Aitta sai katon

Hieman oli käsitöitä tässä hommassa. Vanhat kattotiilet hylättiin, koska ne olisivat tuoneet painoa tosi paljon lisää. Lisäksi betonitiiltien käyttöikä on noin 50 vuotta, joten tiilet alkoivat olla jo vanhoja ja päätimme uusiokäyttää ne haaveissa olevan puutarhavajan katossa. Koska hirsien välit saivat eristeeksi pellavaa, niin uuteen kattoon lisättiin tuulensuojalevyt. Kattomateriaaliakin pähkäiltiin tovi ja lopulta päädyimme perinteiseen kolmiorimahuopakatteeseen. Varsinaisesta aitan siirrosta voi lukea täältä.

Lautaa meni reilut 400 metriä, kymmeniä metrejä huoparullia (tätä ei kuulemma voisi ilmoittaa näin, mutta kuulostaa kivalta), nauloja yli tuhat, työtunteja paljon. Alun perin katto oli tarkoitus tehdä viikonlopussa. Lopulta siihen kului viikonlopun lisäksi yksi jos toinenkin viikonloppu ja useita tunteja työpäivien jälkeen. Onneksi ukki oli apuna, muuten olisi varmaan katto vieläkin kesken.

Kuvat puhukoon puolestaan. Hieno siitä tuli. 

Katto sisältä. Sisäkatto jää ensi kesään. 

 Talvi saa tulla. Ensi kesänä päästäänkin tutustumaan punamultamaalin keittämiseen. Siitäpä vasta soppa syntyykin!

Valmistautumista toiseen lapseen osa 1

Uusi vauva on saanut
kaksi kantoliinaa,
kasan pikkuruisia kestoja ja villiksiä,
sisarusrattaat,
joitain ompelemiani vaatteita,
tummun tekemän toukkapussin.

Uusi vauva ei saa uutta äitiyspakkausta, vaan koska tämä talous tuntuu hukkuvan muutenkin vauvatavaraan, päätimme ottaa äitiysavustuksen rahana ja sijoittaa esikoiseen, joka oikeasti tarvitsee asioita.

Esikoinen on saanut kakkosen äitiysavustuksella
kaksi toppapukua,
isomman toppapussin vaunupäikkäreitä varten.

Miten muuten toisen lapsen tuloon valmistaudutaan?
Henkisesti olen palannut usein esikoisen vauva-aikaan ja jännityksellä odotan, mitä nyt on luvassa. Siksi olen päättänyt nyt tehdä asioita, joista nautin. Koska hetken aikaa minulla on hetkittäin aikaa tehdä mitä haluan. Tämä tarkoittaa sitä, että olen parhaani mukaan yrittänyt luopua äiti-ideaalista, jonka mukaan koti on aina siisti, ikkunat pestään keväällä ja syksyllä, piha on kunnossa, joka päivä syödään terveellistä kotiruokaa ja mitänäitänyton. Kohta olen taas kiinni pienessä tirriäisessä, joka ei todellakaan kysy, milloin minulle sopisi syödä tai käydä suihkussa.

Lohdullista, että odottavan aika on palkittu - nyt kun raskausviikko 30 on korkattu, voin hyvin. Nautin olostani niin paljon kuin olosuhteisiin nähden siitä voi nauttia. Kuluneella viikolla olen nauttinut yhden lapsen helppoudesta, valmiista ruuasta, valmisruuista (Jalostajan hernekeitto toimii ihan hyvin), kestovaippahifistelystä, kalliista take away- kahvista hiljaisessa autossa Juniorin vedellessä sikeitä, kampaajasta, ystävien seurasta, toisten äitien avusta, ompelusta ja jopa kaappien siivouksesta. Olen pyytänyt rohkeasti lapsenvahtiapua ja koska isimies on harrastanut työmatkapyöräilyä, on meillä Juniorin kanssa ollut auto käytössä ja mahdollisuus laajentaa reviiriä.

Pikku hiljaa sisälläni on jälleen herännyt pesänrakennusvietti ja tahtoisin kääntää jälleen kaikki kaapit ylösalaisin. Isimies ei ihan tätä ymmärrä, mutta nyökyttelee päätään ja sopeutuu. Onneksi en kuitenkaan niin hyvin voi, että jaksaisin määräänsä enemmän puuhastella. Silloin nostan koivet kattoon ja annan kaiken olla. Katsotaan huomenna uudestaan.

Nyt taidan loikkia kaikkien lattialla lojuvien lelujen yli, syödä pikaisesti iltapalaa ja sammua peiton alle isimiehen viereen.

Pihahommia à la taapero

Ei ole juuri pihahommia tehty. Ensinnäkään ei kauheasti ole tehnyt mieli kyykkiä ja toiseksi aittahommien myötä aitan seinustalle kotiutuneet tikapuut ovat olleet Juniorin mielestä mielenkiintoisemmat kuin mikään muu koko pihalla. Yleensä meillä puuhastellaan paljon pihalla. Se on sellaista sopivaa puuhaa käsille ja muut asiat unohtuu. Pihassa oli aika paljon työtä, kun muutimme tähän, mutta nyt selviää jo pienemmillä hommilla. Minä toivoisin, että pihassa olis aikaisen kevään ja toisaalta taas syksyn kukkijoita ja väriläiskiä, jotta niitä voi ihastella silloin kun tekee pihatöitä, ja isimies taas haluaisi, että siellä olisi kesän kukkijoita, jotta kesällä voi haaveilla pihalla kahvikuppi kädessä ja ihailla kaikkea, mitä pihalla kasvaa. :D

Sopiva keli kun sattui (satoi vettä) ja ruokaa piti vahtia uunissa, niin piiitkän tauon jälkeen jäimmekin aamusella omalle pihalle. Pääsyynä toki se, että tikapuut oli sopivasti pari päivää sitten raijattu pois. Nyt kun pihalla ei taas pitkään aikaan oltu oltu niin, Juniorillakin riitti taas mielenkiinto, eikä lasta tarvinnut raahata koko ajan pois tieltä tai naapurista.

Minä kyykin kukkapenkit talvikuntoon ts. ähisin ja puhisin mahani kanssa oudoissa asennoissa ja nipsin kukkia sieltä sun täältä, minne nyt omat ulottuvuudet riitti. Juniori nipsi saksilla heti jos satuin ne käsistäni laskemaan, kuskasi heiniä kompostiin, tutki kastematoja ja litki vettä lätäköistä.

Polttopuuhommia pitäisi vähän tehdä ja hedelmäpuiden ympärille viritellä suojat talvea varten. Sitten ne hommat taitaakin olla siinä. Jos joku innostuu haravoimaan, niin ehkä haravakin heiluu. Onneksi kaikki puut ovat sopivasti pihan laitamilla. Kun päästään pakkasen puolelle pitänee taas alkaa laittaa linnuille murkinaa, kun siitä riittää niin paljon riemua jälkikasvulle. Lintulaudatkin näyttävät roikkuneen koko kesän puissa. Hyvä kun ovat valmiina...

Kuten kuvistä näkyy - oli kosteaa ja puhelimen kamera oli tosi huono.

Vitosen kirpparikärryt ovat olleet tosi kovassa pihakäytössä.
Joku sanois, että hyvin on hintansa haukkuneet.
Kärryt pitää välillä piilottaa,
jos haluaa ulko-ovesta muuhunkin suuntaan kuin kärryjen luokse.

Roskat kompostiin ja aarteet jäi kärryjen pohjalle.

Jos katsot oikein tarkkaan, voit nähdä myös sen kastemadon.

Harmikseni huomasin, että pihakumppareihini oli tullut reiät
ja piti ottaa juhlakumpparit käyttöön.
Aloin myös ihmetellä, kun Juniorin kumpparit tuntuvat nafteilta
ja paljastuikin, että ne olivat kokoa pienemmät kuin luulin.
Uudet (oikeasti vanhat) kumpparit siis junnullakin.
Arki on juhla. Kyllä näillä kelpaa lompsutella lätäköissä!

Harmaita hiuksia, hengenahdistusta ja onnenpotkuja

Vielä kuukausi sitten olisin voinut laittaa lehteen ilmoituksen: Annetaan kipeät jalat, otetaan vaihdossa toimivat ja kepeät kintut. 

