maanantai 5. tammikuuta 2015

Vaietut lihakset ja vaiennut juoksu

Tuossa yks päivä istuin sohvalla ja totesin, että housunnappi kiristää. Vatsanahka venyi maksimaalisiin mittoihin raskausmahan myötä ja jotain sellaista vetelää nahkaa tuossa eturepussa on vielä havaittavissa. Mutta tämä kiristys ei kyllä johdu mahanahkasta, vaan ihan siitä, että housut todellakin kiristivät. Energiantarpeeni on ollut ihan huipuissaan imetysaikana ja minulla on ollut rehellinen nälkä koko ajan. 9 kuukauden pahoinvoinnin jälkeen olen nauttinut takaisin palanneesta ruokahalusta ja on ollut ihana syödä, kun tekee oikeaa ruokaa mieli. Valitettavasti imetys on myös laukaissut valtavan makeanhimon. Etenkin, jos on ollut kiire päivä, eikä ehdi itse syödä kunnolla, on ollut helppo popsia jotain epäterveellistä. Yllätyksekseni se on ollut suklaata. Minähän en tykkää suklaasta! Kai tästäkin voi syyttää niitä hormoneja, pahus.

Puoli vuotta synnytyksen jälkeen olin saman painoinen kuin ennen synnytystä, mutta sehän ei tarkoita, että olisin ollut saman mallinen. Malli on muuttunut ja esimerkiksi housut ovat jotenkin ihan väärän mallisia. Nyt paino näyttää nousseen muutaman kilon ja voin päätellä, että vauva-arki on taas piirun verran helpottunut. Kaikki mitä syö, ei selvästikään kulu. Joku voi sanoa, että mitä tuo rutisee muutamasta raskauskilosta. Todellinen motivaattori ei kuitenkaan ole se, miltä näyttää, vaan se, miltä tuntuu. Tuntuu pöhöttyneeltä, kun ei ole pitkään aikaan päässyt kunnolla liikkumaan. Tarvitsen liikkumista, jotta voin hyvin. Pitäisi päästä kunnolla liikkeelle.

Ennen raskautta pääsin hyvään vauhtiin juoksuharrastuksessa. Viimeisen juoksulenkin raskausaikana tein 29.6. Rovaniemi Marathonilla raskausviikolla 6+. Muistan sen siksi, koska juoksimme kympin kaveriporukassa polttareiden merkeissä. (Hyvä juoksutapahtuma, voin muuten suositella!) En edes juossut lujaa, mutta matka meni keskisykkeellä 182. Minun oli pakko jäädä porukasta jälkeen, koska syke oli todella korkea, enkä saanut sitä laskemaan edes kävelemällä. Painelin sitten kuitenkin loppuun asti, koska olo ei ollut huono. Vielä. Onneksi. Se olikin sitten aika lailla viimeinen kerta kun harrastin oikeaa liikuntaa raskausaikana. Sen jälkeen kova urheilusuoritus oli kävellä päivittäin postilaatikolle ja takaisin.

Arvoisessaan seurassa!
Kuva Rovaniemi Marathonin sivuilta 
Kohta mennään!
Kuva Rovaniemi Marathonin sivuilta
Kehoa rasittavaa liikuntaa tunsin pystyväni alkaa harrastaa vasta sen jälkeen, kun lapsen yösyönti ja valvomiset loppuivat. Sitä ennen keho oli aivan liian väsynyt. Yösyöttöjen loppumisesta on nyt kolmisen kuukautta ja lapsi nukkuu öisin hyvähkösti. Halleluja! Olen onnellisessa asemassa! Mutta eihän tämä liikuntajuttu nyt mennyt ihan niin kuin Strömsössä.

Vaietut lihakset. Lantionpohjan lihakset. Niin mitkä lihakset? Miksi siitä ei pidetä suurempaa haloota neuvolassa? Tai ihan missä tahansa.

"Kovin moni aikuinen ei halua huudella julkisesti tai edes terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolla, jos pissat lirahtavat housuun aivastaessa tai juostessa vauvan luo, joka on juuri työntämässä kuolaisia sormiaan pistorasiaan, puhumattakaan juoksulenkistä tai reippaammasta jumppatunnista. Heikkojen tai epävarmasti toimivien lantionpohjan lihasten aiheuttama virtsankarkailuongelma on kuitenkin täysin fysiologinen ja itse asiassa myös hyvin yleinen erityisesti synnyttäneillä naisilla." ( Äitiys liikuttaa -blogista)

Raskaus löystyttää lantionpohjan lihaksia. Synnytys löystyttää lantionpohjan lihaksia. Imetys löystyttää lantionpohjan lihaksia. Muuttunut hormonitoiminta löystyttää lantionpohjan lihaksia. Pahuksen hormonit, taas. Lantionpohjan lihakset ovat yhdet ihmisen tärkeimmistä ryhtilihaksista (osana syviä lihaksia) ja treenaaminen kannattaisi aloittaa jo raskausaikana. Omani näyttävät olevan ihan susihuonossa kunnossa. Ensin juokseminen ei tullut kuuloonkaan ilman viiden litran pissaämpäriä jalkovälissä. Ei hyvä juttu. Reitti piti suunnitella niin, että matkalla pystyi poikkeamaan vessaan, ellei halunnut juosta kotiin märissä housuissa tai pyllöttää pissalla tuolla tien penkalla. Väitän, että tähän ongelmaan on törmännyt jokaikinen juoksua harrastanut synnyttänyt nainen. Synnyttäneet naiset eivät vain juokse. (Ne ottavat nopeita loikkia ja seisovat sen jälkeen hetken jalat ristissä, ettei keltainen kulta lirahda pöksyyn ja vilkuilevat sen jälkeen ympärilleen, ettei kukaan vain huomaa.) Mutta kun tästä ei oikein puhuta.

