Äkkiäkös me pari katajaa siirretään...

Uusi terassi. Se on ollut tämän kesän projekti, josta myöhemmin lisää. Mutta tämä kataja-asia.

Edelliset asukkaat olivat laittaneet kasvamaan laakakatajaa takapihan terassin viereen. Siis laakakatajaa: katajaa, joka kasvaa leveänä vaakasuunnassa. Se on erittäin mukava ja kiva lajike kulkutien varrelle, etenkin kun venähtäneet katajan oksat raapivat jalkoja. Sitä on tässä nyt hyvä hetki tuijoteltu, että kasvavatpa hyvin, mutta väärässä paikassa - toisin sanoen paikassa, johon tulevat uuden terassin portaat.

Yksi ilta aikani katajia vilkuiltuani, tokaisin miehelle, että äkkiäkös me nuo katajat tuosta siirretään. Lämmintä 30 astetta, lapsi päiväunilla ja eikun lapio käteen. Wow, ovatpa ne kasvaneet isoiksi, totesimme aika äkkiä. Mies lapioi ja minä kiskoin katajia. Hiki valui ja vissyä kului, mutta tulipa raahattua katajan kelmit eri puolelle pihaa. Äkkiäkös me tuosta rinteesta vähän ruohoa kaivetaan pois. Mies lapioi ja minä kiskoin ruohotuppoja. Hiki valui ja vissyä kului. Isommalta tuntuu tämä alue, miltä aluksi vaikutti, totesimme jälleen aika äkkiä. Jos jotain tehdään, niin tehdään sitten kunnolla. Katajat retkottivat maassa valmiina, aurinko paahtoi ja me lapioimme edelleen. Hiki valui ja vissyä kului. Lapsikin heräsi sopivasti, ei muuta kuin sitteriin istumaan varjoon portaiden yläpäähän ja äiti ja isi huuteli aina välillä, että tuitui, täällä ollaan! Kuopat kaivettu ja sitten. Jaa, meillä on vaan tällaista mustaa multaa, kataja vissiin tykkäis semmoisesta havukasvien mullasta. Katos vaan, meni kauppakin just kiinni. Katajat retkottivat maassa yhtä janoisina kaivajien kanssa ja totesimme, että ei muuta kuin katajat maahan. Kangaskin leikattiin, ettei rikkaruohot ala kasvaa katajien juurella, mutta eihän sinne juurelle mitään kangasta saanut, kun olivat niin tiheitä puskia. Katajat kuoppiin, multaa päälle, taputtelu ja vettä.

Alkoi olla ilta, alkoi olla nälkä ja lapsikin alkoi osoittaa jo vähän tyytymättömyyden merkkejä. Sopivasti operaation jälkeen alkoi sataa kaatamalla vettä ja ehdimme juuri sisälle. Rinteestä kaivetut savipaakut jämähtivät nurmikolle, etenkin kun seuraavana päivänä paahtoi taas aurinko. Oli niin hikistä hommaa, että savipaakut näyttävät nököttävän siellä edelleen.

Katajat kaivettu ylös.

Rinteeseen uudet paikat.

Ja katajat paikoillaan. 

Illalla sitten tutkimme asiaa netistä, mistä siis luonnollisesti löytyy vastaus nykyään kaikkeen.

"Väitetään, että katajan siirto ei onnistu."

"Mikäli katajan siirtoa haluaa kuitenkin kokeilla, esivalmistelut aloitetaan vähintään vuotta aikaisemmin katkaisemalla puun juuret terävällä lapiolla -- Toimenpiteen seurauksena puu kasvattaa uutta hiusjuuristoa lähemmäksi tyveä, mikä edesauttaa siirrosta toipumista."

"Katajan siirto on tuuripeliä."

"Kataja tulee asettaa ilmansuuntiin nähden samaan asentoon kuin se lähtöpaikalla oli."

Nooh, tulipa siirrettyä. En tiennyt, että katajan siirto on yhtä rakettitiedettä. Samaan ilmansuuntaan ne katajat onneksi sojottavat kuin alussa. Sydän syrjällään olen ohikulkeissani katsellut katajien kellertäviä neulasia. Elättelen vielä toiveita, että suurempi syy olisi näillä helteillä kuin itse siirrolla. Itse asiassa viime kesänä ne olivat koko kesän ihan ruskeat...

Kuulin isältäni, että pappani oli aikoinaan siirtänyt pihalleen onnistuneesti katajan. Sitä en tiedä, miten se kävi. Mutta löysin myös lohdullisen väitteen:

"Tuskin monestakaan asiasta liikkuu niin paljon hölynpölyä kuin katajan siirrosta."

Toivotaan.