Plaah

Olishan tuota ollut tarina jos toinenkin melkein valmiina julkaistavaksi, mutta.

Reilu viikko sitten keskiviikkoiltana klo 00.15 kuului pinniksestä ensin kovaa yskimistä ja yskimistä ja sitten kova puklausta muistuttava ääni.

Miksi, oi miksi ne aina oksentaa öisin?? 

Niin vietimme sitten yhden iltayön siivoten oksennusta: muistaakseni neljät yökkärit (yök, mikä sana), parit lakanat, meidän sängyn lakanat ja vielä meidän vanhempien yökkärit, vähän lattiaa ja hiuksia ja mitä näitä nyt on.

Siitä sitten siirryimme sujuvasti yskään ja kuumeeseen, ja parina seuraavana yönä pinniksestä löytyi tulikuuma, lähempänä 40-astetta hehkuva nuorimies. Sairaan lapsen rohisevan hengityksen kuunteleminen öisin on yksi raastavimmista tunteista maailmassa. Juuri kun olet nukahtamassa, mietit, vieläkö se hengittää. No sitten alkoikin ruokahaluttomuus ja inhottavat ikenet. Jos ne hampaat ei kohta tule läpi, rapsutan ne itse esiin. Vai olikohan tämä jo ennen oksentamista? Tällä hetkellä vuorossa on nuha ja jälkimainingit taloa tärisyttävästä yskästä.

Takana on lähes kaksi viikkoa valvottuja öitä, rikkinäisiä rytmittömiä päiviä ja äärimmäisen kitisevä lapsi, jolla menee hermot nanosekunnissa. Kaikki menot ovat peruuntuneet ja reilu viikko neljän seinän sisällä lapsen kanssa lähinnä kaksistaan on tuntunut pitkältä kuin nälkävuosi. Sairastaminen lapsiperheessä on niin syvältä. (Ja silti, olemme päässet niin vähällä.) Mutta en tiedä, kumpi on kettuuntuneempi tällä hetkellä minä vai lapsi. Lapsella on niiiin tylsää katsella samaa naamaa päivästä toiseen, se on niiiin pitkästynyt. Eilen kävimme kirjastossa ja kaupassa ja lapsi oli onnensa kukkuloilla.

Seuraavaksi flunssaruletti onkin osunut minuun. Kotiäideillä ei tunnetusti ole sairaslomaa. Vaikka nenä valuisi kuin Niagaran putous, silmät verestää ja päässä hakkaa miljoona pientä vihreää miestä, äiti vaihtaa vaipat, tekee ruuan ja plaaplaa, kun mies on töissä. Lapsihan menee puolikuntoisenakin kuin höyryjuna paikasta toiseen. Myönnettävä on, että hermot on tiukalla ja huumorinkukat kuihtumispisteessä. Ne on näitä äitiyden hetkiä, jolloin olisin täysin valmis muuttamaan pariksi päiväksi kuuhun tai ihan mihin tahansa, missä ei kuulu se korvia vihlova ääääääääää, byäääää.