keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Tolppakengät, koolauspuut ja muutama sana terassin rakentamisesta

Aamulla joka puolella oli niin sumuista, että luulin sumun olevan omissa silmissäni. Oli sopivasti kalsea aamu, joten päätin aloittaa takanlämmityskauden. Puita pesään ja tupa lämpimäksi. Ei palellu sisällä ei. Ja katos, päivällä ulkomittari näytti jo varjossa +18'c. Eikä palellu ulkonakaan. Lapsenkin olin laittaa villapuvussa päiväunille. Ne olisivatkin olleet menetetyt unet ne.

Kuulemma viimeinen lämmin aalto saapuu ja sen jälkeen alkaa syksy. Sopivasti lämpimän aallon saattelemana tänään saapuivat myös meidän uudet terassikalusteet. Terassihan on kesken, mutta näin kahden vuoden jälkeen kaipaan jo jotain missä hengailla. Kolme puista tuolia siirtyköön hieman takavasemmalle.

Viime kesän operaatio oli talon maalaus. Kesäkuu rapattiin taloa ja kärsimätön vaimo kysyi kymmeniä kertoja kärsivälliseltä mieheltään, että joko maalataan. Ja kun vihdoin viimein kärsimätön vaimo olisi päässyt maalaamaan, alkoi pieni ihmistaimi vaimon vatsassa pitää sellaista elämää, että vaimo ei sitten maalannut. Se oksensi ja raahasi lepakkotuoli ympäri taloa ja katsoi, kun muut maalasivat.

No tämän kesän operaatio oli takapihan terassi. Kärsimätön vaimo ja kärsivällisen perusteellinen mies päättivät rakentaa terassin. Vanhasta terassista kun lahosi laidat ja runko. Kansilautoja irrotettaessa romahti lopulta koko terassi. Kesän operaatio laajeni syksyn operaatioksi, kun terassin portaat puuttuu edelleen (ja se sora sieltä alta) ja kate saadaan vasta ensi keväänä, kun on testattu kestävätkö perustukset. Myös rintamamiestalon korkea katto asettaa haasteita kattamiselle. Olisihan se kerrassaan kurjaa, jos ekat katolta tippuvat lumet romauttaisivat katteen. Harkinnassa on siis lasikate, joka on kas, todella kallis. Mutta kuinka kärsimätön vaimo tulikaan ajatelleeksi, että ostetaan muutama lauta ja vähän naputellaan ja terassi on valmis. Mutta eihän terassia niin rakenneta, huomasi kärsimätön vaimo aika nopeasti. Ensinnäkin terassin rakentaa kärsivällinen mies, joka ymmärtää asiasta jotain, ei kärsimätön vaimo, joka lähinnä tietää, minkä värinen terassi voisi olla. Nyt vaimo tietää, että..

1. terassi pitää piirtää ja suunnitella ja mitata
2. materiaaleja täytyy vertailla: millainen lauta vai olisiko komposiitti
3. terassimateriaaleista täytyy tehdä hintavertailu
4. koska terassi katetaan, täytyy olla yhteydessä kunnan rakennusvalvontaan
5. rakennusvalvontaan pitää tehdä toimenpideanomus katetusta terassista
6. koska uudesta autosta puuttuu koukku, täytyy kikkailla puutavaran haun kanssa
7. vanhan terassin perustustolpat pitää lyhentää muistaakseni jollain laikalla
8. ostaa muutama työkone lisää (onneksi Bauhausissa oli tarjous)
9. pari katajaa pitää siirtää
10. multa pitää lapioida terassin alta/sivusta
11. tilata peräkärryllinen soraa mullan tilalle
12. kikkailla sora jotenkin ilman koukkua ja peräkärryä
13. valtata ja maalata katoksen tukipuut
14. ostaa lukematon määrä kaiken maailman ruuveja, tolppakenkiä ja muuta rakennuskiinnitystavaraa
15. suunnitella portaat (Tiesittekö, minkä korkuinen on "normaali porrasaskelma"? Vaimo ei kyllä tiedä vieläkään. Meidän kaikki portaat näyttää olevan nimittäin eri korkuisia...)
16. vertailla portaiden materiaaleja ja rakentaa portaat
17. vertailla katevaihtoehtoja, hintoja ja materiaaleja
18. hommata terassikalusteet
19. Istua terassilla

Unohdinkohan jotain oleellista?

Olen onnellinen, että me ei rakenneta taloa.

Mutta tänään saapui sohva ja ikuisesti haaveilemani keinu. Nuukana ihmisenä terassikalusteethan kannattaa ostaa näin syksyllä, kun kaikki on alennuksessa. Vaikka terassikausi alkaa jo olla ohi.

Sopivaa helletekemistä, kun lämmintä on noin +kolmekymmentäjotain.

Väsyneet voi levätä.

Komposiitin imeskelynkestävyys testattu. Ryömiessä ei lähde tikkuja, mutta sukkahousut valuu.

Ekat iltapäiväkahvit.
Terassikaupan mies myi meille kaksi lautaa liian vähän. Vähän on vielä siis kansilaudoitus kesken.

Hiemanko muutan tähän keinuun. No ehkä kesäisin.

Meidän ikiliikkuja valikoi myös keinun lempipaikakseen.  

Tule vielä viimeinen lämmin aalto. Minä aion istua terassilla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti