla yhdessä isimiehen kuvia tietokoneelta, kantelemalla lasta ympäri huushollia ja veivaamalla Musarullan samaa jaksoa uudestaan ja uudestaan. Osaan jo koko jakson vuorosanat aika hyvin.

Viikko sitten lapsi alkoi vähentää maidon tissuttelua päiväsaikaan ja tällä viikolla ei sitten ole maistunut oikein mikään muukaan ruoka. Paitsi letut ja jäiset marjat ja soseet. Valitettavasti nälkä on kova, jos syö vain jäisiä vadelmia ja karpaloita aamusta iltaan. Puuron syömisestä on tullut sellainen sota, että olen repiä pelihousuni perusteellisesti, kun lapsi käynnistää sylkymoottorinsa turboasetuksille ja ensimmäisestä lusikasta. On myös tosi kiva laittaa vaikkapa kalaa ja sitten kaapia sitä tyyristä pureskeltua, suussa pyöriteltyä ja syljettyä töhnää ympäri lattiaa, pöytää ja mattoa. No onneksi on letut! Koska jostain syystä lätyt ovat nousseet suosioasteikolla top ykköseksi, niin syömme siis tätä nykyä paljon lättyjä. Aamulla ne tehdään puuroon ja päivällä kasvissoseeseen ja ah, voisin niin aloittaa "Tuunaa lättyjä lapsellesi" -kokkiohjelman! Mutta nopea viittaus vatsan toimintaan. Voi juku on pikkupätkän maha kovalla, kun ei tahdo hän maitoa, eikä tahdo soseita ja mukista hörppiminenkin on niin pieniä kulauksia. Sellaisia samanmoisia pipanoita p*skoo jotkut pikkueläimet tuonne meidän pihalle. Testattiin sitten blenderillä rahkaa, omenamehua ja mustikoita. Se maistui myös erinomaisesti, mutta siitä sitten taas vatsantoiminnalliset ongelmat olivatki siitä toisesta ääripäästä. Ehkä vatsa ei vielä kestä kunnolla maitotuotteita.

Isimiehen tuunaamia lättyjä. Menee kuumina ja kylminä.
Yhdellä ruokailulla voi mennä kuusikin lättyä. Että kyllä sillä nälkä on.

Ensimmäisen arki-illan yhteinen rauhallinen päivällishetki oli kuin suoraan jostain tragikoomisesta tv-sarjasta. Eihän siitä mitään tullut. Äidillä oli hermo tiukalla ja hän meni ulos kolaamaan lunta, nälkäisenä. Isimies laittoi ruokaa, nälkäisenä, ja lapsi heräsi ja silläkin oli nälkä. Koskä sekä äidillä ja isällä oli nälkä, olivat molemmat unohtaneet, että lapselle ei ollutkaan oikeastaan mitään valmista ruokaa ja herkullinen linssi-juureskeittokin oli liian chilinen ja suolainen pikkuihmiselle. No keitetään sille makaronia! Isi söi, makaronit kiehui, äiti söi, lapsi odotti ruokaa, se sai makaroninsa, ne eivät olleetkaan tarpeeksi pehmeitä, isi söi, äiti söi, lapsi odotteli, makaronit ei pehmenneet keittämällä, isi leikkasi niitä pienemmiksi saksilla, ei kelvannut sittenkään, lapsi sylki kaiken pois, niin myös kasvissoseen lopun ja leivän ja veden. Jos joku olisi ollut kärpäsenä katossa, olisin kertonut kovaan ääneen, että IMUROIN ja PYYHIN lattian aamulla, vaikka siitä ei ollut enää pienintäkään merkkiä jäljellä. Nostin lapsen lattialle ja niin se söi tyytyväisenä siellä pöydän alla omia kylmiä, limaisia ja kuivuneita makaroneja ja leivän paloja.

Alkutilanne.
Heko heko, syljen kaiken tänne kaukaloon.

Lopputilanne.
Syön täältä, mitä löydän.

Ja sitten vielä toiseen suuntaan.

Ja minä kun olin niin haaveillut mukavasta ruokahetkestä.

Tänään Pätkä on sitten syönyt jääkaappikylmää ihan pikkuvauvalle sopivaa samettista kasvissosetta, iltapalaksi lättyjä ja valmistauduttu kaikenlaisin ruuin huomiseen. Se on nimittäin maanantai ja uusi arkiviikko.

Kirjoja, kirjoja, kirjoja!

Kotiäidin aikaisten aamujen riemuja on aamu-tv. Jos ja kun herää kukonlaulun aikaan, on pakko laittaa välillä telkkari päälle, että pysyy hereillä ja ajatus käynnistyy. Näytän olevan niin perinteinen, että tykkään jopa enemmän Ylen aamu-tv:stä kuin maikkarin Huomenta Suomesta. Tänään haastateltiin yhtä mun idoleista Kirsi Kunnasta, joka täytti muutama päivä sitten 90 vuotta. Oi, mikä herkullinen henkilökuvan siipale aamutuimaan!

