Eräänä sateisena aamuna

Eräänä sateisena aamuna ajatteli äiti Oksennus, että mikä ihana päivä. Ei tarvitse tehdä pihalla mitään pihatöitä, ei tarvitse pestä pyykkiäkään. Voi vain olla kotona ja vaikka, no vaikka ommella, jos isimies Iloinen viihdyttäisi jälkikasvua. Jälkikasvu oli noussut ehkä ihan oikealla jalalla, mutta osoitti aamusta asti olevansa tänään lapsi Kiukkupussi ja aloitti tuona sateisena aamuna heti aamupalan jälkeen korvia vihlovan tylsistymisulinan.

Äiti Oksennus pakenee yläkertaan ja virittää saumurinsa kuntoon huomatakseen, että vikahan siinä on. Kumma juttu, että kone toimii hyvin kymmenisen vuotta, mutta kun sen päättää huoltaa, alkaa yläsieppari oikutella. Pikainen viestittely facebookissa, sieltä kun löytyy tukiryhmää ompeluintoisille ja viestiä lapsi Kiukkupussin kummitäti Ompeluihmeelle. Viestit sinkoilevat, tuskanhiki valuu, saumuri suttaa ja lapsen ulina yltyy. Todella rentouttava tämä tämmöinen sadepäivä.

Niinpä äiti Oksennus saa idean, että viedään koko perheellä saumuri huoltoon Tampereelle. Vettä kun kerran sataa ja ohjelma sisällä ei näytä olevan lapsi Kiukkupussin mieleen. Isimies iloinen on kuitenkin käynyt lapsi Kiukkupussin kanssa ulkona pyörällä rullailemassa, kun kaatosade on hetkeksi tauonnut. Päiväunien aikaan kamat kasaan ja kengät ovelle ojennukseen. Mutta kas, Isimies Iloisen puhelin piippaa muistutuksen "Sinulla on kokous tunnin päästä." Ja kas, lähtö hieman siirtyy. Lopulta lähellä päivällisaikaa köröttelemme tyytyväisen lapsi Kiukkupussin kanssa kohti Tamperetta. Isimies Iloinen hyvällä tuulella ja äiti Oksennus vetää kaksin käsin autoon unohtuneita pari päivää vanhoja herneitä, kun vähän nyt oksettaa.

Saumuri huoltoon, lapsi ulisee huoltopaikan ovella, koska haluaisi tehdä tuttavuutta omistajien koiran kanssa, ja kun pääsemme lähtemään kiljuvan lapsen kanssa, huomaamme, että kas, lapsi Kiukkupussi haisee p*skalle. Kuinka ollakaan, joten suuntaamme lähimpään markettiin, kai täällä jossain lastenhoitohuone on. Äiti Oksennus ilmoittaa, ettei kykene vaihtamaan kakkavaippaa, mutta voi kyllä tulla jeesaamaan lastenhoitohuoneeseen. Nälkäkin vähän on, että kohta pitää saada jotain ruokaa.
Jälleen ulinaa, koska lapsi Kiukkupussi huomaa Prisman aulassa autohärvelin, jota ei, ihme kyllä, saa raahattua mukanaan lastenhoitohuoneeseen. Lastenhoidollisten toimenpiteiden jälkeen siirrymme takaisin autohärvelin luokse, jossa lapsi Kiukkupussi äheltää turvavyön kiinni ja vemppaa rattia, minkä pienillä nakkisormillaan ehtii. Isimies iloinen huomaa, että autohärvelillä saa yhden ilmaisen kyydin vilauttamalla s-etukorttia! Me niin tulemme uudestaan tähän Prismaan!! Viuh, kortin vilautus ja auto alkaa hytkyä todella epämiellyttävän näköisesti. Lapsi Kiukkupussi ulisee (jälleen) kyydissä, isimies Iloinen lohduttaa ettei mitään hätää ja äiti Oksennus nauraa katketakseen auton vieressä. Lopulta myös lapsi Kiukkupussi nauraa käkättää ja toteaa, ettei tämä nyt ehkä niin paha ollutkaan.

Silmiäsärkevä autohärveli.

Niin päättävät isimies Iloinen ja äiti Oksennus iskeä lapsi Kiukkupussin autokärryyn ja käydä ostamassa seuraavan päivän ruuat. Täällä kun nyt kerran ollaan. Pikainen pyörähdys siellä sun täällä ja lapsi Kiukkupussi kitisee siellä sun täällä. Ruokaosastolla äiti Oksennus toteaa, ettei oikeastaan pysty olemaan täällä ja pyytää isimies Iloista keräämään ruokatavarat, jos hän kuskaa lapsi Kiukkupussia. Ja niin starttaa äiti Oksennus autokärryn ja kiihdyttelee ympäri Prisman ei-ruokaosaston käytäviä. Mitä ripeämmmin hän liikkuu, sitä vähemmän ääntä lapsi Kiukkupussista lähtee ja sitä todennäköisemmin lapsi ei roiku raatona puoleksi rattaiden ulkopuolella.

Kassojen kohdalla äiti Oksennuksella on jo tosi huono olo ja ruokaa on saatava todella nopeasti. Onneksi aulasta löytyy joka lapsiperheen unelma, Hese! Yksi lastenateria kiitos! Äiti Oksennus saa juustohampparin, isimies Iloinen ranskalaiset ja lapsi Kiukkupussi Trip-mehun. Olispa kiva olla raskaana, kun sais syödä koko ajan, toteaa ismies Iloinen epähuomiossa ja Äiti Oksennus toteaa, että oksentaisi ihan juuri isimiehen ranskalaisiin, mikäli ei haluaisi haaskata kallisarvoista ruokaa ja energiaa, kun kotiakin asti pitäisi päästä. Pikaisen murkinoinnin jälkeen lapsi Kiukkupussi heiluu toisen vanhemman s-etukortin kustantaman autohärvelissä.

Saisinko vielä toisen kyydin?

Lopulta pieni perheemme saapuu onnellisesti takaisin kotiin. Kukaan ei oksenna, kukaan ei ulise ja kaikilla on hyvä mieli. Ihan normi sateinen kesäpäivä. Mites teillä? Mitähän sitä seuraavaksi päiväksi keksisi, kun on taas luvattu sadetta?

Ai niin ja tämähän tapahtui jo heinäkuussa. Kalenteri kertoo, että nyt olis jo elokuu. Nyt kuulemma alkaa kesä.

Pari sanaa raskauspahoinvoinnista ja Raskauspahoinvoinnista

Aihe, jota olen kurkkuani myöten täynnä, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Nimittäin raskauspahoinvointi, tuo minussa roikkuva rasittava takiainen.

On eri asia voida pahoin aamusta iltaan ja oksentaa silloin tällöin, kuin voida pahoin aamusta iltaan ja oksentaa suvereenisti ihan kaikki.

Ensimmäisessä raskaudessa kärsin hyperemeesistä (juu lähde ei asiallisin, mut selväsanaisin). Lyhyesti suomennettuna hyperemeesi tarkoittaa poikkeuksellisen rajua pahoinvointia, oksentelua ja elimistön kuivumista. Harmi vain, ettei kukaan oikein tajunnut sitä: neuvolassa oli kesäsijainen, neuvolalääkäri oli hieman kivikasvo ja kaikista vähiten sen tajusin minä, to-be-mama. Nyykkariäitien kun pitää muutenkin opetella vähän kaikki kantapään kautta. En ollut koskaan ennen törmännyt oloon, jossa ei tarvitse kuin aukaista suu, niin ihan kaikki tulee pihalle monta kertaa päivässä, monta päivää putkeen muuttuen lopulta moneksi viikoksi ja kuukaudeksi ja vaihtuen lopulta seuraavaan kuukauteen. Lopulta neuvolalääkäri määräsi minulle pahoinvointiin tabletteina Primperania, mutta se oli kyllä suuri vitsi sekin, kun viikkojakin oli jo siinä vaiheessa 11 ja olin oksentanut yli kuukauden. Ensin en uskaltanut syödä koko tabletteja, koska a) vaikka paketissa luki, että ei tutkitusti aiheuta epämuodostumia, tuntui se jotenkin aika rajulta ja b)kun sitten aloin niitä popsia, oksensin myös kaikki tabletit. Joten siitä ei ollut sitten apua senkään vertaa. Olisi mielenkiintoista tietää, onko lääkkeestä ollut jollekin apua! Soitin neuvolaan useamman kerran ja kerroin, että voin huonosti, mutta ilmeisesti en siltikään ollut tarpeeksi selväsanainen. Jotenkin ajatus tiputuksesta tuntui kamalalta, joten sinnittelin kotona vessan lattialla makoillen (VIRHE) ja ajattelin, että tästä ei voi selvitä hengissä ja miten kukaan voi ikinä haluta lapsia. Jotenkin vielä kamalammalta tuntui mennä jonottamaan päivästykseen lie kuinka moneksi tunniksi, kun minuutit kotonakin olivat niiiiin pitkiä.

Kun sitten lopulta tulin niin kipeäksi, etten enää päässyt sängystä ylös ja suuni alkoi muurautua öisin kuivuudesta kiinni, soitin jälleen neuvolaan ja sain suoraan lääkärin kautta ajan tippaan (toki tällöinkin jonotin vielä päivystyksessä puoltoista tuntia). Kun kuivuneista suonistani saatiin jokin kaivettua esille ja tippa valumaan, niin ah sitä helpotusta. Miksi, oi miksi en tullut noin KUUSI viikkoa aikaisemmin!? Siellä sitten makoilin päivän jos toisen paikallisten mummojen kanssa. Manta ei muistanut missä oli ja halusi karata kotiin, ja Lyyli heittäytyi aina sairastakin sairaammaksi, kun lääkäri ilmestyi paikalle. Ajattelin, että ehkä tämä tästä ja eipä minulla ole mitään hätää. Neuvolakortin mukaan pahoinvointi kesti pahana jonnekin 16 viikolle asti ja ehkä joskus viikon 20 jälkeen se alkoi helpottaa. Viikon 30 jälkeen aloin voida ja ihan hyvin ja äitiyslomalle jäädessä olin jo suht hyväkuntoinen. Pahoinvointi teki raskaudesta hämmentävää, todella ahdistavaa ja se tuntui vievän ilon koko odotuksesta. Kun joku toinen kertoi pyöräilleensä kymppi kilsan viikko ennen laskettua aikaa, käyneensä rantalomalla ulkomailla tai "en edes huomannut olevani raskaaana", olin kateudesta vihreä. Itse tunsin olevani vankina omassa ruumiissani. Vielä turhamaisemmaksi tunsin oloni siitä, että edes valitin asiasta, koska lapsella ei ollut missään vaiheessa hätää ja sisälläni kasvoi uusi ihminen, josta moni voi vain omalla kohdallaan haaveilla. Vähiten kaipasin ihmisten sääliä, voivottelua tai vähättelyä.

Joten ajatus toisesta raskaudesta oli vähintäänkin ahdistava. Kuitenkin toive toisesta lapsesta oli vähemmän ahdistava. Niin siinä sitten kävi, että vähän ennen kuin mies jäi sopivasti luksuspitkälle opettajan kesälomalleen, minä aloitin toisen 9 kuukautta kestävän maratonini. Jälleen voin todeta, että raskaus ei ole minun kehoani varten. Ennen plussausta loppui imetys yhtenä kauniina tiistaiaamuna, koska siitä tuli huono olo ja seuraavana päivänä kaupan kassajonossa haistoin, että edellisellä asiakkaalla on lehmiä, seuraava polttaa tupakkaa ja jossain lähellä joku ei ole käynyt pitkään aikaan suihkussa. Ei siis epäselvyyttä asiasta, että vatsassani kasvaa pieni papu.

Se, että sisälläni kasvaa pieni ihmisen alku, näyttää minun kohdallani tarkoittavan luopumista yhdestä jos toisesta asiasta: pääsääntöisesti ruokahalusta ja yleisestä jaksamisesta,mutta myös iltamenoista (jostain syystä pahoinvointi on taas pahinta iltaisin), kyläilyistä, juhlista, liikunnasta, saunomisesta, iltavalvomisesta, monista kotitöistä ja ja ja. Tämän raskauden kohdalla luovuttava on ilmeisesti myös nukkumisesta, sillä nyt olen lisäksi kärsinyt unettomuudesta, mikä on harmillista, sillä taapero nukkuu tällä hetkellä kuin tukki. Näissä olosuhteissa etenkin voi todeta, lasten saaminen on perheen yhteinen projekti. Jos emme olisi tässä asiassa yksimielisiä miehen kanssa, ei tästä kukaan selviäisi. Mieheltä vaaditaan kärsivällisyyttä, kun vaimo ei syö, ei nuku, eikä pääse lenkille, niin sillä kiristää hermo. Olen jälleen vankina omassa ruumiissani ja tolkutan itselleni, että tämä on väliaikaista, tämä on väliaiakaista. Sisälläni kasvaa vauva ja kaikki on hyvin. Viimeisen kahden kuukauden aikana mies on käytännössä laittanut kaikki ruuat, vaihtanut kaikki kakkavaipat, tehnyt ison osan kotitöistä, syöttänyt lapsen ja hoitanut lapsen yöheräilyt ja ison osan lapsen iltanukutuksista. Ja onneksi meillä on ollut apukäsiä. Minä olen harjoitellut nöyryyttä ja vielä vähän lisää nöyryyttä ja toistanut itselleni, että hyvän äidin ja vaimon mitta ei ole jaksamisessa. Tämä on väliaikaista, tämä on väliaikaista.

No summa summarum. Olen kuitenkin voinut paremmin. Pahoinvointi oli pahimmillaan viikoilla 5-11, sen jälkeen se on ollut aisoissa kohtuullisesti. Olen oikeasti selvinnyt kotona. Pystyn poistumaan aamupäivisin kotoa ja olen jopa käynyt kesälomareissuilla. Voin edelleen pahoin, mutta kuitenkin suurin osa ruuista pysyy sisällä. Parin viimeisen viikon aikana olen jopa voinut tehdä aamupäivisin kotitöitä ja olen ehkä laittanut kaksi kertaa ruokaa. Että kyllä tämä tästä. Tyyppi liikkuu mahassa, maha kasvaa ja ehkä painokin alkaa kohta nousta. Jo tällaisella pahoinvoinnin määrällä odottaminen on edes vähän innostavaa. Olen varovaisen toiveikas!

Kaikenmoista

Kaikenmoista on mahtunut viime viikkoihin.

Olen mielenkiinnolla odottanut, milloin veikeästä vuosikkaasta sukeutuu vallaton venkula. Se tapahtui öbouttiarallaa heti sen jälkeen, kun olin kirjoittanut veikeästä vuosikkaasta. Vallattoman venkulan erottaa veikeästä vuosikkaasta nimittäin siitä, että se tekee kaiken kiusan tahallaan tai lähes tahallaan. Vanhemmuuden suuriin harhaluuloihin lukeutunee myös ennen lapsen saamista oleva vakaumus "Minä ainakin opetan lapseni tottelemaan sanaa EI." Juujuu, niin opetankin. Kuuntelin lumoutuneena, kun serkkuni kertoi heidän pikku kakkosestaan, joka on ihan saman ikäinen kuin meidän napero. "Kerran uhkasin kantaa sisälle, jos poistuu pihalta ja kun kerran kannoin, ei ole toista kertaa tarvinnut." Meidän napero on kannettu tieltä, hellannappuloilta, kielletyiltä kaapeilta, tuhkaluukun luota yms. kymmeniä kertoja kieltojen jälkeen, eikä sana uppoa edelleenkään. Sitä kyllä on yritetty vihaisesti, karjumalla, kiljumalla, rauhallisesti, määrätietoisesti ja kaikin mahdollisin tavoin johdonmukaisesti, mutta niin hän vain illistää ja jatkaa touhujaan. Kyllähän kaikki opettajat tietävät, että toisten lapsia on helppo kasvattaa, mutta kasvatapa omasi. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä vaimitensenytoli. Lapsi näyttää olevan laatua, jota koulussa kuvaillaan vanhemmille sanalla eläväinen. Arkikielellä se tarkoittaa sitä, että suu käy ja pylly vispaa. Jotenkin mieleeni tulee kertomus isimiehestä, joka oli pienenä pyydystänyt kaverinsa kanssa kyitä ja laittanut niitä muistaakseni pyykkinarulle kuivumaan, kun naapurin setä oli mennyt mainitsemaan, että kyynnahasta tehdään arvokkaista laukkuja... joka tapauksessa, voin vain ihmetellä kuinka rauhallista laatua isimies nykään on. Kyillä ei ole osuutta asiaan, tarinan loppu oli onnellinen, vaikkakin laukkubisnes jäi kesken. Olemme siis siirtyneet kieltämisestä harhautukseen ja huomion siirtoon. Mitä enemmän kieltää, sitä enemmän näyttää lapsi innostuvan nimittäin. Voi tulla testaamaan.

Voisin siis kertoa valmistautumisestamme yksvee-kuvaukseen, kun lapsi päätti kuvausta edellisenä päivänä testata kauppakeskuksen lasten leikkipaikan tusseja ja piirsi päheet punaiset torahampaat itselleen. Ne onneksi irtosivat hankaamalla ja loput saippualla saunassa. Käykääs tutkimasssa Facebookissa Kuvaamo Soman lapset ja perheet -kuvia. Siellä näkyy tutunnäköinen Old School Boy pullistelemassa auton luona. (Ethän mielellään kuitenkaan kommentoi kuvia lapsen oikealla nimellä.) Sieltä puuttuu suvun keskuudessa menestyksen saanut illistyskuva, josta kuvaaja varmaan ihmetteli, että miten ne tuon oikein valitsivat... Voisin myös kertoa siitä, kun vierailimme Särkänniemen Koiramäessä eläimiä katsomassa ja lapsi sai huutokiljumiskohtauksen jokaisen eläimen aitauksen luona, koska hän olisi halunnut mennä itse aitaukseen. Sattuneesta syystä retkemme painottui pikkukivien syömiseen ja käsien uittamiseen aasien juomavadissa. Tai kun luovuimme alakerran viimeisestäkin kukasta epätoivoisten ei-kieltojen jälkeen, koska kukka alkoi näyttää siltä kuin se olisi ollut osallisena kolmannessa maailmansodassa.

Muutamia huomioita vallattomasta venkulastamme 1v 4kk

• Syö kaikkea ja paljon paitsi greippiä ja kotona keitettyä riisiä. Eläisi viinirypäleillä ja fetajuustolla, jos saisi itse valita.
• On oppinut vihdoin juomaan itse lasista, ja huokaisee jokaisen suullisen jälkeen hartaasti aah.
• Ilmoittaa kakka kun vanhemmilla olisi otollinen aika istuttaa hänet potalle. Ilmoittaa kakka myös monta kertaa päivässä ihan muuten vain.
• On kiinnostunut autoista ja navoista. Jos puhuisi, esitteli itsensä todennäköisesti "Hei olen Pätkä ja tässä mun napa. Millainen napa sulla on?" Vierastaa, mutta tutkisi myös puistossa mielellään kaikkien tuntemattomienkin navat.
• Painaa kaukosäätimen nappuloita selkä vinossa, koska niin tekee myös äiti ja isä nähdäkseen, meneekö tv:n alla puolella olevalla hyllyllä oleva digiboxi päälle.
• Kiipeää itse syöttötuoliin ja pöydälle, mikäli joku unohtuu jättämään tuolin otollisen kauaksi pöydästä. Ronkkii lipastoa kiipeämällä kaadetun tuolin tuolinjalkojen päälle.
• Rakastaa saunomista ja kylpemistä, pyörän kyydissä olemista, karkaamista, kirjojen lukemista ja autossa istumista.
• llmoittaa tiitti, kun on lopettanut ruokailun tai jonkin muun toimen ja tahtoo tehdä jotain muuta.  
• Steppaa ja heiluttaa käsiään kun saa xylitol-pastillin.
• Laittaa mielellään stereot täysille ja vatkaa lanteitaan puolelta toisella vispaten samalla käsiään.
• On oppinut valtavasti sanoja, kuten kaikki linnut Valion pingviini mukaan lukien ovat kaakkaak, koira on hauvauvauva, kissa sanoo nau, lammas mää, Iikka-setä on Kikka, vene on ene, mopo poo, piimä piitää, lakki kakki. Erinäisiä sanoja löytyy myös puurolla, pastillille, pyörälle, kypärälle ja monille muille. Äiti on äiti, auto on auto ja kakku on kakku. Heiluttaa kättä ja sanoo heijei, kun päättää vaihtaa maisemaa.
• En tiedä, milloin uhmaikä alkaa, mutta aika vakuuttavasti lapsi osaa huutaa eijeijeijei ja potkia yhtä aikaa, kun pitää tehdä jotain hänen mielestään epämieluisaa. Esim. vaihtaa vaippa.
• Jos lapsen energialla saisi lämmitettyä talon, voisimme alkaa myymään sähköä myös naapureille. 
• Lapsi on paikallaan vain lukiessa kirjaa, katsoessa Musarullaa tai nukkuessaan.
• Lapsella on viisi hammasta ja kaksi tulossa.
• Luettakoon lapsen eduksia vikkelät jalat sekä utelias ja lähes aina hyväntuulinen mieli.
• Vaatteissa menee 80-senttiset ja kiloissa menee ehkä juuri ja juuri 9 kiloa rikki.

Minulla on uusi pyöräilykypärä, tykkään pitää sitä päässäni.
Paita on äitin tekemä,
shortsit sain kummitäditiltä ja
kesäkengät toi ukki tuliaisena Lontoosta.
Ajattelin kiskoa nämä kaikki kosteuspyyhkeet tästä paketista ennen kuin äiti huomaa.

Masussa kasvaa ilmapallo

Masussa kasvaa ilmapallo.

Se sanoo poks tammikuussa 2016, 

mikäli sikäli kaikki sujunee hyvin.

Siksi meitä ei ole näkynyt missään. 

Siksi meistä ei kuulunut mitään.

Kun taas tästä oksennuksen alhosta selviän, 

palaamme ihmisten ilmoille. 

Todettakoon vain, 

että kuvien perusteella maha on pullahtanut esiin varsin pulleasti. 

Raskausviikolla 13 se näyttää olevan samaa kokoa kuin edellisellä kerralla ehkä raskausviikolla 17. 

Tätä kun ei ole saanut piiloonkaan enää aikoihin edes hyvällä tahdolla. 

Paino on edelleen miinuksella, mutta täältä tullaan, jos nyt niikseen voi sanoa. 

Piha kesäkuun alussa 2015

Meidän piha on talon remontoinnin yhteydessä (2007) muokattu uudestaan ja edellinen rouva on istuttanut pihaan innoissaan sitä sun tätä. Toisaalta harmi, kun pihassa ei kasva mitään oikeasti vanhaa, mutta toisaalta helpotus, että pihan rinnettä on vähän muokattu. No sitten oli vissiin rouvan into lopahtanut ja kun me muutimme (2012), oli piha ja kukkapenkit ja mitä-täällä-nyt-on-kaikki etsittävä heinien ja voikukkien seasta. Vierailimme läheisessä taimitarhassa ja kirjoitimme ylös kaikki tutulta näyttävät kukat ja kasvit. Ei muuta kuin kotiin googlaamaan ja nyt voin jopa sanoa tietäväni, mitä pihalla kasvaa. Ihmeellinen tuo googlen maailma. 

Pihatyöt on isimiehen intohimo, minä olen niitä pikku hiljaa opetellut. Alla siis oikeastaan isimiehen tarinoimat kuvat (sen huomaa esim. kohdasta RST-ruuvit...)

2014 kesällä tehdyn terassin pääty sai lisää betonilaattoja ja muurikivinen kasvulaatikko on suunnitteilla.

Pätkä on viimeisen kuukauden juossut naapurin pihalle, koska siellä on hiekkalaatikko. Isimies pääsi siis rakentamaan hiekkalaatikon omalle pihalle.

Seinämämateriaalit oli kätevästi jo olemassa kun hyödynsimme vanhan terassin kyllästettyjä kansilautoja. Hiekkalaatikko muotoutui lopulta L-kirjaimen muotoiseksi, kun kerran materiaalia oli reippaasti.

Salaojitus hoidettiin kolmella sorasilmäkkeellä.
Sorasilmäkkeisiin sorat, pohjalle suodatinkangas ja sitten vähän karkeampaa hiekkaa ja hiekkishiekkaa. 

Kyllästetty puu sopii huonosti istuinlaudoiksi, koska pätkä puree niitä kuitenkin. Täten lehtikuusisista istuinlaudoista muotoutui RST-ruuvien ohella ainoa kustannuserä.

Tee-se-itse hiekkalaatikon kustannukset olivat lopulta hyvin pienet. RST-ruuvit Tokmannilta 14€, lehtikuusiset istuinlaudat Bauhausista n. 55€ ja peräkärryllinen muuraushiekkaa paikalliselta maarakentajalta 20€.

Isimiehen kesälomaa edeltävät pari viikkoa olivat hyvin kiireiset. Pohjois-Karjalan ukki saapui viihdyttämään Pätkää ja tekipä siinä sivussa hurjasti kevään pihatöitäkin.

Kasvimaa kesällä 2012.

Kasvimaa nyt. Sitä on pistetty kuntoon pikku hiljaa ja ensimmäistä kertaa se alkaa näyttää kasvimaalta.

Peruna (Timo) nousee jo.

Vanhasta kasvimaasta pelastettiin voikukkien seasta mm. nämä maa-artisokat ja ruohosipuli.

Viime syksynä isimies istutti työkaveriltaan saatuja valkosipulin kynsiä.
Taustalla myös vielä paikkaa vailla olevat komeamaksaruohot.

