Yksvee ja yks reissu

Juhlittiin Pätkän yksvee synttäreitä. Jotenkin se ei tunnu enää Pätkältä. Siitä on tullut tuollainen askeleita ottava lapsi-ihminen. En oikein tiedä, miksi sitä nykyisin kutsuisin. Ei pitänyt olla isot synttärit, mutta kyllä meillä ihan vieraita useampikin kävi. Parhautta oli kun serkkupoika 7kk tuli ensimmäistä kertaa kylään ja oikein yöksi asti. Minulle omat serkut ovat aina olleet tosi läheisiä ja toivoisin, että läheiset välit tulisivat myös omille lapsilleni omiin serkkuihinsa.

Netin kekseliäisyys yhdistettynä laiskaan leipuriäitiin.
Meillä ei oikein myöskään kukaan syö kakkua.
Lopputulos oli enemmän kuin onnistunut.

Yhden yön yli yksivuotias antoi hyvän muistutuksen siitä, millaista oli vuosi sitten. Vuosikas heräsi aamulla ehkä klo 5.30, nautti maidon ja alkoi kiljua. Kiljui selkä kaarella, naama punaisena, ilme irvistyksenä eikä se loppunut. Vuoden ja yhden yön vanha äiti ja isimies katsoivat hämmentyneinä toisiaan, eivätkä ollenkaan tienneet, mitä tuolle kiukkuavalle pienelle ihmiselle olisi pitänyt tehdä. Kun ei se enää itke noin. Onkohan se tulossa sairaaksi? En tiedä. No annetaanko särkylääkettä? Ehkä siihen sattuu. Ehkä sille tulee hampaita? (Kovin kulunut selitys meillä.) Eihän se ole enää koskaan tuollainen. Mutta ei se silti vaan nukahtanut. Ei millään, eikä se rauhoittunut kunnes: lopulta hain pakkasesta jäisiä vadelmia ja pling itku loppui. Sillä on nälkä! Kuinka me ei sitä tajuttu... Niin sitten suuntasimme aamupuuron keittoon klo 6.30, noin kaksi tuntia aikaisemmin kuin yleensä. Ehkä vuoden ikäisen energiantarve kasvaa ison pojan mittakaavaan yhden yön aikana. Eipä tajuttu sitäkään.

Synttäreiden jälkeen tehtiin hiihtolomareissu, eilen tultiin kotiin.

Matka Itä-Suomeen oli lyhyt, Kolin huipulle kaunis ja takaisin kotiin pitkä.

Suku on juuret, oma perhe siivet ja ystävyys yksinkertaisesti kallisarvoista.  Lopulta aika lyhyt reissu ja ehkä vähän liikaa ohjelmaa. Lapsi oli silminnähden riemuissaan kun pääsi taas kotiin: kiskoi 11 tunnin yöunet ja varmaan kolmen tunnin päikkärit. Kotona on koittanut arki, kun koko päivä on mennyt astioita tiskatessa. Astianpesukone sai sopivasti hermoromahduksen viimeisenä iltana ennen reissuun lähtöä tiskatessaan nuoren miehen synttäriastioita ja laski vedet lattialle. Onneksi koneessa meni jokin varo-ohjelma päälle ja vain osa vedestä lainehti lattialle. Näin yhden päivän tiskaamisen jälkeen voi todeta, että jo yhden lapsen lapsiperheessä tulee jäätävä määrä tiskiä...

Ehkä jollain lailla sitä tunsi itsekin tulleensa kotiin, kun haki tänä aamuna sämpylät läheisestä kotileipomosta ja leikkeleet paikallisesta palvaamosta. Aamupäivällä käveltiin torille ja syötiin muurikkalätyt. Ne on meidän paikkoja. Mutta kun me olla täältä. Välillä se olo hiipii. Mutta täällä on meidän koti ja täällä on hyvä. Kuitenkin.