Isänpäivän viettoa 2015

Toissa kesänä kävimme mummun siskon Hilja-mummun tiluksilla. Hiljan kuolemasta on jo aikaa ja pienen mökin ympärillä kasvoi paljon heinää. Mökki taitaa homehtua niille sijoilleen, mutta isimies kuitenkin siisti talon ympäristön ja piharakennukset isäni kanssa raivaussahallaan, ettei kosteus niihin niin rajusti pääsisi iskemään. Isäni oli maininnut epämääräisin sanakääntein, että siellä varastossa on niitä Repan vanhoja huonekaluja, että niille pitäis kyllä tehdä jotain. Rintaperillisten puuttuessa nämä olivat jääneet totaaliseen unholaan. Repa on nimittäin kuollut ennen minun syntymääni eli yli 30 vuotta sitten... Kuivassa, hirsirakenteisessa varastossa huonekalut olivat kuitenkin säilyneet hyvin, sillä tämäkin sohva oli ihan ehjä, ja tuuletuksen jälkeen ei ole kyllä haissut yhtään ummehtuneelle. 

Tänä kesänä pihaa käytiin siistimässä uudestaan ja samalla sohva saapui meille. Ensin se seisoi tuossa autokatoksessa ja sitten pari kuukautta tuolla takahuoneessa. Sohva on itseasiassa ollut Repan sänky. Pieniä olivat ihmiset ennen (toki sukulaiseni näyttävät olevan lyhyitä kyllä edelleenkin), sohvalla kun on pituutta 170cm. Vihdoin saimme aikaiseksi tilattua siihen patjat ja sohva pääsi olohuoneeseen.  Eniten minua ilahduttaa, että sohvalla on jälleen käyttöä eikä se seiso yksin, surullisena ja hyljättynä pimeässä varastossa. Tavara on turha, jos ei sillä ole käyttöä tai jos se on niin hieno, ettei sitä saa käyttää. Juniori valikoi sohvan heti suosikkipaikakseen, lastasi sen täyteeen kirjoja ja isimies alkoi haaveilla, kuinka sohvalla on hyvä ottaa päiväunet... Levitettynä sohvalle tulee leveyttä metrin verran, toiminee siis myös varasänkynä.

Raidallisten kokoontumiajot!

Jemmasta sattui löytymään sopivaa raidallista kangasta, joka sopii sohvan päälliseksi kuin nakutettu. Isimies hymisteli tyytyväisenä, että taloon saadaan talonpoikaishenkeä ja alkoi haaveilla jälleen ikuisuussuunnitelmasta, että joskus meillä on lautalattiat. Sohvan väri on alkuperäinen ja menee ihan ok, kun ei nyt ole aikaa sitä sen enempää tuunatakaan. Alla oleva maalikerros on heleää mintunvihreää, joka paljastuu kyllä, jos Juniori jatkaa hampaillaan maalin rapsuttelua.

Operaatio Pelastakaa puronvarren pensasaita pääsi sittenkin taas jonkinmoiseen päätökseen, kun jonkin hetkellisen viirahduksen seurauksena päätin keskiviikkona kyykkiä ja kiskoa kaikki heinät pensaiden juurelta. Lähtivät tosi kivasti ja helposti, kun olivat kuolleet pystyyn. Kitukasvuinen pensas alkaa viimein osoittaa elonmerkkejä ja tuuheutta, kun sen kanssa on ollut napit vastakkain useampana vuonna. Ei mitään favourite-hommaa, mutta motivoi kummasti, kun pensaat rajaavat pihaa tuohon puroon, johon pihamme päättyy. Helpottaa kummasti vahtimista, kun aita tuuheutuu...

Keskiviikon jälkeen elämä onkin ollut sitten yhtä pitkää supistusta yötä päivää tähän asti ja pitänee hieman himmailla. Ennen isänpäivää meillä ei jaksettu siivota ja Juniorin päiväuniaika käytettiin eilen Rouva Ministerin vanhojen jaksojen katsomiseen. Koukuttava sarja meinaan! Keittiön pöytä käännettiin toiseen suuntaan ja Juniorin syöttötuoli vaihtoi paikkaa, jos sillä saataisiin eliminoitua pahimmat murut vain keitttiön puolelle, tällä hetkellä kun ne ovat levinneet olohuoneeseen asti. Lahjojakaan ei ostettu, kun isimies päätti sijoittaa kunnolliseen pyöräilyasuun nyt kun aloitti työmatkapyöräilyn. Koska osa työmatkasta (17km sivuunsa) menee kolmostien laitaa, niin sanoin, että mulle on ihan sama mitä kunnollisilla heijastimilla varustettu puku maksaa, että sellaista kehiin, että varmasti näkyy. Ja nyt näkyy ilmeisen hyvin! Huokaisen hieman helpotuksesta.

Kakkuakaan ei tehty, kun kukaan ei oikein tykkää kakusta ja isänpäivälounaaksikin nautittiin eilistä intialaista, jota porukalla puuhastelimme. Tuli niin hyvää ja Juniorin kiskoi tulista pöperöä hyvillä mielin ekstrajugurtin kera.

Kana oli sovellettu tästä. Ja naan-leipä tästä. Suosittelen!

Pikkutyyppien kanssa leipomisessa on tosiaan se hyvä puoli,
että kaikki onneksi paistetaan ennen syömistä.
On meinaan sellaista räpeltämistä.

Sai isi sentään kortin. Juniori piirsi ja äiti vahvisti viivoja vähän sieltä täältä. Kannessa isin kuva ja sisällä paljon autoja. Parasta juhlaa kun on koko viikonloppu oltu vaan kotona ja yhdessä.

Mainittava myös, että äiti sai jonkinmoisen isänpäivälahjan kun lähes kahden vuoden ehdottelun jälkeen isin puuhastelukengät sai kuulemma lopulta heittää pois.

Meidän perheessä kynttilöiden kanssa säätää juurikin isimies, ja aitan eteen ilmestyi eilen illalla kynttilälyhty. Hilja-mummun luota löytyneet maitotonkka ja suksetkin näyttivät löytäneen paikkansa. 

Illalla pitänee viritellä skype-yhteydet ja onnitella vielä ukkia ja pappaa.