Totta turisi Kunnas. Kirjoitettu kieli, sanat, kirjat ja lukeminen tekee hyvää aivoille. Se haastaa eri lailla kuin älypuhelimet ja media. Nykyään on todella rasittavaa, kun ihmiset ovat usein vain puoliksi läsnä. Puhelimet, läppärit, ipadit ja netti on ruokapöydässä ja nukkumaan mennessä ja herätessä ja telkkaria katsoessa ja se niin kiehuttaa. Rajat lipsuu helposti, jos ei niistä pidä kiinni ja kyllä, myönnän itsekin juovani päiväkahvin usein läppärin kanssa, jos lapsi nukkuu. Mutta silti se on rasittavaa. Se vaan niin kiehuttaa, jos toinen ottaa koneen vaikka ruokapöytään. Ehkä se kärjistyy nyt entisestään, koska päivällä itse syö usein yksin (tai lapsen kanssa itse kiireessä tai lapsen roikkuessa jaloissa tai...), niin päivällisaikaan sitä kaipaisi toisen läsnäoloa ruokapöydän toisella puolella. Mutta totta sekin, että kun välillä aikaa on niin vähän itselle, että jos haluaa lukea uutisotsikot JA syödä, niin se on usein tehtävä yhtä aikaa. Ja koska lehtiä ei tule, on otsikot luettava koneelta.

No anyway. Pidän kirjoista. Pidän sanoista. Siksi on ollut todella riemastuttavaa, että lapsi tykkää kirjoista. Niitä ei ole tarvinnut tyrkyttää, vaan se oikeasti tykkää niistä. Aamu alkaa usein nojatuolissa kirjaa lukemalla, päivällä tutkitaan kirjoja ja niitä luetaan usein illalla uudestaan. Sama kirja voidaan lukea monta kertaa peräkkäin. Aikuisen näkökulmasta kirjojen lukeminen lapselle on juu mukavaa, mutta välillä se on ainakin vielä tässä vaiheessa niin puuduttavaa, koska no vauvakirjat eivät tarjoa aikusielle mitään suuria haasteta. Kun on 10 kertaa lukenut, että Ankka ui, niin kyllä ainakin rehellisyyden nimissä minua puuduttaa ja paljon. Kun olimme lukeneet varmaan kuukauden yhtä ja samaa kirjaa joka päivä monta kertaa, hilpasin kirjastoon ja toin kasan kirjoja, jos joku toinen niistä olisi mieleinen. Kun lapsia on vain yksi ja päivät ovat rauhallisia, on kyllä ihanaa, että kirjoille on oikeasti aikaa, kun ne nyt kerran kiinnostavat.

Niinpä siis Kirsi Kunnaksen innostamana vinkkaan meidän kohta kymmekuisen kirjasuosikit. Kuvat näytti tarkentuneen mattoon, kun otin kiireessä. No jaa, viesti välittynee... Itse huomasin tykkääväni runo- ja riimikirjoista, koska niitä jaksaa lukea monta kertaa ja ennen nimeämisvaihetta lapsi näyttää tykkäävän kuunnella voimakkaita äänteitä, vaikkei kaikkea ymmärtäisikään. Sivujen kääntäminen on lapsesta mitä suurinta viihdettä.

Lahjaksi saatu Leena Junnilan Lits läts lätäkkö!
Ehkä yksi nerokkaimmista vauvakirjoista!
Ensimmäinen kirja, joka kiinnosti
ja tätä meillä on luettu todella paljon 6-7 kuukauden iästä alkaen.

Isot ja selkeät kuvat ja rytmikkäät riimit kiinnostavat.

Mummin ja ukin ostama mustavalkoinen Hei, matkaan! oli seuraava suosikkikirja.
Yllättävää, että mustavalkoinen kirja kiinnosti, mutta näin olivat kirjakaupassakin väittäneet.
Tässä kiinnostaa eri kulkuneuvojen äänien jäljittely. Alkoi kiinnostaa ehkä 7 kk iästä eteenpäin.

Kirjastosta löytyi Kirsi Kunnaksen Hei Hikkori tikkori toikki on myös riimimuotoinen.
Tämä on tän hetken suosikki. Ollut jo pitkään.
Etenkin kirjan sivujen reiät ja niistä kurkkaaminen ja sivujen kääntäminen kiinnostavat.

Ukilta saatu Maatilan eläimiä - Missä on äitini? on muodostunut toiseksi tämän hetken suosikiksi.
Löytyy lehmät, hepat ja possut. Oikea emä etsitään jokaiseen kuvaan kiekosta pyörittämällä.
Se ei vielä kiinnosta, mutta eläimet ja eläinten äänet kylläkin.