Tasan ei käy unentarve

Kahden lapsen arki muuttui kertaheitolla astetta rasittavammaksi, kun toinen ei nuku yöllä ja toinen ei nuku päivällä - toinen tarvitsisi unta yöllä ja toinen päivällä. Tai vähintään minä tarvitsisin joskus unta. Tai edes hetken rauhaa. Huokaisen silti helpotuksesta, kun vauvavuosi vol. 2 on saavuttanut jo 9 kuukauden rajapyykin.

Pikkusisko liikkuu, tekee hampaita, puree ja heräilee öisin. Kuka noista alle vuosikkaista ottaa selvää, mikä niitä milloinkin valvottaa. Isoveli puolestaan päätti, ettei nuku päiväunia. Palaan tunnemuistoissa jälleen esikoisen vauvavuoteen, kun näen tuon taaperoksi ehtineen lapseni kiukkuavan päivisin liian vähien unien vuoksi. Pakkonukuttaa ei voi, mutta kun on tarpeeksi monta päivää nukkumatta, niin mitkään yöunet eivät paikkaa lapsen väsymystä. Aamulla, kun lapsi herää ja häntä alkaa väsyttää jo tunnin päästä, ja kun mikään ei suju, niin iltaan on tooodella pitkä matka. Asiaa ei helpota sekään, jos lapsi sattuu nukahtamaan vaikka puoli viiden aikaan autoon tai sohvalle tai kiikkuun tai ihan mihin tahansa. Sitten kukutaan vielä hereillä puoli yhdentoista aikaan, yö jää vajaaksi ja taas aamulla sama ralli. Erikoista on myös se, että kun päiväunet jäävät pois, ei Juniori mene illalla merkittävästi aikaisemmin nukkumaan, vaan nukkuu toivon mukaan aamusta pidempään. Laulan halleluja, jos saan aamulla nukkua kahdeksaan.

Kun jokainen nukkuu joskus on ihan hyvä mantra, mutta olisi myös todella optimaalista saada lapset nukkumaan samaan aikaan (etenkin öisin), että saisi itsekin nukuttua. Ihmeellisesti sitä on tottunut pätkinäisiin yöuniin, mutta kun pätkää on pätkän perään, alkaa jossain vaiheessa itselläkin pinna kiristyä. Ja vaikka vauva nukkuisi kuinka hyvin tahansa, alkaa yhdeksän kuukauden kohdalla olla ihan kivasti jo pätkää takana. Jos univelkaisen taaperon pinna on millimetrin mittainen niin on kyllä äidinkin. Oman väsymyksen huomaa myös siitä, että kahvista on tullut ongelma. Kun sitä juo vähänkin liian myöhään (mikä näyttää valitettavasti olevan jo klo 14) tai jos samana päivänä juo kahvia ja teetä, näyttää kahvi vahvistavan teen kofeiinia ja ei itse pysty nukkumaan yöllä. Kun kahvia ei saa, särkee päätä ja väsyttää entistä enemmän.

Juniorin päiväunien loppumisen myötä päivistä on tullut pitkäpiimäistä kaaosta, jolloin kaikki kotityöt jää tekemättä, mitään asioita ei ehdi eikä jaksa hoitaa ja mikäli äidin viihdytyssirkus ei ole auki aamusta iltaan, tyhjentää juniori kaapit, pursottaa hammastahnat, "kastelee"kukat, säätää ompelukoneen, "maksaa" tietokoneella laskut ja syö tyrnit pakkasesta. Ai risooko? No kyllä risoo. Joku ehdotti, että jos lapsi vaikka tekisi päivällä hetken rauhassa palapeliä. Voin kertoa, ettei tee.
Nämä ovat päiviä, jolloin päivähoidon hinta tuntuu edulliselta.

"Minä äiti käynnistän auton ja haen paketin postista.  Minä olin täällä kookeella laittamassa avaimia."

Minun oma aikana meni tappiin juuri nyt. Kiitos ja palataan taas. Voi olla, että meillä ei kukaan aja kohta autolla, eikä auo kyllä mitään muutakaan ovia, mikäli kaikki avaimet ovat kadoksissa. Väsyneenä näytän olevan täysin kykenemätön pysymään vilkkaan poikani perässä.

Perusasioiden äärellä

Tällä kerralla 3 viikkoa ja 2 päivää näyttää olevan kipukynnys, missä vaiheessa tähän perheeseen rantautuivat vatsanväänteet. Olin niin unohtanut, että elämä vastasyntyneen kanssa on elämistä  perusasioiden äärellä: unta, ruokaa, lämpöä ja turvaa - ja mahantoimintaa. Kun kakka ei kulje, se ei kulje ja sitten sitä väännetään.

Pikkusiskon huutoääni on täsmälleen samanlainen kuin isoveljellä aikanaan. Toistaiseksi hän aloittaa myöhemmin ja lopettaa aikaisemmin sekä rauhoittuu helpommin. Vannomatta paras. Kieltämättä huutoääni herättelee tehokkaasti tunnemuistista muistoja esikoisen ekoilta kuukausilta. Iltaisin hengitän rauhassa ja tiedän, että tämäkin vaihe menee ohi. Niin kauan kuin selviämme parin tunnin iltalevottomuudella, on se pientä kuuden tunnin suoraan huutokonserttiin. On myös käsittämätöntä, että isoveli ei herää pikkusiskon karjuntaan. Siunattu lapsi, siunatuilla unenlahjoilla. Joten kakka, voisitko kulkea liukkaammin pikkusiskon masussa? Kiitos.

Ensimmäinen ja toinen lapsi.

Mikä on muuttunut?

Aika kuluu niin paljon nopeampaa. Vaikka isimies on kotona, ei meillä kukaan kerkeä siivota tai pestä pyykkiä. On kuitenkin syöty hyvin, ulkoiltu, leikitty ja nukuttu. Ensimmäisen kohdalla sitä stressasi enemmän kotitöistä ja siitä, että kotona olisi siistiä ja plaaplaa. Toisen kohdalla ei ehdi, eikä jaksa. Kun perheessä on ollut vauva, joka ei nuku, niin toisen kohdalla sitä ottaa ilon irti siitä, kun se nukkuu. Ihan missä vain.

Tämä ehtii odottaa.

Nämäkin ehtii odottaa.
Meidän kodinhoitohuoneessa kuivuu sohva.
Miltä teillä näyttää?

Tämä ei ehdi odottaa.
Se kasvaa koko ajan ja kohta ei enää halua nukkua sylissä!
Isoveljen päikkäriaikaan saan nukkua ihan rauhassa tässä.

On hetkiä, jolloin mikään ei ole tärkeämpää kuin tarjota syli.

Väsymystä ja vielä vähän väsymystä

Se on melkein täällä. Nimittäin joulustressi.

Päätin aloittaa ajoissa ne vähäiset jouluvalmistelut, mitä olin suunnitellut eli toisien sanoen ompelut ja kummilasten joululahjat. Sitten kävikin toisin. Erään kerran kun suuntasimme avoimeen päiväkotiin, joka on kuulunut arkeemme enemmän tai vähemmän kuluneen puolentoista vuoden aikana, kuulinkin, että kunta lopettaa toiminnan joulun jälkeen säästösyistä. En taas tajua ollenkaan tätä kunnallista päätöksentekoa, kun valmisteilla olevia asioita ei infota etukäteen ollenkaan ja työntekijöillekin sanotaan, ettei saa kertoa, kun ei ole varmaa ja sitten vaan odotellaan, että asia kaikessa hiljaisuudessa valmistellaan. No tietysti, jos olisi lukenut kunnan tulevan vuoden taloussuunnitelman marraskuun alussa, olisi sen löytänyt sieltä sivulta 38. Mutta jos ei ehdi lukea edes päivän lehteä, niin tutustuminen taloussuunnitelmaan on utopiaa. Haluaisin niin nähdä kotiäidin, joka käyttää päiväkahviaikansa lukemalla budjettisuunnitelmia. Selvästi minä en ainakaan kuulu heihin. Kiukustuin. Avoin päiväkoti oli nimittäin edellisen kerran tauolla silloin kun Juniori syntyi. Olisin niin tarvinnut sitä silloin.

Sitten menikin viikkoa toista, kun piti hieman palautella mieliin tuota kunnallista päätöksentekoa ja alkaa tutustua noihin valtuuston ja hallituksen ja lautakuntien ja mitä-näitä-nyt-on -pöytäkirjoihin.   Tällaisilla äitiydyn pehmentämillä aivoilla se vei oman aikansa. Olisi tietysti ollut myös hyödyllistä ottaa yhteyttä johonkin kunnallispoliitikkoon, mutta jos ei tunne ketään ei tunne ketään. Mutta niin vain saimme äitijoukolla älähdettyä ja toivon mukaan keskustelua syntyi sen verran, että painostus auttoi. Ehkä, ehkä toiminta jatkunee kevään aikana jossain vaiheessa. Toivottavasti. Jäämme odottamaan. Mutta todettava silti, että kyllä tuollaine perinteinen paperinen paikallislehti sitten voi edelleeen olla tehokas informaatiokanava ja keskustelun herättelijä.

Olin tosi väsynyt, kun suuntasimme vajaaksi viikoksi Juniorin kanssa Kokkolaan mummulaan ja ajattelin, että onneksi saan muuta ajateltavaa ja hieman lepoa. No sainhan sitä muuta ajateltavaa, kun heti ensimmäisenä päivänä Juniori tuli kuumeeseen, eikä mihinkään sellaiseen no sillä on vähän lämpöä varmaan, vaan sellaiseen lapsi on vetelä kuin makarooni-kuumeeseen. Koko reissun ajan olimme sisällä, ei päästy minnekään eikä käyty missään. Hyvästi myös hyvät yöunet. Onneksi oli kuitenkin apukäsiä. Mutta kun kotiin päästiin, niin korkeassa kuumeessa oli myös isimies, joten kotona sitten olikin kaksi kuumeista miestä. Toinen niistä tosin alkoi osoittaa hyvin paljon virkeyden merkkejä ja keksi kaikki töllöntyöt, kun kuume vähänkin laski. Kun ei viikkoon pääse ulos, niin kyllä tuntuu siltä, että seinät kaatuu.