Sen jälkeen juoksemisessa kipeytyi alavatsa ja selästä säteilee lonkkiin liitoskipujen tavoin. Muoks. Jos siis tarkkoja ollaan niin raskauden ja ilmeisesti myös imetyksen aikainen hormonitoiminta (ystävämme relaksiini-hormoni) löystyttää ja pehmentää myös niveliä ja nivelsiteitä. Etenkin raskausaikana tämä yhdistettynä heikkoihin keskivartalon lihaksiin ja ryhtimuutoksiin aiheuttaa usein selkäsärkyä ja hermojen puristumista. Kuulostaa tutulta. On siis myönnettävä, että neuvolan täti oli oikeassa, kun sanoi, ettei juoksua suositella vuoteen synnytyksen jälkeen. Vaarana on kohdunlaskeuma, virtsarakon laskeuma ja mitä lie. Ymmärrän toki, että liikkeelle rohkaistaan synnytyksen jälkeen, koska niin moni ei liiku ollenkaan. Ja ymmärrän, että siinä toppuutellaan, koska himoliikkujat saavat paikkansa hajalle liian pikaisella treenauksella. Juoksussa pahinta on se, että se aiheuttaa iskevää painetta lantionpohjaan ja vielä pahempaa se, että liian aikaisen treenauksen negatiiviset seuraukset tulevat vasta useamman vuoden viiveellä. Erot ovat toki yksilöllisiä, mutta minä selvästi kuulun niihin, joiden pitää vielä himmailla. Tehdä jotain muuta? Kiukutella? Enkä mielestäni edes kiirehtinyt.

Terveisiä vesisateesta 2.1.2015
Joten takaisin lantionpohjan lihasten ja syvien lihasten treenaukseen. Jatkan valitsemallani tiellä. Asiasta on ollut todella vaikea löytää hyvää ja toimivaa tietoa. Onneksi löysin Äitiys liikuttaa -blogin. Katso itse! Ei ehkä olisi hullumpaa käydä osteopaatilla tai edes uudestaan hierojalla, jotta selästä aukeaisi lukot. Muutenhan tässä hajottaa paikkansa lopullisesti.

Lapsi heräsi! Taidan ottaa palan suklaata ja mennä lämmittämään lapselle ruuan...

2 kommenttia:

  1. Siitä on muutama viikko aikaa, kun juoksin pihalla heinäpöntön kanssa ja jälkeenpäin totesin, että vasta nyt tuli ensimmäistä kertaa raskauden ja synnytyksen jälkeen sellainen olo, että juokseminen voi sittenkin olla taas ihan mukavaa. Että keho tuntui pienen juoksupyrähdyksen aikana NORMAALILTA. Tältä pohjalta voin hyvinkin allekirjoittaa tuon juoksemaan vasta vuosi synnytyksestä -väitteen.

    Mulla ei oo pissa lirahtanut (20 vuoden ratsastusharrastus tekee sen että lantionpohjanlihakset on aika piukassa kunnossa, ja myös sen että ipanaa sai puskea niistä ohi iki vuorokauden :D) mutta tuskaa on tehnyt tissit. Liiku siinä sitten kun hinkit lyö leukaan eikä mahdu mihinkään liiveihin ja maidontäysinä särkevät ja vihlovat. Olen niin uskomattoman kiitollinen siitä että nyt kun imetys on lopputaipaleella (2 krt / vrk), ovat tissini palanneet lähes entiselleen. Lerput ne ovat, mutta pienet lerput. Olen sittenkin saanut kaivaa jo hylätyt rintaliivit takaisin käyttöön eikä ehkä tarvitsekaan uusia koko vaatekaappia siltä osin.

    HIenoa on se, miten keho palautuu. Arvostan kroppaani ja naiseutta aivan eri tavalla nyt kun olen saanut tulla äidiksi.

    VastaaPoista
  2. No ohjeita on tosi monenlaisia, osa "saa" juoksuluvan jo jälkitarkastuksen jälkeen. Perusideahan on toki se, että lp:n pitää olla kunnossa ennen kuin lähtee tekemään mitään liikuntaharrastusta, jossa lantionpohjaan kohdistuu kovaa painetta ja rasitusta. Mulle oli yllätys, että noin vuosi imetyksen lopettamisen jälkeen lantionpohjaan ei kohdistu enää hormonaalista rasitusta. Toki ihmisten kehot on erilaisia ja toipuvat erilailla. Mun juoksun ongelma on myös se, että lantiorangassa on jokin lukko ja se säteilee ikävästi oikeaan jalkaan.

    Ratsastajilla on tunnetusti erittäin napakka keskivartalo! ;) Mulle nuo hevoset on ihan vieraita. Ajattele, en ole koskaan eds istunut hevosen selässä!

    Ihmiskeho on kyllä ihmeellinen. Kaiken tämän myllerryksen jälkeen ylipäätään ihmettelen, että olen yhtenä kappaleena. Ja puoli vuotta lapsi kasvoi pelkästään minun maidolla - monta kiloa ja useamman sentin!

    VastaaPoista