Tiedättekö te...

... kumpi se on?
- Ai mikä?
- No se vauva?
- Aah, juu ei tiedetä.

Rakenneultra joskus kauan sitten ei ihan kohtaamisten suhteen mennyt putkeen. Maalaiset lähtivät kaupunkiin, eivät tajunneet joutuvansa aamuruuhkaan, olivat myöhässä 7 minuuttia, eivät ilmoittautuneet oikeassa kerroksessa, mistä johtuen eivät päässeet oikeaan huoneeseen (en tajua miksi, jos aikaa on varattu 40 minuuttia), eikä asiakastietoja kuulemma löytynyt viereisen huoneen koneelta (mikä oli vielä erikoisempaa tässä maailmanajassa) ja kun kätilön mielestä äiti laski housujaankin mahan päältä väärällä tavalla, olin kerta kaikkiaan pimahtaa ennen kuin olimme edes alkuun päässeet. Pitkän paapatuksen jälkeen siitä, kuinka koko päivän aikataulut nyt kusevat teidän takia ja ihmiset tulevat tänne kesken työpäivän tiukalla aikataululla, olisin todellakin lähtenyt kotia ja tullut toisen kerran uudestaan, ellemme olisi ajaneet ultraan noin 40 kilsaa, ellei lapselle olisi sovittu lapsenvahtia ja ellei isimiehen töihin olisi sovittu, että hän tulee myöhästymään. Mitään armoa emme saaneet edes pahoittelumme jälkeen eikä siitä, kun kerrroimme, että viime kerralla oli kyllä ajat ihan aamupäivästä jo myöhässä, meidänkin aika yli 40 minuuttia.  Että eiköhän tästä nyt selvitä. No ei meinattu selvitä. Ja on kuulemma tosi harvinaista, että ajat ovat niin paljon myöhässä. Mahdoinkohan edes muistaa oikein.

Mutta ei selvinnyt myöskään kumpi siellä köllii. No ei tämä nyt pojan merkkejä näytä, mutta on kyllä niin kasassa, että olisiko epäselvä tyttö. Vähän hitaampikin kyllä tajuaa, että jos lapsi on jalat läjässä ja kädet jalkojen välissä, niin se voi olla ihan yhtä hyvin epäselvä poika. Ei selvinnyt siis, jos minulta kysytään. Ennen ultraa minulle ei ollut väliä, isimiestä asia kiinnosti. Kun lähdimme, minua jäi vaivaamaan ja isimies oli asian suhteen ihan ok. Tupisin hormonihuuruissani automatkalla, että se on varmaan poika ja se kätilö yritti vain jymäyttää meitä, kun kerran myöhästyttiin. Murjotin ultran jälkeen varmaan viikon ja uhkasin lähettää kiukkuista asiakaspalautetta, kunnes kuulin neuvolassa, että sitä samaa palvelua jokainen siltä kätilöltä saa. Herää kysymys, miksi sellainen ihminen toimii sellaisessa ammatissa, jos empatikyky on täysin nolla, ja kun tietää, että sinne saapuvat tulevat vanhemmat (äidit) ovat muutenkin herkällä mielellä. Päätin jättää naisen murjottamaan omaa kurjuuttaan ja mikäli joskusjoskusjoskus hairahdun asioimaan siellä uudestaan, taidan vaatia eri kätilön. Jälkeenpäin ajateltuna onneksi en ollut matkassa esikoinen masussa ja kaikki oli kunnossa.

Juniorin vauvakamat ovat olleet tuolla kaapeissa jollain logiikalla sullottuna. Ne ovat siellä odottaneet läpikäymistä. Ja odottaneet. Ja odottaneet. En ole saanut käytyä niitä läpi, koska en tiedä, tuleeko tyttö vai poika. Näinkö sukupuolirajoittunut olen? Isimies on vakuuttunut, että tämä on tyttö ja minä olen vakuuttunut vain siitä, että tällä menolla lapsi syntyy vasemman jalan kautta, sillä siihen malliin se tällä hetkellä ryskyttää vasempaan nivuseen. Olisin kyllä kovasti tahtonut tietää, kumpi siellä on. Se ei ole tärkeää, mutta toisaalta tarve tietää on kuin jokin primitiivinen tunne, joka toisilla on vahvana puolesta ja toisilla vastaan. Ja juu, tiedän senkin, ettei se ole aina varmaa.

Edellisellä kierroksella olin iloinen, että Suomessa jaetaan äitiyspakkaus, kun en vain jaksanut hankkia vauvalle oikeastaan mitään. Aika vain meni ja työtkin veivät mukanaan. Onneksi saimme aika hyvin kaikkea käytettynä ja lahjana, ja lopulta tavaraa oli enemmän kuin tarvimme. Nyt alkaa viikon päästä äitiysloma ja tadaa, eka erä pikkuvaatteita on kaapissa! Olen kerrankin ajoissa! Viimeksi tässä vaiheessa en ollut edes aloittanut mitään!

Mutta niin. Laitoin kauniisti samaan pinoon vähän kaikenlaista. Aika neutraalisti tuo edellinenkin sankari on taidettu pukea. Jos nyt niin voi sanoa. Ja sitäkin kyllä luultiin joskus tytöksi (kertokaa, miten se on mahdollista uimahallissa lapsen ollessa ilman vaatteita ja ihan on kyllä pojan tuntomerkit) muistelee äiti, jota puolestaan luultiin pienenä pojaksi, koska sen äiti oli ostanut sille mustan toppahaalarin.