tiistai 9. syyskuuta 2014

Kotiäidin keittiössä

Kun jäin kotiin lapsen kanssa, suurin huoleni ei ollut, miten pärjään lapsen kanssa kotona, vaan mitä me syödään joka päivä.

Olen töissä koulussa ja työpäivääni kuuluu ruokailu oppilaiden kanssa. Saan ruuastani jonkinlaisen hyvityksen hinnasta, koska se on valvonta-ateria. Kouluruuasta valitetaan aina, mutta minusta meidän koulussa on ihan ok ruoka. Parhaimpia kouluruokia olen syönyt pikkukouluissa, joissa toimii oma keittiö - ei tietoakaan eineksistä ja sämpylätkin itse tehtyjä, nam. Harmi, kun enää ei ole taloudellisesti kannattavaa tarjota lapsille kotiruokaa lähentelevää kouluruokaa, vaikka se muuten  kannattavaa olisi. Ruuan teko keskitetään keskuskeittiöille, mistä johtuen kouluilla on aika pieni mahdollisuus vaikuttaa ruuan laatuun. No siitä huolimatta työpaikassani on ihan kohtuullisen hyvää ruokaa ja ainakin minä, joka tarvitsen kaksi lämmintä ateriaa päivässä, mussutan sitä tyytyväisenä. Ainahan tosin joku kaivaa nenää pöydän toisella puolella, puhuu ruoka suussa tai rutisee ope mää en tykkää tästä, mutta silti saan käydä viisi kertaa viikossa valmiiseen pöytään.

No kotona ollaan ja nälkä on edelleen joka päivä. Itse asiassa nälkä on kahta kauheampi imettäessä. Alussa oli noustava syömään myös öisin. Pätkä vetää tissimaitoa ja omia soseitaan, mutta mama virittelee uraa kotikokkaajana. Suurin ongelma ruuanlaitossani lienee mielikuvituksen puute. On vain todella vaikea yrittää keksiä ruokia. Olen siis alkanut (tai mies on alkanut) etsiä hyviä reseptisivuja. Eilen päädyin maku.fi -sivustolle ja sieltä löytyi tämän päivän ruoka.

Tänään syödään ohra-punajuuripataa.

Raskausaikana ruokavalioni oli aika pliisu ja söin kaikkea mautonta, pitkään suosikkeina oli esim. raa'at porkkanat, näkkileipä ja jääkylmävesi. Ruokahalun palattua olen makujen taivaassa ja nautin voimakkaista mauista, kuten savustettu kala ja sinihomejuusto.

Ruoka on valmista! Mumskis, taidankin ruveta syömään. Seuraavalla kerralla vähennän suurimoiden osuutta rajusti. Tykkään, että punajuuri on pääaine, nyt suurimoita oli enemmistö.

Ohra-punajuuripata

2 dl rikottuja ohrasuurimoita
6 dl kasvislientä
1 sipuli
4 kpl punajuuria
2 dl ruokakermaa
125 g sinihomejuustomurua
öljyä
mustapippuria
persiljaa

Pane ohrasuurimot kiehuvaan kasvisliemeen ja anna kiehua hiljalleen kannen alla pakkauksen ohjeen mukainen aika, välillä sekoittaen.

Hienonna sipuli ja kuutioi kuoritut punajuuret. Paista niitä öljyssä, kunnes punajuuri on sopivan kypsää. Lisää ruokakerma,sinihomejuusto ja mustapippuri. Lisää keitetyt suurimot ja nestettä tarvittaessa. Lisää lopuksi persilja.



4 kommenttia:

  1. Mä teen punajuurihässäkkäni seuraavasti: punajuuret (jotain 6 kpl isoja) ja sipulit (ainakin kaks reilunkokoista) kuoritaan ja työnnetään monitoimikoneen raastinpäästä läpi, raakana vaan. Suurimmat ylimääriset nesteet painelen talouspaperilla pois niin lopputuloksesta ei tuu liian löllöä. Murustelen kokonaisen aurajuuston sekaan, lisään purkin ananaspaloja (ne vaan kuuluu tähän, don't ask why), mausteeksi suolaa, pippuria ja jos oikein innostun niin timjamia hiukan. Sekoittelen. Sitten eri kipossa sekaisin purkki tai pari joko creme fraichea tai smetanaa ja purkki ruokakermaa (tai oikeaa kermaa). Lorotetaan sekaan ja laitetaan päälle reilusti emmental-juustoraastetta. Paistetaan uunissa niin alhaisella lämmöllä ja niin kauan kuin kehtaa, eli jotain 150-175° ja ainakin 2 h. Nautitaan runsaan raejuuston kera, ja myös nakit sopii törkeän hyvin (siihen tosin kaatuu se terveellisyysaspekti).

    Tää on musta paras punajuuriruoka mitä on, ja siksi saan aina syksyisin näppyjä kun lehdistä löytyy näitä "lisää suurimot ja sianliha" -variaatioita. Pelkkää punajuurta ja sipulia ja aurajuustoa! Ei muita sörsseleitä! Nam!

    VastaaPoista
  2. Meillä on itse asiassa tehty samanmoista ilman ananasta, mutta lisänä palsternakkaa. :D Joo suurimot oli epätoivoinen yritys tehdä siitä ruokaisampaa. Mutta en vieläkään tykänny niistä. Muistaakseni kaadoin edellisen suurimopussin vanhentuneena biojätteeseen kuivikkeeksi...

    VastaaPoista
  3. Mä oon tehny ohra-punajuuripataa silleen, että kuulottaa ohrasuurimoita sipulien ja valkosipulien kanssa (vrt. risotto) ennen keittämistä --> suurimoihin tulee vähän enemmän makua. Pähkinäisemmän makuiset tattarisuurimot käy myös hyvin punajuuren kanssa. Niissä on myös ohraa enemmän rautaa ja proteiinia :)

    VastaaPoista
  4. Kiitti Maikki! Täytyypä testata, jos suurimot uppoais paremmin! ;)

    VastaaPoista