Nimittäin päikkärit.
Juniorin päikkärikuukaudet 7-11 olivat helppoa hommaa. Se nukkui päikkärit, kun väsytti. Rytmi oli jopa aika ennustettava. Ei tarvinnut kärräillä ympäri pitäjää, vaunut vaan ulos ja useimmiten sinne se simahti. Sanotaan, että vauvavuodesta paljon unohtaa, mutta en kyllä ole unohtanut ensimmäisen puolen vuoden päiväunitaisteluita. Kun se ei vaan nukkunut. Unia oli päivässä viidetkin ja joka kerta nukuttamiseen meni puolesta tunnista tuntiin.
Yksi kerrallaan päikkäreitä on nyt tipahtanut pois. Pitkään mentiin kaksillä unilla, muistaakseni tuosta 7-8kk:n iästä asti. Mutta nyt kaksista päikkäreistä yksiin siirtyminen on ollut kyllä varsinainen operaatio. Kolme kuukautta on hinkutettu joka toinen päivä yksillä ja joka toinen päivä kaksilla unilla. Yhtäkkiä lapsi kun ei vaan suostunut enää nukahtamaan aamulla klo 10. Tai edes klo 11. tai klo 12. Se oli väsynyt, kitisi, mutta ei nukahtanut. Ja kun sen vihdoin sai nukahtamaan, nukuttiin lounasajan ohi ja mihin lie ja syötiin vähän miten sattuu ja milloin sattuu ja mitä sattuu, kun ruoka oli tarjolla eri aikaan kuin lapsi oli hereillä, vaikka miten yritit kikkailla. Aamupäivän unet eivät kuitenkaan riittäneet iltaan ja alkuillasta taas sama hommaa: väsymystä, kitinää, mutta uni ei tule. Lapsi ei jaksanut valvoa, eikä se myöskään nukahtanut. Hohhoijaa.
Kun on pitkään taistellut unien kanssa, tahtoo kunnioittaa lasta ja hänen rytmiään, koska silloin kaikki pääsevät helpommalla ja pysyvät paremmalla mielellä. Mutta eipä tuo lapsikaan oikein omaa parastaan aina tiedä, toisinaan täytyy vähän äitin jeesata. Tiedän, että osa kellottaa unet tosi tarkasti ja laittaa lapsen päiväunille minuutilleen samaan aikaan, mutta juu meillä ei laiteta. Minusta ei todellakaan olisi kellottamaan päikkäreitä. Mutta aloimme pikku hiljaa hinaamaan unia myöhemmäksi. Toisinaan se onnistui toisinaan taas ei.
Nyt olemme vihdoin (matkustamisen, oksennustaudin ja kaikkien köhien ja nuhien yms.yms.) jälkeen päässeet yksiin päiväuniin. Jee! Se tarkoittaa sitä, että unille mennään lounaan jälkeen ja väsymystilanteesta riippuen se tapahtuu noin klo 11.30-13 välillä, päikkäriunta riittää päivässä noin 1,5-3 tuntia. Se on paljon se. Se tarkoittaa myös sitä, että on helpompi suunnitella käyvänsä jossain kylässä tai tavata muita lapsia tai ihmisiä ylipäätään tai sen sellaista, ja mukana on levännyt lapsi, eikä sellainen, joka saa huutokirkunakohtauksen, kun onneton äiti on raahannut sen kotoa väärään aikaan pois. Kaksiin päikkäreihin siirtymisen jälkeen myös yöunet ovat pidentyneet. Minä-herään-aamulla-klo6 -lapsi on siirtynyt moodiin, jossa se voi kiskoa öisin jopa kaksitoistakin tuntia. Herranjestas sentään, tämä äiti on nukkunut univelkoja pois!
Jos lapsen kävelemään oppimisen jälkeen tuli olo, että onpa se kasvanut, niin yksistä päikkäreistä tulee olo, että onpa se tosiaan kasvanut. Tyyppi on melkein koko päivän hereillä ja puuhastelee meidän mukana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti