Autoilun ihmemaa

Olen aina ollut sitä mieltä, että lapsen voi opettaa matkustamaan autossa. Teimme siis Pätkän kanssa kesälomareissun. Päätimme aloittaa ihan vaatimattomasti. Kaksi viikkoa ja 2500 kilometria.

Matka alkoi lupaavasti, kun kaksi päivää ennen reissua Pätkä totesi, että autossa matkustaminen on syvältä ja en tykkää. Matkalla Tampereelta mutkan kautta kotiin vauva karjui koko matkan. Ei kelvannut tutti, ei tissi, ei lelut. Tyyppi veti aina välissä henkeä ja jatkoi huutamista, ihan koko matkan. Mies kysyi aina välillä, että pysähdytäänkö, ja totesin aina vain, että kaasu pohjaan, ollaan kohta kotona. 50 minuuttia huutavan lapsen kanssa autossa tuntuu vähintään viideltä tunnilta. Kotiin päästyä hikimärkänä oli myös äiti ja vannoin, etten enää ikinä matkusta lapsen kanssa.

Niin sitä kaksi päivää myöhemmin startattiin jälleen auto ja suunnattiin mökille Itä-Suomeen, juhannusruuhkassa tietysti. Mukana oli myös miehen veli ja kummityttö. Kanssamatkustajille olin vinkannut, että autolla ajo ei ole tällä hetkellä Pätkän suosiossa ja kannattanee varata korvatulpat. Olihan se eka ajopäivä vähän pitkä.

Mutta kahden viikon aikana päästiin Itä-Suomen ja Pohjanmaan kautta Sodankylään ja jälleen Pohjanmaan kautta takaisin kotiin. Niin se lapsi vain oppi ja alkoi aika pian siirtyä automoodiin - kun matka alkoi, alkoi Pätkä nukkua. Toimivimmaksi tavaksi matkustaa pidempiä ajoja oli lähteä liikenteeseen aamulla heti ensimmäisten päiväunien aikaan. Aamulla kun noustiin, Pätkä heilui ja sätki lelukaaren alla ja vanhemmat mutustivat kiireen vilkkaa aamupalan ja pakkasivat auton (sitähän ei tietysti koskaan voinut tehdä edellisenä iltana valmiiksi..) Kun alkoi kuulua ensimmäiset väsymyskitinän merkit ja lelukaari menetti viehätyksensä, hyppäsimme leivänmuruja rinnuksilla autoon ja lähdimme matkaan. Hyvällä tuurilla saimme matkustettua pari tuntia. Kun Pätkä heräsi, olikin sopivasti vanhempien lounasaika ja pysähdyimme pitääksemme kunnon lounastauon. Pätkä söi, vanhemmat söivät, Pätkä jumppasi, heilui, hurmasi huoltoaseman henkilökunnan ja sitten alkoikin taas kuulua seuraavat väsymyskitinän merkit, vaihdoimme vaipan ja pakkasimme itsemme jälleen autoon ja matka jatkui. Hyvä äiti huomasi lähes poikkeuksetta tässä vaiheessa unohtaneensa syöttää lapsen uudestaan ja yleensä jouduimme pysähtymään ensimmäiselle bussipysäkille ruokkimaan lapsen. Loppujen lopuksi reissumme oli kuitenkin erittäin onnistunut.

Autossa oli hyvä nukkua. Siellä oli viileää. Ja lopulta kun äitikin tajusi istua etupenkillä, ei kukaan häirinnyt unta takapenkillä, tuumi Pätkä.

No saavuimme kotiin ja alkoi helle. Se on jatkunut ja jatkunut. Jatkunut ja jatkunut. Lapsi ei nuku päivisin kuin pätkiä ja kahdet ehjät päiväunet ovat vaihtuneet neljiin rääpälemäisiin pikatirsoihin. Olin menossa asioille ja ajattelin, kuinka kätevää olisi, kun vauva olisi ottanut päiväunet ennen sitä. Laitoin Pätkän sen lempiasentoon vaunuihin, mutta se vain kiemurteli ja vääntelehti ja huusi kuin päiväunet olisivat suurin vääryys maailmassa, sylki tuttia valonnopeudella ja ilmoitti kaikin mahdollisin tavoin, että homma ei nyt toimi ja nyt on hiki. Äidin rauhallinen vaunujen keinutus alkoi muistuttaa pakonomaista ja hermostunuttu nytkytystä. Jupisin itsekseni, että kyllä ei kunnian kukko laula, jos nämä helteet vielä jatkuvat kauan. Ei laulanut kukko, vaan sirkkelihän se vaunussa lauloi ja ääni leikkasi ilmaa korkeana ja kimeänä.  Totesin, että nyt on lähdettävä, kun on sovittu meno, ei sitten päiväunia.

Vauva autoon ja tsadaa. Hampaaton hymy valaisi koko auton, ja Pätkä näytti siltä kuin se ei olisi koskaan raivonnutkaan. Vauva jäi tyytyväisenä istumaan autoon autokatokseen. Söin aamupalan loppuun, keräsin tavarat ja kun tulin autolle, oli vauvalla jo silmät kiinni ja univirsi alkanut. 400 metriä ja lapsi unessa. Tervetuloa superhelteet. Me ilmeisesti muutamme autoon.

Helle

Lapsi ei nuku, isin hammasta särkee, äitiä kiukuttaa. Mustat pilvet tulee, ei tule, tulee, ei tule. Sataa ja ei sada. Ukkonenko tästä päivästä tekee jotenkin todella tahmean? Lapsi nukahtaa syliin, isi lähtee ajamaan nurmikkoa, äiti jopa harkitsee pesevänsä pyykkiä. Niin se on kohta taas yksi päivä sujahtanut.

Kesätempo

Kiitos blogihaasteesta te tiedätte kyllä! Melkein luulisi, että olen suosittu. Totuus: juuri muita blogeja en seuraa. No saamanne pitää. Tästä tuli aika äitimäinen.

Päivän suunnitelma
Pikkuveli kera tyttöystävänsä ovat kylässä. Jee, mukavaa vaihtelua kesäpäivään! Ja jälleen, tarkoitus selvitä helteestä. Iltasella uimaan.

Lounaani tulee koostumaan
Kasvisosekeitto höystettynä pekonilla. Aina niin hyvää helleruokaa.

Viime yönä näin unta 

Viime yönä nukuin poikkeuksellisen paljon, jopa 11 tuntia! Tai lapsi nukkui, mutta heräsi niin monta kertaa, etten muista enää montako. Herättyäni lopulta kylkijumiasennosta, olin nukkunut kuitenkin niin sikeästi, etten muistanut nähneeni mitään unta. Harvinaista herkkua.

Eilen tapahtui seuraavaa
Tarkoitus taas oli selvitä helteestä. Ennen muinoin (lue ennen vauvan syntymää) vietin hellepäivät rannalla. Jos Pätkä on tottunut sisälämpötilaan 18´c, ovat kolmeakymmentä hipovat hellelukemat viisikuiselle liikaa. Vietämme siis suurimman osan näistä hellepäivistä sisällä ilmalämpöpumpun alla. Ja näitä päiviähän riittää. Olen harrastanut helletekemistä, kuten kodinhoitohuoneen lattian kuurausta ihan vain huomatakseni, että ne valkoiset saumat e i v ä t puhdistu. Hellepäivän haaskausta, sanoisin. Päivällä uitin Pätkän ammeessa pihalla, iltasella suuntasimme uimaan ja dippasimme Pätkän järvessä. Tykkäsi. Rannalla oli onneksi viileämpää kuin kotipihalla. Mutta jos siellä tahtoisi viettää koko päivän, kuvitelkaapa vesimäärä, joka pitäisi äidin litkiä, että maitoa tirskuisi tarvittava määrä jälkikasvulle. Juu en pysty.

Päivän asu
Täysin säädytön. Hävetti, kun naapuri näki mikroshortsit ja ah niin pienen hellepaidan. Luulin, ettei kukaan näe.

Lempparibiisini juuri nyt
Heh. Radiorenkutus Kasimirin Vadelmavene. Vihdoin tajusin, että siinä puhutaan soutamisesta ja veneestä.

Tänä kesänä olen oppinut jotakin uutta
Vauvan kanssa matkailu on yllättävän helppoa. Tärkeimmät muistettavat ovat ehkä korvatulpat ja kynsisakset.

Seuraavat pippalot, joihin olen menossa
Pätkän serkkupojan nimiäiset.

Juuri nyt minua ärsyttää
Vaatekaappi. Tarpeeksi pieniä imetysvaatteita on niin vaikea löytää. En tajua. Tietysti tavisvaatteillakin selviää kotona, mutta jos ylipäätään joskus tahtoo poistua kotona, olisi kiva omistaa jotain säädylllsiä vaatteita. Periaatteessa voisin ommella itsekin. Saumurikin on huollettu, mutta en vain saa aikaiseksi aloitettua mitään ompelusta. Jostain syystä ei vain huvita.

Toisaalta haluan suositella
Relaamaan ja nauttimaan elämästä. On tosi rasittavaa potea huonoa omatuntoa siitä, että viettää näin hienoja ilmoja sisälllä.

Iltapäivä hikinen

Huh. Nyt se on tehty.

Helle ei ole vauvoja varten. Eikä äitejä. Kävimme uittamassa Pätkän järvessä. Toisen kerran ikinä. Vesi oli kuin linnunmaitoa ja Pätkä steppasi kokouikkarissaan minkä ehti. Tulimme kotiin ja olin vakuuttunut, että lapsi saa tästä luontoelämyksestä vähintään järvisyyhyn. Ei suinkaan, vaan tyyppi kiskoo pisimmät hellepäikkärit ikinä.

Hetki minulle. Hetki uudelle blogille. Hetki ensimmäiselle blogilleni ikinä.