Yhtäkkiä huomaan, että ehkä noin kolme viikkoa on kulunut, joulupakettien viimeinen lähetyspäivämäärä lähestyy ja ehkä noin ei-mitään on valmiina. Joten kips, kaps kauppaan. Sen lisäksi, että olen väsyneempää väsyneempi, alan olla aika raskaana. Maha on yötä päivää ihan kivikova ja elämä on yhtä pitkää supistusta aamusta iltaan ja illasta aamuun. Kuluneen viikon aikana olen saanut riesakseni hemmetinmoiset kivut nivusissa, mikä ilmeisesti johtuu lantion löystymisestä. Kävellessä tuntuu kuin jalat irtoaisivat nivusista. Öisin kylkeä ei voi kääntää vahingossa vaan se vaatii jotain valtamerilaivan käännöstä muistuttavan operaation, jossa koko sänky heiluu. En tajua, miten näin söpö ja pieni maha voi olla näin kipeä. Painoa kun on tullut ehkä kuusi kiloa. Viime neuvolassa paino oli jopa laskenut (en tajua) ja mahakin sai moitteita pienuudestaan kun se ei kuulemma kasva tarpeeksi.

Vai pitäisikö sittenkin sanoa, että se on melkein täällä. Nimittäin raskausstressi.

Neljä viikkoa. Jaksaa, jaksaa. Olin niin toivonut, että päästäisiin seuraavan vuoden puolella ja nyt tuntuu, ettei sinne asti ikinä jaksa. Silti. Älä synny vielä.

Metatyötä ja talvivaatteita

Luin jokin aika sitten Jenny Lehtisen mainion kolumnin Metatyö räjäyttää äidin pään.

En voinut kuin nauraa. Kyllä. Vaikka asia välillä väsyttää ja jopa itkettää jo reilun vuodenkin jälkeen. Lukekaa kolumni hyvät äidit - ja isät.

Olin juuri tyhjentänyt melkein viikon jumppakassissa olleen vesipullon; löysin sohvan alta edellisen päivän pissaisen kestovaipan; olin pauhannut miehelle, että hän voisi viedä itse likaiset vaatteensa likavaatekoriin ja mies oli aamulla kysellyt, missä mahtaa olla se hänen "arkipiponsa" (ei löytynyt, mutta löysin sen seuraavana päivänä työhanskakorista).

Miksi äitien pitää aina tietää kaikki?

Välillä on tosi rasittavaa, kun niin moni asia pitää ennakoida, että arki sujuu. Tai ei ole pakko, mutta sitten on hyväksyttävä kiukkuinen ja nälkäinen lapsi, jatkuva kiire ja hieman kireähö tunnelma. Meidän perheessä vanhemmuus on hyvin tasa-arvoista ja molemmat tekee aika lailla kaikkia kotiasioita. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että minua on siunattu erittäin hajamielisellä miehellä, vaikkakin maailman parhaalla ja rakkaimmalla. Ei isimies aina erota, mikä on lapsen yöpaita, eikä sillä ole ehkä pienintäkään hajua lapsen kengänkoosta tai haalarinkoosta. Vai onkohan? Toisaalta minä olen kotona ja vastaan aika pitkälti lapsen vaatettamisesta ja syöttämisestä.

Yksi ennakoitava asia on aina seuraavan vuodenajan vaatteet. Pääsi nimittäin käymään niin, että toppahaalari olikin liian pieni ja loppukesällä alesta ostamani talvikengät uhkaavat jäädä liian pieniksi, vaikka ostin kaksi kokoa isommat kuin jalka silloin oli. Haalarin hankkiminenkin on osoittautunut astetta vaikeammaksi, kun koot heittelevät, miten sattuu. Jos lapsella on nyt käytössä Lassien 74-senttinen haalari (uskomatonta, mutta kyllä), Reiman 80-senttinen on liian pieni ja lapsi käyttää vaatekokoa 86, niin minkäkokoinen haalari sille pitääkään ostaa. Liian pieni on liian pieni ja liian isossa ei voi liikkua. Meille on tullut haalareita kirpparilta, kavereilta ja uutena, mutta olisi kyllä hyvä, että puku olisi erittäin säänkestävä, kun ulkona ollaan paljon. Ja tuleeko talvi, jolloin lämpötila on +5'c vai -20'c? Jos rahaa olisi kuin roskaa, niin sitähän voisi ostaa ihan mitä haluaa, juuri silloin kun haluaa. Mutta tällaisten tavallisten talliaisten kannattaisi ostaa haalari edes jonkinmoisesta alennuksesta, koska talvivaatteet ovat oikeasti kalliita ja jos jää liiaksi venailemaan, niin sopivat koot menee siihen mennessä, kun pakkaset tulee.

Koska ensimmäiset pakkaset tulivat ennen kuin Reiman varastontyhjennykset, meille saapui tutuilta Popin 86-senttinen haalari. Se osoittautui hyväksi, mutta ehkä juuri kriittisen kokoiseksi, ettei mahdukaan koko talvea. Niinpä meille tuli käytettynä myös toinen Popin haalari koossa 92, joka oli uudenveroinen. Se oli ostettu lapselle "kakkoshaalariksi" ja käytetty harkiten. En oikeastaan ymmärrä, miksi joku ostaa hyvän ja kalliin vaatteen, mutta ei sitten käytä sitä. Onhan sillä jälleenmyyntiarvoa, mutta silti vaatteen arvosta saa vain ehkä juuri ja juuri puolet takaisin, ja useita kymppejä on niin sanotusti roikkunut hengarilla koko talven. Ja ihan mielenkiintoisena yksityiskohtana: Reiman haalareissa tuntuu usein olevan tosi isot lahkeensuut ja ne eivät pysy kenkien päällä. Reiman haalareissa tuntuu myös lämpö katoavan käytettynä, että niitä ei kyllä juuri käytettynä kannata ostaa. Tai jos ostaa, niin en kyllä montaa kymppiä maksaisi.

Kenkien kohdalla sattuikin sitten hyvä tuuri, kun kirpparilla oli kahdet eri kokoiset, mutta hyväkuntoiset "loskarit", joten ostin molemmat, kun ei lapsen kengänkoosta ollut oikein mitään selkoa. Totesin myös, että tarvitsen lapselle kengät, jotka saan mahani kanssa kiskottua pukemista vastustavan lapsen jalkaan mahdollisimman nopeasti. Joten tervetuloa Sorellit ja Molot keikkumaan eteiseemme! Lakin kanssa kävi myös hyvä tuuri, kun satuin Reiman varastontyhjennyksiin päivänä, jolloin kaikki lakit olivat vitosen. Jees, se oli varsin käypä hinta 30 euron talvilakeista! Ostin siis heti pari erikokoista. Hanskat osoittautuivatkin ongelmallisiksi, kun sormia palelee koko ajan ja lapsella on ilmeisesti superpienet kädet. Ostamani hanskat olivat niin isot, että isimieskin naureskeli, että minkälaisen lapiokouran kuvittelit lapsellasi olevan...Hanskat kannattanee ostaa aina uutena ja on koomista, että hyvät talvihanskat maksavat saman verran kuin uutena alennuksesta ostettu välikausihaalari...

Kyllä toisen lapsen kohdalla pääsee niin paljon helpommalla, kun sille voi lykätä kaikki edellisen vanhat! Kuvittelen ainakin.

Mutta niin. Se salakavala metatyö. Piti sanomani, että jumppa (lapsen kutsuma pumppa, missä hän hyppää eli yppää ja tekee temppuja eli pemppuja) on lapsen ja isimiehen yhteinen harrastus. Olen yrittänyt pestä siitä käteni kokonaan. Sen lisäksi, että on suotavaa, että että isällä ja pojalla on jokin yhteinen juttu, mihin äiti ei sotkeennu ollenkaan, on myös suotavaa, että isimies saa toimia projektipäällikkönä jossain jutussa. Minä huolehdin, että lapsi on nukkunut päiväunet ja saanut ruuan tarpeeksi ajoissa, isimies pakkaa ja purkaa jumppakassin ja huolehtii mukaan jumppapassin, joka on melkein joka viikko hukassa. Kyllä sillekin pian oma paikkansa löytynee... On myös ihanaa, että isimies on ilmoittanut halukkuudesta olla lasten kanssa kotona, joten kun vain saamme elettyä toisenkin lapsen kanssa aikaa hieman eteenpäin, luovutan tämän perheen arjen projektipäällikköyden enemmän kuin mielelläni isimiehelle.

Isänpäivän viettoa 2015

Toissa kesänä kävimme mummun siskon Hilja-mummun tiluksilla. Hiljan kuolemasta on jo aikaa ja pienen mökin ympärillä kasvoi paljon heinää. Mökki taitaa homehtua niille sijoilleen, mutta isimies kuitenkin siisti talon ympäristön ja piharakennukset isäni kanssa raivaussahallaan, ettei kosteus niihin niin rajusti pääsisi iskemään. Isäni oli maininnut epämääräisin sanakääntein, että siellä varastossa on niitä Repan vanhoja huonekaluja, että niille pitäis kyllä tehdä jotain. Rintaperillisten puuttuessa nämä olivat jääneet totaaliseen unholaan. Repa on nimittäin kuollut ennen minun syntymääni eli yli 30 vuotta sitten... Kuivassa, hirsirakenteisessa varastossa huonekalut olivat kuitenkin säilyneet hyvin, sillä tämäkin sohva oli ihan ehjä, ja tuuletuksen jälkeen ei ole kyllä haissut yhtään ummehtuneelle. 

Tänä kesänä pihaa käytiin siistimässä uudestaan ja samalla sohva saapui meille. Ensin se seisoi tuossa autokatoksessa ja sitten pari kuukautta tuolla takahuoneessa. Sohva on itseasiassa ollut Repan sänky. Pieniä olivat ihmiset ennen (toki sukulaiseni näyttävät olevan lyhyitä kyllä edelleenkin), sohvalla kun on pituutta 170cm. Vihdoin saimme aikaiseksi tilattua siihen patjat ja sohva pääsi olohuoneeseen.  Eniten minua ilahduttaa, että sohvalla on jälleen käyttöä eikä se seiso yksin, surullisena ja hyljättynä pimeässä varastossa. Tavara on turha, jos ei sillä ole käyttöä tai jos se on niin hieno, ettei sitä saa käyttää. Juniori valikoi sohvan heti suosikkipaikakseen, lastasi sen täyteeen kirjoja ja isimies alkoi haaveilla, kuinka sohvalla on hyvä ottaa päiväunet... Levitettynä sohvalle tulee leveyttä metrin verran, toiminee siis myös varasänkynä.

Raidallisten kokoontumiajot!

Jemmasta sattui löytymään sopivaa raidallista kangasta, joka sopii sohvan päälliseksi kuin nakutettu. Isimies hymisteli tyytyväisenä, että taloon saadaan talonpoikaishenkeä ja alkoi haaveilla jälleen ikuisuussuunnitelmasta, että joskus meillä on lautalattiat. Sohvan väri on alkuperäinen ja menee ihan ok, kun ei nyt ole aikaa sitä sen enempää tuunatakaan. Alla oleva maalikerros on heleää mintunvihreää, joka paljastuu kyllä, jos Juniori jatkaa hampaillaan maalin rapsuttelua.

Operaatio Pelastakaa puronvarren pensasaita pääsi sittenkin taas jonkinmoiseen päätökseen, kun jonkin hetkellisen viirahduksen seurauksena päätin keskiviikkona kyykkiä ja kiskoa kaikki heinät pensaiden juurelta. Lähtivät tosi kivasti ja helposti, kun olivat kuolleet pystyyn. Kitukasvuinen pensas alkaa viimein osoittaa elonmerkkejä ja tuuheutta, kun sen kanssa on ollut napit vastakkain useampana vuonna. Ei mitään favourite-hommaa, mutta motivoi kummasti, kun pensaat rajaavat pihaa tuohon puroon, johon pihamme päättyy. Helpottaa kummasti vahtimista, kun aita tuuheutuu...

Keskiviikon jälkeen elämä onkin ollut sitten yhtä pitkää supistusta yötä päivää tähän asti ja pitänee hieman himmailla. Ennen isänpäivää meillä ei jaksettu siivota ja Juniorin päiväuniaika käytettiin eilen Rouva Ministerin vanhojen jaksojen katsomiseen. Koukuttava sarja meinaan! Keittiön pöytä käännettiin toiseen suuntaan ja Juniorin syöttötuoli vaihtoi paikkaa, jos sillä saataisiin eliminoitua pahimmat murut vain keitttiön puolelle, tällä hetkellä kun ne ovat levinneet olohuoneeseen asti. Lahjojakaan ei ostettu, kun isimies päätti sijoittaa kunnolliseen pyöräilyasuun nyt kun aloitti työmatkapyöräilyn. Koska osa työmatkasta (17km sivuunsa) menee kolmostien laitaa, niin sanoin, että mulle on ihan sama mitä kunnollisilla heijastimilla varustettu puku maksaa, että sellaista kehiin, että varmasti näkyy. Ja nyt näkyy ilmeisen hyvin! Huokaisen hieman helpotuksesta.

Kakkuakaan ei tehty, kun kukaan ei oikein tykkää kakusta ja isänpäivälounaaksikin nautittiin eilistä intialaista, jota porukalla puuhastelimme. Tuli niin hyvää ja Juniorin kiskoi tulista pöperöä hyvillä mielin ekstrajugurtin kera.

Kana oli sovellettu tästä. Ja naan-leipä tästä. Suosittelen!

Pikkutyyppien kanssa leipomisessa on tosiaan se hyvä puoli,
että kaikki onneksi paistetaan ennen syömistä.
On meinaan sellaista räpeltämistä.

Sai isi sentään kortin. Juniori piirsi ja äiti vahvisti viivoja vähän sieltä täältä. Kannessa isin kuva ja sisällä paljon autoja. Parasta juhlaa kun on koko viikonloppu oltu vaan kotona ja yhdessä.

Mainittava myös, että äiti sai jonkinmoisen isänpäivälahjan kun lähes kahden vuoden ehdottelun jälkeen isin puuhastelukengät sai kuulemma lopulta heittää pois.

Meidän perheessä kynttilöiden kanssa säätää juurikin isimies, ja aitan eteen ilmestyi eilen illalla kynttilälyhty. Hilja-mummun luota löytyneet maitotonkka ja suksetkin näyttivät löytäneen paikkansa. 

Illalla pitänee viritellä skype-yhteydet ja onnitella vielä ukkia ja pappaa. 

Valmistautumista toiseen lapseen osa 1

Uusi vauva on saanut
kaksi kantoliinaa,
kasan pikkuruisia kestoja ja villiksiä,
sisarusrattaat,
joitain ompelemiani vaatteita,
tummun tekemän toukkapussin.

Uusi vauva ei saa uutta äitiyspakkausta, vaan koska tämä talous tuntuu hukkuvan muutenkin vauvatavaraan, päätimme ottaa äitiysavustuksen rahana ja sijoittaa esikoiseen, joka oikeasti tarvitsee asioita.

Esikoinen on saanut kakkosen äitiysavustuksella
kaksi toppapukua,
isomman toppapussin vaunupäikkäreitä varten.

Miten muuten toisen lapsen tuloon valmistaudutaan?
Henkisesti olen palannut usein esikoisen vauva-aikaan ja jännityksellä odotan, mitä nyt on luvassa. Siksi olen päättänyt nyt tehdä asioita, joista nautin. Koska hetken aikaa minulla on hetkittäin aikaa tehdä mitä haluan. Tämä tarkoittaa sitä, että olen parhaani mukaan yrittänyt luopua äiti-ideaalista, jonka mukaan koti on aina siisti, ikkunat pestään keväällä ja syksyllä, piha on kunnossa, joka päivä syödään terveellistä kotiruokaa ja mitänäitänyton. Kohta olen taas kiinni pienessä tirriäisessä, joka ei todellakaan kysy, milloin minulle sopisi syödä tai käydä suihkussa.

Lohdullista, että odottavan aika on palkittu - nyt kun raskausviikko 30 on korkattu, voin hyvin. Nautin olostani niin paljon kuin olosuhteisiin nähden siitä voi nauttia. Kuluneella viikolla olen nauttinut yhden lapsen helppoudesta, valmiista ruuasta, valmisruuista (Jalostajan hernekeitto toimii ihan hyvin), kestovaippahifistelystä, kalliista take away- kahvista hiljaisessa autossa Juniorin vedellessä sikeitä, kampaajasta, ystävien seurasta, toisten äitien avusta, ompelusta ja jopa kaappien siivouksesta. Olen pyytänyt rohkeasti lapsenvahtiapua ja koska isimies on harrastanut työmatkapyöräilyä, on meillä Juniorin kanssa ollut auto käytössä ja mahdollisuus laajentaa reviiriä.

Pikku hiljaa sisälläni on jälleen herännyt pesänrakennusvietti ja tahtoisin kääntää jälleen kaikki kaapit ylösalaisin. Isimies ei ihan tätä ymmärrä, mutta nyökyttelee päätään ja sopeutuu. Onneksi en kuitenkaan niin hyvin voi, että jaksaisin määräänsä enemmän puuhastella. Silloin nostan koivet kattoon ja annan kaiken olla. Katsotaan huomenna uudestaan.

Nyt taidan loikkia kaikkien lattialla lojuvien lelujen yli, syödä pikaisesti iltapalaa ja sammua peiton alle isimiehen viereen.

Pihahommia à la taapero

Ei ole juuri pihahommia tehty. Ensinnäkään ei kauheasti ole tehnyt mieli kyykkiä ja toiseksi aittahommien myötä aitan seinustalle kotiutuneet tikapuut ovat olleet Juniorin mielestä mielenkiintoisemmat kuin mikään muu koko pihalla. Yleensä meillä puuhastellaan paljon pihalla. Se on sellaista sopivaa puuhaa käsille ja muut asiat unohtuu. Pihassa oli aika paljon työtä, kun muutimme tähän, mutta nyt selviää jo pienemmillä hommilla. Minä toivoisin, että pihassa olis aikaisen kevään ja toisaalta taas syksyn kukkijoita ja väriläiskiä, jotta niitä voi ihastella silloin kun tekee pihatöitä, ja isimies taas haluaisi, että siellä olisi kesän kukkijoita, jotta kesällä voi haaveilla pihalla kahvikuppi kädessä ja ihailla kaikkea, mitä pihalla kasvaa. :D

Sopiva keli kun sattui (satoi vettä) ja ruokaa piti vahtia uunissa, niin piiitkän tauon jälkeen jäimmekin aamusella omalle pihalle. Pääsyynä toki se, että tikapuut oli sopivasti pari päivää sitten raijattu pois. Nyt kun pihalla ei taas pitkään aikaan oltu oltu niin, Juniorillakin riitti taas mielenkiinto, eikä lasta tarvinnut raahata koko ajan pois tieltä tai naapurista.

Minä kyykin kukkapenkit talvikuntoon ts. ähisin ja puhisin mahani kanssa oudoissa asennoissa ja nipsin kukkia sieltä sun täältä, minne nyt omat ulottuvuudet riitti. Juniori nipsi saksilla heti jos satuin ne käsistäni laskemaan, kuskasi heiniä kompostiin, tutki kastematoja ja litki vettä lätäköistä.

Polttopuuhommia pitäisi vähän tehdä ja hedelmäpuiden ympärille viritellä suojat talvea varten. Sitten ne hommat taitaakin olla siinä. Jos joku innostuu haravoimaan, niin ehkä haravakin heiluu. Onneksi kaikki puut ovat sopivasti pihan laitamilla. Kun päästään pakkasen puolelle pitänee taas alkaa laittaa linnuille murkinaa, kun siitä riittää niin paljon riemua jälkikasvulle. Lintulaudatkin näyttävät roikkuneen koko kesän puissa. Hyvä kun ovat valmiina...

Kuten kuvistä näkyy - oli kosteaa ja puhelimen kamera oli tosi huono.

Vitosen kirpparikärryt ovat olleet tosi kovassa pihakäytössä.
Joku sanois, että hyvin on hintansa haukkuneet.
Kärryt pitää välillä piilottaa,
jos haluaa ulko-ovesta muuhunkin suuntaan kuin kärryjen luokse.

Roskat kompostiin ja aarteet jäi kärryjen pohjalle.

Jos katsot oikein tarkkaan, voit nähdä myös sen kastemadon.

Harmikseni huomasin, että pihakumppareihini oli tullut reiät
ja piti ottaa juhlakumpparit käyttöön.
Aloin myös ihmetellä, kun Juniorin kumpparit tuntuvat nafteilta
ja paljastuikin, että ne olivat kokoa pienemmät kuin luulin.
Uudet (oikeasti vanhat) kumpparit siis junnullakin.
Arki on juhla. Kyllä näillä kelpaa lompsutella lätäköissä!

Pöydällä punaviiniä ja matossa kakkaa

Hei hoi maanantai ja tervetuloa arki.

Viikonloppuna saimme nauttia luksuksesta, kun mummi ja ukki ja isimiehen sisarukset kävivät kyläilemässä. Lapsella oli seuraa ja me pääsimme myös isimiehen kanssa katsomaan lauantai-iltana Sami Saarta. Tervetullutta laatuaikaa, kun ei kuitenkaan liiaksi asti ole kahdestaan päästy olemaan. Lapsi oli niin ukin perään, ettei varmaan edes huomannut, kun vanhemmat poistuivat juuri ennen nukkuunmenoaikaa iltajuoksuille. Pieninä välähdyksinä tulee hetket, kun huomaa, että lapsi kasvaa eikä se ole enää sellainen parkuva ja avuton rääpäle.

Maanantaina väsynyt olin lauantai-illan valvomisesta minä ja lapsi ehkä kaikesta muusta äksönistä. Aamulla ajattelin nopeasti käyväni vessassa ja kyllä se tuossa hetken leikkii itsekseen. Pitäisi jo uskoa, ettei se leiki, vaan kannattaa ottaa edelleen mukaan aina myös tuonne vessaosastolle. Takaisin tullessani löysin lapsen istumasta keittiön pöydällä ja viuh kaataa hän lirut punaviinipullon pohjalta pöydälle. Onneksi kaatoi kuitenkin siistinä miehenä talouspaperin päälle eikä tietokoneen. Aina ei voi tajuta kaikkea, kuten älä koskaan jätä mitään aukinaisia pulloja minnekään. Tai laseja, joissa on juotavaa. Toisinaan toivon, että isimieskin sen huomaisi, eikä se olisi aina äidin hommaa tajuta. Kun äitikään ei aina voi tajuta. Vaikka myönnän kyllä auliisti jälleen syyllistyväni etenkin vesilasien viljelyyn sinne tänne. Puolitahmeasti käynnistyi kuitenkin päivä ja selvisimme ulos ja lopulta takaisin ruokapöytäänkin, päiväunille hieman huonosti ja niiltä herättiin hieman liian aikaisin tietysti.

Pyykit pihalle ja lapsi heilumaan siihen viereen. Tiputtaessani pyykkikorin takaisin sisälle parahti pieni ihminen ja näin, kuinka ampiainen lennähti saman kukkapurkin luota, missä lapsi oli tehnyt tuttavuutta kukkien kanssa. Epäilen lapsen sorkkineen ampiaista, toki. Että mitähän tuollaisille ampiaisen pistoille pistäisikään tehdä? mietti mama. Pää löi täysin tyhjää ja totesin, että on helpompi soittaa huutava lapsi kainalossa päivystykseen kuin yrittää googlata ohjeita netistä. Kylmä helpottaa ja jos tulee vahva allerginen reaktio, niin tulkaa iltapäivystykseen. Koska jäisiä puolukoita oli selvästi haastavaa nauttia oikealla keskisormella, nautimme kylmän sisäisesti jäätelön muodossa. Auttoi. Ja niin helpotti se murhe. Heinäkuussa kun pikkuveljen koira näykkäisi lapsen toiseen käsivarteen hampaankolot, oppi lapsi uuden sanan, pipi. Jota hän toisteli nyt ampiaisen piston jälkeen. Koiran hampaanjäljistä näyttää jäävän arvet vasempaan käsivarteen ja nyt kun oikean käden sormessa oli myös pipi, esitteli hän molempia minnulle vuoron perään.

Äitiii! Tuli murhe! Missä pastilli? Ei löydy!

Niin vaan selvisimme iltaan asti, vaikka isimiehelläkin oli pitkä työpäivä ja hän saapui kotiin meidän mittakaavan mukaaan myöhään, vasta puoli seitsemältä. Ehdotin, että tänään voisi käydä ostamassa kesän ekat (ja ehkä vikat) irtojäätelöt, kun on niin hieno ilma. Kiinnostaa varmaan kuin kasa turvetta, mutta kerron kuitenkin: Koska viikonlopun äksöni selvästi sekoitti hyvin alkaneen pottailun, turautti taapero juuri lähdön kynnyksellä tortut vaippaansa isimiehen mahan päällä istuessaan, minkä seurauksena yhtäkkiä sitä itseään oli sekä isimiehen paidassa että käsissä että olohuoneen juuttimatolla. Ja niin. Ikuisuuskysymys onkin Miksi p*ska ei pysy vaipassa? Niin Käydään ostamassa irtojäätelöt -ohjelma vaihtuikin Pestään juuttimatto painepesurilla -ohjelmaksi. Totesimme, että helpommin ja nopeammin saisimme jätskit lähikaupasta, kun ruokaostoksillakin pitäisi käydä. Kaupassa maman mieli ei tehnytkään enää jäätelöä, vaan irtokarkkeja. Note to myself. Älä luule itsestäsi liikoja (vielä) ja syö väsyneenä ja hieman ehkä nälkäisenä puolta pussillista irtokarkkeja. Tulee oksu.

Onneksi maanantain jälkeen tulee aina tiistai ja tälle tiistaille oli luvassa nannaa, kun lunastin vihdoin löytyneen ja jo tokikin maaliskuussa vanhentuneen kasvohoitolahjakortin. Onneksi vielä kelpasi.

Tämän päivän kasvohoitokokemuksen perusteella naamaani lykättiin enemmän kuorintoja, voiteita, seerumeita ja mitä-lie-naamioita kuin viimeisen kahden vuoden aikana yhteensä. Ja kyllä, olo on hehkeä ja jokaisen äiti-ihmisen pitäisi kokea kerran vuodessa täydellisen rentouttava lähes ruumiistairtoamiskokemus. En muista, milloin olisin viimeksi ollut rauhassa paikoillaan näin kauan ilman, että joku on koko ajan vaatimassa jotain tai tekisin muuten vain jotain yleishyödyllistä. Kyllä kannatti. Sain rahoilleni vastinetta. Tai isimies sai.

Hyvä viikko tästä tulee.

Mitä nää sannoit?

Sinä vuona ku olin erityisluokaopettajana, nii mun puhheesta hävis murre oikiastaan kokonaa. Se on täysin normaali reaktio: Jos oppillaat kärsii laaja-alasista kielenkehitykse ja kommunikoinni haasteista, nii kyllä siinä alakaa ittelläki tehä mieli olla varsin seleväsanane, että saa arijen ees jotenkuten toimimmaa.

Ny ku oon ollu puoltoista vuotta kotona, nii on kyllä alakanu taas murre pilikistää puhheessa. Se luikahtaa iha salakavalasti tuolta suupielistä ilimoile ja välillä pittää oikein miettiä, ettei mitä tahansa suustasa päästele. Vaikka kaupasa. Tullee juntti olo. Ja sitä paitsi kaupungisa isommisa kaupoisa saa ehkä jopa parempaa palavelua, ku ei palijasta maalaistaustaasa. Se ei oo oman puhheen häpiämistä vaan tehokasta ajankäyttöä.

Päivisin lähinnä ku itteksee kotona tätä nykyä juttellee, nii meilä kuulostaa tältä.

Eläpä kiipiä sinne. Tipahat ja tullee pipi.

Ny pittää lähtä! Misä sun kengät o?

Ookko nää nähäny sun lakkia? Ei näy etteisesä.

Tännää syyään keittua. Mää otan maitua ja sulle o piimää. Kiipiäppä tuohon tuolii nii laitan ruuan valamiiksi.

Tuuppa sissää. Mennää nukkuu.

Haluakko kiikkua? (Täällähän on keinu ja keinutaan. Kukaan muu ei kiiku, paitsi me.)

Haeppa kirija ja tuu köllöttää tähä kainalloo nii luetaa vähä.

Tyhyjennettää astianpesukone ja ruvetaa sitte kassaa junarattaa.

Katoppa, ku o hyvä ilima! Laitetaanko altaasee vettä ja pääset vähä lorkkimmaa!

Jestas sentään, mitä ihimettä nää hommaat!??
Nopia vilikasu vieresä leikkivvään lapseen ja syy outoon ääneen seleviää alta aikayksikön.. Hän sahhaa leipäveittellä kattilanpohojaa. Että mitä. Meilä ei oo aikoihi voinu pittää mittää veittiä leikkuulaualla, mutta nyt ne on nähtävästi nostettava pois laatikostaki, koska hän selevästi yltää tätä nykyä sinnekki. Veitti pois käestä, selevitys siitä, miksi veittellä ei saa leikkiä (aivan kuin hän ymmärtäisi, mutta yritämpä kuitenki) ja kasa puisia kapustoja tilalle.

No nuilla voit tehä soppaa. 
Ei ku hän leikkii rumpalia. Kolina yltyy, korvisa soi, seuraava vilikasu lattialle ja huomaan meiän sallaattiottimie oleva tuhanne pärreenä.

Oho, kikki (rikki), tuumaa hän silimät viattoma ympyräisinä. Hän kumartaa syvvään ja lausuu vakkaalla äänenpainolla tiiit-ti (kiitti) ja poistuu paikalta kuin maestro konsannaa.

Tähän kuuluu kai sanua, että ne oliki jo tosi huonot sallaattiottimet. Isimiehelle töihi terveisiä: juniori järijesti vähä lissää pesänsytykettä.

Jaahas, me taietaan lähtä ulos. Tuuppa tänne nii käyää potala ja vaihettaa vaippa!

Se on täällä taas - arki

Niin ihanaa kuin kesän vapaus ja vieraat ovatkin, niin ihanaa on myös, kun arki alkaa, talo rauhoittuu ja päiviin tulee rytmiä. Kun raskauspahoinvointikin loppui - ei niin kuin seinään, mutta melkein -joskus pari viikkoa sitten, niin tässähän voi jo alkaa nauttia elämästä ja tavallisista asioista. Harmi, että ällötykseen ja laattaamiseen meni melkein koko kesä, ja peruttuja menoja oli ajoittain enemmän kuin päästyjä. Mutta positiivista, että mies oli lomalla ja että olo parani yli kuukauden aikaisemmin kuin edellisellä kerralla. Ajatus vauvastakin on paljon miellyttävämpi kun ei tunnu siltä, että se pitää nielaista takaisin mahaan koko yhdeksän kuukauden ajan.

Virhe, mama! Yksi tuoli unohtui!
Jälleen aika kaataa kaikki tuolit, kun vahtivia silmiä on selvästi liian vähän.

Pikkumies on erittäin leimautunut isimieheen ja mielenkiinnolla odotin, mikä parku syntyy, kun toinen lähtee ja toinen jää. Äiti on edelleen NIIIN tylsä isiin verrattuna, mutta jo toisena päivänä äitikin alkoi olla jo ihan jees. Eilen lapsi parkui lohduttomasti auton perään, tänään huikkasi vain syöttötuolistaan heihei ja jatkoi jugurttinsa lusikoimista. Pikkuisen kaipasin töihin, kun taas syksy koitti, mutta koska mahdollisuus oli, jäin vielä kotiin. Olisi pitänyt ottaa uusi luokka, enkä olisi ehtinyt olla sen kanssa kuin ehkä 3,5 kuukautta. Siinä ei oikein olisi ollut kenenkään etu mennä heilumaan väistötiloihin tuoksi ajaksi. Etenkin kun etukäteen ei ollut mitään varmuutta, olenko edes työkuntoinen. Kotiäitihän on kotona aina työkuntoinen, eikumitensenytmeni.

Kävinpäs salaa tonkimassa puhelimen vaunuista
ja räppäsin kuvan, kun äiti kävi sisällä.

Oikotietä pitkin puistoon.

Mää meen nyt jo!

Olen tai muutamien puistotuttujen kanssa olemme ihmetelleet, missä kaikki paikkakunnan kotona olevat lapset luuraavat aamuisin. Toisaalta me tarvitsemme aidatun pihan, mitä meillä ei ole, enkä todellakaan jaksa kanniskella lasta naapureiden tontilta alvariinsa. Joten ymmärrän tätä nykyä, miksi ainakin osassa leikkipuistoista on aidat. Nerokasta, arvostan. Lapsi näyttää olevan varsinainen kyläluuta ja suuntaa usein askeleensa pois pihasta ja mielellään niin kauas, kuin saa vain kävellä. Ja taaksepäin ei katella. Joten me olemme tällä hetkellä puistoilijoita. Tänään puistossa oli paljon väkeä, kun eilen ei ollut ketään. Lapsikontaktit ja etenkin aikuiskontaktit tuovat tervetullutta vaihtelua. Tulkaa tänne huomennakin, kun me tullaan kans. Oli tervetullut tokaisu toiselta äiti-ihmiseltä. Ihana, kun ei tarvi pukea miljoonaa kerrosta vaatteita, vaan voi vain aukaista oven ja mennä ulos.

Ulkoilun jälkeen maistuu melkein mikä tahansa, mutta silti. Lapsi on ilmeisen kaikkiruokainen ja söimme tänään lounaaksi isimiehen tekemää miedosti chilistä jauhelihakeittoa turkkilaisen jugurtin kera. Sinne upposi pavut, herneet, porkkanat, jauheliha, kaali, jugurtti, chili ja liemi. Ainostaan yhden perunanpalan sain takaisin! Palan painikkeeksi pari kulausta piimää ja leipää isimiehen tekemän avokadolevitteen kera. Juu, ei meillä tosiaankaan aina ole näin fiinit sapuskat. Oottakaa vaan, kun minä pääsen kauhan varteen...

Melkein kahden kuukauden "Minä kakkaan salassa" -vaihe sai uuden käänteen, kun lapsi ruuan jälkeen ilmoitti päättäväisesti kakka, haki hyllystä kasan kirjoja ja pöräytti tuotoksensa pottaan. Tästä se taas lähtee, äiti ja kestovaipat kiittävät.

Päivän kruunasi aamulehden ilmainen näytelehti (tai sitten se oli jaettu väärään laatikkoon), tummapaahtoinen kahvi ja kaapista löytyi vielä pala suklaatakin. Hyvä arki.

Pakko myöntää, että todellinen pehmeä laskeutuminen arkeen. Melkein liian hyvää ollakseen totta.

Eräänä sateisena aamuna

Eräänä sateisena aamuna ajatteli äiti Oksennus, että mikä ihana päivä. Ei tarvitse tehdä pihalla mitään pihatöitä, ei tarvitse pestä pyykkiäkään. Voi vain olla kotona ja vaikka, no vaikka ommella, jos isimies Iloinen viihdyttäisi jälkikasvua. Jälkikasvu oli noussut ehkä ihan oikealla jalalla, mutta osoitti aamusta asti olevansa tänään lapsi Kiukkupussi ja aloitti tuona sateisena aamuna heti aamupalan jälkeen korvia vihlovan tylsistymisulinan.

Äiti Oksennus pakenee yläkertaan ja virittää saumurinsa kuntoon huomatakseen, että vikahan siinä on. Kumma juttu, että kone toimii hyvin kymmenisen vuotta, mutta kun sen päättää huoltaa, alkaa yläsieppari oikutella. Pikainen viestittely facebookissa, sieltä kun löytyy tukiryhmää ompeluintoisille ja viestiä lapsi Kiukkupussin kummitäti Ompeluihmeelle. Viestit sinkoilevat, tuskanhiki valuu, saumuri suttaa ja lapsen ulina yltyy. Todella rentouttava tämä tämmöinen sadepäivä.

Niinpä äiti Oksennus saa idean, että viedään koko perheellä saumuri huoltoon Tampereelle. Vettä kun kerran sataa ja ohjelma sisällä ei näytä olevan lapsi Kiukkupussin mieleen. Isimies iloinen on kuitenkin käynyt lapsi Kiukkupussin kanssa ulkona pyörällä rullailemassa, kun kaatosade on hetkeksi tauonnut. Päiväunien aikaan kamat kasaan ja kengät ovelle ojennukseen. Mutta kas, Isimies Iloisen puhelin piippaa muistutuksen "Sinulla on kokous tunnin päästä." Ja kas, lähtö hieman siirtyy. Lopulta lähellä päivällisaikaa köröttelemme tyytyväisen lapsi Kiukkupussin kanssa kohti Tamperetta. Isimies Iloinen hyvällä tuulella ja äiti Oksennus vetää kaksin käsin autoon unohtuneita pari päivää vanhoja herneitä, kun vähän nyt oksettaa.

Saumuri huoltoon, lapsi ulisee huoltopaikan ovella, koska haluaisi tehdä tuttavuutta omistajien koiran kanssa, ja kun pääsemme lähtemään kiljuvan lapsen kanssa, huomaamme, että kas, lapsi Kiukkupussi haisee p*skalle. Kuinka ollakaan, joten suuntaamme lähimpään markettiin, kai täällä jossain lastenhoitohuone on. Äiti Oksennus ilmoittaa, ettei kykene vaihtamaan kakkavaippaa, mutta voi kyllä tulla jeesaamaan lastenhoitohuoneeseen. Nälkäkin vähän on, että kohta pitää saada jotain ruokaa.
Jälleen ulinaa, koska lapsi Kiukkupussi huomaa Prisman aulassa autohärvelin, jota ei, ihme kyllä, saa raahattua mukanaan lastenhoitohuoneeseen. Lastenhoidollisten toimenpiteiden jälkeen siirrymme takaisin autohärvelin luokse, jossa lapsi Kiukkupussi äheltää turvavyön kiinni ja vemppaa rattia, minkä pienillä nakkisormillaan ehtii. Isimies iloinen huomaa, että autohärvelillä saa yhden ilmaisen kyydin vilauttamalla s-etukorttia! Me niin tulemme uudestaan tähän Prismaan!! Viuh, kortin vilautus ja auto alkaa hytkyä todella epämiellyttävän näköisesti. Lapsi Kiukkupussi ulisee (jälleen) kyydissä, isimies Iloinen lohduttaa ettei mitään hätää ja äiti Oksennus nauraa katketakseen auton vieressä. Lopulta myös lapsi Kiukkupussi nauraa käkättää ja toteaa, ettei tämä nyt ehkä niin paha ollutkaan.