Oli meillä mansikoitakin.
Lähistön puput ovat jättäneet kasvimaamme rauhaan viime kesinä,
mutta nyt joku on käynyt puputtamassa mansikoiden alut.

Retiisisatoa luvassa melko pian.

Ensimmäistä kertaa kasvamassa on pinaattia.

Myös yksi kituva vanha punaherukkapensas uusittiin. Lajikkeena Katri.

Vaikka yölämmöt ovat olleet matalalla, niin vuorotelleet sade- ja aurinkopäivät ovat tehneet ihmeitä pihamaalla.

Kirsikkapuu ei ole oikeastaan kukkinut meidän aikanamme.
Nyt kukinta on valtava. Ehkä luvassa ensimmäinen kirsikkasato!

Viime kesänä saimme ensimmäisen luumusadon. Niitä näyttäisi tulevan myös tänä vuonna.

Tyrni-uros Tarmo on vielä pieni, mutta emikasveista saatiin jo viime vuonna pieniä maistiaisia.
Tyrnit istutettiin kesällä 2013

Omenapuuvanhus valmistautuu kukintaan. Isimies karsi siitä huhtikuussa kaikki kuolleet oksat. 

Pihamaan uusimman omenapuutulokkaan (Antonovka) paikkaa mietittiin hartaasti.
Takana olevat norjanangervopensaat leikattiin alas syksyllä.

Koska biojäte piti tyhjentää ennen talvea, nostimme varjokukkapenkin nauhukset ja liljat ylös. Juurien alle lisätyt ravinteet näyttävät virkistäneen penkin ilmettä kummasti. Uudella sijoittelulla myös tuli tilaa isimiehen toivomille narsisseille.

Kukkapenkkien suuntaus on ollut vähemmän, selkeämpää ja helppohoitosempaa.
Viime syksynä yhden kukkapenkin siistimisen yhteydessä siirrettiin myös muutamia verihankikkeja,
jotka näyttävät lähteneen kasvuun uusilla paikoillaan.

Kitkemistyö tuottaa tulosta: hopeahärkki ja sammalleimu kivirinteessä.
Tässä kukkii tänä kesänä ehkä jokin muukin kuin ruoho.

Toissa kesänä ostimme Kaunokaisia.
Viime kesänä niistä oli jäljellä enää kukkimattomat vihreät mättäät.
Nyt näyttäisi taas kukkia tulevan.

Pikkuiirikset aloittivat kukinnan.

Tulikellukat ovat idioottihelppoja. Ei tartte tehdä mitään ja joka vuosi ne vaan kukkii runsaasti.

Marja-aronia-aita oli päässyt turhan pitkäksi. Alasleikkuuaikaa googletettiin kovasti ja lopulta se leikattiin huhtikuun lopulla. Nyt 10-20 cm pitkät tyvipätkät ovat täynnä uusia lähtöjä.

Kesällä 2012 ensimmäisiä hankintoja olivat kaksi Cunningham's white -alppiruusua.
Lajikevalinnassa paneuduttiin liikaa väriin, kun talvenkestävyys lajikkeen nupuilla on vain -21C.
Leuto viime talvi näyttää tuottavan nyt ensimmäisen hyvän kukinnan.

Pihan vanhat alppiruusut ovat jo toista kesää putkeen valmistautumassa aivan uskomattoman hienoon kukintaan.

Veikeä vuosikas

Blogitekstien julkaisutiheydestä päätellen olemme muuttaneet ulos. Toisin sanoen kevätilmojen saavuttua olemme pihalla, paljon, koko ajan. Ajoittain noin 6-7 tuntia päivässä. Mahtavaa aikaa tämä kevät ja kävelevä lapsi. Sopii meille.