Tässä raskaudessa olen jostain syystä kärsinyt todella väsyneistä ja pakottavista jaloista. Jo hyvissä ajoin virkoin isimiehelle, että kaivaisi esille kaikki juoksun kompressiosukkansa, että minä tarvitsen niitä nyt. Syyskuussa jalkojen pakotus paheni, ja polviin asti riittävät sukat eivät auttaneet, koska pakotus siirtyi reisiin, minne kompressiosukat eivät yltäneet. Onneksi suonikohjut ovat takareidessä niin en pysty niitä määräänsä enempää murehtimaan, koska niitä ei itse näe. Lopulta sitten googlailin asiaa ja selvisi, että tukisukkahousut voisivat auttaa asiaa. Minä, joka inhoan sukkahousuja, nöyrryin, ja puoli-innoissani tilasin netistä raskausajan tukisukkahousut. Jos parilla kympillä saa helpotusta oloon, niin testiin.

Pari päivää, ja postilaatikossa komeili lituska paketti. Olipas se nopeaa toimintaa. Niin sitten ajattelin, että testaanpa nopeasti näitä tässä samalla kun laitan ruokaa. Virhe!

1. Älä koskaan tee mitään sukkahousujen kanssa, jos vatsassasi on pienikin nälkäkolo.
2. Älä koskaan kuvittele, että tukisukkahousuja voi testata nopeasti. Ei voi.

Heti paketista vedettäessä sukkahousut näyttivät aika timmeiltä, nehän olivat siis jonkin sortin komperessiosukkahousut. Näyttivät kyllä epäilyttävän ohuilta, tuumin heti alkuun. Sukkahousujen vetäminen jalkaan olikin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Ne puristivat, ahdistivat, kutittivat ja ne oli todella vaikea saada kiskottua ylös asti. Niin, niitähän ei saisi kiskoa, vaan ne pitäisi hivuttaa jalkaa pitkin ylöspäin. Ennen kuin kissaa ehdin sanoa, kuului järjetön kruts ja uudenkarheissa sukkahousuissani oli taaperon pään mentävä aukko. Ei riittänyt kirosana eikä yksi, kun kiskoin kiukuissani koko kamaluudet jaloistani ja uhkasin ripustaa munaksistaan jokaikisen maailmankaikkeuden miehen (joiden syytähän naisten raskautuminen on) niistä sukkahousuista tuohon lähimpään katulamppuun. Laitoin tiukkasanaista palautetta asiakaspalveluun: kiitin nopeasta toimituksesta ja ihmettelin sukkahousujen heikkoa tekoa. En ehkä ihan yksityiskohtaisesti kertonut tarinaa, mutta kyselinpä kuitenkin, olisiko minun mahdollista saada uusia sukkahousuja, koska edelliset eivät edes ylös asti kerenneet, kun hajosivat. Sain jälleen todella nopeaa palvelua ja uudet sukkahousut saapuivat parin päivän kuluessa. Sen jälkeen paketti onkin ollut avaamattomana puolitoista kuukautta tuossa lipaston päällä. En muuten kokeile niitä uudestaan.

Joten googlailin asiaa uudestaan ja aloin tutkia, mistä tästä läheltä saisi tukisukkahousuja. Täytyyhän nyt sellaisia olla olemassa, jotka saa rikkoutumatta ylös asti. Soitin parit lastentarvikeliikkeet läpi ja eräässä niistä kerrottiin, ettei heillä enää ole mitään tukisukkahousuja, koska oikeasti toimivat sukkahousut kannattaa hommata tuosta naapuriliikkeestä. Mainos tai ei, mutta sinne siis. Liike oli fysikaalinen hoitolaitos, joten heti oli selvää, etten tule selviämään tästä ostoksesta parilla kympillä. Olin pyörtyä, kun kuulin, että saan pulittaa yli satasen. Pikainen puhelu äidille, että et muuten haluais ostaa mulle ennakkoon synttäri- ja joululahjaa tai tarkemmin sanottuna vaikka viiden vuoden lahjoja etukäteen, ja osallistua sukkahousuoperaatiooni. Ihana äiti tuli apuun.

