Seitsenkuinen

Kuukaudessa on tapahtunut niin paljon.

Viikossa on tapahtunut niin paljon.

Niin se seitsenkuinen istuu syöttötuolissaan, taputtaa käsiään ja hokee "äitti, tisshhi". Lievästi sanottuna mieleeni tulee se karikatyyrinen hahmo, joka taputtaa käsiään kaksi kertaa nopeasti yhteen ja huutaa: "Palvelua!"

Kuukausi sitten Pätkä oli isänsä kanssa saunassa, kunnes se yhtäkkiä huusi, että "äitti". Oli lapsella nälkä, selvisi äidille hyvin nopeasti. Ajateltiin, että olipa hauska sattuma. Mutta kun kummitäti ja kerhotäti ja naapuri ja tummu ja ukki ja vaikka kuinka moni kysyi, että sanooko se "äiti", ei auttanut kuin uskoa, että ehkä se tosiaan sanoo. Äitti tarkoittaa tosin kattavasti hyvin monia asioita, mutta sinnikkäästi sana on ja pysyy. Tällä viikolla suussa on alkanut suhista tisshhi. Erikoista sinänsä, koska puhun lapselle maidosta, en tissistä.

Viimeisin parin viikon aikana ryömiminen on muuttunut epävarmasta mönkimisestä nopeiksi määrätietoisiksi suhaisuiksi pitkin ja poikin huushollia. Seitsenkuinen ryömii huoneesta toiseen, imeskelee johtoja, repii tuhkaluukkua auki, rämpyttää keittiön alalaatikkoa, jää jumiin pöydän alle, vetää keittiönkaappien jalkalistat irti ja näpelöi kodinhoitohuoneen lattiakaivon kannen pois paikoiltaan. Melkein koko ajan se hymyilee kuin Naantalin aurinko ja jokeltelee omia juttujaan mennessän. Ja kun seitsenkuinen ei jaksa enää ryömiä, se alkaa heiluttaa vimmatusti ilmassa käsiään ja jalkojaan, koska tahtoo syliin. Ja kun syliin pääsee, leviää kasvoille taas hampaaton hymy. Olen maailman valloittaja, sanoisi hän, jos osaisi.

Kolme viikkoa on syöty erittäin hyvin ja vielä kauemmin nukuttu öisin erittäin huonosti. Nyt on ollut muutama hyvä yö, mutta hyvästä syömisestä ei ole enää tietoakaan. Pinnasängyn pääpäädyn korokkeet sängynjalkojen alta on otettu pois, koska lapsi voi löytyä tätä nykyä sängystä mitä ilmeisimmin ihan miten päin vain. Vaikka pää alaspäin nukkuminen ei näytä vaivaavan Pätkää, vaivaa se äitiä. Pelkästään hereillä ei nytkytä konttausasennossa eteen ja taa, vaan sitä tehdään myös unissaan. Tällä hetkellä sekin on vaivannut enemmn äidin kuin Pätkän unta. Istumaan ei juuri jouda, kun liikkuminen on niin paljon mukavampaa, mutta ajoittain sekin sujuu, tosin hieman huojuen. Kirjat on kova sana ja silloin joutaa hetkeksi pysähtymäänkin.

Syöttötuoli ja pöperöshow

Ajattelin kirjoittaa tämän just. Mutta nyt joudunkin toteamaan, että meille tuli syöttötuoli melkein kuukausi sitten. Se on niitä harvoja juttuja, jonka Pätkä sai ihan uutena. Käytettynä oli tarkoitus ostaa, mutta meistä tuli ranttuja ja toivomaamme väriä ei vain ollut liikkeellä käytettynä. Meille saapui jokalapsiperheen hitti. Stokken Tripp Trapp. Ensin ajatus oli ostaa valkoinen, mutta kas, kuka tahtoo kuurata syöttötuolia elämäntehtävänään. Joten meille tulikin oranssi tuoli mustalla istuinosalla. Se on Tampereen Maratonklubin väreissä, perusteli isimies ylpeänä.

Homma alkoi syöttötuolin asennuksella. Lapsi ähisi lattialla ja isimies ähisi hetken tuolin kimpussa. Suitsait oli tuoli kasassa. Laitoimme innosta hihkuvan lapsen syöttötuoliin ja polleina vanhempina tutkimme lapsemme ilmettä. Lapsi kiljui ja kikatti ja oli silminnähden riemuissaan uudesta tuolista. Pätkä osaa periaatteessa istua, mutta koska on vielä aika rimpula, hölskyi hän tuolin toisesta laidasta toiseen laitaan. Sen jälkeen pieni mies alkoi puskea seisomaan jalkatuesta ponkaisten. Valjaitakin olisi saatavilla. Vielä ei ole valjaita. Saa nähdä tarvitsemmeko sellaiset. Tarkastimme ohjeesta Jalkatuen asetus --- Jalkatuki on asetettu oikeaan korkeuteen, kun lapsen jalkapohja on tasaisesti jalkatuen varassa reisien koskettaessa istuinosaan. Noin sen pitäisi olla ja noin se on. Mutta ehkä lapsen pitäisi silti istua? Kai se lapsi pysyy siellä? No sammakkotyyny selän taakse ja
pöperöhommiin. Koko syönnin ajan kuuluu aina tasainen viuhviuh, kun jalat vispaavat tuolilla.

Nämä lempipotkarit ei kyllä enää mahdu...

Hyppy, hyppy!

Tämä syöttötuoli on tuonut tähän lapsiperhe-elämään ihan uuden aspektin. Lapsi näyttää tosi isolta, kun se istuu tuolissa. On mukava ruokailla, kun lapsi voi istua myös pöydässä ja moni muukin asia keitiössä sujuu, kun lapsen voi nostaa viereen syöttätuoliin istumaan. Hän nimittäin kokee olevansa ilmojen valtias ja tarkastelee elämää tätä nykyä mielellään ylhäältä käsin syöttötuolista.

Yritin tutkia (googlasin), miten tämä kiinteiden aloitus oikein käytännössä aloitetaan ja en oikein saanut selvää. Yksi tekee niin ja toinen näin. Olin kuullut, että bataatti on makeaa ja lasten suosiossa, joten suurinpiirtein umpimähkään aloitimme siis bataatista. Keitin ja soseutin haarukalla. Mutta enpä tiennytkään, että bataattia ei kannata soseuttaa haarukalla, koska juureksen rakenne on höytyvämäinen. Se tuntui suussa varmasti tosi inhottavalta ja sain tungettua lapsen suuhun sitä ehkä puoli teelusikallista. Seuraavana aamuna löysin lapsen vaipasta jonkin höytyvämäisrakenteisen noin puolen teelusikallisen kokoisen tahmaisen palleron. Siirryimme porkkanaan. Sekään ei oikein maistunut ja jälleen seuraavana päivänä löysin ehkä kaikki syöttämäni porkkananpalat ruuansulatusjärjestelmän jätepuolelta.

No totuushan on se, että useampi päivä pitää maistella samaa ja mielellään aamupäivällä, jos tulee reaktioita, niin sen näkee ennemmin päivällä/illalla kuin yöllä. Vaikka ilmeisesti välillä reaktioihin voi mennä enemmänkin aikaa. Kolme päivää samaa ja jos sujuu, niin sitten uusi maku. Ensimmäinen viikko syljettiin kaikki mahdollinen ulos, mutta sen jälkeen kaikki on uponnut, joten en ole kovin tarkkaan noudattanut mitään suunnitelmaa. Kovin tarkka en ole ollut ruuan rakentesta, koska möykkyinenkin pöperö näyttää uppoavan. Päiväunien vuoksi päivärytmi on edelleen hyvinkin vaihteleva, mutta olemme saavuttaneet lähes neljän aterian rytmin: aamupuuro, lounas, päivällinen/välipala, iltapuuro. Arvoon arvaamattomaan ovat nousseet pakastetut äidinmaidot.

Me on aloitettu aika perinteisellä linjalla ja maistettu on
bataatti: en tykkää
perunaa: namnam
porkkanaa:namnam
kukkakaalia: namnam
kurkkua: aika nam
pensasmustikkaa: namnam
täysjyväriisiä: namnam
mangoa: namnam
päärynää: aika nam
banaania: namnam
omenaa: namnam
luumua: namnam
kauraa: namnam

Onneksi olin kuullut, että kaura voi laittaa putket tukkoon ja sen se tottavie teki jo kahdessa päivässä ja tajusin jättää sen heti pois. Hitiksi on muodostunut täysjyväriisi, jota keitän/haudutan 2-2 1/2 tuntia ja se ajaa puuron virkaa tällä hetkellä. Toisinaan sitä tarjotaan myös lounaaksi tai välipalaksi riippuen mitä siihen sekoitan. Keitän parin päivän satsin kerrallaan ja välillä syön riisiä itsekin. Juominen ei suju vielä millään alkeellisellakaan tavalla ei hörpyttämällä eikä nokkamukista. Mutta tästä se lähtee. Ei niin paha mitä ensin kuvittelin.

Hankintalistalle höyrytyskattila ja uusi puurokattila.

Antakaa sille tutti

Ehkä jokainen tupa ja tölli näillä main tietää, että meidän lapsi ei syö tuttia. Välillä toivon asuvamme jossain keskellä erämaata, kun nukutan lasta päiväunille. Vaikka nytkään ketään ei näy missään, tunnen selässäni katseen antakaa sille tutti. Voi kuulkaa, on annettu. Lapsi sylkee sen pihalle, hieroo sillä ikeniään, pyörittelee käsissään, mutta ei se sitä syö. Hyvin pienenä Pätkä oppi ottamaan tutin pois suustaan, mutta ei juurikaan tahdo laittaa sitä takaisin suuhun. Puoli vuotta olemme opetelleet tutin syömistä ja kuljetan sitä vaunuissa varmuuden vuoksi. Mutta kerrankin löysin tutin postilaatikon luota, kun lapsi oli viskannut sen ulos vaunuista. Se ei vaan syö tuttia.

On siis perin kummallista, että joskus lapsi imaisee tutin. Kääntää päänsä, tuhahtaa ja nukahtaa tutin rytmiseen imemiseen kuin vaipuisi transsiin. Toissa iltana Pätkä nappasi tutin suuhunsa, huokaisi ja nukahti. Se nukkui aamuun asti koko yön heräämättä kertaakaan yhteensä yhdeksän ja puoli tuntia ja heräsi pitelemättömän hyvällä tuulella, tutti suussa. Maidon tuotannollisista syistä äiti heräsi kyllä yöllä ja epäuskoisena tuijotti kelloa, joka näytti 5.20. Pidempi unipätkä kuin miesmuistiin. Tällaista ei ole tapahtunut ikinä, ja se oli edistystä viimeaikaisiin 1,5-2 tunnin öisiin syöttöväleihin, joiden seurauksena lapsi kelluu vaipassaan jo puolessa välissä yötä ja äiti haaveilee nukkumisesta myös päivisin. Olen mietinyt, voiko lapsella olla yöllä nälkä, kun se syö niin usein. Ei sillä ole. Sillä on imemisen tarve. Ja sille niin sopisi tutti. Mutta etenkään öisin se ei halua imeä tuttia. Eilen illalla, kun nukutin lasta, lensi tutti jälleen sängystä ja tiesin arjen palanneen. Ensimmäinen herätys sitten olikin jo puoli yksi.

Tosin päiväunista Pätkä on tällä hetkellä hieman innostunut. Se asettuu tyytyväisenä vaunuihin unirättiotus kainalossaan ja muutamana päivänä se on nukahtanut itsekseen omaa univirttä veisaten paikallaan olevissa rattaissa. En todellakaan kehuskele, sillä mitä todennäköisimmin tämä ei ole pysyvä muutos, mutta varsin riemastuttava joka tapauksessa. Vieläkö iltaisinkin nukahtaminen sujuisi noin rauhallisin menoin!

Uudet vanhat vaatteet

Jopa kliseisesti voisi sanoa, että lapset kasvavat nopeasti.

Yleensä kasvamisen huomaa vaipasta. Kun vaippa valskaa kerta toisensa jälkeen, sitä yhtäkkiä tajuaa, että vika ei ole vaipan laittajassa, vaan vaippa on liian pieni! Nyt kun lapselle tulee laitettu usein kesto, tämä vaippa-aspekti suhteessa lapsen kasvuun on hieman hämärtynyt.

Tässä eilen aamulla katselin Pätkää, kun se ryömi lattialla ja yhtäkkiä tajusin, että sillähän on ihan liian pienet vaatteet. Bodyn kaula-aukko venyi missä lie navassa asti ja muistin, että näppärit olivatkin aika tiukat. Housun lahkeet ylsivät häthätää nilkkoihin ja kirrasivat jotenkin oudosti takamuksesta. Kurkkasin bodya, se oli kokoa 68cm ja housut näyttivät olevan 62cm.

Niin, juurihan ostin ison kasan 74cm vaatteita, muistelin ja lähdin tutkailemaan, mihin olin jemmannut lapsen uudet vaatteet.

Kyseessähän on uudet vanhat vaatteet, sillä suurin osa meidän vaatteista on saatu käytettynä, ne ovat lainassa tai olen ostanut ne kirpparilta. Ihan uusia uusia vaatteita olemme ostaneet tosi vähän ja ne on pääasiassa saatu lahjaksi. Uusilla lastenvaatteilla saa rahastettua paljon ja samaan aikaan käytettynä liikkuu lähes uudenveroista vaatetta edullisesti. Kuukausi takaperin ostin nimittäin nettikirppikseltä kaksi muovikassillista poikien 74cm:n vaatteita, kympillä. Melkein nolotti, kun kävin kassit hakemassa, kun myyjä tuumasi, että laittaa vielä muutamat pieneksi käyneet vaatteet pojan kaapista mukaan. Mukana oli ehkä kolmet sukat, villasukat, kolme yöpaitaa, tossut, seitsemän bodya, kymmenen pitkähihaista, yli kymmenet housut ja pari collegehaalaria. Osa vaatteista oli luonnollisesti paljonkin käytettyjä, mutta mukana oli myös täysin uudenkarheita ja käyttämättömiä vaatteita. Osan laitoin heti kiertoon uudestaan ja osan nostin kaappiin odottamaan, että lapsi kasvaa. Nyt se on ilmeisesti kasvanut ja pitkien helteiden jälkeen huomaan, että lapsi on itse asiassa tainnut hypätä yhden vaatekoon yli.

Korkkaamattomat Adidaksen pöksyt: 25-27 senttiä.
Yritin ottaa kuvan, mutta jätkä lähti ryömimään kohti kameraa. 

Erinomaisessa kunnossa oleva body: 3e.

Kummitädin tarjoamat sukat: 0e.
On muuten tois hankala saada kuva lapsen sukista, kun jalat heiluu niin paljon.
Toinen sukka näyttää karanneenkin.

Nämä joutavat jemmaan tai eteenpäin:
Toisilta kummeilta saadut Tutan housut ja
Pätkän isotädiltä saatu traktoribody, sukista ei havaintoa.

Kotiäidin keittiössä

Kun jäin kotiin lapsen kanssa, suurin huoleni ei ollut, miten pärjään lapsen kanssa kotona, vaan mitä me syödään joka päivä.

Olen töissä koulussa ja työpäivääni kuuluu ruokailu oppilaiden kanssa. Saan ruuastani jonkinlaisen hyvityksen hinnasta, koska se on valvonta-ateria. Kouluruuasta valitetaan aina, mutta minusta meidän koulussa on ihan ok ruoka. Parhaimpia kouluruokia olen syönyt pikkukouluissa, joissa toimii oma keittiö - ei tietoakaan eineksistä ja sämpylätkin itse tehtyjä, nam. Harmi, kun enää ei ole taloudellisesti kannattavaa tarjota lapsille kotiruokaa lähentelevää kouluruokaa, vaikka se muuten  kannattavaa olisi. Ruuan teko keskitetään keskuskeittiöille, mistä johtuen kouluilla on aika pieni mahdollisuus vaikuttaa ruuan laatuun. No siitä huolimatta työpaikassani on ihan kohtuullisen hyvää ruokaa ja ainakin minä, joka tarvitsen kaksi lämmintä ateriaa päivässä, mussutan sitä tyytyväisenä. Ainahan tosin joku kaivaa nenää pöydän toisella puolella, puhuu ruoka suussa tai rutisee ope mää en tykkää tästä, mutta silti saan käydä viisi kertaa viikossa valmiiseen pöytään.

No kotona ollaan ja nälkä on edelleen joka päivä. Itse asiassa nälkä on kahta kauheampi imettäessä. Alussa oli noustava syömään myös öisin. Pätkä vetää tissimaitoa ja omia soseitaan, mutta mama virittelee uraa kotikokkaajana. Suurin ongelma ruuanlaitossani lienee mielikuvituksen puute. On vain todella vaikea yrittää keksiä ruokia. Olen siis alkanut (tai mies on alkanut) etsiä hyviä reseptisivuja. Eilen päädyin maku.fi -sivustolle ja sieltä löytyi tämän päivän ruoka.

Tänään syödään ohra-punajuuripataa.

Raskausaikana ruokavalioni oli aika pliisu ja söin kaikkea mautonta, pitkään suosikkeina oli esim. raa'at porkkanat, näkkileipä ja jääkylmävesi. Ruokahalun palattua olen makujen taivaassa ja nautin voimakkaista mauista, kuten savustettu kala ja sinihomejuusto.

Ruoka on valmista! Mumskis, taidankin ruveta syömään. Seuraavalla kerralla vähennän suurimoiden osuutta rajusti. Tykkään, että punajuuri on pääaine, nyt suurimoita oli enemmistö.

Ohra-punajuuripata

2 dl rikottuja ohrasuurimoita
6 dl kasvislientä
1 sipuli
4 kpl punajuuria
2 dl ruokakermaa
125 g sinihomejuustomurua

öljyä

mustapippuria

persiljaa

Pane ohrasuurimot kiehuvaan kasvisliemeen ja anna kiehua hiljalleen kannen alla pakkauksen ohjeen mukainen aika, välillä sekoittaen.

Hienonna sipuli ja kuutioi kuoritut punajuuret. Paista niitä öljyssä, kunnes punajuuri on sopivan kypsää. Lisää ruokakerma,sinihomejuusto ja mustapippuri. Lisää keitetyt suurimot ja nestettä tarvittaessa. Lisää lopuksi persilja.

Vauvauinti

Aloitimme harrastuksen: vauvauinnin.

Pätkä on rakastanut aina vettä. Ehkä siinä on ollut jotain tuttuuden tuntua, kun on lillunut 9 kuukautta vedessä äidin masussa. Ensimmäisten kuukausien aikana itkevä vauva hiljeni aina kylvetettäessä, joten kylvetimme pikkumiehen joka ilta. Se rauhoitti ja rentoutti, ei pelkästään lasta vaan myös vanhempia. Siksi meillä on myös kuunneltu lorisevan veden ääntä rauhoittumismielessä. Vesiyhtiö kiittänee.

Joten nykyään kun harrastetaan kaikenlaista, ajattelimme, että vauvauinti olisi meille sopiva harrastus. Tänään sitten koitti se päivä, kun kesätauon jälkeen uinnit taas starttasivat ja puolivuotias kaiffari pääsi ensimmäisen kerran uimaan oikein uimahalliin.

Etukäteen olisi voinut totuttaa vauvaa kylpemään eri asennoissa ja viilentää kylpyveden lämpötilaa. No amme on tälle polskuttelijalle käynyt pieneksi jo aika päiviä sitten ja kylmänarkakaan vauvamme ei näytä olevan. Alussahan tunnolliset vanhemmat mittasivat tarkkaan veden lämpötilan ohjeiden mukaisesti, mutta vauvallemme taisi tulla jo silloin kuuma, koska hän ei halunnut pyyhettä kylvyn jälkeen. Toki meillä vanhemmilla kesti hieman aikaa tajuta, että lapsi itkee kylvyn jälkeen, koska hän on kiedottu pyyhkeeseen. Niin. Talvi oli leuto, mutta silti ei talvella ensimmäisenä tullut mieleen heilutella vauvaa kylvyn jälkeen ilman pyyhettä. Tästä rohkaistuneena kesällä sitten tuli tuo järviuintikin tsekattua. Toimi. Lapsi oli rohkeampi kuin vanhemmat. Joko tässä nyt jää oman lapsensa kehityksen jalkoihin...

Toissa viikolla mummulassa laitoimme Pätkän vatiin istumaan saunaan kylpylelun kera. Kuvittelimme lapsen läiskyttelevän vähän vettä, imeskelevän kylpyankkaa ja nauttivan saunomisesta. Olisi pitänyt arvata, että lapsesta sai pitää kiinni kaksin käsin, hän hörppi vadista vettä henkeensä minkä ehti ja heitti kylpyankan lähes kiukaalle. Pelkäsin siis hieman, että saamme porttikiellon koko uimahalliin ekan kerran jälkeen.

Uinti on kerran viikossa, allasaika on puoli tuntia. Se oli ihan sopiva ponnistus tuollaiselle pienelle natiaiselle - ja äidille, joka riisuu ja pukee ja suihkuttaa ja saunottaa ja syöttää lapsen. Onneksi pian isikin voi ottaa lapsen.

No hyvinhän se meni. Ryhmässä oli kahdeksan lasta ikähaitarilla 3kk-vuosi ja kaikki olivat ekaa kertaa uimassa. Vauvaa heiluteltiin vedessä eri asennoissa ja vettä loroteltiin päälle ja polskuteltiin lelujen perässä. Ensin lapsi katseli kummastuneena, että mikä on homman nimi, mutta sitten vedestä otettiin kaikki ilo irti. Pätkän mielestä uiminen oli tosijee, suihkussa käyminen oli tosijee, saunominen oli tosijee. Ainoastaan altaasta poistuminen harmitti. Mutta alku oli lupaava ja uinnin jälkeiset päiväunet taattu. Viikon päästä uusiksi!

Kotihommia

Monta viikkoa on menty tukka putkella ja kotona alkaa näyttää siltä, että lattiaa ei näy tavaroiden alta ja seinät kaatuisivat, mikäli massiivinen pölymäärä nurkissa ei kannattelisi niitä. Tänään oltiin koko päivä kotona ja tehtiin kotihommia.

On imuroitu, pyykätty, silitetty, pesty auto, tehty päärynäsosetta pakkaseen, käyty kaupassa ja vaikka mitä. Omenasose porisee hellalla, sauna lämpenee ja toistaiseksi rauha maassa. Myös syksyn satoa on käyty pihalla tutkailemassa.

Tänä vuonna tulee porkkanoita.
Viime vuonna ei jaksettu laittaa,
kun toissa vuonna ei löydetty ainoatakaan porkkanaa
rikkaruohojen seasta.
Taikasana: istutuslaatikko!

Ekat luumut ikinä! Jännää!

Maa-artisokka senkun rehottaa.
Siirrosta huolimatta paljon mukuloita luvassa.

Laiskan naisen ruusupenkki.
Hyvin näyttää kukkivan huonommallakin hoidolla.

Etsi kuvasta lapsi.

Sotkuisen keittiön uumenista löytyi valkosipulin siemenet,
jotka isimies kävi kylvämässä ensi kesää varten.

Omenapaistosta inkiväärikermalla.

Pistänpäs tämän reseptin tänne, että löydän sen joskus...

Omenapaistos inkiväärikermalla

Sopivasti omenoita vuokaan pilkottuna.

Päälle kuorrutus ja uuniin. 200'c, uunin keskitaso, 20 minuuttia. 

Nauti valmis paistos kermahässäkän kanssa. 

Voita ja sokeria laitoin hieman ohjetta vähemmän. Toimii!

Kuorrutus

75 g voita

1 dl fariinisokeria

1 ½ dl kaurahiutaleita

50 g mantelilastuja/rouhetta/pilkottuja manteleita

1 tl kanelia

Inkiväärikerma

2 dl vaahtoutuvaa kermaa

1 dl turkkilaista jogurttia

2 tl tuoretta inkivääriä raasteena

½ dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

Tolppakengät, koolauspuut ja muutama sana terassin rakentamisesta

Aamulla joka puolella oli niin sumuista, että luulin sumun olevan omissa silmissäni. Oli sopivasti kalsea aamu, joten päätin aloittaa takanlämmityskauden. Puita pesään ja tupa lämpimäksi. Ei palellu sisällä ei. Ja katos, päivällä ulkomittari näytti jo varjossa +18'c. Eikä palellu ulkonakaan. Lapsenkin olin laittaa villapuvussa päiväunille. Ne olisivatkin olleet menetetyt unet ne.

Kuulemma viimeinen lämmin aalto saapuu ja sen jälkeen alkaa syksy. Sopivasti lämpimän aallon saattelemana tänään saapuivat myös meidän uudet terassikalusteet. Terassihan on kesken, mutta näin kahden vuoden jälkeen kaipaan jo jotain missä hengailla. Kolme puista tuolia siirtyköön hieman takavasemmalle.

Viime kesän operaatio oli talon maalaus. Kesäkuu rapattiin taloa ja kärsimätön vaimo kysyi kymmeniä kertoja kärsivälliseltä mieheltään, että joko maalataan. Ja kun vihdoin viimein kärsimätön vaimo olisi päässyt maalaamaan, alkoi pieni ihmistaimi vaimon vatsassa pitää sellaista elämää, että vaimo ei sitten maalannut. Se oksensi ja raahasi lepakkotuoli ympäri taloa ja katsoi, kun muut maalasivat.

No tämän kesän operaatio oli takapihan terassi. Kärsimätön vaimo ja kärsivällisen perusteellinen mies päättivät rakentaa terassin. Vanhasta terassista kun lahosi laidat ja runko. Kansilautoja irrotettaessa romahti lopulta koko terassi. Kesän operaatio laajeni syksyn operaatioksi, kun terassin portaat puuttuu edelleen (ja se sora sieltä alta) ja kate saadaan vasta ensi keväänä, kun on testattu kestävätkö perustukset. Myös rintamamiestalon korkea katto asettaa haasteita kattamiselle. Olisihan se kerrassaan kurjaa, jos ekat katolta tippuvat lumet romauttaisivat katteen. Harkinnassa on siis lasikate, joka on kas, todella kallis. Mutta kuinka kärsimätön vaimo tulikaan ajatelleeksi, että ostetaan muutama lauta ja vähän naputellaan ja terassi on valmis. Mutta eihän terassia niin rakenneta, huomasi kärsimätön vaimo aika nopeasti. Ensinnäkin terassin rakentaa kärsivällinen mies, joka ymmärtää asiasta jotain, ei kärsimätön vaimo, joka lähinnä tietää, minkä värinen terassi voisi olla. Nyt vaimo tietää, että..

1. terassi pitää piirtää ja suunnitella ja mitata
2. materiaaleja täytyy vertailla: millainen lauta vai olisiko komposiitti
3. terassimateriaaleista täytyy tehdä hintavertailu
4. koska terassi katetaan, täytyy olla yhteydessä kunnan rakennusvalvontaan
5. rakennusvalvontaan pitää tehdä toimenpideanomus katetusta terassista
6. koska uudesta autosta puuttuu koukku, täytyy kikkailla puutavaran haun kanssa
7. vanhan terassin perustustolpat pitää lyhentää muistaakseni jollain laikalla
8. ostaa muutama työkone lisää (onneksi Bauhausissa oli tarjous)
9. pari katajaa pitää siirtää
10. multa pitää lapioida terassin alta/sivusta
11. tilata peräkärryllinen soraa mullan tilalle
12. kikkailla sora jotenkin ilman koukkua ja peräkärryä
13. valtata ja maalata katoksen tukipuut
14. ostaa lukematon määrä kaiken maailman ruuveja, tolppakenkiä ja muuta rakennuskiinnitystavaraa
15. suunnitella portaat (Tiesittekö, minkä korkuinen on "normaali porrasaskelma"? Vaimo ei kyllä tiedä vieläkään. Meidän kaikki portaat näyttää olevan nimittäin eri korkuisia...)
16. vertailla portaiden materiaaleja ja rakentaa portaat
17. vertailla katevaihtoehtoja, hintoja ja materiaaleja
18. hommata terassikalusteet
19. Istua terassilla

Unohdinkohan jotain oleellista?