Silmiäsärkevä autohärveli.

Niin päättävät isimies Iloinen ja äiti Oksennus iskeä lapsi Kiukkupussin autokärryyn ja käydä ostamassa seuraavan päivän ruuat. Täällä kun nyt kerran ollaan. Pikainen pyörähdys siellä sun täällä ja lapsi Kiukkupussi kitisee siellä sun täällä. Ruokaosastolla äiti Oksennus toteaa, ettei oikeastaan pysty olemaan täällä ja pyytää isimies Iloista keräämään ruokatavarat, jos hän kuskaa lapsi Kiukkupussia. Ja niin starttaa äiti Oksennus autokärryn ja kiihdyttelee ympäri Prisman ei-ruokaosaston käytäviä. Mitä ripeämmmin hän liikkuu, sitä vähemmän ääntä lapsi Kiukkupussista lähtee ja sitä todennäköisemmin lapsi ei roiku raatona puoleksi rattaiden ulkopuolella.

Kassojen kohdalla äiti Oksennuksella on jo tosi huono olo ja ruokaa on saatava todella nopeasti. Onneksi aulasta löytyy joka lapsiperheen unelma, Hese! Yksi lastenateria kiitos! Äiti Oksennus saa juustohampparin, isimies Iloinen ranskalaiset ja lapsi Kiukkupussi Trip-mehun. Olispa kiva olla raskaana, kun sais syödä koko ajan, toteaa ismies Iloinen epähuomiossa ja Äiti Oksennus toteaa, että oksentaisi ihan juuri isimiehen ranskalaisiin, mikäli ei haluaisi haaskata kallisarvoista ruokaa ja energiaa, kun kotiakin asti pitäisi päästä. Pikaisen murkinoinnin jälkeen lapsi Kiukkupussi heiluu toisen vanhemman s-etukortin kustantaman autohärvelissä.

Saisinko vielä toisen kyydin?

Lopulta pieni perheemme saapuu onnellisesti takaisin kotiin. Kukaan ei oksenna, kukaan ei ulise ja kaikilla on hyvä mieli. Ihan normi sateinen kesäpäivä. Mites teillä? Mitähän sitä seuraavaksi päiväksi keksisi, kun on taas luvattu sadetta?

Ai niin ja tämähän tapahtui jo heinäkuussa. Kalenteri kertoo, että nyt olis jo elokuu. Nyt kuulemma alkaa kesä.

Pari sanaa raskauspahoinvoinnista ja Raskauspahoinvoinnista

Aihe, jota olen kurkkuani myöten täynnä, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Nimittäin raskauspahoinvointi, tuo minussa roikkuva rasittava takiainen.

On eri asia voida pahoin aamusta iltaan ja oksentaa silloin tällöin, kuin voida pahoin aamusta iltaan ja oksentaa suvereenisti ihan kaikki.

Ensimmäisessä raskaudessa kärsin hyperemeesistä (juu lähde ei asiallisin, mut selväsanaisin). Lyhyesti suomennettuna hyperemeesi tarkoittaa poikkeuksellisen rajua pahoinvointia, oksentelua ja elimistön kuivumista. Harmi vain, ettei kukaan oikein tajunnut sitä: neuvolassa oli kesäsijainen, neuvolalääkäri oli hieman kivikasvo ja kaikista vähiten sen tajusin minä, to-be-mama. Nyykkariäitien kun pitää muutenkin opetella vähän kaikki kantapään kautta. En ollut koskaan ennen törmännyt oloon, jossa ei tarvitse kuin aukaista suu, niin ihan kaikki tulee pihalle monta kertaa päivässä, monta päivää putkeen muuttuen lopulta moneksi viikoksi ja kuukaudeksi ja vaihtuen lopulta seuraavaan kuukauteen. Lopulta neuvolalääkäri määräsi minulle pahoinvointiin tabletteina Primperania, mutta se oli kyllä suuri vitsi sekin, kun viikkojakin oli jo siinä vaiheessa 11 ja olin oksentanut yli kuukauden. Ensin en uskaltanut syödä koko tabletteja, koska a) vaikka paketissa luki, että ei tutkitusti aiheuta epämuodostumia, tuntui se jotenkin aika rajulta ja b)kun sitten aloin niitä popsia, oksensin myös kaikki tabletit. Joten siitä ei ollut sitten apua senkään vertaa. Olisi mielenkiintoista tietää, onko lääkkeestä ollut jollekin apua! Soitin neuvolaan useamman kerran ja kerroin, että voin huonosti, mutta ilmeisesti en siltikään ollut tarpeeksi selväsanainen. Jotenkin ajatus tiputuksesta tuntui kamalalta, joten sinnittelin kotona vessan lattialla makoillen (VIRHE) ja ajattelin, että tästä ei voi selvitä hengissä ja miten kukaan voi ikinä haluta lapsia. Jotenkin vielä kamalammalta tuntui mennä jonottamaan päivästykseen lie kuinka moneksi tunniksi, kun minuutit kotonakin olivat niiiiin pitkiä.

Kun sitten lopulta tulin niin kipeäksi, etten enää päässyt sängystä ylös ja suuni alkoi muurautua öisin kuivuudesta kiinni, soitin jälleen neuvolaan ja sain suoraan lääkärin kautta ajan tippaan (toki tällöinkin jonotin vielä päivystyksessä puoltoista tuntia). Kun kuivuneista suonistani saatiin jokin kaivettua esille ja tippa valumaan, niin ah sitä helpotusta. Miksi, oi miksi en tullut noin KUUSI viikkoa aikaisemmin!? Siellä sitten makoilin päivän jos toisen paikallisten mummojen kanssa. Manta ei muistanut missä oli ja halusi karata kotiin, ja Lyyli heittäytyi aina sairastakin sairaammaksi, kun lääkäri ilmestyi paikalle. Ajattelin, että ehkä tämä tästä ja eipä minulla ole mitään hätää. Neuvolakortin mukaan pahoinvointi kesti pahana jonnekin 16 viikolle asti ja ehkä joskus viikon 20 jälkeen se alkoi helpottaa. Viikon 30 jälkeen aloin voida ja ihan hyvin ja äitiyslomalle jäädessä olin jo suht hyväkuntoinen. Pahoinvointi teki raskaudesta hämmentävää, todella ahdistavaa ja se tuntui vievän ilon koko odotuksesta. Kun joku toinen kertoi pyöräilleensä kymppi kilsan viikko ennen laskettua aikaa, käyneensä rantalomalla ulkomailla tai "en edes huomannut olevani raskaaana", olin kateudesta vihreä. Itse tunsin olevani vankina omassa ruumiissani. Vielä turhamaisemmaksi tunsin oloni siitä, että edes valitin asiasta, koska lapsella ei ollut missään vaiheessa hätää ja sisälläni kasvoi uusi ihminen, josta moni voi vain omalla kohdallaan haaveilla. Vähiten kaipasin ihmisten sääliä, voivottelua tai vähättelyä.

Joten ajatus toisesta raskaudesta oli vähintäänkin ahdistava. Kuitenkin toive toisesta lapsesta oli vähemmän ahdistava. Niin siinä sitten kävi, että vähän ennen kuin mies jäi sopivasti luksuspitkälle opettajan kesälomalleen, minä aloitin toisen 9 kuukautta kestävän maratonini. Jälleen voin todeta, että raskaus ei ole minun kehoani varten. Ennen plussausta loppui imetys yhtenä kauniina tiistaiaamuna, koska siitä tuli huono olo ja seuraavana päivänä kaupan kassajonossa haistoin, että edellisellä asiakkaalla on lehmiä, seuraava polttaa tupakkaa ja jossain lähellä joku ei ole käynyt pitkään aikaan suihkussa. Ei siis epäselvyyttä asiasta, että vatsassani kasvaa pieni papu.

Se, että sisälläni kasvaa pieni ihmisen alku, näyttää minun kohdallani tarkoittavan luopumista yhdestä jos toisesta asiasta: pääsääntöisesti ruokahalusta ja yleisestä jaksamisesta,mutta myös iltamenoista (jostain syystä pahoinvointi on taas pahinta iltaisin), kyläilyistä, juhlista, liikunnasta, saunomisesta, iltavalvomisesta, monista kotitöistä ja ja ja. Tämän raskauden kohdalla luovuttava on ilmeisesti myös nukkumisesta, sillä nyt olen lisäksi kärsinyt unettomuudesta, mikä on harmillista, sillä taapero nukkuu tällä hetkellä kuin tukki. Näissä olosuhteissa etenkin voi todeta, lasten saaminen on perheen yhteinen projekti. Jos emme olisi tässä asiassa yksimielisiä miehen kanssa, ei tästä kukaan selviäisi. Mieheltä vaaditaan kärsivällisyyttä, kun vaimo ei syö, ei nuku, eikä pääse lenkille, niin sillä kiristää hermo. Olen jälleen vankina omassa ruumiissani ja tolkutan itselleni, että tämä on väliaikaista, tämä on väliaiakaista. Sisälläni kasvaa vauva ja kaikki on hyvin. Viimeisen kahden kuukauden aikana mies on käytännössä laittanut kaikki ruuat, vaihtanut kaikki kakkavaipat, tehnyt ison osan kotitöistä, syöttänyt lapsen ja hoitanut lapsen yöheräilyt ja ison osan lapsen iltanukutuksista. Ja onneksi meillä on ollut apukäsiä. Minä olen harjoitellut nöyryyttä ja vielä vähän lisää nöyryyttä ja toistanut itselleni, että hyvän äidin ja vaimon mitta ei ole jaksamisessa. Tämä on väliaikaista, tämä on väliaikaista.