Hommahan meni niin, että sukkahousujen ostoa varten piti varata aika ja tyyppi mittasi molemmat jalkani useasta kohtaa, kun makoilin hoitopöydällä. Ilmoitin kyllä jo aikaa varatessa, että minulla on sitten taapero mukana, etten oikein tiedä, miten se mittaus saadaan hoidettua. Siihen kun oli varattu 40 minuuttia, enkä kertaikaikkiaan keksinyt, miten saisin lapsen pysymään pienessä huoneessa niin kauan aikaa. Juniorihan viihtyikin lopulta huoneessa kokonaista viisi minuuttia. Palvelu oli kuitenkin erinomaista, sillä toimistovirkailija juoksi lapseni perässä ja viihdytti häntä sen ajan, kun minä makoilin mittailtavana. Tilaukseen meni xxs-kokoiset tukisukkahousut ja kysyin vielä moneen kertaan, etteivät ne varmasti hajoa heti kättelyssä. Kyselin samalla, onko noista ihan normi tukisukkahousuista mihinkään. Ja aika ykskantaan hoitaja minua kyllä valaisi, että ennaltaehkäisevään ensiapuun ne käyvät, mutta niissä ei ole edes e määrää kompressiota, mitä tarvitaan, jos esim. jaloissa on jo kipeitä suonikohjuja. Vaikenin nettitilauksestani ja ajattelin haudata sukkahousuni kompostiin.

Viikon päivät odottelin, kunnes kävin hakemassa Sigvaris-sukkahousut. Mulkoilin pakettia pari päivää, ennen kuin rohkaistuin niitä testaamaan. Kyllä, ne olivat tosi tiukat. Ajattelin, etten ikinä selviä tästä, mutta niin vain hivuttelin ne jalkaani (ohjeissahan oli, että ne pitäisi laittaa jalkaan kumihanskat kädessä..juu ei ollu kumihanskoja) ja ne olivat ahdistavat ja puristavat ja todella epämiellyttävät. Mutta oli kuulkaa kepeät jalat! Tunne oli ihan uskomaton! Ensimmäisenä päivänä en kyennyt pitämään kidustussukkahousuja koko päivää jalassa ja koko seuraavan viikon kiukuttelin, koska sukkikset olivat yksinkertaisesti todella epämiellyttävät. Mutta niin vain tätä nykyä olemme Sikke-sukkisten, kuten olen ne tuttavallisesti nimennyt, kanssa ylimmät ystävykset, ja aamuisin vedän ne jalkaani hyvillä mielin. Ei nimittäin särje jalkoja, ei pakota eikä kihelmöi. Ensin epäilin, että jalkoihini ei tätä nykyä kierrä veri enää ollenkaan, mutta ehkä siellä jotain liikkuu. Sukkahousut ovat ilmeisesti oikein lääkinnälliset sukkahousut, mikä tarkoittaa siis sitä, että niissä on ihan oikeasti kunnolla kompressiota. Pitäisi vielä tarkistaa asia. Mietin jo nyt, miten selviän pukemisesta sitten kun maha on oikeasti iso. Sukkikset ovat äitiysmallia ja niissä on tila mahalla, mutta silti tuntuu uskomattomalta, etteivät ne puristaisi mahaa, kun mahasta tulee iiiiso.

Mutta jotain samaa tässäkin raskaudenkulussa on ensimmäiseen verrattuna. Raskausviikko 30 lähestyy ja minä alan voida hyvin. Niinhän se viimeksikin meni. Kolme viikkoa sitten tyyppi masussani päätti luopua poikittaisasennostaan ja on sen jälkeen muljunut mahassa ihan miten sattuu. Toinen raskaus on siitä erilainen, että se on välillä jopa pelottavaa, kun esikoistaan katsoessaan sitä tajuaa, kuinka arvokas tapaus tuolla masussa köllii. Iloitsen liikkeistä masussa, sillä ne ovat varsinaisia onnenpotkuja ja kertovat, että kaikki on hyvin. Älä äiti huoli. Kisko vain sukkahousut rimppakinttuihis ja kipittele menemään.

Lomanen lomasessa

Yleensä syysloman aikaan olemme suunnanneet Itä-Suomeen mökille. Se on usean vuoden perinne ja hyvä rauhoittumishetki. Se on kuitenkin myös väsyttävää, koska matka on pitkä, reissuun lähdetään yleensä heti loman alussa ja palataan loman lopussa. Vaikka reissu on piristävä, on silti väsyttävää, jos ei ehdi olla yhtään rauhassa kotona. Mutta silti, onhan se huippua, että on meillä on sellainen kuin syysloma. Molemmilla normiolosuhteissa.

Tänä syksynä teimme parin päivän reissun isovanhempien kanssa Tallinnaan. Reissu oli erittäin onnistunut. On kyllä todettava, että meidän viliviikari on ehkä yksi maailman helpoimmista reissukavereista. Ainakin tällä hetkellä. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, että juniori olisi rauhassa paikoillaan, mutta kaikki käy, kaikki on jännää, kaikki ruoka on hyvää, päiväunet rattaissa sujuu ja yöunet vieraassa paikassa. Lapsi on vielä tarpeeksi pieni, ettei tarvitse mitään extraviihdykettä, jo maiseman vaihdos tekee terää. Koska mummi ja ukki (tai mimma ja kukki, niin kuin Juniori asian ilmaisee) olivat kiinnostuneempia Juniorin seurasta kuin turistinähtävyyksistä, meitä isimiehen kanssa hellitiin ihan urakalla, kun meillä oli aikaa käydä esim. kahdestaan syömässä. Innokkaat isovanhemmat ilmoittivat myös, että voisivat ottaa Juniorin nukkumaan heidän huoneeseensa. Kaksi yötä keskeytymätöntä unta, en tainnut edes vessassa käydä yöllä! Sanoin kyllä, että lapsen voi palauttaa meille vaikka keskellä yötä, mutta keskeytymätöntä unta nautittiin myös viereisessä huoneessa. Reissun tavoitteet omalta osaltani saavutettiin yli odotusten, kun ainoa reissutavoitteeni oli, että saan syödä edes yhden aterian ilman keskeytyksiä.

Testattiin isimiehen kanssa vanhan kaupungin intialainen.
Chakra. Hyvä oli!

Kupu kasvaa.

En ole varma kuvasko isimies meitä vai tuota serbilaista joukkuetta, joka otti ryhmäkuvaansa yhtä aikaa!

Kiitosta hotellista. Nordic Forum, ihan Tallinna keskustassa.
Siistit huoneet, hyvä aamupala.
Leikkihuonetta ei ollut, mutta mitä muuta Juniori voi toivoa kuin  isoista ikkunoista näkyvät autot.
Meidän kerrokessa pääsi myös sopivasti juoksemaan ringin mallista käytävää ympäri...

Loppuviikko oltiin kotona, aitan katto saatiin valmiiksi ja vähän kotihommiakin tehtyä ja sitten ei tehty yhtään mitään. Loma tuntui positiivisessa mielessä pitkältä. Tuollainen lomanen loman alussa oli kyllä kaikin puolin toimiva ratkaisu.

Ompeluksia

Mitä vähemmän on aikaa, sitä enemmän näytän saavan aikaiseksi. Aitan kattohommat jatkuu edelleen ja kun isimiehen syyslomakin alkoi koko viikonlopun kestävällä koulutuksella, niin aikaa ei tosiaan ole ollut. Kun sitä vähän on, olen nipistänyt sitä ompeluun, koska se on minun omaa aikaani. Asioita täytyy prioridoida, siksi meillä ei tällä hetkellä ehditä tehdä kotitöitä.