Olemme selvästi saaneet ulkoilmalapsen. Aamulla, kun lapsi on vetänyt aamupuurot naamaansa, kävelee hän eteiseen ja sanoo kakku, se tarkoittaa kenkää, jos joku ei sattumoisin tiennyt. Nuo siniset Kangaroosin lenkkarit (Kiitos Prisman poistokenkäalennuksen saimme ne kohtuuhintaan. Lastenkenkäbisnes on muuten ihan ryöstöä.) on parasta, mitä lapsi tietää Marie-keksien ja viinirypäleiden jälkeen. Suunta olisi siis ulos ja sinnehän sitä sitten yleensä mennäänkin. Luulisi, että tässä 2000 neliön tontissa olisi tuollaiselle pikkunatiaiselle tarpeeksi touhuttavaa, mutta selvästikään hän ei myöskään ole aidattujen alueiden lapsi (ei meillä kyllä ole aitaakaan), koska hän ottaa suunnan tielle ja kävelee niin kauas jaksaa. Jaksaakin ihmeen kauas, pysähtyy tosin jokaisen pihan kohdalla ja ilmoittaa auto, jos siellä sattuu auto olemaan sekä jokaisen koiran kohdalla hän huikkaa hauvauvauva, ja jatkaa matkaa. Ei katso taakseen, painelisi tikittäen pikkuaskelin ilmeisesti maailman ääriin asti.

Mitäs muuta tuollainen vuosikas puuhaa?

Koska meillä ei ole vielä hiekkalaatikkoa ja naapurin eläkeläisperiskunnalla on, kävelee lapsi myös hyvin sujuvasti naapureiden pihalle hiekkalaatikolle. Hän tietää, että sinne voi mennä tietä pitkin tai takapihalta kuusiaiden välistä. Onneksi eläkeläispariskunta nauttii natiaisen höpötyksestä, koska sanoin lapsen saapuvan pihaan niin kauan kuin hänellä on sinne lupa ja todennäköisesti myös sen jälkeen... On todella uskomatonta, kuinka lapsi muisti ja osasi reitin hiekkalaatikolle jo yhden kerran jälkeen. Samaa häkellystä koin, kun lapsi oppi, missä kaapissa meillä säilytetään keksejä. Hän myös itki keksien perään lähes tunnin, palasi aina kaapille, jos sittenkin saisi vielä yhden keksi. Välissä katsoimme jakson Musarullaa, mutta sekään ei auttanut hälventämään Marie-keksin kuvaa hänen sielustaan.

Vuosikas matkii ja apinoi ihan kaiken. Aina ei edes tajua, kuinka paljon lapsi imee itseensä. Aikamoisen yllätyksen koin, kun kerran löysin lapsen istumasta astianpesukoneesta ruokasihti kädessään. Alakori oli tietysti asianmukaisesti viskattu koneesta ulos. Aamuisin meillä kun on tapana tyhjentää astianpesukone, lapsi vastaa lusikoista ja muoviastioista, minä kaikesta muusta. Yleensä irroitan ruokasihdin ja huuhtelen sen. Voitte siis kuvitella, kuinka sujuvasti yksvee myös lastaa pyykkiä koneeseen ja koneesta pois, tunkee vaatteita laatikoihin ja tyhjentää niitä kaapeista koneeseen, kitkee kukkapenkkiä (tai tarkemmin kukkia kukkapenkistä), istuttaa perunaa, ajaa ruohonleikkurilla, heittää löylyä kiukaalle, työntää rattaita, laittaa rikkaimurin töpselin seinään, napsauttaa levyt päälle, painelee kaukosäätimen nappuloita, tyhjentää puukassit puulaatikkoon, tunkee sytykkeet takkaan ja niin edelleen ja niin edelleen. Meillä ei kukaan ole tällä hetkellä toimeton.

Aamuisen kiukkupyllyn tilalle olemme saaneet hyväntuulisen mönkijän, joka lauleskelee ihahaa, ja iltaisen väsykiukkuajan tilalla on sänkyynsä unirättiotuksen kanssa käpertyvä tuhisija. Arvokkaita hetkiä nämä tämmöiset.

Tiistain touhuja

Taaperoita tapaamaan toisten tontille! Tuulta, tohinaa, töttöröö! Toisen tyypin, toisen taaperon takiaisena toisten taloon. Takaisin tupaamme. Taapero tutimaan. Tytin tylleröinen taivaalle tuijotteli, toiveita takataskuunsa talletteli. Tyventä, tuuli tyyntynyt. Tippoja taivas tiputteli. Tuumasi tyllerö tuuman, toisenkin. Takataskun tikillä tikkasi. Taapero törttöili, tuimasti tyllerö tuhahti. Tikkusormet töpselistä toisille teille, taapero! Thaikeittoa tekaisin. Takki taaperolle, takki tyllerölle. Taapero turvaistuimeen, Tampereelle toimia toimittamaan, toisen taaperon touhuja tutkimaan. Tyllerö toisia totisia tylleröitä tapaamaan. Täältä tullaan!