Olen onnellinen, että me ei rakenneta taloa.

Mutta tänään saapui sohva ja ikuisesti haaveilemani keinu. Nuukana ihmisenä terassikalusteethan kannattaa ostaa näin syksyllä, kun kaikki on alennuksessa. Vaikka terassikausi alkaa jo olla ohi.

Sopivaa helletekemistä, kun lämmintä on noin +kolmekymmentäjotain.

Väsyneet voi levätä.

Komposiitin imeskelynkestävyys testattu. Ryömiessä ei lähde tikkuja, mutta sukkahousut valuu.

Ekat iltapäiväkahvit.
Terassikaupan mies myi meille kaksi lautaa liian vähän. Vähän on vielä siis kansilaudoitus kesken.

Hiemanko muutan tähän keinuun. No ehkä kesäisin.

Meidän ikiliikkuja valikoi myös keinun lempipaikakseen.  

Tule vielä viimeinen lämmin aalto. Minä aion istua terassilla.

Uusia naamoja, uusia leluja

Hyvä päivä. Takana on niin hyvä päivä, että oikein hymistelen itsekseni.

Aamulla kiukutti kyllä niin kaikilla mausteilla. Välillä tuntuu, etten niin pysty kasaamaan itseäni hieman huonosti nukkujen öiden jälkeen. Yö ei ollut edes huonoimmasta päästä, mutta pätkänen se oli silti. Etenkin kun mies vielä illalla vasta muisti mainita, että tänään työpäivällä onkin mittaa klo 8-20 ja ruokaakaan ei ollut kaapissa mitään rääppeitä.

Aamukiukun yli kun pääsin, niin siitä se päivä lähti rullaamaan. Pätkä nukkui kahden tunnin aamupäiväunet ja ehdin tehdä rauhassa ruokaa. Meidän perheessä mies vastaa usein ruuanlaitosta ja jostain syystä löytää kaikki parhaimmat reseptit. Tälle päivälle ainekset oli mulle valmiina ja ohjekin läppärille valmiiksi avattu. Walaa! Luvassa olisi marokkolaista sitruunakanaa ILMAN rusinoita. Hetki jos toinen, niin keittiössä leijaili aivan taivaallinen tuoksu. Suosittelen vaihtelunhaluisille kokkaajille. Pataruuat ovat niin kotiäitejä varten. 

Neuvolan täti oli vinkannut, että Avoin päiväkoti (sinne voi siis mennä kaikki kotona olevat aikuiset lastensa kanssa) aloittaa taas toimintansa ja uutena toimintamuotona on Vauvatreffit. Joo, kuulostaa pahalta, mutta kokemus oli positiivisempi kuin perhekerho, jossa oli paljon taaperoita ja melua. Nyt paikalla oli vain alle vuosikkaita ja meno oli rauhallisempaa. Pätkä oli ihan liekeissä ja hyvien päiväunien ja onnistuneen lounaan jälkeen näytti kyllä kaikki temppunsa. Lapsen riemu oli aivan suunnaton, kun se näki uusia kasvoja, uusia pieniä ihmisiä. Se kikatti ja hekotti ääneen ja sätkytteli kaikkia pieniä jäseniään, huuteli äitti äitti ja oppi ryömimään maton päällä. Olin ehkä niin haljeta ylpeydestä, puhumattakaan kuinka sydän suli siitä kikattelusta. Lopputulos: muiden naamat on kivaa vaihtelua äidin naamaan ja muiden lelut on kivempia ja saa ryömimään. Nämä lelut kotona on siis niin nähty. Myös aikuiskeskusteluseura oli mukavaa vaihtelua näin äidin näkökulmasta. Taidan mennä uudestaan.

Kotia kun päästiin, Pätkä veti jälleen kahden tunnin unet ja sen jälkeen lähdettiin taas kyläilemään. Isimies oli jättänyt meille auton, niin pääsimme kerrankin rilluttelemaan ja hyvien unien jälkeen uskalsin lähteä liikenteeseen uudelleen.

Ja jälleen sama juttu. Uudet naamat, uudet lelut. Lapsi oli ihan riemuissaan. Suht ajoissa kotiin, iltapuurot naamaan ja nukkumaan. Kyllä tekee niin hyvää poistua välillä kotoa.