Ostin viime talvena ihania merinovilloja, joita olen hillonnut tuolla kaapissa ja miettinyt, mitä raskisin tehdä. Juniori sai kahdet kerrastot ja iloitsen suunnattomasti, että rimppakinttuinen poikani sai tarpeeksi tiukat kalsarit, eivätkä sellaiset, jotka viuhuvat tuulessa. Merinovilla on pehmeää, ei kutita, ei hiosta, mutta lämmittää. Nerokas keksintö myös yöpuvuksi lapselle, joka vihaa peittoa ja jonka makkarissa on viileä. Se on nerokas yöpuku myös silloin, kun vanhemmat keksivät syöttää lapselle iltapalaksi vetelää rahkapirtelöä, jota lapsi kiskoo tietysti kaksin käsin ja vaippa valskaa yöllä. Lakanat kastui, mutta lapsi oli aamulla ihan kuiva. Yöpuvun yläosana body toimii ainakin meillä vielä paremmin, koska silloin selkä ei jää paljaaksi. (Anteeksi, pakollinen mainos.)

Monissa asioissa minä en äitinä hifistele, mutta villavaatteita rakastan.

Tästä tuli mun lemppari. Kiiressä meni vain housjen tähdet nurin kurin!

Lisää samaa settiä.
Tuleva talvivauva sai myös kaksinkertaisesta merinosta käännettävät vaippavillikset.

Eurokankaan palafleecea vaan riittää ja riittää.
Alkaa käydä viileiksi nämä rintamamiestalon aamut...

Lapsivapaa

Ensimmäisen kerran Juniorin syntymän jälkeen päätimme poistua isimiehen kanssa kotoa yhtä aikaa, yöksi. Koska kohta olen taas vauvanpuklun ja kakkavaippojen välissä, päätimme oikein repäistä ja suunnata Helsinkiin asti. Varasimme hotellin ja liput Forkin konserttiin. Vähän niin kuin juhlistaa samalla kolmatta hääpäivää.

Lomaa tarvitsimme molemmat, mutta eri syistä. Aitan kattoa ei ihan yhdessä viikonlopussa saatu valmiiksi, vaan operattio kesti kaksi viikkoa, kaksi viikonloppua ja kestää edelleen. Isimies on ensin töissä ja sitten kaikki illat pimeään asti katolla. Me matkustimme Juniorin kanssa Pohjanmaalle ns. muihin hommiin. Jossain vaiheessa alkoi nimittäin itseäkin hermostuttaa kiskoa tahtovaa puolitoistavuotiasta tikapuilta, koska hän oli vakuuttunut, että myös hän rakentaa aitan kattoa niin kuin ihi ja kukki (po. isi ja ukki). Minä olen tiiviisti pyöritellyt Junioria ja isimies lautoja ja kattohuopaa. Mietin vaan, että on se hurjaa homma rakentaa taloa yhtä aikaa, kun on pieni(ä) lapsi(a). Juu ei olis kyllä meidän juttu.

Oli siis perustavanlaatuista luksusta saada nauttia isimiehen seurasta melkein kokonainen vuorokausi. Syötiin hyvin, heiluttiin hetki kaupungilla ja join tainnuttavan hyvää valkosuklaakaakaota espressolla. (Suosittelen erittäin lämpimästi Helsingissä liikkuvia kahvin ja kaakaon ystäviä vierailemaan Kampin Kaakaopuun kahvilassa.) Sitten hetki pötköttelyä hotellilla ja illalla Forkin 10-vuotisjuhlakonserttiin Aleksanterin teatteriin. Nähtiin sama Forkin X-juhlashow jo keväällä, mutta se oli niin kertakaikkisen vaikuttava, etä haluttiin mennä katsomaan uudestaan. Kaksi tunti leijumista jossain toisessa todellisuudessa, en käsitä, miten ihmisäänestä voi saada aikaan tuollaista tykitystä. Joten te helsinkiläiset, joilla rahaa riittää vielä kaakaon jälkeenkin, niin käykää nyt ihmeessä katsomassa. Viimeiset esitykset ovat vielä joulukuussa! Konsertin jäleen pientä hiukopalaa, hotellille ja aamulla vielä rauhallinen aamupala.

Oli rentouttava reissu: oli kiva olla pois kotoa ja oli kiva tulla kotiin. Etenkin kun kotona Juniorilla oli kaikki ollut mummin ja ukin kanssa paremmin kuin hyvin. Lisäksi koti oli siivottu, alakerran ikkunat pesty ulkoa ja aitan luona siivottu puupalikat ym. ja ruoka valmiina. Yltäkylläistä. Että kyllä tällä taas jaksaa.