Se on melkein täällä. Nimittäin joulustressi.
Päätin aloittaa ajoissa ne vähäiset jouluvalmistelut, mitä olin suunnitellut eli toisien sanoen ompelut ja kummilasten joululahjat. Sitten kävikin toisin. Erään kerran kun suuntasimme avoimeen päiväkotiin, joka on kuulunut arkeemme enemmän tai vähemmän kuluneen puolentoista vuoden aikana, kuulinkin, että kunta lopettaa toiminnan joulun jälkeen säästösyistä. En taas tajua ollenkaan tätä kunnallista päätöksentekoa, kun valmisteilla olevia asioita ei infota etukäteen ollenkaan ja työntekijöillekin sanotaan, ettei saa kertoa, kun ei ole varmaa ja sitten vaan odotellaan, että asia kaikessa hiljaisuudessa valmistellaan. No tietysti, jos olisi lukenut kunnan tulevan vuoden taloussuunnitelman marraskuun alussa, olisi sen löytänyt sieltä sivulta 38. Mutta jos ei ehdi lukea edes päivän lehteä, niin tutustuminen taloussuunnitelmaan on utopiaa. Haluaisin niin nähdä kotiäidin, joka käyttää päiväkahviaikansa lukemalla budjettisuunnitelmia. Selvästi minä en ainakaan kuulu heihin. Kiukustuin. Avoin päiväkoti oli nimittäin edellisen kerran tauolla silloin kun Juniori syntyi. Olisin niin tarvinnut sitä silloin.
Sitten menikin viikkoa toista, kun piti hieman palautella mieliin tuota kunnallista päätöksentekoa ja alkaa tutustua noihin valtuuston ja hallituksen ja lautakuntien ja mitä-näitä-nyt-on -pöytäkirjoihin. Tällaisilla äitiydyn pehmentämillä aivoilla se vei oman aikansa. Olisi tietysti ollut myös hyödyllistä ottaa yhteyttä johonkin kunnallispoliitikkoon, mutta jos ei tunne ketään ei tunne ketään. Mutta niin vain saimme äitijoukolla älähdettyä ja toivon mukaan keskustelua syntyi sen verran, että painostus auttoi. Ehkä, ehkä toiminta jatkunee kevään aikana jossain vaiheessa. Toivottavasti. Jäämme odottamaan. Mutta todettava silti, että kyllä tuollaine perinteinen paperinen paikallislehti sitten voi edelleeen olla tehokas informaatiokanava ja keskustelun herättelijä.
Olin tosi väsynyt, kun suuntasimme vajaaksi viikoksi Juniorin kanssa Kokkolaan mummulaan ja ajattelin, että onneksi saan muuta ajateltavaa ja hieman lepoa. No sainhan sitä muuta ajateltavaa, kun heti ensimmäisenä päivänä Juniori tuli kuumeeseen, eikä mihinkään sellaiseen no sillä on vähän lämpöä varmaan, vaan sellaiseen lapsi on vetelä kuin makarooni-kuumeeseen. Koko reissun ajan olimme sisällä, ei päästy minnekään eikä käyty missään. Hyvästi myös hyvät yöunet. Onneksi oli kuitenkin apukäsiä. Mutta kun kotiin päästiin, niin korkeassa kuumeessa oli myös isimies, joten kotona sitten olikin kaksi kuumeista miestä. Toinen niistä tosin alkoi osoittaa hyvin paljon virkeyden merkkejä ja keksi kaikki töllöntyöt, kun kuume vähänkin laski. Kun ei viikkoon pääse ulos, niin kyllä tuntuu siltä, että seinät kaatuu.
Yhtäkkiä huomaan, että ehkä noin kolme viikkoa on kulunut, joulupakettien viimeinen lähetyspäivämäärä lähestyy ja ehkä noin ei-mitään on valmiina. Joten kips, kaps kauppaan. Sen lisäksi, että olen väsyneempää väsyneempi, alan olla aika raskaana. Maha on yötä päivää ihan kivikova ja elämä on yhtä pitkää supistusta aamusta iltaan ja illasta aamuun. Kuluneen viikon aikana olen saanut riesakseni hemmetinmoiset kivut nivusissa, mikä ilmeisesti johtuu lantion löystymisestä. Kävellessä tuntuu kuin jalat irtoaisivat nivusista. Öisin kylkeä ei voi kääntää vahingossa vaan se vaatii jotain valtamerilaivan käännöstä muistuttavan operaation, jossa koko sänky heiluu. En tajua, miten näin söpö ja pieni maha voi olla näin kipeä. Painoa kun on tullut ehkä kuusi kiloa. Viime neuvolassa paino oli jopa laskenut (en tajua) ja mahakin sai moitteita pienuudestaan kun se ei kuulemma kasva tarpeeksi.
Vai pitäisikö sittenkin sanoa, että se on melkein täällä. Nimittäin raskausstressi.
Neljä viikkoa. Jaksaa, jaksaa. Olin niin toivonut, että päästäisiin seuraavan vuoden puolella ja nyt tuntuu, ettei sinne asti ikinä jaksa. Silti. Älä synny vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti