Sain puhelun. Ukki soitti.
- Moi, onko teillä jotain erikoista?
- Eipä meillä mitään.
- Voisin tulla lapselle seuranpitäjäksi, niin saisit vähän omaa aikaa.
Hyvänen aika mitä luksusta.
Lapsi nautti silminnähden, kun näki jonkun muunkin kuin minun naamaa. Ja mitäs minä tein? No siivosin, pyykkäsin, laitoin talvivaatteita varastoon, tein pihatöitä, ompelin, lepäsin. Ukki nautti silminnähden, kun sai lukea kirjaa, syöttää, vaihtaa vaippaa ja ulkoilla naperon kanssa. Viikkoon mahtui paljon hymyä, iloa ja seuraa kaikille. Saatiin myös kevään pihatyöt alkuun: pensasaita kaadettua (apua kuinka avaraa!) ja oksat silputtua.
Kirsikkana kakussa isimies toi mukanaan töistä vatsataudin vol 2. ja niin sitten jälleen laatta lensi. Uskomatonta, kun edellisestä oli vain kolme viikkoa! Mutta ihana kun joku kävi kaupassa, syötti lapsen ja oli sen kans. Meillä vanhemmilla meni jälleen yksi päivä nukkuessa sohvan pohjalla...lapsi säästyi. Onneksi.
Kyllä isovanhemmat ovat aarteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti