Odotus vol. 2

Mikä siitä tekee erilaisen toisella kerralla?

Ykkösen ja kakkosen väliin jää ikäeroa himpun vaille kaksi vuotta. On mielenkiintoista, miten osan mielestä se on pieni ikäero ja toisten mielestä hyvä ikäero. Vaikea näin etukäteen sanoa, millainen ikäero se on, mutta sellainen se nyt tulee olemaan. Toisaalta jos lapsia haluaa enemmän kuin yhden, niin koen, ettei tässä kovin montaa vuotta voi jahkaillakaan, koska en ole enää mikään 25-vuotias. Toisaalta taas lähipiiriä seuranneena kyllä jokaisen lapsen niin etuoikeutettuna saa syliinsä, ettei se lasten ikäero aina vanhempien tahdosta ole kiinni. Meidän perheen tarinassa raskauspahoinvointi on ollut riippakivenä ja mietimme, jos tämä lapsi ei olisi nyt alkanut masussani kasvaa, niin olisiko asia siirtynyt ainakin vuodella eteenpäin, jotta ehkäjoskunmahdollisesti alkuraskaus olisi osunut isimiehen pitkään kesälomaan. No mene ja tiedä. En tiedä.Nyt kuitenkin osui.

Joka tapauksessa tämä ikäero on sellainen juostava väli. Odotusajan muuttaa hyvin erilaiseksi se, että kotona pyörii vilkas, liikunnallinen ja tahtova 1,5-vuotias, jonka on päästävä ulos ainakin kaksi kertaa päivässä ja joka syö viisi kertaa päivässä keskimäärin kolmen tunnin välein (miten ne voi oikeasti koko ajan syödä??). Raskauskiloja ei juurikaan ole kertynyt, koska koko päivä menee jalkojen päällä ja liikkeessä. Toisinaan onnistumme leikkimään leikkejä, kuten "Äiti makoilee tässä. Katopa, ku tässä äitin jalkojen päällä on hieno mäkinen autorata.", "Tuupa tänne sohvalle köllöttämään, niin luetaan kirjaa." tai "Tuo sinä hiekkalelut tänne, niin äiti istuu tässä valmiina."

Kun pahoinvointi loppui, ei raskauviikoissa ole enää pysynyt kärryillä. Viikon kuusitoista jälkeen olen ollut jossain vaiheessa ehkä kuukauden raskausviikolla 22. Esikoisen kohdallahan sitä muisti päivälleen missä mennään. Nyt vilkaisin kalenteriin ja yllätyin, että olen kohta aloittamassa raskauden viimeistä kolmannesta! Aika kuluu yhtä aikaa nopeasti ja hitaasti. Nopeasti siksi, ettei raskaana meinaa ehtiä olla, kun on niin monta muuta huolehdittavaa asiaa (tai no yksi lapsi) ja hitaasti siksi, että toisella kerralla raskaudesta puuttuu ensimmäisen kerran hohto ja jännitys siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu (mitä en tosin kyllä kauheasti viime kerralla kokenut, kun odotin vain, että lapsi syntyisi).

On helpottavaa ja yllättävää, että raskaudet tosiaan ovat erilaisia. On kyllä täysin käsittämätöntä, miten samojen ihmisten geeneistä, samassa mahassa kasvavat vauvat voivat silti saada aikaan niin erilaisia raskauksia. Toisella kerralla raskauspahoinvointi alkoi aikaisemmin, mutta onneksi loppui aikaisemmin eikä ollut niin raju. Ruokahalu palasi nopeammin eikä tässä raskaudessa ole tarvinnut olla neuroottisen tarkka syömisen kanssa, vaan ruokavälit voivat jopa hetkellisesti pidentyä. Edellisellä kerralla lapsi majaili ihan alhaalla vatsassa ja painoi lantioon paljon, sen lisäksi suurimpana pulmana oli yölliset suonenvedot, joihin vedin ainakin tupla-annosta magnesiumia. Tällä kerralla vauva majailee jälleen ihan alhaalla, ja lantiota ja selkää on alkanut särkeä aikaisemmin. Suonta ei vedä, mutta olen saanut jalkaani aivan törkeän ruman ja kipeän suonikohjun. Se jos mikä on katkeransuloista, kun 60+ äitini tutkii jalkojaan, ettei mulla ole kyllä vielä. No minun jalkani irvistää pahemmin kuin irvikissa ja sen lisäksi, että tunnen häpeää siitä, miltä jalka voikaan näyttää, poden huonoa huonoa omaatuntoa, että edes olen niin turhamainen, että asia kiusaa minua. Vielä rasittavampaa on kuitenkin se, kuinka kipeitä suonikohjut voivat olla. Kuin joku pieni mies (sellainen kuin niissä Olipa kerran elämä -sarjoissa on) sähköttäisi sitä suonta pitkin. Jestas. Kuulemma jalkojen ylhäällä pitäminen auttaisi, mutta missä välissä niitä ehtii ylhäällä pitämään. Juu ei kyllä missään. Tai oletteko nähneet äitiä, joka tekee kotiöitä jalat ylhäällä? Juu en minäkään. Jalat ovat muutenkin tosi väsyneet, ja aamulla kun herää ja nousee ylös, tuntuu siltä kuin olisi jo juossut kymppikilsan aamulenkin. Öisin olen saanut nukuttua, kun olen lotrannut jalkoihin litroittain Relaxantia. Vinkvink, sen on todettu auttavan myös lasten kasvukipuihin. Uskomaton rasva.

Tällä kerralla vatsassani ei mene minkäänlaista viivaa, kun edellisellä kerralla siinä oli tumma linea negra alhaalta ylös asti. En usko, että siitä voi tehdä mitään päätelmiä lapsen sukupuolen suhteen, koska tämä beibe majailaa mahassani poikittain! Sen vuoksi vatsa on nyt levinnyt myös hieman sivuiltakin. Molemmissa raskauksissa olen törmännyt mielialanvaihteluihin ja etenkin tässä jälkimmäisessä liikutus on ollut no, liikuttavaa. Valuin vettä kuin Niagaran putoukset, kun katsoin katsoin kesällä Carl Philipin ja Sofian häitä (Hei haloo!) ja lastensairaalan tukikonserttia. En myöskään tiennyt, että raskausaikana voivat luomet lisääntyä, ikenet olla jatkuvasti tulehtuneet tai näkö huonontua. Nyt tiedän senkin.Odotan siis kovasti, että nköni jälleen parantuu imetysaikana, kuten viimeksi. Raskausajan hormonit sekoittavat elimistöäni ja minun on ajoittain selvästi vaikea siihen mukautua. Jos oikein huono tuuri käy, niin myös yli 30 vuotta levossa olleet viisaudenhampaani päättävät puhjeta juuri nyt. Siinäpä vasta pähkinä purtavaksi niin sanotusti...

Tällä kerralla vauva on saanut jo jotain jemmaan vähän aikaisemmin. Meille on saapunut yksi uusi kantoliina, tuplarattaat ja kasa todella söpöjä new born -kokoisia kestovaippoja sekä villiksiä. Katsotaan, tuntuuko vaipat yhtä söpöiltä, kun niissä on kakkaa...no nähtäväksi jää. Henkisesti odotus on ollut helpompaa. Kun tuota pientä puliveivaria päivät seuraa, niin toisinaan tuntuu, että sydän pakahtuu, kun se on niin valloittava, täynnä elämää, toivoa ja mahdollisuuksia. Onhan se nyt mieletön juttu, että elämäänsä saa tuollaisia pikkuihmisiä. Mutta silti. Kyllä ymmärrän niin senkin, miksi osa ei halua lapsia. Vuoden aikana talon rytmi on muuttunut ja kaikessa on otettava lapsi huomioon. Lapsi muuttaa minua, isimiestä ja meidän suhdetta. Halusi tai ei. huomaan, etten ole pikkuvauvaihminen, enkä taaperoihminen, vaan minusta on ihanaa, kun lapsi kasvaa. Silti koen toisinaan surua siitä, että kohta se ei enää kiipeä syliin, ei moiskauta räkäisiä pusuja keskelle suuta tai potki yöllä kylkiäni. Äh, kuinka lapsen kasvaminen voi olla yhtä aikaa kaunista ja kipeää.

Toisella kerralla sitä luulisi tietävän, mikä on edessä. Mutta silti sitä huomaa havahtuvansa päivittäin siihen, ettei ole pienintäkään hajua, mihin on ruvennut ja mitä tuleman pitää. Kakkonen pitää huolen, että hänetkin muistetaan ja hän muksii yksiössään tasaiseen tahtiin. Se on onnea se. Ja vielä on hyvin tilaakin. 

Aitan siirto

Navetan laajennus 70-luvulla.

Sitä, mitä en muista, lisään myöhemmin.

Tuli siis sellainen mahdollisuus, että sukuni mailta Etelä- ja Keski-Pohjanmaan rajalta piti siirtää aitta pois. Pappa oli aikoinaan ostanut aitan, kun se oli ollut kallellaan eteenpäin ja pitänyt pelastaa parempaan paikkaan. Niin aitta sitten saapui ja koottiin 60-luvulla mummulani viereen. 70-luvulla edessä oli sukutilan navetan laajennus ja aitta jäi ihan liki uutta navettaa. Siinä se sitten on töröttänyt navetan vieressä pikku hiljaa pidemmässä ja pidemmässä heinikossa ja kaikenlaisten tavaroiden ympäröimänä sekä sisältä että ulkoa. Lisäksi vesi valui navetan katolta aitan toiselle seinälle. Ei hyvä.

Aitta on kaksikerroksinen, noin 3-4 metriä kanttiinsa ja noin 4-5 metriä korkea. Näin rakentamisesta tietämättömän naisen näkökulmasta tekstini ei ole kovin tarkka rakennusteknisesti. Kesällä 2014 tilanne oli tämä.

Mummunihan oli maanperinpohjainen hamsteri ja aitta oli sisältä täynnä kaikenlaista tavaraa kangaspuun osista vaatteisiin, kirjoihin ja mappeihin. Muistan, että olemme lapsena leikkineet aitan yläkerrassa ja alakerta on aina ollut niin täynnä tavaraa, ettei siellä ole mahtunut tekemään mitään.

Vuosi sitten syksyllä, kun vanhempani siivosivat aittaa sisältä, me tuumailimme aitan paikka takapihallamme. Kun aitalle ei ollut oikein muita ottajia, niin isimieshän innostui kerrassaan mahdollisuudesta purkaa ja koota 1800-luvun aitta meidän tontille. Vaikka aitta on todella korkea, oli kunta aitan siirtoon myöntyväinen. Meillä on rinnetontti ja aitan harja ei ylitä naapurin talon eikä meidän "päärakennuksen" matalamman osan harjakorkeutta.

Ensin oli siirrettävä leikkimökki yläpihalla, mikä tapahtui naapureiden avustuksella. Leikkimäkin alle teräsputket ja ei muuta kuin lykkimään mökkiä mäkeä ylös ja yksi aina siirsi putkia mökin alle eteenpäin. Aitan kohdalta maat pois, sorat tilalle ja talvella vielä kaadettiin tuosta rajalta koivut pois aitan kattoa roskaamasta.

Isimiehen insinööriveli laskeskeli, että savimaahan aitta kannattaa perustaa ruuvipaalujen päälle.

Ruuvipaalut (8kpl) ruuvattiin maahan syksyllä 2014, jotta vähän talven aikana näkisi liikutteleeko routa niitä.

Kesällä niistä muutamaa siirrettiin ihan todetakseen, että ne olisivat sittenkin olleet ihan oikeilla paikoilla. Juniori oli tietysti apuna. Takana näkyy yläpihalle rullattu leikkimökki.

Heinäkuussa 2015 alettiin purkaa aittaa. Katto oli ehjä ja vesi ei ollut päässyt sisään, myös sisähuopa oli ehjä, siihen vain tehtiin reiät, joiden kautta saatiin kattotiilet purettua.

Apuna purkamisessa oli paljon hirsirakennuksia purkanut kirvesmies tyttärensä kanssa. Isimies teki töitä käskettyä ja kuvasi purkua, jotta sen osaisi sen sitten kuvien avulla koota. Hirret merkittiin lyijykynällä a-,b-,c- ja d-seiniksi ja kasattiin lavalle. Aitasta löytyi ainakin kahdet vanhat siirtomerkinnät; toiset kaiverretut ja toiset sinisellä kynällä tehdyt.

Yläkerta purettu ja vuorossa alakerta.

Aitta on todennäköisesti 1800-luvun puolella tehty. Täytyy kyllä todeta, että aikamoisia kädentaidoinnäytteitä nuo vanhat hirsirakennukset! Eipä ollut juuri nauloja käytetty! Oviaukon ja ikkunaluukun sivuilla olevat hirret on kiilattu puisilla kiiloilla paikoilleen. Sisältä hirret olivat täysin kuivat ja ehjät, vaikka aitan ulkopinta oli vuosien ja maalauksen puutteessa päässyt hieman rapistumaan.

Vanhalla paikallaan aitta oli perustettu tynnyreiden päälle, jotka oli sisältä täytetty betonilla. Perustusten päälle oli tehty aitan sisällä olleista viljalaareista kolmikerroksinen kehikko ja varsinainen aitta seisoi sen päällä. 

Yhdellä kuormalla selvittiin ja heinäkuussa 2015 hirret siirrettiin meidän pihaan. Edessä pölyinen homma, kun kaikki hirret oli harjattava puhtaiksi pölystä ja perhosten koteloista ynnämuusta.

Kaikki aitan hirret olivat hyväkuntoisia. Pohjakehikon oikea etu- ja takakulma kaipasivat pientä paikkausta. Nurkkien haperot kohdat korvattiin uudella puulla. Pohjakehikon ylimmän hirsivarvin yksi hirsi oli hapero (oviaukon kohdalla oleva seinä, koska vesi oli laskenut porraslautojen läpi). Koska meillä ei ollut tarvetta nostaa aittaa niin paljon maasta, jätettiin ylin varvikerros kokonaan pois ja pohjakehikon toiseen kerrokseen tehtiin uudet kolot aitalle.

Syyskuun alussa 2015 talkoiltiin aitan ekakerros yläkerran lattiaan asti. Olihan se kuin palapeliä olisi koonnut, kun uusi hirsivarvi aina vain loksahti pakoilleen! Hirsien väliin laitettiin pellavaeristettä.

Syyskuun lopussa 2015 talkoiltiin toinen kerros.

Yläkolmiotkin oli tosiaan naputeltiin paikoilleen puutappen avulla. Muutama ruuvi aittaan ruuvailtiin varmistukseksi.

Hertsyykkeri sentään, kun se näyttikin koottuna korkealta!

Nopeasti siihen kuitenkin silmä tottui, eikä se takapihan terassilta näytäkään niin julmetun isolta.

Isimies kiipeää aina aitan yläkertaan omaa tupaansa ihailemaan. Elokuun lopussa saatiin muuten myös lopultakin lasikate takapihan terassille!

Viime viikonloppuna vuorossa olikin kattotalkoot. Niistäpä sitten erikseen. Me lähdettiin nimittäin juniorin kanssa pois jaloista mummulaan!

Kiusallisia hetkiä

Tämän kesän hittibiisit ovat olleet varsinainen riesa. Sen lisäksi, että ne soivat koko ajan ja joka paikassa, ne ovat muodostuneet nopeasti kinkkisiksi korvamadoiksi. Kuulet pari tahtia ja sen jälkeen renkutus jää soimaan päähän, ja pahimmassa tapauksessa lauleskelet renkutusta itseksesi. Ääneen.

Kiusallisimmat hetket ovat kassajonossa. Vaikka olisit saanut radiossa soineen renkutuksen häviämään, niin eikös vain kaupassa olekin radio päällä. Yllätät itsesi kassajonossa jonkun raksamiehen takana lauleskelemassa..

...ja mä haluun haluun
kanssas tehä vauvoja...

tai

Täs on ollut vähän kaikenlaista jyystöö
viis päivää ihan luokatont' ryystöö...

Juu rehellisesti sanottuna tämän kuontalon kanssa, en tiedä, kumpi korvamato on pahempi. Suljen suuni ja häviän huomaamattomasti kaupasta ostokset maksettuani.

Puolessa välissä mennään ja ylhäältä katsottuna maha on pieni. Kuvittelen edelleen, ettei kukaan huomaa sitä. Vilkaisu peiliin ja sivusta katsottuna se näyttää jo valtavalta. Ja se painaa lantioon ja selkään. Olen pulassa jo nyt. Painoa on tullut 2 kiloa ja ennen peiliin vilkaisua olisin luullut sen tulleen boobseihin. Mutta ei, kyllä tuonne vyötäröllekin on jotain ilmestynyt. Enkä tajua, miten se kaksi kiloa voi painaa. No pääasia ettei enää okseta...

Pöydällä punaviiniä ja matossa kakkaa

Hei hoi maanantai ja tervetuloa arki.

Viikonloppuna saimme nauttia luksuksesta, kun mummi ja ukki ja isimiehen sisarukset kävivät kyläilemässä. Lapsella oli seuraa ja me pääsimme myös isimiehen kanssa katsomaan lauantai-iltana Sami Saarta. Tervetullutta laatuaikaa, kun ei kuitenkaan liiaksi asti ole kahdestaan päästy olemaan. Lapsi oli niin ukin perään, ettei varmaan edes huomannut, kun vanhemmat poistuivat juuri ennen nukkuunmenoaikaa iltajuoksuille. Pieninä välähdyksinä tulee hetket, kun huomaa, että lapsi kasvaa eikä se ole enää sellainen parkuva ja avuton rääpäle.

Maanantaina väsynyt olin lauantai-illan valvomisesta minä ja lapsi ehkä kaikesta muusta äksönistä. Aamulla ajattelin nopeasti käyväni vessassa ja kyllä se tuossa hetken leikkii itsekseen. Pitäisi jo uskoa, ettei se leiki, vaan kannattaa ottaa edelleen mukaan aina myös tuonne vessaosastolle. Takaisin tullessani löysin lapsen istumasta keittiön pöydällä ja viuh kaataa hän lirut punaviinipullon pohjalta pöydälle. Onneksi kaatoi kuitenkin siistinä miehenä talouspaperin päälle eikä tietokoneen. Aina ei voi tajuta kaikkea, kuten älä koskaan jätä mitään aukinaisia pulloja minnekään. Tai laseja, joissa on juotavaa. Toisinaan toivon, että isimieskin sen huomaisi, eikä se olisi aina äidin hommaa tajuta. Kun äitikään ei aina voi tajuta. Vaikka myönnän kyllä auliisti jälleen syyllistyväni etenkin vesilasien viljelyyn sinne tänne. Puolitahmeasti käynnistyi kuitenkin päivä ja selvisimme ulos ja lopulta takaisin ruokapöytäänkin, päiväunille hieman huonosti ja niiltä herättiin hieman liian aikaisin tietysti.

Pyykit pihalle ja lapsi heilumaan siihen viereen. Tiputtaessani pyykkikorin takaisin sisälle parahti pieni ihminen ja näin, kuinka ampiainen lennähti saman kukkapurkin luota, missä lapsi oli tehnyt tuttavuutta kukkien kanssa. Epäilen lapsen sorkkineen ampiaista, toki. Että mitähän tuollaisille ampiaisen pistoille pistäisikään tehdä? mietti mama. Pää löi täysin tyhjää ja totesin, että on helpompi soittaa huutava lapsi kainalossa päivystykseen kuin yrittää googlata ohjeita netistä. Kylmä helpottaa ja jos tulee vahva allerginen reaktio, niin tulkaa iltapäivystykseen. Koska jäisiä puolukoita oli selvästi haastavaa nauttia oikealla keskisormella, nautimme kylmän sisäisesti jäätelön muodossa. Auttoi. Ja niin helpotti se murhe. Heinäkuussa kun pikkuveljen koira näykkäisi lapsen toiseen käsivarteen hampaankolot, oppi lapsi uuden sanan, pipi. Jota hän toisteli nyt ampiaisen piston jälkeen. Koiran hampaanjäljistä näyttää jäävän arvet vasempaan käsivarteen ja nyt kun oikean käden sormessa oli myös pipi, esitteli hän molempia minnulle vuoron perään.

Äitiii! Tuli murhe! Missä pastilli? Ei löydy!

Niin vaan selvisimme iltaan asti, vaikka isimiehelläkin oli pitkä työpäivä ja hän saapui kotiin meidän mittakaavan mukaaan myöhään, vasta puoli seitsemältä. Ehdotin, että tänään voisi käydä ostamassa kesän ekat (ja ehkä vikat) irtojäätelöt, kun on niin hieno ilma. Kiinnostaa varmaan kuin kasa turvetta, mutta kerron kuitenkin: Koska viikonlopun äksöni selvästi sekoitti hyvin alkaneen pottailun, turautti taapero juuri lähdön kynnyksellä tortut vaippaansa isimiehen mahan päällä istuessaan, minkä seurauksena yhtäkkiä sitä itseään oli sekä isimiehen paidassa että käsissä että olohuoneen juuttimatolla. Ja niin. Ikuisuuskysymys onkin Miksi p*ska ei pysy vaipassa? Niin Käydään ostamassa irtojäätelöt -ohjelma vaihtuikin Pestään juuttimatto painepesurilla -ohjelmaksi. Totesimme, että helpommin ja nopeammin saisimme jätskit lähikaupasta, kun ruokaostoksillakin pitäisi käydä. Kaupassa maman mieli ei tehnytkään enää jäätelöä, vaan irtokarkkeja. Note to myself. Älä luule itsestäsi liikoja (vielä) ja syö väsyneenä ja hieman ehkä nälkäisenä puolta pussillista irtokarkkeja. Tulee oksu.

Onneksi maanantain jälkeen tulee aina tiistai ja tälle tiistaille oli luvassa nannaa, kun lunastin vihdoin löytyneen ja jo tokikin maaliskuussa vanhentuneen kasvohoitolahjakortin. Onneksi vielä kelpasi.

Tämän päivän kasvohoitokokemuksen perusteella naamaani lykättiin enemmän kuorintoja, voiteita, seerumeita ja mitä-lie-naamioita kuin viimeisen kahden vuoden aikana yhteensä. Ja kyllä, olo on hehkeä ja jokaisen äiti-ihmisen pitäisi kokea kerran vuodessa täydellisen rentouttava lähes ruumiistairtoamiskokemus. En muista, milloin olisin viimeksi ollut rauhassa paikoillaan näin kauan ilman, että joku on koko ajan vaatimassa jotain tai tekisin muuten vain jotain yleishyödyllistä. Kyllä kannatti. Sain rahoilleni vastinetta. Tai isimies sai.

Hyvä viikko tästä tulee.

Mitä nää sannoit?

Sinä vuona ku olin erityisluokaopettajana, nii mun puhheesta hävis murre oikiastaan kokonaa. Se on täysin normaali reaktio: Jos oppillaat kärsii laaja-alasista kielenkehitykse ja kommunikoinni haasteista, nii kyllä siinä alakaa ittelläki tehä mieli olla varsin seleväsanane, että saa arijen ees jotenkuten toimimmaa.

Ny ku oon ollu puoltoista vuotta kotona, nii on kyllä alakanu taas murre pilikistää puhheessa. Se luikahtaa iha salakavalasti tuolta suupielistä ilimoile ja välillä pittää oikein miettiä, ettei mitä tahansa suustasa päästele. Vaikka kaupasa. Tullee juntti olo. Ja sitä paitsi kaupungisa isommisa kaupoisa saa ehkä jopa parempaa palavelua, ku ei palijasta maalaistaustaasa. Se ei oo oman puhheen häpiämistä vaan tehokasta ajankäyttöä.

Päivisin lähinnä ku itteksee kotona tätä nykyä juttellee, nii meilä kuulostaa tältä.

Eläpä kiipiä sinne. Tipahat ja tullee pipi.

Ny pittää lähtä! Misä sun kengät o?

Ookko nää nähäny sun lakkia? Ei näy etteisesä.

Tännää syyään keittua. Mää otan maitua ja sulle o piimää. Kiipiäppä tuohon tuolii nii laitan ruuan valamiiksi.

Tuuppa sissää. Mennää nukkuu.

Haluakko kiikkua? (Täällähän on keinu ja keinutaan. Kukaan muu ei kiiku, paitsi me.)

Haeppa kirija ja tuu köllöttää tähä kainalloo nii luetaa vähä.

Tyhyjennettää astianpesukone ja ruvetaa sitte kassaa junarattaa.

Katoppa, ku o hyvä ilima! Laitetaanko altaasee vettä ja pääset vähä lorkkimmaa!

Jestas sentään, mitä ihimettä nää hommaat!??
Nopia vilikasu vieresä leikkivvään lapseen ja syy outoon ääneen seleviää alta aikayksikön.. Hän sahhaa leipäveittellä kattilanpohojaa. Että mitä. Meilä ei oo aikoihi voinu pittää mittää veittiä leikkuulaualla, mutta nyt ne on nähtävästi nostettava pois laatikostaki, koska hän selevästi yltää tätä nykyä sinnekki. Veitti pois käestä, selevitys siitä, miksi veittellä ei saa leikkiä (aivan kuin hän ymmärtäisi, mutta yritämpä kuitenki) ja kasa puisia kapustoja tilalle.

No nuilla voit tehä soppaa. 
Ei ku hän leikkii rumpalia. Kolina yltyy, korvisa soi, seuraava vilikasu lattialle ja huomaan meiän sallaattiottimie oleva tuhanne pärreenä.

Oho, kikki (rikki), tuumaa hän silimät viattoma ympyräisinä. Hän kumartaa syvvään ja lausuu vakkaalla äänenpainolla tiiit-ti (kiitti) ja poistuu paikalta kuin maestro konsannaa.

Tähän kuuluu kai sanua, että ne oliki jo tosi huonot sallaattiottimet. Isimiehelle töihi terveisiä: juniori järijesti vähä lissää pesänsytykettä.

Jaahas, me taietaan lähtä ulos. Tuuppa tänne nii käyää potala ja vaihettaa vaippa!

Se on täällä taas - arki

Niin ihanaa kuin kesän vapaus ja vieraat ovatkin, niin ihanaa on myös, kun arki alkaa, talo rauhoittuu ja päiviin tulee rytmiä. Kun raskauspahoinvointikin loppui - ei niin kuin seinään, mutta melkein -joskus pari viikkoa sitten, niin tässähän voi jo alkaa nauttia elämästä ja tavallisista asioista. Harmi, että ällötykseen ja laattaamiseen meni melkein koko kesä, ja peruttuja menoja oli ajoittain enemmän kuin päästyjä. Mutta positiivista, että mies oli lomalla ja että olo parani yli kuukauden aikaisemmin kuin edellisellä kerralla. Ajatus vauvastakin on paljon miellyttävämpi kun ei tunnu siltä, että se pitää nielaista takaisin mahaan koko yhdeksän kuukauden ajan.

Virhe, mama! Yksi tuoli unohtui!
Jälleen aika kaataa kaikki tuolit, kun vahtivia silmiä on selvästi liian vähän.

Pikkumies on erittäin leimautunut isimieheen ja mielenkiinnolla odotin, mikä parku syntyy, kun toinen lähtee ja toinen jää. Äiti on edelleen NIIIN tylsä isiin verrattuna, mutta jo toisena päivänä äitikin alkoi olla jo ihan jees. Eilen lapsi parkui lohduttomasti auton perään, tänään huikkasi vain syöttötuolistaan heihei ja jatkoi jugurttinsa lusikoimista. Pikkuisen kaipasin töihin, kun taas syksy koitti, mutta koska mahdollisuus oli, jäin vielä kotiin. Olisi pitänyt ottaa uusi luokka, enkä olisi ehtinyt olla sen kanssa kuin ehkä 3,5 kuukautta. Siinä ei oikein olisi ollut kenenkään etu mennä heilumaan väistötiloihin tuoksi ajaksi. Etenkin kun etukäteen ei ollut mitään varmuutta, olenko edes työkuntoinen. Kotiäitihän on kotona aina työkuntoinen, eikumitensenytmeni.

Kävinpäs salaa tonkimassa puhelimen vaunuista
ja räppäsin kuvan, kun äiti kävi sisällä.

Oikotietä pitkin puistoon.

Mää meen nyt jo!

Olen tai muutamien puistotuttujen kanssa olemme ihmetelleet, missä kaikki paikkakunnan kotona olevat lapset luuraavat aamuisin. Toisaalta me tarvitsemme aidatun pihan, mitä meillä ei ole, enkä todellakaan jaksa kanniskella lasta naapureiden tontilta alvariinsa. Joten ymmärrän tätä nykyä, miksi ainakin osassa leikkipuistoista on aidat. Nerokasta, arvostan. Lapsi näyttää olevan varsinainen kyläluuta ja suuntaa usein askeleensa pois pihasta ja mielellään niin kauas, kuin saa vain kävellä. Ja taaksepäin ei katella. Joten me olemme tällä hetkellä puistoilijoita. Tänään puistossa oli paljon väkeä, kun eilen ei ollut ketään. Lapsikontaktit ja etenkin aikuiskontaktit tuovat tervetullutta vaihtelua. Tulkaa tänne huomennakin, kun me tullaan kans. Oli tervetullut tokaisu toiselta äiti-ihmiseltä. Ihana, kun ei tarvi pukea miljoonaa kerrosta vaatteita, vaan voi vain aukaista oven ja mennä ulos.

Ulkoilun jälkeen maistuu melkein mikä tahansa, mutta silti. Lapsi on ilmeisen kaikkiruokainen ja söimme tänään lounaaksi isimiehen tekemää miedosti chilistä jauhelihakeittoa turkkilaisen jugurtin kera. Sinne upposi pavut, herneet, porkkanat, jauheliha, kaali, jugurtti, chili ja liemi. Ainostaan yhden perunanpalan sain takaisin! Palan painikkeeksi pari kulausta piimää ja leipää isimiehen tekemän avokadolevitteen kera. Juu, ei meillä tosiaankaan aina ole näin fiinit sapuskat. Oottakaa vaan, kun minä pääsen kauhan varteen...

Melkein kahden kuukauden "Minä kakkaan salassa" -vaihe sai uuden käänteen, kun lapsi ruuan jälkeen ilmoitti päättäväisesti kakka, haki hyllystä kasan kirjoja ja pöräytti tuotoksensa pottaan. Tästä se taas lähtee, äiti ja kestovaipat kiittävät.

Päivän kruunasi aamulehden ilmainen näytelehti (tai sitten se oli jaettu väärään laatikkoon), tummapaahtoinen kahvi ja kaapista löytyi vielä pala suklaatakin. Hyvä arki.

Pakko myöntää, että todellinen pehmeä laskeutuminen arkeen. Melkein liian hyvää ollakseen totta.

Eräänä sateisena aamuna

Eräänä sateisena aamuna ajatteli äiti Oksennus, että mikä ihana päivä. Ei tarvitse tehdä pihalla mitään pihatöitä, ei tarvitse pestä pyykkiäkään. Voi vain olla kotona ja vaikka, no vaikka ommella, jos isimies Iloinen viihdyttäisi jälkikasvua. Jälkikasvu oli noussut ehkä ihan oikealla jalalla, mutta osoitti aamusta asti olevansa tänään lapsi Kiukkupussi ja aloitti tuona sateisena aamuna heti aamupalan jälkeen korvia vihlovan tylsistymisulinan.

Äiti Oksennus pakenee yläkertaan ja virittää saumurinsa kuntoon huomatakseen, että vikahan siinä on. Kumma juttu, että kone toimii hyvin kymmenisen vuotta, mutta kun sen päättää huoltaa, alkaa yläsieppari oikutella. Pikainen viestittely facebookissa, sieltä kun löytyy tukiryhmää ompeluintoisille ja viestiä lapsi Kiukkupussin kummitäti Ompeluihmeelle. Viestit sinkoilevat, tuskanhiki valuu, saumuri suttaa ja lapsen ulina yltyy. Todella rentouttava tämä tämmöinen sadepäivä.

Niinpä äiti Oksennus saa idean, että viedään koko perheellä saumuri huoltoon Tampereelle. Vettä kun kerran sataa ja ohjelma sisällä ei näytä olevan lapsi Kiukkupussin mieleen. Isimies iloinen on kuitenkin käynyt lapsi Kiukkupussin kanssa ulkona pyörällä rullailemassa, kun kaatosade on hetkeksi tauonnut. Päiväunien aikaan kamat kasaan ja kengät ovelle ojennukseen. Mutta kas, Isimies Iloisen puhelin piippaa muistutuksen "Sinulla on kokous tunnin päästä." Ja kas, lähtö hieman siirtyy. Lopulta lähellä päivällisaikaa köröttelemme tyytyväisen lapsi Kiukkupussin kanssa kohti Tamperetta. Isimies Iloinen hyvällä tuulella ja äiti Oksennus vetää kaksin käsin autoon unohtuneita pari päivää vanhoja herneitä, kun vähän nyt oksettaa.

Saumuri huoltoon, lapsi ulisee huoltopaikan ovella, koska haluaisi tehdä tuttavuutta omistajien koiran kanssa, ja kun pääsemme lähtemään kiljuvan lapsen kanssa, huomaamme, että kas, lapsi Kiukkupussi haisee p*skalle. Kuinka ollakaan, joten suuntaamme lähimpään markettiin, kai täällä jossain lastenhoitohuone on. Äiti Oksennus ilmoittaa, ettei kykene vaihtamaan kakkavaippaa, mutta voi kyllä tulla jeesaamaan lastenhoitohuoneeseen. Nälkäkin vähän on, että kohta pitää saada jotain ruokaa.
Jälleen ulinaa, koska lapsi Kiukkupussi huomaa Prisman aulassa autohärvelin, jota ei, ihme kyllä, saa raahattua mukanaan lastenhoitohuoneeseen. Lastenhoidollisten toimenpiteiden jälkeen siirrymme takaisin autohärvelin luokse, jossa lapsi Kiukkupussi äheltää turvavyön kiinni ja vemppaa rattia, minkä pienillä nakkisormillaan ehtii. Isimies iloinen huomaa, että autohärvelillä saa yhden ilmaisen kyydin vilauttamalla s-etukorttia! Me niin tulemme uudestaan tähän Prismaan!! Viuh, kortin vilautus ja auto alkaa hytkyä todella epämiellyttävän näköisesti. Lapsi Kiukkupussi ulisee (jälleen) kyydissä, isimies Iloinen lohduttaa ettei mitään hätää ja äiti Oksennus nauraa katketakseen auton vieressä. Lopulta myös lapsi Kiukkupussi nauraa käkättää ja toteaa, ettei tämä nyt ehkä niin paha ollutkaan.

Silmiäsärkevä autohärveli.

Niin päättävät isimies Iloinen ja äiti Oksennus iskeä lapsi Kiukkupussin autokärryyn ja käydä ostamassa seuraavan päivän ruuat. Täällä kun nyt kerran ollaan. Pikainen pyörähdys siellä sun täällä ja lapsi Kiukkupussi kitisee siellä sun täällä. Ruokaosastolla äiti Oksennus toteaa, ettei oikeastaan pysty olemaan täällä ja pyytää isimies Iloista keräämään ruokatavarat, jos hän kuskaa lapsi Kiukkupussia. Ja niin starttaa äiti Oksennus autokärryn ja kiihdyttelee ympäri Prisman ei-ruokaosaston käytäviä. Mitä ripeämmmin hän liikkuu, sitä vähemmän ääntä lapsi Kiukkupussista lähtee ja sitä todennäköisemmin lapsi ei roiku raatona puoleksi rattaiden ulkopuolella.

Kassojen kohdalla äiti Oksennuksella on jo tosi huono olo ja ruokaa on saatava todella nopeasti. Onneksi aulasta löytyy joka lapsiperheen unelma, Hese! Yksi lastenateria kiitos! Äiti Oksennus saa juustohampparin, isimies Iloinen ranskalaiset ja lapsi Kiukkupussi Trip-mehun. Olispa kiva olla raskaana, kun sais syödä koko ajan, toteaa ismies Iloinen epähuomiossa ja Äiti Oksennus toteaa, että oksentaisi ihan juuri isimiehen ranskalaisiin, mikäli ei haluaisi haaskata kallisarvoista ruokaa ja energiaa, kun kotiakin asti pitäisi päästä. Pikaisen murkinoinnin jälkeen lapsi Kiukkupussi heiluu toisen vanhemman s-etukortin kustantaman autohärvelissä.

Saisinko vielä toisen kyydin?

Lopulta pieni perheemme saapuu onnellisesti takaisin kotiin. Kukaan ei oksenna, kukaan ei ulise ja kaikilla on hyvä mieli. Ihan normi sateinen kesäpäivä. Mites teillä? Mitähän sitä seuraavaksi päiväksi keksisi, kun on taas luvattu sadetta?

Ai niin ja tämähän tapahtui jo heinäkuussa. Kalenteri kertoo, että nyt olis jo elokuu. Nyt kuulemma alkaa kesä.