Luin jokin aika sitten Jenny Lehtisen mainion kolumnin Metatyö räjäyttää äidin pään.
En voinut kuin nauraa. Kyllä. Vaikka asia välillä väsyttää ja jopa itkettää jo reilun vuodenkin jälkeen. Lukekaa kolumni hyvät äidit - ja isät.
Olin juuri tyhjentänyt melkein viikon jumppakassissa olleen vesipullon; löysin sohvan alta edellisen päivän pissaisen kestovaipan; olin pauhannut miehelle, että hän voisi viedä itse likaiset vaatteensa likavaatekoriin ja mies oli aamulla kysellyt, missä mahtaa olla se hänen "arkipiponsa" (ei löytynyt, mutta löysin sen seuraavana päivänä työhanskakorista).
Miksi äitien pitää aina tietää kaikki?
Välillä on tosi rasittavaa, kun niin moni asia pitää ennakoida, että arki sujuu. Tai ei ole pakko, mutta sitten on hyväksyttävä kiukkuinen ja nälkäinen lapsi, jatkuva kiire ja hieman kireähö tunnelma. Meidän perheessä vanhemmuus on hyvin tasa-arvoista ja molemmat tekee aika lailla kaikkia kotiasioita. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että minua on siunattu erittäin hajamielisellä miehellä, vaikkakin maailman parhaalla ja rakkaimmalla. Ei isimies aina erota, mikä on lapsen yöpaita, eikä sillä ole ehkä pienintäkään hajua lapsen kengänkoosta tai haalarinkoosta. Vai onkohan? Toisaalta minä olen kotona ja vastaan aika pitkälti lapsen vaatettamisesta ja syöttämisestä.
Yksi ennakoitava asia on aina seuraavan vuodenajan vaatteet. Pääsi nimittäin käymään niin, että toppahaalari olikin liian pieni ja loppukesällä alesta ostamani talvikengät uhkaavat jäädä liian pieniksi, vaikka ostin kaksi kokoa isommat kuin jalka silloin oli. Haalarin hankkiminenkin on osoittautunut astetta vaikeammaksi, kun koot heittelevät, miten sattuu. Jos lapsella on nyt käytössä Lassien 74-senttinen haalari (uskomatonta, mutta kyllä), Reiman 80-senttinen on liian pieni ja lapsi käyttää vaatekokoa 86, niin minkäkokoinen haalari sille pitääkään ostaa. Liian pieni on liian pieni ja liian isossa ei voi liikkua. Meille on tullut haalareita kirpparilta, kavereilta ja uutena, mutta olisi kyllä hyvä, että puku olisi erittäin säänkestävä, kun ulkona ollaan paljon. Ja tuleeko talvi, jolloin lämpötila on +5'c vai -20'c? Jos rahaa olisi kuin roskaa, niin sitähän voisi ostaa ihan mitä haluaa, juuri silloin kun haluaa. Mutta tällaisten tavallisten talliaisten kannattaisi ostaa haalari edes jonkinmoisesta alennuksesta, koska talvivaatteet ovat oikeasti kalliita ja jos jää liiaksi venailemaan, niin sopivat koot menee siihen mennessä, kun pakkaset tulee.
Koska ensimmäiset pakkaset tulivat ennen kuin Reiman varastontyhjennykset, meille saapui tutuilta Popin 86-senttinen haalari. Se osoittautui hyväksi, mutta ehkä juuri kriittisen kokoiseksi, ettei mahdukaan koko talvea. Niinpä meille tuli käytettynä myös toinen Popin haalari koossa 92, joka oli uudenveroinen. Se oli ostettu lapselle "kakkoshaalariksi" ja käytetty harkiten. En oikeastaan ymmärrä, miksi joku ostaa hyvän ja kalliin vaatteen, mutta ei sitten käytä sitä. Onhan sillä jälleenmyyntiarvoa, mutta silti vaatteen arvosta saa vain ehkä juuri ja juuri puolet takaisin, ja useita kymppejä on niin sanotusti roikkunut hengarilla koko talven. Ja ihan mielenkiintoisena yksityiskohtana: Reiman haalareissa tuntuu usein olevan tosi isot lahkeensuut ja ne eivät pysy kenkien päällä. Reiman haalareissa tuntuu myös lämpö katoavan käytettynä, että niitä ei kyllä juuri käytettynä kannata ostaa. Tai jos ostaa, niin en kyllä montaa kymppiä maksaisi.
Kenkien kohdalla sattuikin sitten hyvä tuuri, kun kirpparilla oli kahdet eri kokoiset, mutta hyväkuntoiset "loskarit", joten ostin molemmat, kun ei lapsen kengänkoosta ollut oikein mitään selkoa. Totesin myös, että tarvitsen lapselle kengät, jotka saan mahani kanssa kiskottua pukemista vastustavan lapsen jalkaan mahdollisimman nopeasti. Joten tervetuloa Sorellit ja Molot keikkumaan eteiseemme! Lakin kanssa kävi myös hyvä tuuri, kun satuin Reiman varastontyhjennyksiin päivänä, jolloin kaikki lakit olivat vitosen. Jees, se oli varsin käypä hinta 30 euron talvilakeista! Ostin siis heti pari erikokoista. Hanskat osoittautuivatkin ongelmallisiksi, kun sormia palelee koko ajan ja lapsella on ilmeisesti superpienet kädet. Ostamani hanskat olivat niin isot, että isimieskin naureskeli, että minkälaisen lapiokouran kuvittelit lapsellasi olevan...Hanskat kannattanee ostaa aina uutena ja on koomista, että hyvät talvihanskat maksavat saman verran kuin uutena alennuksesta ostettu välikausihaalari...
Kyllä toisen lapsen kohdalla pääsee niin paljon helpommalla, kun sille voi lykätä kaikki edellisen vanhat! Kuvittelen ainakin.
Mutta niin. Se salakavala metatyö. Piti sanomani, että jumppa (lapsen kutsuma pumppa, missä hän hyppää eli yppää ja tekee temppuja eli pemppuja) on lapsen ja isimiehen yhteinen harrastus. Olen yrittänyt pestä siitä käteni kokonaan. Sen lisäksi, että on suotavaa, että että isällä ja pojalla on jokin yhteinen juttu, mihin äiti ei sotkeennu ollenkaan, on myös suotavaa, että isimies saa toimia projektipäällikkönä jossain jutussa. Minä huolehdin, että lapsi on nukkunut päiväunet ja saanut ruuan tarpeeksi ajoissa, isimies pakkaa ja purkaa jumppakassin ja huolehtii mukaan jumppapassin, joka on melkein joka viikko hukassa. Kyllä sillekin pian oma paikkansa löytynee... On myös ihanaa, että isimies on ilmoittanut halukkuudesta olla lasten kanssa kotona, joten kun vain saamme elettyä toisenkin lapsen kanssa aikaa hieman eteenpäin, luovutan tämän perheen arjen projektipäällikköyden enemmän kuin mielelläni isimiehelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti