Tartto, sinne ja takaisin

Luokanopettajat eivät tee työmatkoja. Ne voivat korkeintaan kerran vuodessa käydä Educa-messuilla Helsingissä ja siitä työnantaja korvaa ehkä puolikkaan VESOn (virkaehtosopimuksen mukainen koulutus - mikä sanahirviö). Messuille ei missään tapauksessa voi mennä perjantaina, koska tulee sijaisongelma ja muita ongelmia, vaan sinne mennään lauantaina ja VESOtkin tulee usein täyteen pakollisista lukuvuoden suunnittelupäivistä ja niin.

On siis kerrassaan mahtava juttu, että viime viikolla olimme viisi päivää Tartossa!
Huom. koko meidän perhe oli.

Meidän koululla on ystävyyskoulu Virossa ja koulut tekevät vuosittain oppilas- ja opettajavaihdot molempiin suuntiin. Syksyllä meidän koulussa oli vieraana kaksi opettajaa ja neljä kutosen oppilasta, nyt keväällä homma tehtiin sitten toisin päin. Matkaan lähti isimies ja englanninope ja megalomaanisen idean seurauksena molempien opettajien vaimot kera yksivuotiaiden naperoiden. Kuinka ollakaan olemme kaikki neljä samassa koulussa töissä. Reissuun liittyi paljon säätöä kuten lähes 30-henkisen nuoriso-orkesterin matka osittain samaan aikaan, mutta en nyt mene siihen.

Matka alkoi lupaavasti, kun lapsi valvoi (tietysti) reissua edeltävänä yönä kaksi ja puoli tuntia, kakkasi aamulla sekä omat että myöskin minun matkavaatteet, eväspatongit unohtuivat uuniin ja unohdin laittaa kellon soimaan/kertoa miehelle, että minutkin pitää herättää tarpeeksi ajoissa. Aamulla oli hitonmoinen kiire ja joka paikassa haisi kakka. Aloin myös ihmetellä, miksi joka puolella huushollia on kauheasti leivänmuruja - omatoiminen juniori oli kiivennyt tuolille, ottanut leipäpussista leivän ja mutusteli (murusteli) sitä, kun äiti keräsi tavaroita pää höyryten. Vielä Tartossa mietin, jäikö silitysrauta päälle - ei onneksi ollut jäänyt. Kaikki oli kunnossa, kun palasimme kotiin. Ainoastaan vessassa tervehti päälle jääneet valot.

Lähtöäaamuna kello yhdeksän sulloin siis juniorin autoon ja starttasimme kotioveltamme toisen äiti-ihmisen ja neiti yksveen kanssa. Ajoimme kaksi tuntia Helsinkiin, parkkeerasimme auton, suuntasimme terminaaliin ja tapasimme isimiehet ja oppilaat, pari tuntia laivalla, isimiehille ja oppilaille heipat, kärräsimme muksut läpi räntäsateen terminaalista juna-asemalla, pari tuntia junalla Tallinnasta Tarttoon, hengailua juna-asemalla ja bussilla kaupungin halki hotelliin. 11 tuntia ja neljä kulkuneuvoa myöhemmin taputimme itseämme olalle, sillä olimme päässeet perille. Kaikki hengissä ja hyvillä mielin.

Olen ilmiömäisen ällistynyt, kuinka hyvin matka meni. Kaikki pysyivät terveinä, lapset hyväntuulisina ja äideilläkin oli aikaa nauttia Tarton kahvilatarjonnasta. Onneksi mukana oli kaksi sopeutuvaista lasta ja yllättävän samanhenkistä äitiä. Isimiehet edustivat ja me osallistuimme ohjelmaan mahdollisuuksien ja päiväunien mukaan. Vuosikkaat klaarasivat jopa kaksi ravintolaillallista varsin esimerkillisesti ja ehkä muutkin seurueeesta selvisivät ilman lapsitraumoja. Useampana päivänä lähdimme hotellilta aamulla kympin aikaan ja saavuimme sinne illalla kympin aikaan ja nostimme nukkuvat lapset suoraan sänkyyn. Lapset jaksoivat kyllä tosi upeasti, ja me äidit olimme tietty pakahtua ylpeydestä (jos emme iltaisin olisi väsymyksestä kaatuneet suoraan sänkyyn). Täydet päivät, hyvät yöunet.

No mitä lapsiperhe tarvitsee mukaan: hyvät matkarattaat, sopivasti evästä, kärsivällisyyttä ja joustonvaraa suunnitelmiin sekä hyvää seuraa. Siitä muodostuu aika bueno reissu!

Juniori Raatihuoneen torilla.

Tämän reissun voimin sitä jaksaakin taas kevättä eteenpäin. Ulkona sataa räntää ja aurinko ei uhallakaan näyttäydy pilvien takaa. Vielä olisi muutama askel matkaa kevääseen...