Maitobaari auki

Täysimetin 6 kuukautta. Kuuden kuukauden ikään mennessä olen antanut lapselleni vain raa'an porkkanan, jota hän on imeskellyt ja jolla hän hieronut kutisevia ikeniään.

Viikko sitten kylässä huomasin sanovani ääneen, kuinka olen imettänyt puoli vuotta, koska se on ollut niin helppoa. Häkellyin sanomisistani. Tämä imetyshomma on ollut kaikkea muuta kuin tissi vauvan suuhun ja menoksi. Enkä kyllä tajua, miten suustani pääsi sellainen rupisammakko, että se olisi ollut helppoa, sillä se on ollut kaikkea muuta kuin helppoa.

Imetyskipu, joka jonkin oppaan mukaan kestää muutamia päiviä, kesti lähes kolme kuukautta, sen jälkeen lapsen imuote alkoi olla inhimillinen. Maidon tasaantuminen kestää jonkin oppaan mukaan keskimäärin 6-7 viikkoa. No, se voi kestää myös noin kolme ja puoli kuukautta. Jonkin oppaan mukaan rintaraivareita esiintyy kausittain 3-4-kuukauden iässä, meillä ne alkoivat syntymästä ja kestivät kaksi kuukautta, jokaikinen ilta ja myös päivisin. Ja kyllä, minä olin se joka ensimmäisenä kotiyönä steriloi vauvan tuttipulloja keskellä yötä ja vauva karjui kuin hyeena toisessa huoneessa. On tullut opiskeltua suihkutisseistä ja rintakumeista ja tiehyttukoksista ja tissirasvoista ja rintapumpuista, joista minulla ei ollut pienentäkään aavistusta ennen vauvan syntymää. Nyt vauva on viikon oli puoli vuotta ja se on vedellyt pelkkää äidinmaitoa tuolla huonolla imuotteellaan puoli vuotta. Neuvolan tätikin tuumasi, että onhan tuo vauvan ylähuuli tosi pieni, kun kyselin, miten huuli voi edelleen kääntyä välillä sisäänpäin. No siihenkin on kyllä löytynyt syy, kun on opiskellut kaiken nettitiedon vaikkapa niistä suihkutisseistä. Näin jälkeenpäin en tajua, miten olen selvinnyt.

Olen imettänyt, koska maitoa on tullut. Olen imettänyt, koska lapsi on kuitenkin tullut tyytyväiseksi. Olen imettänyt, koska lapsi on kasvanut, pissavaippoja on tullut tasaisesti ja vaatekoot ovat jääneet pieniksi. Olen imettänyt, koska on todellä kätevää laittaa tissi lapsen suuhun keskellä yötä ennemmin kuin lähteä kolistelemaan keittiöön ja lämmittämään pulloa. Olen imettänyt, koska lapsi on rauhoittunut rinnalle ja se antaa minulle rauhan, kun katson lastani.

Olen nähnyt vaivaa. Olen tehnyt töitä. Mutta ei imettäminen tee kenestäkään hyvää äitiä tai imettämättä jättäminen huonoa äitiä. Ymmärrän täysin, miksi joku ei halua imettää. Imetys on ollut itkua, kipua, väsymystä, raivoa ja turhautumista. Mutta se on ollut myös iloa, naurua, hellyyttä, hassuttelua ja rauhaa. Se tulee niin iholla, että sitä on vaikea käsittää. En olisi ikinä uskonut, kuinka paljon tunteita imetys voi aiheuttaa. En liputa nyt sen puolesta, kuinka äidinmaito on lapselle parasta ravintoa. Uskon jokaisen äidin sen tietävän, mutta silti on monia tarinoita, miksi joku ei halua tai voi imettää. Pullolapset kasvavat ja ovat ihan yhtälailla onnellisia ja terveitä. Ja saavat ihan yhtälailla osakseen äidinrakkautta ja läheisyyttä.

Maitobaari on täällä edelleen auki tiuhaan, mutta kyllä tähänkin taloon nyt uusi järjestys on tulossa. Nimittäin nuo inhoamani soseet.

Olen imettänyt pitkään myös siksi, että saisin tätä soserumbaa ehkä lyhyemmäksi. Toivon kovasti, että yksivuotias söisi jo aika lailla kaikkea ja näiden sörsseleiden kanssa ei tarvitsisi niin kauan säätää. Viikko sitten aloimme maistella soseita ja nyt viikon harjoittelun jälkeen lapsi on suostunut aukaisemaan suunsa ensimmäisen kerran. Voisin siis myös todeta, että nostan hattua niille, jotka aloittavat nämä lusikkahommat jo aikaisemmin. Viitseliäisyyttä vaatii tämäkin.