No summa summarum. Olen kuitenkin voinut paremmin. Pahoinvointi oli pahimmillaan viikoilla 5-11, sen jälkeen se on ollut aisoissa kohtuullisesti. Olen oikeasti selvinnyt kotona. Pystyn poistumaan aamupäivisin kotoa ja olen jopa käynyt kesälomareissuilla. Voin edelleen pahoin, mutta kuitenkin suurin osa ruuista pysyy sisällä. Parin viimeisen viikon aikana olen jopa voinut tehdä aamupäivisin kotitöitä ja olen ehkä laittanut kaksi kertaa ruokaa. Että kyllä tämä tästä. Tyyppi liikkuu mahassa, maha kasvaa ja ehkä painokin alkaa kohta nousta. Jo tällaisella pahoinvoinnin määrällä odottaminen on edes vähän innostavaa. Olen varovaisen toiveikas!

Kaikenmoista

Kaikenmoista on mahtunut viime viikkoihin.

Olen mielenkiinnolla odottanut, milloin veikeästä vuosikkaasta sukeutuu vallaton venkula. Se tapahtui öbouttiarallaa heti sen jälkeen, kun olin kirjoittanut veikeästä vuosikkaasta. Vallattoman venkulan erottaa veikeästä vuosikkaasta nimittäin siitä, että se tekee kaiken kiusan tahallaan tai lähes tahallaan. Vanhemmuuden suuriin harhaluuloihin lukeutunee myös ennen lapsen saamista oleva vakaumus "Minä ainakin opetan lapseni tottelemaan sanaa EI." Juujuu, niin opetankin. Kuuntelin lumoutuneena, kun serkkuni kertoi heidän pikku kakkosestaan, joka on ihan saman ikäinen kuin meidän napero. "Kerran uhkasin kantaa sisälle, jos poistuu pihalta ja kun kerran kannoin, ei ole toista kertaa tarvinnut." Meidän napero on kannettu tieltä, hellannappuloilta, kielletyiltä kaapeilta, tuhkaluukun luota yms. kymmeniä kertoja kieltojen jälkeen, eikä sana uppoa edelleenkään. Sitä kyllä on yritetty vihaisesti, karjumalla, kiljumalla, rauhallisesti, määrätietoisesti ja kaikin mahdollisin tavoin johdonmukaisesti, mutta niin hän vain illistää ja jatkaa touhujaan. Kyllähän kaikki opettajat tietävät, että toisten lapsia on helppo kasvattaa, mutta kasvatapa omasi. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä vaimitensenytoli. Lapsi näyttää olevan laatua, jota koulussa kuvaillaan vanhemmille sanalla eläväinen. Arkikielellä se tarkoittaa sitä, että suu käy ja pylly vispaa. Jotenkin mieleeni tulee kertomus isimiehestä, joka oli pienenä pyydystänyt kaverinsa kanssa kyitä ja laittanut niitä muistaakseni pyykkinarulle kuivumaan, kun naapurin setä oli mennyt mainitsemaan, että kyynnahasta tehdään arvokkaista laukkuja... joka tapauksessa, voin vain ihmetellä kuinka rauhallista laatua isimies nykään on. Kyillä ei ole osuutta asiaan, tarinan loppu oli onnellinen, vaikkakin laukkubisnes jäi kesken. Olemme siis siirtyneet kieltämisestä harhautukseen ja huomion siirtoon. Mitä enemmän kieltää, sitä enemmän näyttää lapsi innostuvan nimittäin. Voi tulla testaamaan.

Voisin siis kertoa valmistautumisestamme yksvee-kuvaukseen, kun lapsi päätti kuvausta edellisenä päivänä testata kauppakeskuksen lasten leikkipaikan tusseja ja piirsi päheet punaiset torahampaat itselleen. Ne onneksi irtosivat hankaamalla ja loput saippualla saunassa. Käykääs tutkimasssa Facebookissa Kuvaamo Soman lapset ja perheet -kuvia. Siellä näkyy tutunnäköinen Old School Boy pullistelemassa auton luona. (Ethän mielellään kuitenkaan kommentoi kuvia lapsen oikealla nimellä.) Sieltä puuttuu suvun keskuudessa menestyksen saanut illistyskuva, josta kuvaaja varmaan ihmetteli, että miten ne tuon oikein valitsivat... Voisin myös kertoa siitä, kun vierailimme Särkänniemen Koiramäessä eläimiä katsomassa ja lapsi sai huutokiljumiskohtauksen jokaisen eläimen aitauksen luona, koska hän olisi halunnut mennä itse aitaukseen. Sattuneesta syystä retkemme painottui pikkukivien syömiseen ja käsien uittamiseen aasien juomavadissa. Tai kun luovuimme alakerran viimeisestäkin kukasta epätoivoisten ei-kieltojen jälkeen, koska kukka alkoi näyttää siltä kuin se olisi ollut osallisena kolmannessa maailmansodassa.

Muutamia huomioita vallattomasta venkulastamme 1v 4kk

• Syö kaikkea ja paljon paitsi greippiä ja kotona keitettyä riisiä. Eläisi viinirypäleillä ja fetajuustolla, jos saisi itse valita.
• On oppinut vihdoin juomaan itse lasista, ja huokaisee jokaisen suullisen jälkeen hartaasti aah.
• Ilmoittaa kakka kun vanhemmilla olisi otollinen aika istuttaa hänet potalle. Ilmoittaa kakka myös monta kertaa päivässä ihan muuten vain.
• On kiinnostunut autoista ja navoista. Jos puhuisi, esitteli itsensä todennäköisesti "Hei olen Pätkä ja tässä mun napa. Millainen napa sulla on?" Vierastaa, mutta tutkisi myös puistossa mielellään kaikkien tuntemattomienkin navat.
• Painaa kaukosäätimen nappuloita selkä vinossa, koska niin tekee myös äiti ja isä nähdäkseen, meneekö tv:n alla puolella olevalla hyllyllä oleva digiboxi päälle.
• Kiipeää itse syöttötuoliin ja pöydälle, mikäli joku unohtuu jättämään tuolin otollisen kauaksi pöydästä. Ronkkii lipastoa kiipeämällä kaadetun tuolin tuolinjalkojen päälle.
• Rakastaa saunomista ja kylpemistä, pyörän kyydissä olemista, karkaamista, kirjojen lukemista ja autossa istumista.
• llmoittaa tiitti, kun on lopettanut ruokailun tai jonkin muun toimen ja tahtoo tehdä jotain muuta.  
• Steppaa ja heiluttaa käsiään kun saa xylitol-pastillin.
• Laittaa mielellään stereot täysille ja vatkaa lanteitaan puolelta toisella vispaten samalla käsiään.
• On oppinut valtavasti sanoja, kuten kaikki linnut Valion pingviini mukaan lukien ovat kaakkaak, koira on hauvauvauva, kissa sanoo nau, lammas mää, Iikka-setä on Kikka, vene on ene, mopo poo, piimä piitää, lakki kakki. Erinäisiä sanoja löytyy myös puurolla, pastillille, pyörälle, kypärälle ja monille muille. Äiti on äiti, auto on auto ja kakku on kakku. Heiluttaa kättä ja sanoo heijei, kun päättää vaihtaa maisemaa.
• En tiedä, milloin uhmaikä alkaa, mutta aika vakuuttavasti lapsi osaa huutaa eijeijeijei ja potkia yhtä aikaa, kun pitää tehdä jotain hänen mielestään epämieluisaa. Esim. vaihtaa vaippa.
• Jos lapsen energialla saisi lämmitettyä talon, voisimme alkaa myymään sähköä myös naapureille. 
• Lapsi on paikallaan vain lukiessa kirjaa, katsoessa Musarullaa tai nukkuessaan.
• Lapsella on viisi hammasta ja kaksi tulossa.
• Luettakoon lapsen eduksia vikkelät jalat sekä utelias ja lähes aina hyväntuulinen mieli.
• Vaatteissa menee 80-senttiset ja kiloissa menee ehkä juuri ja juuri 9 kiloa rikki.

Minulla on uusi pyöräilykypärä, tykkään pitää sitä päässäni.
Paita on äitin tekemä,
shortsit sain kummitäditiltä ja
kesäkengät toi ukki tuliaisena Lontoosta.
Ajattelin kiskoa nämä kaikki kosteuspyyhkeet tästä paketista ennen kuin äiti huomaa.

Veikeä vuosikas

Blogitekstien julkaisutiheydestä päätellen olemme muuttaneet ulos. Toisin sanoen kevätilmojen saavuttua olemme pihalla, paljon, koko ajan. Ajoittain noin 6-7 tuntia päivässä. Mahtavaa aikaa tämä kevät ja kävelevä lapsi. Sopii meille.

Olemme selvästi saaneet ulkoilmalapsen. Aamulla, kun lapsi on vetänyt aamupuurot naamaansa, kävelee hän eteiseen ja sanoo kakku, se tarkoittaa kenkää, jos joku ei sattumoisin tiennyt. Nuo siniset Kangaroosin lenkkarit (Kiitos Prisman poistokenkäalennuksen saimme ne kohtuuhintaan. Lastenkenkäbisnes on muuten ihan ryöstöä.) on parasta, mitä lapsi tietää Marie-keksien ja viinirypäleiden jälkeen. Suunta olisi siis ulos ja sinnehän sitä sitten yleensä mennäänkin. Luulisi, että tässä 2000 neliön tontissa olisi tuollaiselle pikkunatiaiselle tarpeeksi touhuttavaa, mutta selvästikään hän ei myöskään ole aidattujen alueiden lapsi (ei meillä kyllä ole aitaakaan), koska hän ottaa suunnan tielle ja kävelee niin kauas jaksaa. Jaksaakin ihmeen kauas, pysähtyy tosin jokaisen pihan kohdalla ja ilmoittaa auto, jos siellä sattuu auto olemaan sekä jokaisen koiran kohdalla hän huikkaa hauvauvauva, ja jatkaa matkaa. Ei katso taakseen, painelisi tikittäen pikkuaskelin ilmeisesti maailman ääriin asti.

Mitäs muuta tuollainen vuosikas puuhaa?

Koska meillä ei ole vielä hiekkalaatikkoa ja naapurin eläkeläisperiskunnalla on, kävelee lapsi myös hyvin sujuvasti naapureiden pihalle hiekkalaatikolle. Hän tietää, että sinne voi mennä tietä pitkin tai takapihalta kuusiaiden välistä. Onneksi eläkeläispariskunta nauttii natiaisen höpötyksestä, koska sanoin lapsen saapuvan pihaan niin kauan kuin hänellä on sinne lupa ja todennäköisesti myös sen jälkeen... On todella uskomatonta, kuinka lapsi muisti ja osasi reitin hiekkalaatikolle jo yhden kerran jälkeen. Samaa häkellystä koin, kun lapsi oppi, missä kaapissa meillä säilytetään keksejä. Hän myös itki keksien perään lähes tunnin, palasi aina kaapille, jos sittenkin saisi vielä yhden keksi. Välissä katsoimme jakson Musarullaa, mutta sekään ei auttanut hälventämään Marie-keksin kuvaa hänen sielustaan.

Vuosikas matkii ja apinoi ihan kaiken. Aina ei edes tajua, kuinka paljon lapsi imee itseensä. Aikamoisen yllätyksen koin, kun kerran löysin lapsen istumasta astianpesukoneesta ruokasihti kädessään. Alakori oli tietysti asianmukaisesti viskattu koneesta ulos. Aamuisin meillä kun on tapana tyhjentää astianpesukone, lapsi vastaa lusikoista ja muoviastioista, minä kaikesta muusta. Yleensä irroitan ruokasihdin ja huuhtelen sen. Voitte siis kuvitella, kuinka sujuvasti yksvee myös lastaa pyykkiä koneeseen ja koneesta pois, tunkee vaatteita laatikoihin ja tyhjentää niitä kaapeista koneeseen, kitkee kukkapenkkiä (tai tarkemmin kukkia kukkapenkistä), istuttaa perunaa, ajaa ruohonleikkurilla, heittää löylyä kiukaalle, työntää rattaita, laittaa rikkaimurin töpselin seinään, napsauttaa levyt päälle, painelee kaukosäätimen nappuloita, tyhjentää puukassit puulaatikkoon, tunkee sytykkeet takkaan ja niin edelleen ja niin edelleen. Meillä ei kukaan ole tällä hetkellä toimeton.

Aamuisen kiukkupyllyn tilalle olemme saaneet hyväntuulisen mönkijän, joka lauleskelee ihahaa, ja iltaisen väsykiukkuajan tilalla on sänkyynsä unirättiotuksen kanssa käpertyvä tuhisija. Arvokkaita hetkiä nämä tämmöiset.

Tiistain touhuja

Taaperoita tapaamaan toisten tontille! Tuulta, tohinaa, töttöröö! Toisen tyypin, toisen taaperon takiaisena toisten taloon. Takaisin tupaamme. Taapero tutimaan. Tytin tylleröinen taivaalle tuijotteli, toiveita takataskuunsa talletteli. Tyventä, tuuli tyyntynyt. Tippoja taivas tiputteli. Tuumasi tyllerö tuuman, toisenkin. Takataskun tikillä tikkasi. Taapero törttöili, tuimasti tyllerö tuhahti. Tikkusormet töpselistä toisille teille, taapero! Thaikeittoa tekaisin. Takki taaperolle, takki tyllerölle. Taapero turvaistuimeen, Tampereelle toimia toimittamaan, toisen taaperon touhuja tutkimaan. Tyllerö toisia totisia tylleröitä tapaamaan. Täältä tullaan!

Maanantain menu

Minimies makoili metkasti mutkalla.
Mummin mustaherukkamehusta maistuvaa mehukeittoa.
Minimies matkaa mumisten murkinapaikalle.
Murkinaa masuun, Minimiehelle ja mammalle.
Mööpleerattiin majamme mukavaksi.
Murkinaa masuun, Matilda-perunaa, maitoa, mozzarellaa, mustikoitakin.
Minimiehellä makoilua, mammalla möllöttämistä, moppaamista.
Mustaa mehua maidolla mammalle.
Minimies makoiltuaan maiskuttaa mehukeittoa, mehuakin.
Maata maamopedilla muokattiin, Minimies maireana mukana. Minä myös!
Murkinaa ja munamankelilla menoksi, metsässä möyhimistä.
Makoisasti makuulle.
Mainio maanantain menu.

Meitsi myös!

Naapurin pohjattomasta varastosta löytyi tällainen!
Hankintalistalle kypärä...

Mainio motoriikkarata...

Sunnuntai

Siippani synttärit! Synttärisumpit siemaistiin. Sintti suosikkiohjelmaa Salorasta seurasi. Suosikkijaksokin sattui sopivasti, Satu Sopanen siellä siis! Sibeliuksen Sadepisarat, Soilinkin sävellyksiä saimme seurata.

Sankari sahahommiin santalaatikkoa sahaamaan. Sintti simahti sisälle suu supussa. Salolla santalaatikko sahattu! Santaa sinne suunnittelemaan. Sulavaa sohjoa sateena saatiin. Suvi saavuttamattomissa? Synkkää! Sakki sisälle suojaan!

Sinistä superfoodia suuhun. Sitten Superbilla suhautettiin simhalliin sinttien simmaukseen. Suihkuun, saunaan, simmarit, sukellus. Silmät selällään Sintti sukelteli! Snoopy-kalsarit säihkysäärieni suojana, sitä sattuu. Supernopeasti sinistä säällistä snoopien suojaksi. Sininen silmä sävy sävyyn.

Seurakuntasaliin sanaa syömään. Siunatut sielut siellä sjungasi. Sintti suloisesti sambasi. Sydän suli.

Lauantai

Lusikat, lapsen lempilelut lattialle lensivät. Lapsi lusikoilla leikki. Lastasi laatikoihin, laatikoista lattialle. Lounaankin lusikoi loistavasti, leftillä!

Lunkista lapsi laski levolle. Lempimieheni laattakauppaan: lisää laattoja, lisää lautaa! Laatatta lomalaiset lauantaina, lautaa lisää laulaen lastaamaan. Lapselle laudoista leikkilaatikkoa laittamaan, liki leikkimökin.

Lapsikin levoltaan liikehti. Liukasliikkeisenä lähes luvatta Lammin laitumille lompsotteli. Lainalaatikossa lapioleikkejään leikki. Leikkikentälläkin leikittiin, lähti lapsi lätkimään, länteen luulisin. Leipomon lenkki, liikettä luille, lämpöä lihaksiin.

Leikkaamista, loihtimista. Luppoajalla langoilla leikittelin. Lapselle lämpimään laiskotteluasuja. Loistavaa!

Perjantai

Pikkumiehellä pötsissä puurokolo, pikaisesti puuroa pillittävälle. Pikkumies pitää puurosta, piimästä! Pian puuroa päällä pöydän, pitkin paitaakin.

Piknikille parhaiden perhetyyppien pihaan. Pähee pilke pipon pielessä paremman pakkelin puutteessa. Pottuja, pullasia, pullamunkkeja, pikkuisille pillit. Pikkutyypit pinkoivat pihassa, pallojakin puhallettiin. Parasta! Pikkuneiti Pitkätossu paleli, peittoa päälle! Pidempi pikkumies pulisi paljon. Pienin pää pensaassa, pakoon pötkisi, pääsikin.

Pikkumies päikkäreille pötkölleen. Pojat pöristeli pihalla poikien prutkuillaan. Pikkumies parahti, pillitti pitkään. Puolikkaat päikkärit, päivä pilalla? Pahus. Pihalla puuhasteltiin, patonkia parvekkeella popsittiin. Paremman puoliskon pullossa punkkua, punkusta pitämättömällä pimulla pääsääntöisesti pepsiä. Pikkumiehen pyllynpeittäjät pesuun, pihalle puhtaina.

Pedagoginen partnerimme pikkumiehen pomppupollella (poikiensa perintönä) palkitsi. Paremman puoliskoni piti polle pumpulla pumpata. Pöh, pumppu pakosalla. Pikkumies pomppi pumppaamattoman pollen päällä, pelottikin pullea polle. Pitkiä puita pesään. Poppa! pajatti pikkumies. Peliäkin perheenä pällisteltiin. Pian paahtavaan pikkuhuoneeseen pistäydyttiin, peseydyttiin. Petiin pienin, pariskunta perässä!

Torstai

Torstai toivoa täynnä!

Tosimieheni työkaverin Taunus tussahti tielle. Tohinalla taapero takapenkille, tavarat takaloosteriin, tosimiestä töihin tuomaan. Tyttöjä trikoissa tunnillaan tsiigattiin. Tutuille turisemaan, taapero tyttöystäväänsä tapaamaan. Tuppipottuja tilattiin. Tuttisuu tutimaan, toinen tutitta. Teetä, terapiaa, torttuakin tarjolla.

Takaisin tupaamme tultiin. Tuttu täti toi torjunta-aineettomia tomaatteja! Taianomaista! Taapero takapihalle touhumaan, tosimieheni tiluksia tallaamaan. Tosimies taaperon tuolin tuunasi. Taapero tohkeissaan tuolillaan tömisteli, takaperin takamustaan tuoliin tuuppi. Tuttisuutaapero tassu tassussani tutimaan. Tiskikonekin takkusi - taas! Toivotonta! Tässäpä tämä torstai!