Tuo pieni ihmistaimi oppi jokin aika sitten sanomaan auto ja sen jälkeen kaikki kattilat ja vispilät ja muut lelut, joilla on kolisteltu viimeinen puoli vuotta, ovat saaneet huilia. Meillä ei edes ole oikein yhtään kunnollista autoa ja kerhossa se paljastui: nuo isot muovi- tai puuautot yms. ovat ihan vauvojen juttuja, ne ikivanhat metalliset kielletty-alle-kolmivuotiailta-vai-mitä-ne-nyt-on-autot on se juttu. Tai monsteriautot, joissa on isot renkaat. Poika on häthätää vuoden. Mistä se voi tietää? Meillä ei ole pojalle autoja tyrkytetty tai oltu tyrkyttämättä, mutta onhan se nyt jännä seurata, kun lapsi liimautuu ikkunaan ja hokee autoa niin innokkaasti, että uskon sen muuttuvan itsekin autoksi hetkellä millä hyvänsä.
Meillä oli viime viikolla isimiehen kummipoika viisvee yökylässä ja yhden päivän hoidossa. Kahden isosiskon pikkuveli osoitti ihailtavaa kärsivällisyyttä naperon kanssa, joka seurasi sitä kuin hai laivaa koko valveilla olonsa ajan. Napero halusi leikkiä samoilla leluilla ja syödä samaa ruokaa ja käveli paaaljon pidempiä matkoja kuin aikaisemmin, koska halusi pysyä perässä. Kahden isosiskon pikkuveljällä oli vaikeksia ymmärtää, miksi vauvat ei heti kävele, miksi ne puhuu niin epäselvästi ja sotkee koko ajan. Leikkiminenkin asetti ajoittain haasteita, koska vauva ei tajunnut sääntöjä ja leikki vain rikkomisleikkejä. Raadollinen maailma... Mutta sitten kun napero laitettiin nukkumaan oli kahden isosiskon pikkuveljällä epäilys, toimiiko itkuhälyttimet, tuuleeko vaunuihin, lähtevätkö vaunut tuulen mukana ja joko sen voisi herättää. Puhettakaan siitä, kun napero pistettiin toisille päikkäreille, niin taasko se nukkuu!
Yhden päivän aikana sain myös perusteellisen selvityksen kaikista mahdollisista supersankareista ja pahiksista. Vilpittömästi olen jo jokaisen unohtanut (paitsi Spidermanin ja pahan pormestarin), koska nimet olivat niin outoja, että eihän tällainen kalkkismutsi niitä enää seuraavana päivänä muista. Kahden isososikon pikkuveljällä oli myös oma Spiderman-puku mukana, mutta se oli vähän noloa. Ensin se piti piilottaa sohvan taakse ja kun sen laittoi takaisin reppuun, niin se olikin kaverin puku. Niin nopeasti ne kasvaa isoiksi ja pian tajuaa, että joku leikki voikin olla jonkun mielestä ehkä noloa. Silti oli häkellyttävää huomata, kun kylässä oli isompi lapsi, että se syö ja pukee ja käy vessassa ja menee nukkumaan itse. Tai korkeintaan pienen ohjauksen avulla. Todellakin, niin nopeasti ne kasvaa.
Ihmeellinen on pienten poikien maailma. Onhan ne varsinaisia supersankareita itse kukin.
 |
| - Onko tää tuon vauvan supersankariviitta? - Eiku sillä pyyhitään sen suu ruokailun jälkeen. (Mikä masentava vastaus.) - No se voi olla miniviitta. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti