Molemmat isovanhemmat asuvat kaukana ja meillä ei oikein ole ketään, jota voisimme pyytää lapsenvahdiksi. Tai varamummo asuu "ihan naapurissa" naapurikunnassa, jossa asuvat myös ystävämme, lapsen kummit. Kyllä molemmat ottavat. Mutta silti on tosi vaivaannuttavaa pyytää lapsenvahdiksi, kai se on jokin vanhakantainen ajatus siitä, ettei halua olla vaivaksi.
Oi ihana, kun ottivat. Me juhlimme silti lyhyen kaavan mukaan: lapsi hoitoon kuuden jälkeen, puoli seitsemäksi juhliin, sai syödä ja keskustella. Lapsi haettiin puoli ysin aikaan, kun vieraat siirtyivät etkoilta juhlajuhliin, lapsi oli syönyt iltapalan, sillä oli yökkärit päällä, autoon ja kaikki kotona ennen puoli kymmentä. Näillä näkymin olemme kaikki nukkumassa ennen puolta yhtätoista. Oi tällainen juhliminen sopii niin minulle.
Mistä tietää, että kotiäiti poistuu kotoa juhlimaan?
Se joutuu nousemaan jakkaran päälle löytääkseen kaapista sukkahousut tai edes jotkut puolisukat leggareiden alle, leggarit itsessään ovat avaamattomassa paketissa ja ne on tietysti tarjouksesta ostettu. Juhlamekon alla on urheilutoppi, jota ei tietystikään kerrota kenelläkään, ripsari on niin vanhaa, että kirvelee silmissä ja deodoranttiakin oli lainattava samalla, kun jätti lapsen hoitoon. Käsilaukussa oli mukana myös villasukat siltä varalta, jos juhlien koodi olisi sen sallinut.
Kaikesta huolimatta onnistuin silti olemaan tyylikkäämpi kuin uskoin.
Niin. Teki se niin hyvää. Onneksi on ystäviä.
Niin ja se lapsi. Sillähän oli mennyt tosi hyvin. Tuolla se nyt tuhisee omassa sängyssään. Se oli maailman suloisin näky, kun nostin sen nukkuvana pakettina turvakaukalosta sänkyyn.
Välillä tuntuu, että sydän särkyy, kun se on niin suloinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti