Viiden kuukauden ikäisellä Pätkällä on valtava halu päästä eteenpäin. Kaikkihan alkoi siitä, kun Pätkä pissasi leikkimatolle, matto meni pesuun ja voi ei, joudun laittamaan lapsen kylmälle lattialle. Tästäkös riemu repesi ja johan alkoi tapahtua. Mistä olisinkaan voinut tietää, että lapsi tykkää olla enemmän lattialla kuin matolla...
Nykyään kuuluu ähinää ja vielä vähän lisää ähinää, joka yltyy rytmiseksi ämmämmämmäm-mantraksi. Jaloissa riittää potkua, mutta kädet eivät tiedä, miten niiden tulisi toimia. Nenä kyntää lattiaa ja peppu huitoo pilvissä. Ihme kyllä, hyvällä tuurilla eteenpäin mennään sentti kerrallaan.
 |
| Toinen jalka masun alle ja mumina alkaa... |
 |
| ...vähän tässä oion koipeani... |
 |
| ...ja nostan molemmat polvet ilmaan. |
 |
| Huilaan hetken. |
 |
| Ponkaisen vuorostani toisella jalalla... |
 |
| ... peppu taivaisiin ja silta on valmis. |
Ihailtavaa liikekannalla oloa! Meille vois jakaa vähän tuohon vaadittavaa kärsivällisyyttä, meillä kun tuntuu maltti loppuvan hetijust kun ei ensimmäisestä pyrkimyksestä maisema vaihdu. Tosin tyylikään ei ole ihan vielä tuon veroinen...
VastaaPoistaFysioterapeuttityötoverini sanoo, että hänellä on jäljellä symmetrinen, tooninen niskarefleksi, mikä kuuluu asiaan:)
VastaaPoistaPiti oikein googlata, kun oli niin vaikeita sanoja tälle mamalle. Se tarkoittaa siis noiden käsien koukistamista ja jalkojen suoristamista niin kuin kissa tekee, eikös vain? :)
VastaaPoistaMutta siis niin. Kyllä tuon pungerruksen jälkeen usein väsykiukku iskee!
VastaaPoista