Jännä juttu (Oikeasti ei kyllä yhtään jännä.)

Eritevaroitus. Älä pilaa joulumieltäsi.

Ystäväni saa ensimmäisen lapsensa vuoden alussa. Minua huvitti suunnattomasti hänen kertomuksensa miehestään, joka tarkkana ja hygieenisenä miehenä vielä harjoittelee tätä eritehommiin suhtautumista. Mies oli nimittäin astunut koirankakkaan ja kauhuissaan steriloinut kenkänsä sen jälkeen. Voi kaupunkilaiset, sanon minä. (Myös ehkä toinen pikkuveljistäni voisi tehdä näin...) Mutta niin. Onhan se kakka ällöttävää. Kerroin ystävälleni, että kyllä siinä elämys koittaa, kun lapsi vääntää ensimmäiset niskap*skat ja kakka lentää vessan kaakeleihin ja mies alkaa pohtia, kuinka sen saa hinkattua pois niistä kaakeleiden
s a u m o i s t a  JA lapsi tuottaa samalla lisää tavaraa takapuoli töristen. Mutta ihme kyllä - oman lapsen eritteet ovat jotenkin vähemmän ällöttävämpiä kuin kaverin lapsen eritteet, vaikkei se oman lapsenkaan kakka kyllä mitään kultaa ole.

Yksi asia, minkä lapsen tulo nimittäin muuttaa, on puheenaiheet eritteistä tai ainakin niiden frekvenssi keskusteluissa. Ennen lapsen tuloa harvemmin juttelimme mieheni kanssa kakasta tai ylipäätään toisen vatsantoiminnasta tai rään koostumuksesta. Vauvan myötä olemme siirtyneet sujuvasti (halusimme tai emme) erite- ja kakkaklaaniin ja etenkin alussa päivittäisin kuulumisten vaihtamiseen kuului kertaus vauvan päivän kakkarytmistä. Oli nimittäin yllättävää, kuinka myös vanhemman jaksaminen näyttää pyörivän sen ympärillä, kuinka lapsen vatsa toimii. Jos se ei toimi, on elo yhtä itkua ja hammastenkiristystä - myös vanhemmilla.

Vastasyntyneen kakka on sellaista tervamaista mustaa mönjää ja se muuttuu imetyksen myötä oikeastaan ihan mihin vain väriin vihreästä oranssiin, ruskeaan ja vihreään. Mutta se ei juurikaan haise. Se on kyllä vetelää ja ennen kuin lapsi saa makkaroita reisiin tai mahaan, kakka valuu joka paikasta vaipasta ja minnekään ei voi lähteä ilman vähintään viittä vaippaa ja ainakin kahta vaatekertaa. On myös täysin normaalia, että lapsi kakkaa kymmenen kertaa päivässä tai pari kertaa viikossa. Kovin limainen ja vihreä tai erittäin haiseva kakka kertoo, että lapsen maha on jostain ehkä sekaisin. Ystäväni voi kuitenkin lohduttaa miestään, että se lapsen ensimmäinen tervakakka on steriiliä ja hajutonta. Oikeastaan senhän voisi vaikkaa laittaa purkkiin ja kirjahyllyyn, mikäs siinä...

Kakka on onneksi aihe, joka myös väistyy lapsen kasvamisen myötä. Nyt kiinteisiin siirryttyä lapsen kakka etsii koostumustaan ja kakan haju on kyllä kertakaikkisen karmea. Nyt 10 kuukauden ikäisen lapsen kohdalla kakasta puhutaan taas vähemmän mitä vastasyntyneen kohdalla. Aiheeseen palattaneen jälleen pottailun yhteydessä. Silti aika sujut sitä näyttää olevan kaikenlaisten eritteiden kanssa tässä vaiheessa. Tutuksi on tulleet pissa ja kakka ja puklu ja oksennus ja räkä.

Eräänä aamuna sattui seuraavaa. Lapsella on kova yskä ja etenkin aamuisin herättyään hän köhii ja köhii. Olin mennyt vessaan, hmm...omille asioilleni, ja mies syöttää lapselle aamupuuroa ja huutaa keittiöstä:

- Voi ei, se oksentaa! Tätä tulee tosi paljo! 
- Jaa, vastaan minä.
- Onpa erikoista! Haluakko nähä?
- No en oikiastaan! Onhan näitä nyt nähty, mietin.
- Tätä vaan tulee! Millä tämä pyyhitään?
- No ota vaikka sen päältä se kankainen ruokalappu, pyyhi sillä ja laitetaan se sitten pesuun!

Kun tulen vessasta keittiöön, löydän lapsen paikalta todella ällöttävän ruokalapun liimautuneena pöytään kiinni.

- Öö...miksi ihmeessä tää lappu on vielä täällä? kysyn ihmeissäni.
- No kato nyt sitä! Se on tosi jännää. 

Nostan limaisen oksennusrätin pöydältä ja alta paljastuu valkoisen vihertävää limaa.

- No eikö susta oon tosi jännää, että siinä oksennuksessa on vaan maitoa ja limaa, mutta ei ollenkaan puuroa, vaikka se söi sitä, kun oksensi! Minne se puuro meni? Jännä juttu, halusin näyttää sen sulle.

Jännä aamu meillä. Mitäs teille muille?